Ghanaan lentäen?

Katsokaa Ghana-projektimme saldoa. Rahat lentolippuihin on oltava kasassa maanantaina. Ja tänään, juuri ajoissa, tuli syyskuussa hoidetun opetuspäivän palkka.

Jos joku ei tiedä, olemme vanhimmaisen kanssa lähdössä mukaan terveysasemaa rakentamaan Ghanaan, Namongin kylään. Lähtö helmikuun lopulla, reissussa ollaan kaksi viikkoa.

Aivohuuhtelu

Asia jota on kaivannut kotoa työskennellessään ja joka oikeasti vaikuttaa omaan tutkimusosaamiseensa, on oman alan tuoreen tutkimuksen lukeminen. Onhan noita nettilehtiä, mutta jotenkin on eri asia istua kirjaston pöydän ääreen läjä tuoreita lehtiä vieressään, selata läpi, lukaista pätkiä hiukan kaukaisemmistakin aiheista, merkata muistiin pari itselle tärkeää nippelitietoa. Jos ei muuta, pysyy yllä käsitys siitä mitä maailmalla tehdään ja mistä jokin tieto tarvittaessa löytyy. Löysin tänään puoli tuntia e.m. toimintaan. Plarattua tuli muun muassa Behavioral Ecology, Botany, Ambio, Tieteessä tapahtuu, Science ja Boreal Environment Research. Virkistävää!

Iso hakemus, vuoden viimeinen hakemus, on napin painamista vaille valmis lähetettäväksi. Olihan siinä hommaa, monen ihmisen kanssa piti puhua, uusia byrokraattisia asioita opetella ja yhteistyökuviot selkeyttää. Mutta vaikka rahaa ei tulisikaan, ainakin tässä prosessissa tuli tarkistettua oma paikkansa kotimaisessa ja kansainvälisessä tutkimuskentässä, ja peräti saatua paikka työn tekemiseen tämän yliopiston tutkimusryhmässä. Ei hullummin.

Tänä iltana ei tarvitse mennä minnekään. Tehdään siis rästijuttuja: paistetaan palapaistilihat, kylvetetään lapset, lämmitetään uuni.

Hoikemmaksi

Minullapa on tänään ylläni sellaiset tummansiniset, ikään kuin vaalealla raidoitetut farkut, pehmeää kangasta, suora ja hyvin kapea leikkaus. Muodikkuudesta en tiedä, ovat puolison siskon minulle kierrättämät joskus 5-7 vuotta sitten. Pointti on siinä, että nämä ovat viimeksi mahtuneet päälleni joskus yli kaksi vuotta sitten! (Ruokavaliossa tai nautitun ruoan määrässä, saati liikunnassa ei ole tapahtunut muutoksia viime viikkoina. Imetys vaan on jatkunut edelleen.)

Kasviksia

Lopputulema lomaviikon kasvisruokailuista: asiaa ehdottanut tytär söi sunnuntai-iltana ihan huomaamattaan kalkkunaleikettä, ja vastasi "emmätiiä" kun kysyin kokeilun jatkosta. Ehkä kokeilemme uudelleen, kunhan a) lapset ovat motivoituneempia ja b) kunhan ruoanlaitosta vastuussa olevalla henkilöllä on enemmän aikaa ja energiaa. Mutta puolison isän tekemä kasviscurry on tosi hyvää.

Sisustusunelma

Kotona lomailu oli aika tuottoisaa. Sain purettua hajalla olevasta vanhasta radiosta koneiston ulos, puoliso sai laitettua autotalliin lattian (Olivatko ne vanhat laudat oikeasti noin rumat ja huonot? No, katsellaan aikamme ja vaihdetaan parin kesän päästä jos jaksetaan.), rättisitikan kauan odottamassa ollutta pienoismalliakin maalattiin (kauhea lemu keittiössä) ja (suklaarasia nuohoojalle!) olohuoneen uuni vetää ihan oikeasti!

