Koronakriisin alkuviikkoina päällä oli sellaista kriisihuumaa, tavallaan iloakin siitä että tuli tällainen josta ei ole paluuta ihan samaan mistä lähdettiin.
Moni näki tämän hienona asiana, moni pelottavana, joku kirjoittajista varoitteli miten markkinamiehet ja vallinneista oloista hyötyneet jo rasvaavat koneistojaan jotta meidät saataisiin kaikki unohtamaan tämä pysähdys ja sen aikana tulleet oivallukset; saataisiin ennennäkemöttämällä rummutuksella meidät kaipaamaan juuri sitä entistä normaalia, häivyttäen tarpeen suuremmalle muutokselle.
Epävarmuus on ainakin siitä, millainen on oma olo, Suomi ja maailma vaikkapa kolmen vuoden päästä. Oliko se nyt Pirkko Saisio joka huhtikuussa kirjoitti Suomen Kuvalehdessä miten on kuin katsoisi kiikarilla väärinpäin, ja ihan sama katsooko jokin aikaa taaksepäin ajassa vai eteenpäin. Kaikki näyttää joko kummalliselta tai sitten kovin epävarmalta.
New Yorkin kuvernööri Cuomo sanoi 26.4. urheiluväelle että nyt jos koskaan olisi ajateltava "outside the box". Jaa miksikö? Koska "there is no box".
Onko tämä jo sitä uutta normaalia, jota elämme just nyt, onko tämä tätä monta vuotta eteenpäin? Kriisitunne ja jännitys on kuluneet pois, on hitautta, tasapaksua arkiharmaata, tapahtumaköyhää, vaivalloisuutta, varovaisuutta, ei-katsomista-kauas, kummaa kyräilyä, hiljaisuutta, säästöjä ja talouspulmaa, sääntöjä ja turvavälejä, less fun, more work.
Kuinka kauan soi perjanta-illassa parveke-Darude? Joko Harjun iltasoitto palaa normaaliin aikaansa iltakahdeksaan eikä soi enää kuudelta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti