Syyskuun 2015 alun ja elokuun 2016 lopun välillä luettu 51 kirjaa. Tietokirjoja on mennyt 15 (12 kasvatustiedettä, 1 uskontokritiikkiä ja 2 luonnontieteitä käsittelevää). Scifiä 11. Ihan oikeaa kaunokirjallisuutta 4. Dekkareita/trillereitä 3 samoin kuin fantasiaksi luettavaa 3. Lyhyitä hupailuja ja elämänkerrallista materiaalia molempia 1. Nuorimmaisen kanssa luettiin iltasatuina peräti 13 oikeaa kirjaa.
*****Vuoden varrelta suosittelen viittä kirjaa, merkittynä viidellä tähdellä*****
Listalla tuoreimmat lukukokemukset ylimpänä.
Jeff Vandermeer, Hyväksyntä - Miten lieneekään, tämä trilogia alkoi
vaikuttaa liian pitkältä ja ohuelta tässä kolmannen kirjan kohdalla.
Onhan siinä hyvää kuvausta ja mielenkiintoisia näkökulman vaihdoksia.
Mutta tässä mennään jatkuvasti samaan asiaan ja pyöritetään jatkuvasti
samoja tapahtumia. Ei oikein nouse klassikoksi tämä.
Ray Loriga, Tokio ei välitä meistä enää - Loppuiko minulta jo tähdet tälle "lukuvuodelle"? Harmi! Loriga kirjoittaa aika lohduttomasta ajasta hiukan Gibsonin henkeen, ajasta jossa mielialoja säätelevät huumeet ja unohduksen tarjoavat muistinpyyhkijät ovat laillisia ja arkipäivää. Kirjassa seilataan muun muassa Pohjois-Amerikassa ja Kaukoidässä. Kaikkien seksi- ja huumekuvausten seassa kulkee minäkertojan surullinen rakkauskertomus. Tarinankululle on ominaista unohdus ja toisto, sillä muistinpyyhkijöiden kauppaaja käyttää ahkerasti omaa kauppatavaraansa. Hienon tästä kirjasta tekee se, että se ei ole tekninen ja kylmä, vaan rikkonaiset ja oudolle tielle ajautuneet hahmot tarkoittavat enimmäkseen hyvää ja jopa välittävät toisistaan.
J.R.R. Tolkien, Hobitti eli Sinne ja takaisin - Luettu ääneen 7-vuotiaalle. Taas ärsyynnyin niistä uusista elokuvista. Tämähän on lasten kirja, humoristinen ja kevyesti luettu. Mahtavaa mielikuvitusta hahmoissa, upea kieli, taustalla aavistus isommasta tarinasta ja synkemmistä aiheista. Eikä toki sorru helppoihin loppuihin. Tarinassa hienointa on se että lohikäärmeen kuoltua kääpiöt osoittautuvat ahneiksi änkyröiksi, Bilbokin tavallaan petturiksi, eikä kukaan ole enää sankari. Ja kotiinpaluu... ei sekään ole aina niin helppoa.
*****Kate Atkinson, Elämä elämältä - Yksi hienoimmista tänä vuonna. Atkinsonilla on huima lahjakkuus kuvata ihmisiä, monenlaisia ihmisiä, ja heidän välisiään suhteita. Tässä kirjassa Ursula kuolee heti synnyttyään. Seuraavassa luvussa kaikki menee paremmin ja Ursula hukkuu vasta viisivuotiaana. Pikkuhiljaa vaihtoehtoiset elämänkohtalot versovat monimutkaiseksi mutta loogiseksi kokonaisuudeksi, jonka varjolla lukija pääsee mukaan 1910-1960 -lukujen Englantiin (ja vähän Saksaankin). Ehkä tämä on eniten kirja sodasta. Ja niistä ihmisten välisistä suhteista, ja pienistä sattumuksista jotka ohjaavat elämää. Hieno.
John Twelve Hawks, Pimeä joki - Jatkoa Matkaajalle. Jostakin syystä trilogia kolmatta osaa ei ole suomennettu, eli nyt sankarimme jäi jumiin jonnekin toiseen piiriin, toki pelastettuaan rakastettunsa. Juonikuvio on tässä hyvin perinteinen ja hahmojen rakentelu samaten. Vaikka toki mennäänkin sinne ja tänne ja vakoillaan ja räjäytellään jne. Ei jätä muistijälkiä.