Kunhan lapset kasvavat parhaasta leikki-iästä ohi, voisimme järjestää alakerran työ/kirjasto/leikkihuoneesta ihan oikean työhuoneen. Sellaisen, jossa olisi paitsi ATK-työtilaa, myös suuri ja tukeva askartelupöytä, valtavasti hyllyjä ja lokeroita seinällä ja pöydän alla, kunnon työtuolit ja valaistus ja vanhan uunin hormista vedetty liesituuletin. Ah miten kiva siinä olisi ommella, nikkaroida, lakata ja hioa!

Tämä viikko menee töissä ison hakemuksen viimeistelyn merkeissä. Tavoitteena on saada se valmiiksi keskiviikkona. On sitten aikaa erinäisille viime hetken katastrofeille.

PS. Veimme tyttären kanssa perjantaina Ghanaprojektin käteisrahat pankkiin laskettavaksi. Nyt jännityksellä odotetetaan paljonko sitä on. Ensi maanantaina on lentolippujen eräpäivä.

…ja ihmetyspähkäilyä

Imetysviikon teemaan sopien, jatkoa taannoiseen yöpostaukseen. Yli yksivuotiaan imetys on ollut kivaa. Näyttää siltä, että olemme nuhat ja kröhät ja yökylästelyt pois lukien päässeet yöllä syömisestä rytmiin, jossa aamulla saa maitoa aikaisintaan klo 6 kieppeillä. Ja sitten hoitopäivän jälkeen joskus klo 16 jälkeen. Ja sitten illalla nukkumaan käydessä klo 20 kieppeillä. Jos illan aikana tulee isoja kolhuja tai pahoja mieliä, niin saa silloinkin. Tai jos olemme tarkkoja, näinä aikoina saa maitoa, mutta vieläkin tärkeämmin äidin huomiota, syliä, kosketusta, lämpöä ja läheisyyttä, ihanaa taantumista vastasyntyneen tasolle.

Nyt olisi hyvä tästä lähteä vähentämään syöttöjä yksi kerrallaan. Mutta enpä tiedä. Ehkä jatkamme vielä. Puoliso melkein järkyttyi, kun aloin puhua vieroittamisesta. Sehän on vielä meidän vauva! Itselläkään ei ole suurta tarvetta ”päästää irti”. Ja vauva itse selkeästi nauttii imetyshetkistä. Ovathan ne aika lyhyitä aikaisempiin verrattuna, ja huomio saattaa äkisti siirtyä muualle ja imeminen jäädä. Mutta toisaalta lapsikin selkeästi ymmärtää asian eri tavalla kuin pienempänä. On myös jännä kommunikoida asiasta tuollaisen vähän isomman lapsen kanssa. Hänelle voi sanoa, että tule tänne sohvalle niin otetaan maitoa. Ja hän voi imettyään jäädä tuijottelemaan äitiä vähän kummissaan, ja omalla kielellään selittää jotain tilanteeseen liittyvää.

En usko, että satunnaiset päivän poissaolot ovat yhtään sen rasittavampia osittain imetetylle taaperolle kuin imettämättömällekään. Kyllä hän tietää, että imetys ja äiti liittyvät yhteen. Ja tosiaan päivähoito on alkanut määrättömän hyvin, vaikka osittainen imetys jatkuukin. Ehkä se tosiaan on jopa auttanut uuteen tilanteeseen sopeutumisessa. Ruokailussa nuorimmainen on perheen rytmissä, ja ruoka-aikoina maito nautitaan lehmänmaitona ja nokkamukista.

Joulukuussa tulen olemaan viikon verran poissa. Se on sen verran pitkä aika, että on tosi hyvä jos yösyötöt pysyvätkin poissa, ja jos muidenkin imetyskertojen merkitys pikkuhiljaa vähenee vaikka ne eivät pois jäisikään – lähinnä siksi, että puolisolla olisi rennompi olo vaihtua remmiin täysipäiväiseksi huoltajaksi. Katsoo sitten, jatkaako vielä sen jälkeen – ja vieläkö maidontuotanto on käynnissä. Kun esikoinen oli seitsemän kuukautta vanha (raukka pieni!), olin viiden päivän työreissulla ja puoliso hoiti lasta, joka oli tosi pitkälti imetetty, myös öisin, vielä siinä vaiheessa. Olivat pärjänneet tuttipullonkin kanssa. En muista, että lasta olisi varsinaisesti valmisteltu tähän taukoon millään lailla. Äidinmaitoa oli toki lypsetty pakkaseen, ja reissun aikana jouduin lypsämään muutamia kertoja päivässä, jottei olo olisi päässyt kovin tukalaksi. Sen muistan, että kotiin palattuani jatkoin imetystä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hiukan taisi lapsi ensimmäisinä kertoina ihmetellä muutoksia puoleen ja toiseen, mutta sitten kyllä saimme jatkettua totuttuun tapaan.

