Nuorimmainen täytti viikonloppuna kaksi vuotta. Taas tuuletin, sisäisesti. Ellei mitään ennakoimatonta tapahdu, vauvavuodet ovat meillä lopullisesti ohi. Niistä selviämiseen varatut resurssit voi kääntää muualle. Pikkuhiljaa pieneksi käyneet vaatteet ja varusteet voi lähettää kiertoon, ei varastoida huoneiden nurkkiin. Voi alkaa kasvaa kohti murrosikäisten äitiyttä.
Älkää naurako, mutta kun toiseksi vanhin oli vauva ja tätä pikkulapsiaikaa oli takana noin kolme vuotta, laskin mielessäni että jos lapsia useamman tahtoo hankkia, kyllä siihen pikkulapsiaikaan menee kymmenisen vuotta. Ja mietin, että kyllä sen jälkeen taatusti tuntuu hyvältä. No, kaksitoista vuotta tätä suunnilleen on kestänyt, pienin tauoin, mutta tuntuu hyvältä, kyllä tuntuu!
Pikkunassikkamme syntyi ihanana persoonana, eikä kasvatuksella ole saatu häntä ainakaan vielä paljoa pilattua. Kakun syönti sujui siis juhlallisen tyytyväisissä merkeissä. Tähän kuun vaihteeseen osuu myös toiseksi vanhimman synttärit ja koulujen lopun juhlavuudet, ja äitini teki viisaan päätöksen tulla meille viikoksi juuri nyt. Päästään lähipäivinä puolisonkin kanssa syömään olemattomilla rahoilla kallista ruokaa kaiken tämän kunniaksi.
Eilen muun humun lisäksi pidettiin kotikatumme katukirppis. Sää oli levottomuutta herättävä, mutta sade tuli vasta illemmalla. Kahvia ja mokkapaloja meni mukavasti, tavaraa vähemmän. Jotkut naapureista saivat myytyä paljon leluja ja polkupyöriä, ja väkeä oli liikkeellä sää huomioiden myös ihan mukavasti. Eli kannatti. Ainakin tuli rupateltua taas kadun varrella asujien kanssa enemmän kuin pitkiin aikoihin.
maanantai 30. toukokuuta 2011
torstai 26. toukokuuta 2011
Kärsivällisyydestä
Tässä on saattanut saada sellaisen kuva, etten ole vähään aikaan ollut / tule olemaan työelämässä. Selvitetään. Tutkimushanke päättyi virallisesti (ja palkan osalta) helmikuun lopulla. Tämän jälkeen opetin pari kuukautta osa-aikaisesti, ja muun aikaa hain töitä / tutkimusmäärärahoja ja väsäsin kirjoitushommiani. Muuten hyvä, mutta taloudellisesti huono. Koko ajan piti jännätä, tuleeko mistään mitään rahaa ja kaipaako kukaan osaamistani ja olenko ihan tutkijana huono.
Suomen Leijonajoukkue puhui koko MM-turnauksen hienosti kärsivällisyydestä. Miten heillä on uskoa ja luottamusta omaan pelitapaan, ja vaikka alkuun näyttäisi huonolta, he kärsivällisesti jatkavat vaan omalla tavallaan ja omaa työtään, toinen toistaan tukien ja paikaten, ja luottavat että se palkitsee jossain vaiheessa. Ja se palkitsi!
Tämä on filosofia, jota itse olen koettanut viljellä omassa työelämässäni. Olen joutunut / saanut /valinnut tehdä erilaisia siirtymiä, ensin oman tieteenalan reunan yli, sitten uudelle paikkakunnalle, ja välillä ihan muita, tutkimustyössä opittavia taitoja täydentäviin työtehtäviin viestinnän ja hallinnon alalla. Ja samalla olen vielä tehnyt kokeilua onko nykymaailmassa oikeasti mahdollista tehdä pitkäjänteistä tieteellistä uraa ja hankkia monta lasta. Esimerkiksi nyt kun on ollut aika kuiva kausi, tuntunut ettei langanpäät solmiudu, raha on tiukalla, yhteistyöt valuvat kuiviin. On pitänyt koettaa luottaa että oman pelitavan jatkaminen kärsivällisesti palkitsee jossain vaiheessa. Jatkaa töitä ja aloitteellisesti ehdotella yhteistyökumppaneille uusia, vaikka rahoituskuviot ovat aivan levällään.