John Twelve Hawks, Matkaaja - Tässä oli huipuun vedetty "isoveli valvoo" -järjestelmä, niin kuin nykyään onkin, ja tämän ulkopuolella eläviä, ja heitä opastavia matkaajia, ja matkaajia suojelevia harlekiineja, ja oli taistelukohtauksia ja takaa-ajoja ja matkoja ympäri maailmaa. JA SITTEN oli erilaisia rinnakkaismaailmoja ja piirejä ja sitä en enää ymmärtänytkään miksi nekin piti lyödä tähän tarinaan. Kepeästi luettu soppa kumminkin.
Jeff Vandermeer, Hallinta - Minulla on tapana pitää trilogioiden kakkososista, niin tästäkin. Edellisosan tarina jatkuu, nyt Eteläraja -tutkimuslaitoksen johtajan silmin. Ykkösosan tapahtumia ja hahmoja tarkastellaan etäämmältä ja saadaan kuvaa ehkä tarkemmaksi. Samoin kuin ykkösosassa tarkasteltiin hyvin yksityiskohtaisesti Alue X:n outoja ilmiöitä, nyt tarkastellaan Etelärajan periaatteessa ihan tavallisen virastotalon käytäviä, työntekijöitä, lamppuja ja varastohuoneita. Kaikki outoudet eivät ehkä pysykään rajan takana?
Jeff Vandermeer, Hävitys - Tämä Eteläraja -trilogia on kiinnostanut jo jonkin aikaa. Vaikea sanoa oliko avausosa pettymys vai ei. Stalkeriin viitataan takakannessa, ja onhan tässä epämääräinen "vyöhyke" outoine vaaroineen. Mutta tarina ei tuntunut minulle yhtä todelta tai vedonnut tunteisiin yhtä voimakkaasti. Kirjassa on koko ajan vaaran tuntu ja tapahtumista kerrotaan päähenkilön silmien läpi kokonaiskuvan jäädessä tarkoituksellakin hämäräksi. Jotakin kummaa on tapahtunut - ja tapahtuu. Mielenkiintoinen tuttavuus toki. Ja nopealukuinen.
Lars Kepler, Vainooja - Huhhuh. Tätä luki oikeastaan teini. Mutta otin kirjan käteeni ja se piti lukea läpi. Joo kaikkea oli liikaa, ja käänteet ja hahmot olivat suunniteltu mahdollisimman koukuttaviksi. Ei minun ehkä tarvitse lukea toista Kepleriä.
Haruki Murakami, Kafka rannalla - Oi oi. Kaikki Murakamit eivät vedä mukaansa, mutta Norwegian woodin ohella tämä vetäisee ja vauhdilla. Täynnä ihania hahmoja, kummallisia tapahtumia, suurta tunnetta laajalla ikäskaalalla. Pöhkö setä Nakata oli ehkä kirjan mainioin hahmo.
Astrid Lindgren, Melukylän lapset - Tai siis sellainen kolmen kirjan yhteisnide. Aurinkoinen, ihana, vapaan lapsuuden kuvaus. Sopivan lyhyitä lukuja niin että iltasaduksi voi lukea kaksi tai kolmekin.
Haruki Murakami, Mistä puhun kun puhun juoksemisesta - Olen pitänyt lukupäiväkirjaa nyt muutaman vuoden, ja kovin montaa kirjaa en ole tänä aikana kahta kertaa lukenut. Tämä Murakami tuli luettua uudelleen ihan vahingossa, kun lainasin sen juoksemista aloittelevalle puolisolle. Tämä on minulle tärkeä ja rakas kirja. Täynnä elämänviisauksia. Ihan juoksemisinnosta riippumatta.
