Offinso, lähellä Kumasia, Ghana

Pikaisesti kun mahduin nettiin. Viikkon reissua takana, toinen edessä. Palasimme juuri lomaisalta viikonlopulta rannikolla. Tyrskyjä ja sademetsää ja sen sellaista. Palattuani blogiin tulee valtava ryöppy matkapäiväkirjaa, koettakaa kestää.
Nyt tämän verran. Olemme voineet hyvin. Yksi punkki, yksi nirhama jalassa, kuumaa ja janoa ja päänsärkyä aluksi, mutta hämmästyttävän hyvin. Olemme nähneet paljon perusafrikkalaista kuvastoa: hökkeleitä, likaisia avoviemäreitä, roskia, aurinkoa, vuohia, nauravia lapsia, iloisia aikuisia, kaikenlaisia kasveja, liskoja, vauvoja kantoliinoissa, hassuja myyntikojuja. Kuulleet afrikkalaista sound trackiä (agregaatteja ja kukon huutoa).

Rakennettukin on, työmaalla on klinikkaosa jo ovien karmien korkeudessa ja sairaalaosan lattia valettu.

Kaksitoistavuotiaalle matka on aika raskas mutta hyvin hän on jaksanut, kuten myös pari vuotta nuorempi kaverinsa (tuttavaperheen tytär, reissussa äitinsä ja isänsä kanssa).

Tämä on toinen kertani Afrikassa. Tykkään.

Ghana-projektimme tilanne

Tytär ja minä olemme siis säästäneet rahaa ja aikaa jo noin puolitoista vuotta, jotta pääsemme osallistumaan kahden viikon rakennuskeikalle keskiseen Ghanaan, Namongin kylään. Siellä on tarkoitus suomalaisvoimin, toki paikallisen ammattitaidon kanssa yhteistyötä tehden rakentaa kuudessa viikossa jo kauan suunnitteilla ollut terveysasema. Terveysaseman käyttäjäkunnasta merkittävin ovat odottavat ja synnyttävät äidit.

Matkaa kannattaa seurata yhteisessä blogissa täällä.

Tyttären ja minun Ghana-projektia (rahankeräystä ja muuta valmistautumista) on voinut seurata sivupalkissa. Nyt kun matka on toteutumassa ja olemme kohta jo reissussa, tyhjennän palkin ja listaan tähän kaikessa lyhykäisyydessä mitä on tarvinnut ennen reissua tehdä:

-Lentoliput ostettu

-Muut matkan kulut (maakuljetukset, ruoat, majoitus) maksettu

-Viisumit hankittu

-Dollareita vaihdettu

-Pistettävät rokotukset saatu
(vaadittaviin tai suositeltaviin kuuluvat keltakuume, hepatiitti A ja B, lavantauti, aivokalvontulehdus sekä perusrokotusten päivitys)

-Kolerarokotteet juotu

-Malarian estolääkitys ostettu, lääkitys aloitetaan 1 vrk ennen matkaa

-Pakattu

Ilmastonvaihdosta ennakoiden

-29 astetta aamulla. Kolmas- ja viidesluokkalainen kääriytyivät kaulahuiveihin ja kävelivät kouluun luokkakavereidensa kanssa. Itse kääriydyin liian isoon mittausreissutakkiin ja tarkenin myös ihan hyvin. Autosta piti ottaa jo eilen äänimerkin sulake irti. Muuten se tööttäsi nolosti itsekseen.

Tuntuu kummalta ajatella, että sunnuntaina illalla laskeudumme koneesta Accrassa, ja siellä on mitä todennäköisimmin pimeää ja mielestämme kuuma.

Tuntuu kummalta, että nuorimmaiseni jää kotiin ja (taas kerran) ilman rintamaitoa. En ole oikeastaan ajatellut koko asiaa, mutta voi olla että tämä on nyt se hetki kun imetys jää, ihan ilman juhlallisuuksia ja seremonioita. Noin kolme kertaa päivässä neiti on halunnut ja saanut maitoa, mutta suurta säännöllisyyttä tässä ei enää kuitenkaan ole ja jonkun kerran poisjäänti korvaantuu helposti muulla syömisellä tai sisarusten kanssa riehumisella tai muulla ison tytön elämään liittyvällä.