Katsomme ja opimme, joulukuussa.

PS. Lueskelin noita ”imetys” –merkillä merkittyjä vanhempia tekstejäni. Ja tulivat taas mieleen neuvolan tädin ilahtuneen epäuskoinen ”Niin sinulla on maitoa riittänyt”, kolmikuukautisneuvolassa, ja synnytysosaston lastenhoitajan ”No sinullapas on kätevän näköinen imetysasento siinä” kun syötin vauvaa makuuasennossa, vauvan jalat minun päätäni kohden, silleen ”ylösalaisin”, että saisin rinnan tyhjäksi sieltä yläpuoleltakin. Ei noiden terveydenhoidon ammattilaisten kuulu odottaa ja katsoa että mitähän tämä tuore äiti keksii tehdä, ja sitten ilahtua tai hämmästyä ja kommentoida! Heidän kuuluu opastaa, kannustaa, neuvoa, näyttää ja listata vaihtoehtoja - jo etukäteen!!!

PPS. Täydensin jokin aika sitten CV:täni. Minulla on aika ollut ”Aikaisempi työkokemus” –otsakkkeen alla myös kohta ”Kotona lasten kanssa x kk, vuosina xx”, sillä haluan korostaa tämänkin ajan tärkeyttä minulle (ja lapsilleni), ja myös ammatillisessa mielessä. Tekisi kovasti mieli aloittaa kohta sanoin ”Synnyttänyt ja imettänyt neljä lasta (imetysaika kokonaisuudessaan x kk).” Eihän se mitään muuttaisi, mutta olisi ainakin itsellä hyvä mieli kun olisi korostanut myös imetystä – sen merkitystä itselle, lapsille ja kansantaloudelle. Ja että sekin on työ ja tehtävä.

PPPS. Tässä linkissä tukea ja turvaa hiukan isompaa lasta imettävälle. Siinä ei ole mitään kummallista tai väärää. Jos ihan ravinto-opillisesti ja vasta-ainemielessä puhutaan, äidinmaito on yhtä tehokasta puolitoistavuotiaalle kuin puolitoistaviikkoisellekin.

Syyslomailua, kirjastopäätöksiä

Olivat päättäneet Jyväskylän kirjastosäästöistä. Oliko se niin, että kolme kirjastoa tulee kokemaan "kevennetyn lakkautuksen." Kiehtova termi. Onneksi ei kolmea enempää. Ja meidän kotikirjasto pienenee tulevan remontin yhteydessä pienkirjastoksi. Onneksi ei mene kiinni, mutta saas nähdä miten hoitavat yhteistyön koulun ja päiväkodin ja perhepäivähoidon kanssa jos tilat kovin pienenevät.

Olemme lomailleet. Mummi, pappa ja koira olivat meillä yön yli, ja tänään olimme lapset, minä ja mummi uimassa. Olipa mukavaa. Jopa pienimmäinen oli hiljaa ihastuksesta aaltoaltaassa ja saunassa. Muita mukavuuksia: katsoimme elokuvan Up - kohti korkeuksia. Olihan siinä ryskettä ja ryminää, mutta alun kymmenen minuuttia on ehkä hienoin ikinä animaation historiassa. Siinä käydään läpi sujuvasti ja kauniisti tavallisen ihmiselämän tragedia ja draama. Ja yhtenä iltana meillä oli käymässä tuttavapariskunta ja heillä oli mukana Menolippu. Se on lautapeli, jossa rakennetaan junaratoja Yhdysvalloissa. Koukuttava, vaativa ja jännittävä. Alle kymmenvuotiaat pelasivat aikuisten kanssa joukkueessa. Hävisin, ja olisin tahtonut heti ottaa uusinnan.