Seppo Kämäräinen, Tarkastaja Brygner Brysselistä - Tietojeni mukaan Brygner syntyi hahmoksi koulunäytelmään, ja sinne olisi saanut jäädäkin. Kirjassa matkataan ympäri Suomea, syödään ja mietitään EU:n tuottamia pulmia. Esitellään kirjailijalle tuttuja paikkoja ja ihmisiä (oikeilla nimillä!) ja annetaan jopa tilastotietoa Kuhmon tai Kiuruveden elinkeinorakenteesta. Ei tämä toimi oikein viihteenä eikä dokumenttinakaan.
Asko Kaikusalo, Sopulipoluilla - Kaikusalo kirjoittaa kuten Hans-Eric Hellberg kirjoittaisi, jos olisi luonnontutkija ja viettänyt ison osan elämästään tunturissa pikkunisäkkäitä pyydystellen. Eli hauskaa tekstiä mielenkiintoisesta aiheesta. Kirjan lukee nopeasti ja samalla oppii perusasiat sopuleiden elämänkierrosta ja taipumuksesta puhjeta vaelluksiin kun kannan tiheys siihen pakottaa. Itseä viehätti eniten se ajatus, että olemme perheen kanssa majoittuneet useita kertoja samoihin maisemiin ja jopa samoihin taloihin joissa 60- ja 70-luvuilla tätä ansiokasta tutkimusta tehtiin. Ja olenhan minä joskus Kiekusenkin tavannut, pikaisesti.
Kari Enqvist, Uskomaton matka uskovien maailmaan - Kiinnostava, ja suosittelen sellaisten luettavaksi, jotka itseään edes jollakin asteella uskovina pitävät. Ainakin jos uskallusta ajatella ja argumentoida on. Tuntuu, että monesti uskova kokee että on paljon helpompi jos ei tarvitse kohdata niitä hankalia kysymyksiä tai ottaa oikeasti selvää mitä esim. historia kertoo, toiset uskontokunnat uskovat tai tieteessä tehdään. Enqvist toteaa että häneltä puuttuu uskonnollisuuden taju, mutta ei kritisoi ihmisiä joilla se on. Kritiikkiä saakin sitten esimerkiksi lapsikaste juridisena käytäntönä tai kristillisyyden viherpesu selittämällä parhain päin natsismin ja uskonnon yhteyksiä tai muuta historiallista ryönää. Eniten Enqvistiä ärsyttää evidentialismi: otetaan osa tieteen työkaluista, ja ryhdytään etsimään todisteita jo tiedossa olevalle argumentille. Ei näin! Ei näin!
Vernor Vinge, Taivaan syvyydet - Vinge on tarjonnut kiireiselle ihmiselle juuri sopivaa todellisuuspakoa monen viikon ajaksi. Mitä nyt tehdään, kun tämä toinenkin tiiliskivi loppui? Taivaan syvyydet on kokonaisuutena selkeämpi ja tiiviimpi kuin Linnunradan ääret - sijoittuuhan se varhaisempaan aikaan, jolloin käsitys maailmankaikkeudesta oli simppelimpi, lajeja tunnettiin vähemmän ja tekniikka oli arkisempaa kuin Linnunradan äären aikoina. Mutta kyllä juonikuvioita ja yksityiskohtia riittää omiksi tarpeiksi. "Hämähäkkien" maailma ja elämä on kiehtovaa seurattavaa, juonittelut kahden ihmisvaltakunnan välillä avaruusaluksissa loppua kohden jopa jännittävää. Fokuksen idea kiehtoo mieltä ja jää omaan sanavarastoon nyt taas hiukan uudessa merkityksessä. Luin edellisen kerran kirjaparin kymmenen vuotta sitten, ja silloinkin tässä samassa, "väärässä" järjestyksessä. Täytynee seuraavalla kierroksella kokeilla toista järjestystä ja katsoa onko lukukokemus erilainen.
Astrid Lindgren, Marikki ja Kesäkummun Tuikku - Marikin tarina jatkuu ja on ikävä jättää perhe kirjan päättyessä. Mitä sitten tapahtuu? Lapsille, ja naapurin Abbelle, ja köyhälle Miialle? Tässä yhteiskunnallinen kantaaottavuus on kärkevämpää kuin edellisessä kirjassa. Ja 1900-luvun alun siloittelemattomuus tulee välillä silmille niin että tekee mieli sensuroida lukemaansa: naapurin juoppo Nilsson, helvetin kauhuilla pelotteleva pyykkäritäti ja niin edelleen. Mutta uskoisin että Lindgrenin parissa on hyvä tutustua maailmamme vähemmän pinkkeihin puoliin ja ehkä jutellakin siitä mitä kaikkea on ja mitä kaikkea ihmiset saattavat ajatella.