Edellisen kerran kun oli tällainen tilanne, minut pyydettiin yhtäkkiä tutkimustyöhön – ei ihan omalle alalle, eikä pitkäksi aikaa, mutta kuitenkin. Siitä pääsi taas hyvää alkuun. Jotenkin olen koettanut luottaa, että tälläkin kertaa tulee jostain sen puhelinsoitto. Ja tulihan se – kerroinkin jokin aika sitten HIRMU JÄNNÄSTÄ mahdollisuudesta, joka aukesi syksylle.
Minut pyydettiin muutamaksi kuukaudeksi valtion tutkimuslaitoksen ja Helsingin yliopiston väliseen ministeriön niukasti rahoittamaan hankkeeseen kokoamaan yhteen poronhoidon tuottavuuteen liittyviä laskentamenetelmiä ja muuta sellaista. Taas jotain muuta mitä olen tehnyt, mutta tällä kertaa sellaista josta olen todella innostunut ja tilaisuudesta onnellinen ja ylpeä.
Tässä nähdään taas kerran tutkimusuralla tehtävän talkootyön merkitys. Noiden porotutkijoiden kanssa on vuosikaudet tehty auttamista kenttätöissä ja aineiston kanssa, ja lähetelty yhteisiä hakemuksia sinne ja tänne. Joskus se lopulta poikii jotain, kun kärsivällisesti jatkaa omaa pelitapaa.
Syyskuusta eteenpäin leipäpuu on taas kunnossa. Siihen saakka auttaa YTK. Muun ohella taistelin puolitoista kuukautta työ- ja elinkeinotoimiston ja kassan kanssa, ensimmäistä kertaa elämässäni. Tästä tulee pitkä marmatus myöhemmin. Mutta kyllä tuntui hyvältä, kun armollisesti sai kuin saikin TYÖVOIMAPOLIITTISEN LAUSUNNON (mikä käsitehirviö!), eli sai kuulla oikeasti tehneensä töitä ja ettei ole esteitä saada ansiosidonnaista päivärahaa.
Toinen lausunto, joka kohensi ammatillista itsetuntoa liittyi syksyllä hakemaani akatemiatutkijan paikkaan. Paikka on minulle liian korkeatasoinen, mutta tutkimussuunnitelmasta annettu lausunto puhui julkaisuluetteloni lyhyydestä aika kauniisti. Itse suunnitelma oli kuulostanut arvioitsijoiden korviin tärkeältä, kiinnostavalta, ja mahdollisesti tieteellisesti tärkeältä. Yhteistyökuvioni ja yhteistyökumppaneiden sitoutuminen hankkeeseen saivat kiitosta. Ehkä pitää vaan jatkaa kärsivällisesti omaa pelitapaa vielä hieman kauemmin, rämpiä lyhyillä pätkillä eteenpäin, valmistella ja viimeistellä.
PS. Tämänkaltaisesta puhuvaksi voi tulkita yhden lempikohtani Vanhasta Testamentista, Haggai 2:19: ”…vielä ei ole siementä viljavarastossa, vielä ei kanna hedelmää viiniköynnös eikä viikunapuu, ei oliivipuu eikä granaattiomenapuu. Mutta tästä päivästä lähtien minä annan siunaukseni."
Suomen Leijonajoukkue puhui koko MM-turnauksen hienosti kärsivällisyydestä. Miten heillä on uskoa ja luottamusta omaan pelitapaan, ja vaikka alkuun näyttäisi huonolta, he kärsivällisesti jatkavat vaan omalla tavallaan ja omaa työtään, toinen toistaan tukien ja paikaten, ja luottavat että se palkitsee jossain vaiheessa. Ja se palkitsi!
Tämä on filosofia, jota itse olen koettanut viljellä omassa työelämässäni. Olen joutunut / saanut /valinnut tehdä erilaisia siirtymiä, ensin oman tieteenalan reunan yli, sitten uudelle paikkakunnalle, ja välillä ihan muita, tutkimustyössä opittavia taitoja täydentäviin työtehtäviin viestinnän ja hallinnon alalla. Ja samalla olen vielä tehnyt kokeilua onko nykymaailmassa oikeasti mahdollista tehdä pitkäjänteistä tieteellistä uraa ja hankkia monta lasta. Esimerkiksi nyt kun on ollut aika kuiva kausi, tuntunut ettei langanpäät solmiudu, raha on tiukalla, yhteistyöt valuvat kuiviin. On pitänyt koettaa luottaa että oman pelitavan jatkaminen kärsivällisesti palkitsee jossain vaiheessa. Jatkaa töitä ja aloitteellisesti ehdotella yhteistyökumppaneille uusia, vaikka rahoituskuviot ovat aivan levällään.