Rasti seinään

Kasviskokkaus on ollut aika vaisua, mutta eilen paistoin KALAN. Sellaisen ahvenen, jolta oli pää ja sisälmykset poissa, mutta nahka oli ja evät ja pyrstö. Ällöä oli kalaa käsitellä, mutta siitä tuli hirmuisen hyvää! Sanoin kyllä yhdeksänvuotiaalle, että opetelkoot käsittelemään kalansa itse. Syön mielelläni.

Hyviä aikeita

Olen säännöllisesti koettanut ohjata perheen ruokailutottumuksia kasvispainotteisempaan suuntaan, mutta oma laiskuus, koko perheen makumieltymykset, niukka hallussa oleva reseptivalikoima ja einesruokien houkutukset (ja monet muut syyt) ovat olleet esteenä. Nyt on viidesluokkalainen alkanut kiinnostua asiasta. (Meillähän kasvisruokailu on tuttu juttu, mummin ja papan luona saa oikeastaan vain kasvisruokaa.) Sovimme siis, että syysloman aikana keräämme reseptejä ja kokeilemme uusia palkokasveja, lapsethan ovat aika vähän syöneet mitään papu- ja linssityyppistä (Paitsi kolmasluokkalainen, joka vetää kaikenlaisia kasvispöperöitä suuria lautasellisia. Mieluummin kuin liharuokaa.). Reseptejä on jo aika läjä. Ja tiskipöydällä odottaa uudenaikaisia GoGreen –ruoanlaittoapuja linsseineen ja papuineen. Saa nähdä.

Viherpiperrykseen liittyen, tuoreessa Luonnonsuojelija –lehdessä oli mainio yhteenveto ekosysteemipalveluista. Eikö kuulostakin joltakin sellaiselta, mitä kunta tuottaa?

Ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan kaikkia ihmisen luonnosta saamia aineellisia ja aineettomia hyötyjä.

Palvelut jaotellaan tuotantopalveluihin (ravinto, energia, lääkeaineet yms.), kulttuuripalveluihin (tiede, esteettiset arvot, fyysinen hyvinvointi yms.) ja sääteleviin palveluihin (ilman ja veden puhdistuminen, eroosion estäminen, ilmaston säätely yms.) Nämä nivoo yhteen neljäs sektori, eli ylläpitävät palvelut (yhteyttäminen, vedenkiertokulku, maaperän muodostuminen yms.).

Lehdessä pohditaan esimerkiksi sitä, miten toimintatavat muuttuisivat, jos ekosysteemipalveluilla olisi hinta. Olisiko joskus halvempaa säilyttää ja käyttää luonnon palveluita vaikkapa vedenpuhdistuksessa tai tulvantorjunnassa, kuin tuottaa niitä kalliilla keinotekoisilla vaihtoehdoilla.

Kenelle ja miten maksamme palveluista?

Iloista imetysviikkoa

Tällä viikolla vietetään imetysviikkoa. Tietoa muun muassa täällä, ja juhlintaa muun muassa täällä. Iloista imetysviikkoa imettäjille, imettäneille, imetetyille, imetystä nähneille, imetyksestä kiinnostuneille ja innostuneille. Eli kaikille?

Olen tämän viikon lasten kanssa syyslomalla. Päätimme olla lähtemättä minnekään. Jotain yökyläilyjä ja vierailuja ja semmoista on suunnitteilla, mutta periaatteessa syömme, nukumme ja touhuamme kotihommia sekä yhdessä että erikseen.

Joukkoliikennetestaus

Lumimyrsky oli hiukan pettymys. No, puoliso kastui vaihtaessaan iltamyöhään talvirenkaita ja tuulenpuuska paiskasi illalla tyylikkäästi yhden huoneen huonosti kiinni olleen tuuletusikkunan auki, mutta ei tullut nietoksia ei.