Astrid Lindgren, Marikki - Lindgren osaa yhtä aikaa kuvata luontevasti lapsia ja perhe-elämää ja ottaa kantaa yhteiskunnallisesti. Marikki ja Liisa ovat mainio parivaljakko ja heidän perheensä viisas.
Haruki Murakami, Värittömän miehen vaellusvuodet - Oli vähän väritön. Luokkaa "ihan kiva". Tässä ei ollut fantasiaelementtejä (ei toki tarvinnutkaan) mutta myöskään tarinan sisältö tai tunnelma eivät vetäneet vertoja Norwegian woodille.
*****Cormac McCarthy, Tie - Ei ole hyvän mielen kirja tämä.Tarinaan sukelletaan ilman johdantoa heti ensi riviltä, ja heti on alettava pelätä päähenkilöiden puolesta. Isä ja poika vaeltavat tuhon jälkeisessä Amerikassa. Ruoka, puhdas vesi, suoja ja lämpö ovat kaikki kaikessa. Toisia ihmisiä on syytä pelätä, sen verran barbaariseksi on meno yltynyt. Kaikenlaista joutuvat isä ja poika matkallaan todistamaan. Eikä jännääminen lopu ennen lyhyen tarinan viimeistä sivua. Ihan herkille en suosittele. Mutta muille kyllä. Kertakaikkiaan uskottava, ja uskomattoman syvälle maailmaansa vetäisevä teos.
Hal Duncan, Vellum - Kaikkeuden kirja 1 - Oli viittä vaille ettei jäänyt kesken. Tämä on hurja soppa vähän kaikkea. Enkeleitä, demoneja, sotaa taivaassa, maan päällä ja Vellumissa, mielettömiä mittakaavoja ajassa ja paikassa, arkkityyppejä jotka kulkevat läpi kirjan ja historian niin ikivanhojen legendojen uudelleenkirjoituksissa kuin ihmiskohtaloissakin. Henki on vähän sama kuin Alkumetsässä, mutta lukukokemus laajempi ja koukeroisempi. Juoni tai punainen lanka kulkee äärimmäisen ohuena ja tuntuu hukkuvan pitkiksi pätkiksi kokonaan. Jotta se pysyisi lukijan hyppysissä, hyvä olisi lukea kirja keskittyneesti lyhyen ajan sisään. Olihan kokemus, mutta tuskin tartun jatko-osaan.
Timo Helle, Porovuosi - Tutkija pororenkinä Sompiossa - Tämä on visuaalisesti upea kirja kuvineen poroista, maisemista ja etenkin poroihmisistä. Mutta teksti tästä kumminkin tekee aarteen. Helle tietää mistä kirjoittaa, aiheeseen paneutuneena pitkän linjan tutkijana. Ja pororenkivuosi antoi hänelle myös sisäpiirintiedon siitä mitä porojen vuodenkierrossa eläminen on. Lumeen ja ojiin uppoava kelkka. Kämpän päiväjärjestys. Nykypäivä ja menneisyys läsnä työtavoissa, paikannimiin upotettuna, tarinoissa.
Lea Pennanen, Kettusaari - Pennasen tuotantoon tutustumisemme päättyi hyvin kantaaottavaan ja vakavaan Kettusaareen. Ympäristötuhot ajavat eläimet etsimään eläinten rauhan maata. Onnistuuko sopu eläinten kesken? Entä pilviketut? Ovatko kaikki ihmiset pahoja? Lapsi piti kirjan seikkailullisuudesta ja selkeistä sankarihahmoista. Itse pidän enemmän Pikkuaasin humoristisuudesta.