Edellisen kerran kun oli tällainen tilanne, minut pyydettiin yhtäkkiä tutkimustyöhön – ei ihan omalle alalle, eikä pitkäksi aikaa, mutta kuitenkin. Siitä pääsi taas hyvää alkuun. Jotenkin olen koettanut luottaa, että tälläkin kertaa tulee jostain sen puhelinsoitto. Ja tulihan se – kerroinkin jokin aika sitten HIRMU JÄNNÄSTÄ mahdollisuudesta, joka aukesi syksylle.
Minut pyydettiin muutamaksi kuukaudeksi valtion tutkimuslaitoksen ja Helsingin yliopiston väliseen ministeriön niukasti rahoittamaan hankkeeseen kokoamaan yhteen poronhoidon tuottavuuteen liittyviä laskentamenetelmiä ja muuta sellaista. Taas jotain muuta mitä olen tehnyt, mutta tällä kertaa sellaista josta olen todella innostunut ja tilaisuudesta onnellinen ja ylpeä.
Tässä nähdään taas kerran tutkimusuralla tehtävän talkootyön merkitys. Noiden porotutkijoiden kanssa on vuosikaudet tehty auttamista kenttätöissä ja aineiston kanssa, ja lähetelty yhteisiä hakemuksia sinne ja tänne. Joskus se lopulta poikii jotain, kun kärsivällisesti jatkaa omaa pelitapaa.
Syyskuusta eteenpäin leipäpuu on taas kunnossa. Siihen saakka auttaa YTK. Muun ohella taistelin puolitoista kuukautta työ- ja elinkeinotoimiston ja kassan kanssa, ensimmäistä kertaa elämässäni. Tästä tulee pitkä marmatus myöhemmin. Mutta kyllä tuntui hyvältä, kun armollisesti sai kuin saikin TYÖVOIMAPOLIITTISEN LAUSUNNON (mikä käsitehirviö!), eli sai kuulla oikeasti tehneensä töitä ja ettei ole esteitä saada ansiosidonnaista päivärahaa.
Toinen lausunto, joka kohensi ammatillista itsetuntoa liittyi syksyllä hakemaani akatemiatutkijan paikkaan. Paikka on minulle liian korkeatasoinen, mutta tutkimussuunnitelmasta annettu lausunto puhui julkaisuluetteloni lyhyydestä aika kauniisti. Itse suunnitelma oli kuulostanut arvioitsijoiden korviin tärkeältä, kiinnostavalta, ja mahdollisesti tieteellisesti tärkeältä. Yhteistyökuvioni ja yhteistyökumppaneiden sitoutuminen hankkeeseen saivat kiitosta. Ehkä pitää vaan jatkaa kärsivällisesti omaa pelitapaa vielä hieman kauemmin, rämpiä lyhyillä pätkillä eteenpäin, valmistella ja viimeistellä.
PS. Tämänkaltaisesta puhuvaksi voi tulkita yhden lempikohtani Vanhasta Testamentista, Haggai 2:19: ”…vielä ei ole siementä viljavarastossa, vielä ei kanna hedelmää viiniköynnös eikä viikunapuu, ei oliivipuu eikä granaattiomenapuu. Mutta tästä päivästä lähtien minä annan siunaukseni."
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Tyhjä takki ja vasaran problematiikka
Alkaa taas tuo viimeisten koulupäivien väsy lapsilla. Yhdeksänvuotias ei tänään millään saanut itseään ylös ja liikkeelle. Hellyin, ja vein autolla kouluun.
Itse jo hiljalleen tuuletan siitä ilosta, että kohta tämäkin kouluvuosi on (vanhemmiltakin) takana. Eskarilaisten kuskaus vuoroaamuin naapurin kanssa, ja tuulet ja tuiskut ja läksyt ja unohdukset ja arviointikeskustelut ja lasten riidat kavereiden kanssa ja hajonneet pyöränkellot ja viisi euroa retkeä varten ja kenet piti herättää tänä aamuna mihinkin aikaan ja miksi se ei nouse kun minunkin oli pakko nousta kattamaan aamupala.