Perheen jättäminen on aina haikeaa. Silti odotan kahta viikkoa, joina ei tarvitse muistaa ja huolehtia sen sataa monen pienehkön lapsen hoitoon ja aikatauluun liittyvää asiaa tai pestä pyykkiä ja lakaista pöytää. Tai kirjoittaa työtekstiä ja pitää mielessä sen sataa työkuvioihin liittyvää asiaa. Tai olla nettiyhteydessä tai edes vastata puhelimeen.

Mehtäpäiväkirjat vetäytyy pakkaamaan, ja kuulumisia Afrikan mantereelta kannattaa odottaa sitten parin viikon päästä.

Pakkaseen taipuen

Meillä alkoi olla jo tosi kylmä. Lattioista hohkaa kylmä, ja yläkerrasta lämpö karkaa näillä pakkasilla, etenkin kattolappeiden alla. Varsinaisen lämmityksen isommalle vääntäminen ei tunnu tuntuvan muussa kuin sähkölaskussa. Olohuoneen uunia ei uskalla lämmittää ihan näin kylmällä, sillä reipas tuulettaminen ei tule kysymykseenkään (vieläkin tätä ongelmaa!). Päätettiin saattaa meilläkin voimaan poikkeustila. Lisää mattoja alakerran lattioille. Puita tasaiseen tahtiin keittiön puuhellaan. Se ei varaa, mutta antaa hetkellisesti ihanan lämmön. Saunakammarissa ollut lisäpatteri avuksi alakerran lämmitykseen. Ja porukka nukkumaan olohuoneeseen patjoille, kaikki paitsi puoliso ja pikkuisin, jotka saavat olonsa lämpimäksi omissa sängyissäänkin. Viime yö oli oikein rattoisa retkiyö. Luin illalla korkeakirjallisuutta ääneen (”Autot”, sen elokuvan mukaan), ja lapset nukahtivat helposti ja nopeasti. Nukuimme hyvin (mitä nyt poikkeustilalain hengessä piti aamuyöllä käydä laittamassa auto lämpenemään) ja aamulla lasten oli helpompi herätä ja nousta ylös suht lämpimään tilaan, heti aamupalapöydän viereen. Tämä viikko mennään kyllä näin. Mikä pakko se on hammasta purren tehdä aina samalla tavalla, kun pienellä joustolla ja tilanteen huomioimisella voi päästä helpommalla ja mukavammalla?

Radikaalimpi lopettaisi yläkerran lämmittämisen kokonaan näin kylmillä keleillä. Me ei ehkä kuitenkaan.

Parasta juuri nyt

Minkähän lehden viikkoliitteen lista oli tuon niminen?

Meillä on parasta juuri nyt tietenkin lämmin pukeutuminen – kylmää on niin sisällä kuin ulkonakin. Autoraukka puhkuu ja jurisee ennen kuin käynnistyy, vaikka kuinka esilämmittää. Ulkoliikuntaa ei ole koululaisilla koko viikolla ja perhepäivähoitolaisia kammataan varmaan joka aamupäivä sisällä. Mutta kai olette huomanneet, että päivällä aurinko jo lämmittää?

Peli nimeltä Spore on lainassa puolison työkaverilta, ja sitä pelataan yhdessä koko perheen kanssa aina silloin tällöin iltaisin. Olemme kummallinen raidallinen laji nimeltä Harmuli. Olemme sosiaalinen kasvissyöja, ja liittoudumme paraikaa muiden lajien kanssa ja koetamme vältellä petoja. Ihastuttava kokonaisuus.

Laajavuori on parhaimmillaan pakkasella. Ei ole jonoja. Ainakin se on parhaimmillaan, jos siellä on kylpylähotellissa viikonloppua viettämässä ystäväpariskunta kaksine lapsineen, joiden kanssa voi ensin sunnuntaina käydä ulkona palelemassa, sitten syömässä ja sitten uimassa. Ja rohkeimmat voivat vielä mennä illalla rinteeseen. Meillä oli eilen illalla sellainen olo, kuin olisimme olleet kauempanakin lomalla kuin vajaan kymmenen kilometrin päässä kotoa.

Meillä on viimeinen viikko menossa ennen Ghanaan lähtöä. Lauantaina klo 17 ja jotain käynnistetään matka junan kyydillä etelään päin. Seitsenvuotias luuli hetken, että menemme junalla perille asti. ”Meneekö ne junaraiteet ihan oikeasti siellä Saharassa siellä hiekassa?” Viimeiset kolerarokotteet saatiin nieltyä ja passit viisumeineen ovat takaisin meillä. Oli leimaa, allekirjoitusta ja vaikka mitä.