Kate Atkinson, Ihan tavallisena päivänä - Sydämeenkäyviä ihmiskohtaloita, vaihtelevia näkökulmia, rikoksia tai muita murhenäytelmiä, keski-ikäisen dekkarimiehen elämää, hiljaista huumoria, ymmärrystä ihmisen rikkonaisuudelle. Atkinsonin dekkarit ovat Ihan Oikeaa Kirjallisuutta. Näiden lukemiselle pitäisi vaan varata rauhallista aikaa. Muu elämä haittaa tarinan seuraamista kummasti (ja yöunet jää lyhyiksi).
Arkadi ja Boris Strugatski, Stalker - Yksi kaikkien aikojen suosikeistani (nyt tulee näköjään luettua pelkästään hyvää ja omaksi iloksi). Voi Red Shoehart ja niin monella tavalla koeteltu perheesi! Stalker on toimintatarina ja Vyöhyke täynnä mielikuvituksellisia vaaroja... vaikka se joutomaan pläntiltä näyttääkin, ja ne kuorma-autotkin vain seisovat siinä autotallin edessä. Mutta pohjimmiltaan Stalker on ihmissuhdetarina. Mutta ei se mitään eksistentiaalista puhemaratonia ole niin kuin se onneton elokuva. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, miten tulevaisuuden Kanada muistuttaakaan 70-luvun Neuvostoliittoa (ainakin mitä tupakan ja viinan kulutukseen ja sukupuolirooleihin tulee). Jos ei anna sen häiritä, tarina kyllä toimii.
Lea Pennanen, Pikkusiili - Suosikki omasta lapsuudesta. Tässä oli enemmän ympäristönsuojelullista paatosta kuin aasikirjassa, mutta onhan tämä laatukamaa lapsille. Pikkusiili pelastuu Eläinten metsään, ja siellä pelastetaan monia muitakin. Lopussa kaikki käy hyvin, niin Kettu Keikuralle kuin toisillekin.
*****Vernor Vinge, Linnunradan ääret - Tätä on avaruusooppera. Valtavia välimatkoja, ramscoop -ajoa, muinaisia pahuuksia, sankarillisia hahmoja, taisteluita avaruudessa ja planettojen pinnalla, ripaus romantiikkaa, kummallisia rotuja, miljoonien vuosien aikaskaaloja. Tällainen soppa maistuu, jos se on kirjoitettu hyvällä kielellä, tarina etenee jouhevasti ja jännitystä yllä pitäen ja hahmoihin voi kiintyä niiden kummallisuudesta huolimatta. Vinge kuljettaa juttua yhtäällä laumatietoisten koiraeläinten planetaalla (paikallispolitiikan kiemuroissa, lähinnä) ja toisaalla pelastusta tuovan aluksen ohjaushytissä, jossa ovat myös suloiset kiesikkäät ja "vallan" kokoonparsima ihmishahmo ehkä tekaistuine muistoineen kaukaisista sankaritöistä. Todellisuuspakoa moneksi illaksi! Ja näitä on toinenkin tiiliskivi olemassa! (Ette sitten lue niitä Vingen myöhäisempiä suomennoksia, ovat ihan eri luokan tavaraa.)
Lea Pennanen, Piilomaan pikku aasi - Kaikkien lasten kohdalla ollut yksi suosikkitarinoita. Jännittävä juoni, mielenkiintoiset hahmot, eloisa kieli ja onnellinen loppu. Muistatteko, kun kirjaa luettiin Pikku Kakkosessa? "Tästä kuulette jälleen ensi viikolla!"
*****Peter Watts, Sokeanäkö - No jopas iski kovasti, tämä kirja. Tämän rinnalla Yksin Marsissa on harlekiini -osaston avaruuskirjallisuutta - viihdyttävää, mutta eipä jää muistijälkiä. Sokeanäkö oli aika raadollinen, tekninen ja kylmäkin, mutta samalla äärimmäisen uskottava ja kummallisuudessaan kiehtova. Waude.
Kakkuri-Knuutila ja Heinlahti, Mitä on tutkimus?- Alkaa jo kasvatustiede puuduttaa. Tässä käydään kyllä hyvin läpi tieteellistä argumentaatiota, ja on esimerkkejä ja tehtäviä.
Andy Weir, Yksin Marsissa - Mark jää Marsiin, ja pärjää. Hauskaa sanailua, teknisiä yksityiskohtia, insinööritaitoa ja jännitystä. Kevyttä avaruusviihdettä.