***

Meiltä on töihin noin viisi kilometriä. Kun lähtee nuorimmaisen hoitotädin pihamaalta, voi olettaa olevansa luonnontieteiden kampuksen pihamaalla noin kymmenen minuuttia myöhemmin – jos on auto alla. Liikennevalot ja muut kaupunkiliikenteen kiusat hidastavat matkaa. Kallistahan autoilu on, varmaan yli kympin päivässä saa budjetoida, jos integroi yli koko vuoden diesel-, korjaamo-, vero-, vakuutus- sun muiden kulujen.

Jos on liikkeellä pyörällä, matkaan menee noin 20 minuuttia. Kaahaten vähemmänkin. Pyörällä pääsee oikomaan, eikä teiden ylityksiäkään ole kuin kaksi. Kävellen perille pääsy riippuu tietenkin tamineista ja tahdista, mutta ehkä 40-45 minuuttia on realistinen arvio. Pyöräily ja kävely ovat käytännössä ilmaisia liikkumismuotoja, ja kuntokin pysyy hyvänä. Yskä, väsytys ja vilu saattavat häiritä, samoin painavat kantamukset ja liukas keli.

Ajattelin tänään antaa joukkoliikenteelle mahdollisuuden. Arvatkaa kuinka kauan meni pihalta pihalle? 45 minuuttia suuntaansa, 6 euroa päivässä ilman kausikorttia. Muutama postaus sitten kaipailin tällaista aikaa, jonka käytin Helsingissä aamuin illoin lukemiseen. Mutta kas kun Jyväskylässä suurin osa ajasta kuluu pysäkillä! Lähimmälle pysäkille oli jonkin verran kävelymatkaa. Pysäkillä ei ollut pysäkkikohtaista aikataulua eikä linjakarttaa, molemmista iso miinus. Odottaa sai, vaikka mielestäni aamuyhdeksän on vielä ruuhka-aikaa työmatkojen suhteen. Sitten pikapyräyksen jälkeen keskustan keskusvaihtamolla (sentään aikataulut ja linjakartta) ehti valita seuraavan auton kaikessa rauhassa, vaihtoaikaa oli vartti. Ja uusi pikapyrähdys riittävän lähelle työpaikkaa. Auto, johon vaihdoin, oli perinteinen pitkän matkan bussi. Miten tässä matkustetaan vaunujen tai rattaiden kanssa?

Annan tämän kaupungin joukkoliikenteelle arvosanan kuusi. Tietenkin, minkäs mahtaa jos ei ole varaa järjestää sitä paremmin muun muassa siksi kun asiakaskunta ei ole suuren suuri. Mutta ei se tällä hankaluuden asteella kyllä helposti kasvakaan.

Apua, minut on nähty

Laadin tässä syksyn viimeistä hakemusta, ja se on sen verran suuri, että minun on täytynyt pitää enemmän melua itsestäni kuin aiemmin. Yhteistyökumppaneita on pitänyt ravistella hereille, ja olen saanutkin yhteistyösopimukset uusittua, ja ihan myönteisen vastaanoton tutkimussuunnitelmaan kaikin puolin. Myös yliopistolla, siellä biologisen tutkimuksen laitoksella, olen jututtanut ihmisiä joiden kanssa on tullut aloiteltua pieniä yhteistyökuvioita jo aiemmin, ja sellaisiakin, joiden kanssa yhteistyö olisi vasta alussa. Kaiken tämän jälkeen on jotenkin sellainen olo, että olen kaivautumassa ihmisten ilmoille siitä mukavasta pikku kolosta, jossa olen viimeiset pari kuukautta yksikseni käsitellyt aineistoa ja viilannut artikkelitekstiä. Eilen sain peräjälkeen kutsut osastokokoukseen, projektipalaveriin ja tutkijanaisten verkostoon. Apua, ne on huomanneet minut!

Lumentulosta on paljon puhuttu. Autotallissa on onneksi siis se katto, ja eilen pimenevässä illassa puoliso paukutti myös ikkunan paikoilleen ja seinät rimoja vaille valmiiksi, mutta lattiaa ei ole vieläkään. Pyörät ja puutarhakalusteet odottavat lunta siis taivasalla. Kyllä se vielä sulaa, uskotaan näin. Seinien viimeistelyä vauhdittivat illalla soittaneet sähkömiehet – tulivat tänään aamulla, ja nyt meillä on vesijohtojen saattolämmöt kunnossa ja kohta autotallilla on toimiva valo ja useita pistorasioita. Ja hassusti autotallin kautta kulkeva maakaapeli taas kytketty, jolloin saunakammariinkin saadaan lämmitys päälle, ja saunalle valot, ja saunan lämminvesivaraaja lämpimäksi. Sähkömiehet on ihana asia!