Luin eilen Tiede -lehdestä Tuija Matikan kirjoitusta siitä, miten eri persoonallisuustyypit suhtautuu teknologiaan eri tavoin. Kirjoitus loppui aivan loistavaan pohdintaan siitä, miten työkalu vaikuttaa ihmiseen. Vasaran kohdalle tässä voi ajatella minkä tahansa työkalun tai apuneuvon, myös abstraktimman (lohdun tai askareen joka auttaa itseään rämpimään arjessa eteenpäin):
Samalla kun työkalu on itsemme jatke, se varaa osan meistä. Kun käsi tarttuu vasaraan, kädellä ei voi yhtaikaa tehdä muuta. Käsi on vasaran. Työkalu myös heikentää sitä osaa meissä, jota se auttaa. Traktorilla voi muokata päivässä saman pellon kuin kuokalla kuukaudessa, mutta kun käytämme traktoria kuokan sijaan, lihasvoima heikkenee.
Itse jo hiljalleen tuuletan siitä ilosta, että kohta tämäkin kouluvuosi on (vanhemmiltakin) takana. Eskarilaisten kuskaus vuoroaamuin naapurin kanssa, ja tuulet ja tuiskut ja läksyt ja unohdukset ja arviointikeskustelut ja lasten riidat kavereiden kanssa ja hajonneet pyöränkellot ja viisi euroa retkeä varten ja kenet piti herättää tänä aamuna mihinkin aikaan ja miksi se ei nouse kun minunkin oli pakko nousta kattamaan aamupala.
Luin eilen Tiede -lehdestä Tuija Matikan kirjoitusta siitä, miten eri persoonallisuustyypit suhtautuu teknologiaan eri tavoin. Kirjoitus loppui aivan loistavaan pohdintaan siitä, miten työkalu vaikuttaa ihmiseen. Vasaran kohdalle tässä voi ajatella minkä tahansa työkalun tai apuneuvon, myös abstraktimman (lohdun tai askareen joka auttaa itseään rämpimään arjessa eteenpäin):
Samalla kun työkalu on itsemme jatke, se varaa osan meistä. Kun käsi tarttuu vasaraan, kädellä ei voi yhtaikaa tehdä muuta. Käsi on vasaran. Työkalu myös heikentää sitä osaa meissä, jota se auttaa. Traktorilla voi muokata päivässä saman pellon kuin kuokalla kuukaudessa, mutta kun käytämme traktoria kuokan sijaan, lihasvoima heikkenee.
tiistai 24. toukokuuta 2011
Tiedon lähteellä
Minulla on vielä toukokuun loppuun yliopiston ATK-tunnukset voimassa, eli tulin täksi päiväksi istumaan tiedon lähteelle ja ammentamaan muistitikulle niin monta artikkelia pdf-muodossa kuin ehdin. Täällä on nimittäin oikeudet lehteen Hydrological Processes, hyvin harvinainen asiaintila Suomessa. Tosi rikas olo, kun selaan näitä vesi- ja lumiasioista kertovia tutkimuksia! Kaikki ovat minun!
maanantai 23. toukokuuta 2011
Meillä asuvilla on supervoimia
Yhdeksänvuotias tuli perjantaina kovalla ryminällä koulusta kaverinsa kanssa. ”Äiti… Ovesta lähti kahva irti!”
Myöhemmin samana iltapäivänä yhdeksänvuotias ja kaveri tulivat alakertaan, ja taas kuului ryminää ja jysähdys. ”ÄITI!!! KAIDE IRTOSI!!!”
Myöhemmin samana iltapäivänä yhdeksänvuotias ja kaveri tulivat alakertaan, ja taas kuului ryminää ja jysähdys. ”ÄITI!!! KAIDE IRTOSI!!!”
perjantai 20. toukokuuta 2011
Puhelinherätys
Aamulla soi puhelin vähän kahdeksan jälkeen. Puolison kollega siitä osa-aikaisesta työstä kertoi soittaneensa puolison molempiin puhelimiin ja myös siihen numeroon, joka on nykyään vanhimmaisen puhelimessa. Pyysi herättämään.