Hugh Howey, Kohtalo - Tähän Siilon pätösosaan ihmiset ovat olleet pettyneitä. Minusta se niputti kaiken kivasti yhteen, mutta jätti silti tarpeellisen määrän mielikuvitusta kutkuttavia langanpäitäkin auki. Siilon idea ja maailma on kerta kaikkiaan kiehtova. Kyllä koko kolmen kirjan paketti kannattaa lukea.
Seppo Kämäräinen, Synnöve, tappajamoottorikelkka - Hihhih. Pakko tunnustaa, että tunnen kirjailijan ja olen lukenut tämän jutun käsikirjoituksen jossain herkässä kahdentoista vuoden iässä ja hihitellyt sille jo silloin. Nyt tarina on kovien kansien välissä ja edelleen ihan kohtuullinen. Ajankuvaa ehkä 80-luvulta ja mielensäpahoittava moottorikelkka.
Hurtig ym., Ajattele itse! Tutkimuksen teon ja tieteellisen kirjoittamisen perusteita. Varmaan ihan ok. En osaa sanoa, kun asia on itselle aika tuttua.
Raatikainen, Ihmistieteet ja filosofia - Tästä tykkäsin. Ihmistieteiden teorioita ja ajattelumalleja selkeästi aukaiseva kirja. Kannattaa lukea, jos aiheesta haluaa päästä kärryille.
Erving Goffman, Vuorovaikutuksen sosiologia - Tosi kumma kirja. Vähän niin kuin tieteellisen kirjallisuuden reaalifantasiaa. Goffman tarkastelee arkista vuorovaikutusta, ja sitä miten toiminta tapahtuu erilaisissa "kehyksissä", miten toiminnalla voi olla erilaisia "sävyjä" eli alkuperäisestä "mallista" toimintaa "viritetään" johonkin suuntaan, vaikkapa leikin tai harjoittelun suuntaan. Kiehtovaa tavaraa. Sitten on vielä "kasvotyö", eli se jatkuva raadanta jota jokapäiväisessä kanssakäymisessä tehdään - että itse säilytän kasvoni, ja myös toiset kanssani kanssakäymisessä olevat säilyttävät ne. Tämä on Goffmanin mukaan ns. hyvän käytöksen perimmäinen tarkoitus. Ja kas miten noloksi ja hankalaksi kaikki käykään, kun joku pelaa eri säännöillä!
Frank Baum, Ihmemaa Oz - Klassikko syystä. Tämä oli raaempi kuin Prinsessa Ozma (päitä lenteli), mutta satuna meni täydestä eskari-ikäiselle. Mainiota psykologiaa myös aivottoman Pelättimen ja sydämettömän Peltimetsurin kautta. Tässä oli uusi suomennos ja uusvanha kuvitus. Mainiota, mainiota. Mieluummin tämä kuin elokuva, vaikka elokuvassa sanotaankin että "We're not in Kansas anymore".
Suoninen ym. Arjen sosiaalipsykologia - Osa kirjasta vain selattu, mutta kokonaistuomio on silti mahdollista antaa: jälleen erittäin kiinnostava oppikirja. Sosiaalipsykologia käsittelee aiheita kuten ryhmäytyminen, vuorovaikutus, minuuden kehittyminen. Ja ihan arjessa. Kirja on helposti kirjoitettu ja sopii ihan jokaiselle - auttaa ehkä jopa ymmärtämään itseään ja toisia paremmin.
Markus Kajo, Kettusen kuudes aisti - Tämä oli palkinto itselle ahkerasta kasvatustieteiden kanssa taistelemisesta. Hihihi.
Frank Baum, Prinsessa Ozma - Olin unohtanut miten mainioita Oz -kirjat olivatkaan! 6-vuotiaalle meni kuin häkä tämä juttu, missä oli kupariukko Tik-Tok, päitä vaihtava prinsessa ja menninkäiskuninkaan koriste-esineiksi loihtimia muita kuninkaallisia. Ilo lukea ääneen!