Löysin kirjastosta paljon hehkutetun Markus Zusakin teoksen Kirjavaras. Se näyttää sen verran houkuttelevalta, että uskallan ehkä pakata sen matkalukemiseksi. Jos luen sitä vain siisteissä paikoissa ja muuten pakkaan muovipussiin. Reissuun ei uskalla lähteä ilman hyvää kirjaa, paksua, ja sellaista joka varmasti viihdyttää koko kaksi viikkoa. (Iltaisin saattaa kuitenkin kaivata vetäytymistä omaan rauhaansa, ja etenkin lentokentillä ja muissa siirtymissä saattaa tulla arvaamattoman pitkiä odotuksia. Sellaisina hetkinä olo ilman kirjaa on suojaton ja alaston, vaikka olisi seuraakin.) Näitä ehtoja täyttävät oikeastaan aika harvat kirjat. Sormusten herran taru tietenkin. Jos Kirjavaras tuntuu liian hienolta, ja jos laukussa on tilaa, valitsen ehkä Tolkienin. 12-vuotias ei ole sitä vielä lukenut, eli se palvelisi meitä molempia.

Pari kappaletta aiemmin sanoin että seitsenvuotias. Kyllä, ennen kuusivuotias täyttää tänään seitsemän. Meillä oli kaikin puolin erikoisia tapahtumia täynnä ollut viikonloppu, sillä pienet synttärijuhlallisuudetkin ehdittiin pitää lauantai-iltana. Paikalla oli kaksi poikaa ja yksi tyttö syömässä tuplapitkää kääretorttua ja leikkimässä.

Seitsemän vuotta sitten luin kahdelle vanhemmalla lapselle aamulla Rasmus Nalle aarteenetsijänä, ja sitten soitimme mummin ja papan lastenvahdiksi ja ajoimme kauniissa talvisäässä Kätilöopistolle. Silloin oli lauantai. Poika syntyi samassa huoneessa kuin isosisaruksensa olivat syntyneet. Minulle on jäänyt mieleen sekä synnytyksestä että parista päivästä Haikaranpesässä kiireettömyys ja rauha.

Ei keltaista lippua

Pakkasta pitää. Ja meillä vieraileva mummukin sai lievänä mahatautimme. Joka siis on meistä jo poistunut. Vuosiraportointia yliopistolle. Ghanaanlähtövalmisteluja, kuten esimerkiksi paristojen ostoa, toisen kolera-annoksen juomista, jännityksen nousemista. Passit ja viisumitkin saadaan käteen jo huomenna. Suunnitellaan menevämme eteläiseen Suomeen jo reilun viikon päästä lauantaina, junalla. Voisi vaikka ostaa ne junaliputkin. Tyttären opettajan sijaiselle kirjoitettava lappua, puolisolle purettava ne kymmenen tarvittavaa puhelinnumeroa puhelimen muistista. Kuusivuotias ehtii täyttää maanantaina seitsemän, ja huomenna illalla meille tulee muutama 5-7-vuotias asiaa juhlimaan. Ne ovat kaikki tämän mahataudin jo pitäneet, eli en nosta keltaista lippua salkoon.

Ensimmäinen viesti Namongiin eilen matkustaneilta oli saapunut, aamu oli valjennut kosteana ja lämpimänä. Vielä emme ole kuulleet, ovatko perustukset paikallaan ja minkä kokoisina. Ei tule aika pitkäksi, kun on tekemisen ohessa paljon jännitettävää.

Päivähoitotäti kampaa

Vein nuorimmaisen perhepäivähoitajalle, sisälle. Olivat päättäneet purevan pakkasen takia pitää sisäaamun. Ohjelmassa oli askartelua ja vapaata sisäleikkiä. Sisäleikeillehän jää normaalissa perhepäivähoidon arjessa aika vähän aikaa. Aamupäivät ollaan ulkona, sitten kiireesti syömään ja päiväunille. Ja taas välipalalle ja ulos. Ruokia odotellessa toki voi leikkiä, ja aikaisin tulijoilla on omaa aikaa heti aamusta.

Mutta mitä muuta perhepäivähoitaja tekee, kun on aikaa? Hän antaa lapsille vuorot, ja kampaa ne kaikki!