Sadealue väistyi vihdoin jonnekin itään, eli pääsee tekemään pihallekin jotain hommia. Kasvimaa on myllätty aika hyvin, ehkä pitää malttaa vähän odottaa ennen kuin sinne laittaa mitään kasvamaan kuitenkaan. Tänä vuonna kokeillaan uudenaikaista kasvien ryhmittelyä, eli kasvimaassa on erimuotoisia alueita eri kasveja varten, ei niinkään suoria penkkejä joissa muka suorassa rivissä kasvavat porkkanat ja herneet. Katsotaan onko se kivan näköinen ja kasvavatko. Ajattelin myös uskaltaa kiskoa heiniä ja nokkosia pensaiden juurilta. Se on vaan sellaista hiljaa ja hitaasti tehtävää hommaa, ja sitä tehdessä nuorimmainen (ainainen puutarha-apuri) pitkästyy ja lähtee kauas pois. Ja jos hän menee nurkan taakse, minunkin on mentävä (meillä ei ole porttia, vaan pihasta pääsee suoraan tielle). Tuorein innostus on metsään. Onhan se liikuttavaa, että vajaa kaksivuotiaalla suomalaisella on sellainen hinku metsään. Jos takaportti unohtuu auki, lapsi seisoo kohta siellä ja huutaa ”ÄITI, TUU MUTAAN, TÄNNEPÄI, ÄITI” (jne). Eilen käveltiin ensin sitkeästi varvikossa (”AU! AU!”), sitten pururadalla, sitten polulla. Polku oli niin kiehtova, etten olisi saanut lasta suosiolla kotiin ellei oltaisi löydetty kätevästi risteävää polkua, jota pitkin päästiin melkeinpä siihen mistä oltiin lähdetty. Tänä kesänä kävellään siis myös metsässä. Eväät mukaan, ja heinäkuussa marjasankko!
Tässä muun kevyen jutustelun ohessa koetan ja pitäisi taas ja edelleen viimeistellä kirjoitustöitä, pohjustaa sen kokoomateoksen luvun kirjoitustöitä ja yhtä raporttia, ja jännittää tulevia työpaikkoja. Hoh hoh jaa jaa. Lapsilla on enää kymmenen kouluaamua, ja nuorimmaisella enää seitsemän hoitopäivää. Sen jälkeen kirjoittamiset, pohjustamiset ja jännittämiset tehdäänkin iltaisin.
Sadealue väistyi vihdoin jonnekin itään, eli pääsee tekemään pihallekin jotain hommia. Kasvimaa on myllätty aika hyvin, ehkä pitää malttaa vähän odottaa ennen kuin sinne laittaa mitään kasvamaan kuitenkaan. Tänä vuonna kokeillaan uudenaikaista kasvien ryhmittelyä, eli kasvimaassa on erimuotoisia alueita eri kasveja varten, ei niinkään suoria penkkejä joissa muka suorassa rivissä kasvavat porkkanat ja herneet. Katsotaan onko se kivan näköinen ja kasvavatko. Ajattelin myös uskaltaa kiskoa heiniä ja nokkosia pensaiden juurilta. Se on vaan sellaista hiljaa ja hitaasti tehtävää hommaa, ja sitä tehdessä nuorimmainen (ainainen puutarha-apuri) pitkästyy ja lähtee kauas pois. Ja jos hän menee nurkan taakse, minunkin on mentävä (meillä ei ole porttia, vaan pihasta pääsee suoraan tielle). Tuorein innostus on metsään. Onhan se liikuttavaa, että vajaa kaksivuotiaalla suomalaisella on sellainen hinku metsään. Jos takaportti unohtuu auki, lapsi seisoo kohta siellä ja huutaa ”ÄITI, TUU MUTAAN, TÄNNEPÄI, ÄITI” (jne). Eilen käveltiin ensin sitkeästi varvikossa (”AU! AU!”), sitten pururadalla, sitten polulla. Polku oli niin kiehtova, etten olisi saanut lasta suosiolla kotiin ellei oltaisi löydetty kätevästi risteävää polkua, jota pitkin päästiin melkeinpä siihen mistä oltiin lähdetty. Tänä kesänä kävellään siis myös metsässä. Eväät mukaan, ja heinäkuussa marjasankko!
Tässä muun kevyen jutustelun ohessa koetan ja pitäisi taas ja edelleen viimeistellä kirjoitustöitä, pohjustaa sen kokoomateoksen luvun kirjoitustöitä ja yhtä raporttia, ja jännittää tulevia työpaikkoja. Hoh hoh jaa jaa. Lapsilla on enää kymmenen kouluaamua, ja nuorimmaisella enää seitsemän hoitopäivää. Sen jälkeen kirjoittamiset, pohjustamiset ja jännittämiset tehdäänkin iltaisin.