Collin ym., Luovuus, oppiminen ja asiantuntijuus - Kumma kyllä, mielenkiintoisia kulmia aiheisiin asiantuntijuus ja luovuus ja sen sellaiset, työelämässä.
Kiilakoski ym., Kenen kasvatus? Kriittinen pedagogiikka ja toisinkasvatuksen mahdollisuus - Ihan mahtavaa vallankumousuhoa kasvatustieteellisen oppimateriaalin muodossa. Totta kai toisenlainen maailma on mahdollinen!
Hans-Eric Hellberg, Vaeltava varjo - Puoliso oli kaivanut tämän hyllystä 6-vuotiaan kanssa luettavaksi, kun halusi itse uppoutua 70-luvun nostalgiaan ja hellbergmäiseen puujalkahuumoriin. Lapsikin tykkäsi, joskin varjo oli alkuun pelottava ja vitsit ynnä nostalgia meni tietysti täysin ohi.
Antikainen ym. Kasvatussosiologia - Aika kankea kirja, mutta hämmästyttävää kyllä, paikoin hyvinkin mielenkiintoinen. Jännä huomata miten monille asioille on olemassa määritelmä ja teoria. Ja jännä, miten kriittisiä nämä kurssikirjat ovat.
Astrid Lindgren, Peppi Pitkätossu - Hihhei mitä nuorimmaisen iltalukemisia! Onhan Peppi aikamoinen. 6-vuotiasta taisi välillä moinen käytöstavattomuus enemmän hirvittää kuin hauskuttaa. Mutta lopussa Peppi oli kuin olikin tulipalopaikan sankari!
*****Tommi Hoikkala ja Petri Paju, Apina pulpetissa - Ysiluokan yhteisöllisyys - Tutkijasedät viettivät vuoden 9C-luokalla, tunneilla, kokeissa, juhlissa, moporälläystä seuraamassa, ruokalassa ja kebabilla. Seurasivat virallisen koulun ja epävirallisen sosiaalisen pöhinän toisiinsa liittyviä tai liittymättömiä kasvun kehiä. Suosittelivat, että valinnaisuutta ja jaksojärjestelmää voisi rukata tuossa ikävaiheessa alas, ja oppilaat oikeasti tuntevan "luokanopettajan" roolia ylös. On ne yläkoululaiset ihania.
Tapio Puolimatka, Kasvatuksen mahdollisuudet ja rajat - Kasvatusfilosofiaa! En tosiaankaan ole tottunut tällaiseen tekstiin, eli lukukokemus oli aika tunteikas ja VUOROPUHELEVA Puolimatkan tekstin kanssa. Olin monessa kohtaa jyrkästi eri mieltä, välillä nyökkäillen samaa mieltä, ja joka kohdassa oli pakko peilata omia ajatuksia erilaisten määritelmien ja käytänteiden ihanteisiin. Raskas kirja, mutta kannatti kahlata.
Rauste-von Wright ym., Oppiminen ja koulutus - No, tuli luettua. Ei ole kokemusta tällaisista teksteistä ja siksi raskas ja hidas, mutta oli tässä ihan mielenkiintoistakin asiaa opetusfilosofioista ja niiden käytännön sovellutuksista.
Elisabetg Beresford, Vompelit - Luettiin sarja kätevästi lopusta alkuun! Vompelit viettävät joulua ja juhannusta, laihtuvat talvella ja tekevät löytöjä. Kyllä nämä menevät nykylapsiin ihan hyvin.
Timo Saloviita, Yhteistoiminnallinen oppiminen ja osallistava kasvatus - Ensimmäinen lukemani kasvatustieteen kirja! Näitä tulee varmaan vuoden sisälle aika läjä, hupikirjojen kustannuksella. Tästä kirjasta pidin. Se oli hyvin ja vetävästi kirjoitettu, ja esitteli mielenkiintoisia opetusmenetelmiä.
Elisabeth Beresford, Vaeltavat vompelit - Ihanat siivoajavompelit etsivät uutta kotia, kun Wimbledonin onkalo uhkaa luhistua liikenteen lisääntyessä pään päällä. Kuusivuotiaalle sopivan pituinen ja jännittävä tarina, 70-luvun nostalgiaa unohtamatta.