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa

Säätiedotus sen jo kertoi, mutta joka kerran on yhtä yllättävää ja sykähdyttävää nähdä se aamulla omin silmin – ensilumi! Olkoonkin, että se oli tänään aika märkää, sulaa varmaan iltaan mennessä, ja peitti alleen muun muassa autotallin lattialautakasan (onneksi pressun alla) sekä läjään haravoidut lehdet.

Teimme aamulla pikaisen loskakenkä- ja rukkasinventaarion, ja lapset pääsivät matkaan oikeastaan ihan hyvin puettuina. Yksivuotias osoitteli ihmeissään ympäriinsä, kun maailma olikin muuttunut eri väriseksi, ja taivaalta satoi ihan erinäköistä tavaraa kuin ennen. Lumisade naamalla ei tuntunut pienestä kivalta. Muistan, että joku lapsistamme vihasi ja pelkäsi sitä, kun kengät peittyvät lumeen, ja seisoi ensimmäisen kävelytalvensa ensimmäisen viikon aika tarkkaan paikoillaan.

Itse vedin sen sijaan epähuomiossa jalkaan melko uudet halpiskengät, jotka näyttää kivoilta. Haa! Paluu todellisuuteen! Totta vieköön, jos ei käytä rohjoja saappaita tai vaelluskenkiä, kastuu sukat! Autollakaan ei ollut talvikenkiä jalassa, piti ajaa varoen.

***

Vaikka ihmislapselle vissiin olisi luontaista heräillä yösyötöille jonnekin kahden ikävuoden kieppeille asti, olemme taas, ja tällä kertaa toivottavasti lopullisesti, opettamassa meidän yksivuotiasta nukkumaan illasta aamuun omassa sängyssään, iltapuurosta aamumaitoon ihan ilman ruokailua. Kuusi yötä on nyt takana, ja viime yönä lapsi nukkui rauhassa ja tyytyväisen oloisena iltakahdeksasta aamuun puoli seitsemään. Oli ihana tunne heräillä itse katsomaan kelloa ja ihmettelemään että onpa hiljaista ja rauhallista. Pitää nyt toivoa, että pysymme terveinä sen aikaa että asiantilasta tulee lapselle se normaali ja tavallinen tapa. Kipeää lasta nukuttaa kumminkin vieressä, mutta parannuttua olisi kiva päästä palaamaan takaisin normaaliin – ja olisi molemmille helpointa, jos se normaalin määritelmä olisi sama.

Remonttinytkähdys

Ihanaa, kun voin kirjoittaa maagiset sanat "autotalliremontti on edistynyt"! Ihan en voi kirjoittaa, että se on valmis, mutta ehkä syysloman jälkeen sitten.

Meillä oli sunnuntaina puolison työkaveri kylässä, oikein pätevä ja mukava fyysikko, ja laittoivat talliin uuden huopakaton. Onpa se freesi ja musta! Nyt enää muutamat viimeiset seinälaudat ja rimalaudoitus, lattia ja ovi ja sen sellaiset pikkuseikat. Maalaus jää keväälle. Mutta voi kuinka hyvä näinkin!

Kuin varas aamulla

Kouluun lähtöä tehnyt viidesluokkalainen työnsi tuolinsa taapäin ja säntäsi pukemaan, unohtaen lasin ja melkein tyhjäksi syödyn murokulhon pöytään. Kun joku seuraavan kerran sattui katsomaan sinne päin, kohtasi häntä seuraavanlainen näky:

Yksivuotias seisoo tukevasti tuolilla. Toinen käsi on rannetta myöten murokulhoon jääneessä maidossa. Toisen käden nyrkissä on tiukasti isosiskon lusikka, ja sillä lapetaan tasaiseen tahtiin suuhun maitoa ja murojämiä kulhosta. Hymyillään leveästi tuijottajalle.