Mummu ja taapero kohtaavat

Mummu on meillä. Nuorimmainen oli mukana kun mentiin junalle vastaan. "NNNNA! MUMMMMUU!" Hän toisteli. Kun juna jyrisi ohi, tärisi koko lapsi ja sylki peloissaan. Sitten tuli jo mummu laituria kävellen. Siitä nukkumaan menoon asti lapsi oli hiljaa, rento ja autuas. Hän katsoi mummua. Hän seisoi mummun edessä ensin eteisessä, sitten työhuoneessa kun mummu vaihtoi matkavaatteet kotivaatteiksi, sitten vessassa kun mummu pesi kädet. Sitten lapsi meni syliin ja olikin siinä nukkuma-aikaan asti. Minkä onnen rakkaan ihmisen läsnäolo voi tuottaakaan!

Sanaraportti

Toukokuussa kaksi vuotta täyttävän nuorimmaisen sanavarastoa näinä päivinä:

ÄITI (äiti)
isssä! isi (isä)
Ä-PAA-O (pallo)
MMMMU!! (minun)
mmummmu (mummu)
EI (ei)
ei taa! (ei saa)
eitä (eikä)
bois (pois)
iiiiijja (kirja)
au (au, sattuu)
autto (auto)
yi, yää (hyi, yäk)
nennä (nenä)
bää (pää)
ssssuu (suu)
bubu (pupu)
vauvva (vauva)
tiitti! (kiitos, joskus myös: ota)
oho (oho)
ei-ei (hei hei)
heibba (heippa)
änne (tänne)
tähä (tähän)
autta (auttaa)
eittä! (heittää)
bböö (pöö)
töttö (tööt tööt, väistä)
amme (aamen)
tiiiittaaa (kiikkuu)
tintä (kenkä)
iiijjjaaa (hiljaa)
ANNA! (anna/ota)
titi (pipi)
namnam (nami)
oo-o (joo)

Ja eläimet tietenkin sanovat ihhahhaa, MMMUU, mä-ä-ä-ä, ko-ko, GRAUH (syvältä kurkusta) ja miau (tosi kimeästi).

Historiallisista syistä

Meillä ei historiallisista syistä ole ollut hattuhyllyä. Entiset asukkaat eivät olleet saaneet aikaiseksi laittaa sellaista. Meilläkin meni kaksi ja puoli vuotta katsellessa tyhjää tilaa vaatepuun yläpuolella. Sunnuntai-iltana puoliso kaivoi autotalliremontista ylijäänyttä rimatavaraa, ja pykäsi kasaan kenkätelineen tai saunajakkaran istuinosan kaltaisen hyllyn, ja kiinnitti sen eteiseen. Se näyttää tosi hyvältä! Ja on tukeva! Ja sinne voi laittaa hattuja – tai laatikoita joissa on kesäkenkiä ja kypäröitä ja muuta, jotka ovat ajelehtineet pitkin lattioita ja nurkkia.

Huomasin myös, että meidän kalenterimme ja karttamme on kiinnitetty historiallisista syistä hoopoon paikkaan. Entisessä kodissamme kartta ja lukujärjestykset ja muut sellaiset olivat tietenkin jääkaapin ovessa, ja se olikin kätevää keittiön avautuessa suoraan eteiseen ja jääkaapin ollessa heti ensimmäinen asia jonka näki sisään tullessaan. Kalenterin paikka oli heti siinä jääkaapin vieressä. Tänne muutettuamme kalenteri nakutettiin seinään jääkaapin viereen ja tärkeät paperit kerättiin siihen vierelle. Siitä viis, että ne ovat nykyään melkeinpä nurkimmaisessa kolkassa koko taloa. (Tämä on hyvä vertauskuva siitä, miten perinteiset tavat tehdä asioita eivät välttämättä ole ne kaikista parhaat ja toimivimmat.)

Tammikuu meni, ja oli loppujen lopuksi aika laiskaton vaikka sairaspäiviäkin kertyi. Helmikuussa on tästä eteenpäin katsoen vielä niinkin monta kuin yhdeksän työpäivää ennen Ghanaan lähtöä ja työsuhteen virallista loppua. Työthän eivät siihen lopu. Mutta jos näiden yhdeksän päivän aikana voisi olla sen verran laiskaton, että saisi maaliskuun luennoista ainakin muutaman valmiiksi, ja kirjoitustyöt mahdollisimman hyvään kuosiin. Ehkä jopa yhden jutun lehteen asti?

Nyt se on sitten tehty

Olin Helsingissä pari päivää. Jätin yliopiston avaimeni sinne. Ja puhelimen. Söimme tutkimusryhmän kanssa Sundmans Krogissa, ei pidetty puheita.