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Kahvilakokouksessa
Olen mukana pitkäkestoisessa kokoomakirjan kirjoittamisessa monen kymmenen muun ihmisen kanssa. Teemme yhtä pientä palaa Turussa työskentelevän kollegan kanssa, ja aina välillä on syytä istua alas nokikkain pohtimaan etenemistä. Olimme sopineet alasistumisen eiliselle, mutta en millään tahtonut matkustaa Turkuun saakka eikä kollega Jyväskylään. Kompromissi? Molemmat matkustivat junalla Tampereelle, ja ensin levitimme paperimme keskustan Wrong Noodle Barin pöydälle ja sitten noin kahdeksi tunniksi satamasta löytyneen rauhallisen kahvilan takahuoneeseen. Hyvin tuli asiat läpikäytyä, saatiin syödä ja tunnelmakaan ei ollut liian virallinen. Bonuksena tuli kolme tuntia junassa - siinä ehtii lukea ja kirjoittaa hyvin eikä kukaan häiritse.
Suosittelen juna- ja kahvilakokouksia!
Suosittelen juna- ja kahvilakokouksia!
maanantai 16. toukokuuta 2011
Suihkumyssy
Hotellien ilmainen ja kertakäyttöinen suihkumyssy on maailman paras polkupyörän satulan sadesuoja. Niin että kaivakaapa esiin sieltä kylppärin alakaapin perukoilta, kun kuitenkin olette niitä reissuilla ottaneet mukaan.
Ja koko Suomen maan haukottelee tänään, kun eilen piti velloa ilta ja aamuyölle adrenaliineissa ja endorfiineissä ja muissa kemikaaleissa. Oli se hienoa!
Mitähän muuta. Blogger on kiukutellut muutaman päivän, eikä ole päästänyt päivittämään. Viikonloppuna ostin isolla rahalla multaa ja kasveja ja pihamaa alkaa näyttää paremmalta. Nyt kun pienimmäinen lähestyy maagista kahden vuoden rajapyykkiä, alkaa olla energiaa tällaisiin ei-aivan-välttämättömiin asioihin kuten nyt pihakukat tai kirjahyllyt. (Järjestelin kirjahyllyjäkin! Se oli ihanaa! Koko Agatha Christie –kokoelma pääsi samalle hyllylle!)
Ja koko Suomen maan haukottelee tänään, kun eilen piti velloa ilta ja aamuyölle adrenaliineissa ja endorfiineissä ja muissa kemikaaleissa. Oli se hienoa!
Mitähän muuta. Blogger on kiukutellut muutaman päivän, eikä ole päästänyt päivittämään. Viikonloppuna ostin isolla rahalla multaa ja kasveja ja pihamaa alkaa näyttää paremmalta. Nyt kun pienimmäinen lähestyy maagista kahden vuoden rajapyykkiä, alkaa olla energiaa tällaisiin ei-aivan-välttämättömiin asioihin kuten nyt pihakukat tai kirjahyllyt. (Järjestelin kirjahyllyjäkin! Se oli ihanaa! Koko Agatha Christie –kokoelma pääsi samalle hyllylle!)
Napanuora
Kumma, miten lyhyt lapsen napanuora voi olla vielä kouluiässä. Tai ehkä se ei ole sitä, ehkä kyseessä on menevän ja aktiivisen elämäntavan tarvitsema vastavoima. Kun nyt on hiukan enemmän aikaa (tai siis vähemmän pakollista työtä), lupasin että eskarilainen ja kolmasluokkalainen voivat olla päivän poissa koulutyöstä ihan luvan kanssa. Ensin toinen ja sitten toinen (viidesluokkalainen ei tahtonut). Kysyin mitä tehtäisiin. Voisi käydä vaikka retkellä jossain, tai kaupungilla syömässä, tai jotain. Eskarilainen ehdotti, että mentäisiin Prismaan ostamaan hodareita ja sitten katsottaisiin telkkaria. OK. Autuuden huippu? Ehkä pitää olla iloinen siitä, että tämä on jotain ekstraa ja ihmeellistä, eikä sitä jokapäiväistä arkea.
Entä kolmasluokkalainen? Hän pääsi Prismaa pidemmälle. ”Mennään sinne Prisman vieressä olevaan Sporttidivariin katsomaan onko siellä pesisräpylöitä. Ja syödään sitten kotona jotain hyvää.”
Se Prisma tuntuu olevan suurin piirtein se napanuoran mitta. Kolmasluokkalaisella oli omaa rahaa, jolla hän tahtoi ostaa legomerkkisen kuukulkijan, 4.95e/kpl. Sanoin että mene vaan, vaikka koulun jälkeen. ”Yksinkö???? Enhän minä VOI!!!!” (Sama lapsi kyseli joku päivä että mistä ne kunnan virkailijat tietää kuka omistaa eri lapset. Ja kuka hänet omistaa?)
Viidesluokkalaisen napanuora alkaa olla jo ohut ja venyvä. He menivät parhaan kaverin kanssa perjantaina ekaa kertaa elämässä ilman aikuisia tivoliin. Eikä minua epäilyttänyt ollenkaan, etteikö heillä menisi hyvin ja etteivätkö he tulisi hyvällä mielellä ja turvallisesti kotiin.
Entä kolmasluokkalainen? Hän pääsi Prismaa pidemmälle. ”Mennään sinne Prisman vieressä olevaan Sporttidivariin katsomaan onko siellä pesisräpylöitä. Ja syödään sitten kotona jotain hyvää.”
Se Prisma tuntuu olevan suurin piirtein se napanuoran mitta. Kolmasluokkalaisella oli omaa rahaa, jolla hän tahtoi ostaa legomerkkisen kuukulkijan, 4.95e/kpl. Sanoin että mene vaan, vaikka koulun jälkeen. ”Yksinkö???? Enhän minä VOI!!!!” (Sama lapsi kyseli joku päivä että mistä ne kunnan virkailijat tietää kuka omistaa eri lapset. Ja kuka hänet omistaa?)
Viidesluokkalaisen napanuora alkaa olla jo ohut ja venyvä. He menivät parhaan kaverin kanssa perjantaina ekaa kertaa elämässä ilman aikuisia tivoliin. Eikä minua epäilyttänyt ollenkaan, etteikö heillä menisi hyvin ja etteivätkö he tulisi hyvällä mielellä ja turvallisesti kotiin.
torstai 12. toukokuuta 2011
Ope
Olin (taas) viidennellä luokalla opena. Tiedoksi: jos lapsenne opettaja kysyy että onko teillä jotain erityistaitoja tai kokemuksia tai ammatillista tai harrastukseen tai kotipaikkaan liittyvää asiaa josta voisitte tulla luokkaan kertomaan, hän kysyy ihan tosissaan. Ja on ikionnellinen, jos joku vanhemmista tulee. Kuulemma viesti menee paremmin läpi, kun sen kertoo joku muu kuin oma ope. Nuo olivat ainakin (taas) ihan hiljaa ja kyselivätkin jotain, eikä kuulemma tytärkään hävennyt liikaa. Ala-aste on tässä etsikkoaika, yläasteella mahdollisuuksia tuskin on ja teinit eivät ota vanhempaa luokkaan sitten millään.
Kerroin vähät tietämykseni Ghanasta ja kerroin meidän projektista ja kokemuksistamme reissulla, ja näytin kovasti kuvia. Oppilaita kiinnosti KUINKA kuuma siellä oli, TULIKO terveysasema valmiiksi ja opettajaa milloin kristinusko maahan on rantautunut ja kuinka paljon taksi maksoi.
Minusta on molemmilla kerroilla tuntunut helpolta puhua luokalle, ja itselle on jäänyt hyvä mieli. Suosittelen.
Tietenkin nyt kun koulu on tullut tutuksi jo muutaman vuoden aikana ja sen seinien sisällä on kolme lasta eri luokka-asteilla (ja paikat on tulleet tutuiksi seitsenvuotiaan talvisten futisharkkojen aikanakin) alkaa siellä olla vähän kuin kotonaan. Löydän jo opettajainhuoneeseen ja osaan yhdistää osan opettajista opetettavaan luokkaan tai aineeseen. Uskallan istua alas ja juoda kupin kahvia. Varmaan kun nuorimmainen menee kouluun viitsin jo mennä vapaaehtoisena vanhempainneuvostoon ja alan olla äänekäs ja kokenut kodin ja koulun yhteydenpitäjä. Lehdessä luki, että missä tahansa taidossa pääsee huipulle jos sitä harjoittelee 10 000 tuntia (noin 3 tuntia noin kymmenen vuoden ajan). Luulen että se tuntimäärä on taidon "koti, koulu ja koululainen" suhteen täyttynyt siinä vaiheessa.
Kerroin vähät tietämykseni Ghanasta ja kerroin meidän projektista ja kokemuksistamme reissulla, ja näytin kovasti kuvia. Oppilaita kiinnosti KUINKA kuuma siellä oli, TULIKO terveysasema valmiiksi ja opettajaa milloin kristinusko maahan on rantautunut ja kuinka paljon taksi maksoi.
Minusta on molemmilla kerroilla tuntunut helpolta puhua luokalle, ja itselle on jäänyt hyvä mieli. Suosittelen.
Tietenkin nyt kun koulu on tullut tutuksi jo muutaman vuoden aikana ja sen seinien sisällä on kolme lasta eri luokka-asteilla (ja paikat on tulleet tutuiksi seitsenvuotiaan talvisten futisharkkojen aikanakin) alkaa siellä olla vähän kuin kotonaan. Löydän jo opettajainhuoneeseen ja osaan yhdistää osan opettajista opetettavaan luokkaan tai aineeseen. Uskallan istua alas ja juoda kupin kahvia. Varmaan kun nuorimmainen menee kouluun viitsin jo mennä vapaaehtoisena vanhempainneuvostoon ja alan olla äänekäs ja kokenut kodin ja koulun yhteydenpitäjä. Lehdessä luki, että missä tahansa taidossa pääsee huipulle jos sitä harjoittelee 10 000 tuntia (noin 3 tuntia noin kymmenen vuoden ajan). Luulen että se tuntimäärä on taidon "koti, koulu ja koululainen" suhteen täyttynyt siinä vaiheessa.
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Hellää mieltä
Eskarilainen tutustui eilen kouluunsa. Kovin paljon uutta ei koulun tiloissa esikoulua käyvälle tässä ollut, mutta sai jännätä tulevan ykkösluokan kokoonpanoa ja opettajaa ja tulevaa luokkahuonetta toki. Naapurissa asuva ystävä pääsi samalle luokalle, kuten olimme toivoneetkin. Ja opettaja on pojan kuvailun mukaan "hellämielinen". Eiköhän se koulu-ura lähde hyvin jatkumaan.
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Rakennusryhmän raportteja - roska päivässä, tai enemmän
Hei minullahan oli pari raporttia vielä julkaisematta!
Afrikka - kierrätyksen luvattu maanosa. Vai pitäisikö sanoa muiden maaosien hylkäämän roinan loppusijoituspaikka? Juuri mitään ei heitetä pois. Liki kaikki käytetään uudestaan. Mukaan lukien Euroopasta roudatut meille tarpeettomat autot, kylmälaitteet, vaatteet. Olisiko meillä jotain opittavaa siitä, miten romumoottorit puretaan, puhdistetaan, kunnostetaan ja laitetaan myyntiin? Valmistetaan antenni ihan itse ainesosista X ja Y? Eikä aina tarvita valmista vekotinta johonkin tiettyyn tarkoitukseen, vaan vaikkapa auton hajotessa tienposkeen kanssautoilijoita voi varoittaa tien varresta kaivetuilla turpeilla. Kumasin kadunvarsikauppaa:
Kolikon toinen puoli. Se mikä heitetään pois onkin sitten maassa - vaipat, paperit, muovipussit. Ja niitä muovipussia työnnetään käteen joka myyntikojulla, ihan turhaan).
Tullessamme työmaan alueelle tontti oli roskainen (muovipusseja, paperia, ynnä ynnä muuta), mutta toki siisti verrattuna tulevan terveysaseman aluetta reunustaviin polunvarsiin, metsän reunoihin ja kylän laitamaan. Ekan päivän tytöt ja pari aikuistakin lähinnä putsasivat tonttia roskista. Asiasta puhuttiin vakavasti työnjohtajille, työmiehille, pastoreille ja kaikille jotka jaksoivat kuunnella. Ei roskia maahan. Pitäkään paikka siistinä. Jos vaikka hankkisimme alueelle roskiksia. Jos vaikka työmiehen heittäisivät tyhjät vesipussit juomisen jälkeen tyhjään sementtisäkkiin eikä maahan.
Joka aamu jouduimme hiukan keräämään kertynyttä muoviroskaa, mutta aika vähän. Yksi työmiehistä ilmeisesti piti jonkin verran jöötä asiasta, ja ainakin ekan päivän roskat oli viety jonnekin ennen seuraavaa aamua. Viikon päästä saimme alueelle kaksi roskista työmaalla syntyvää pikkuroskaa varten. Joinakin päivinä muutama pikkupoikakin innostui keräämään roskia (olihan se naulapäinen keppi ihan hieno). Mutta eihän roskien keruuseen tai niiden ajatteluun ylipäätään ole tottumusta.
Tunkio tontin reunassa:
Roskasäkit täyttyivät:
Pieni roskis, paljon roskaa:
Kaupunkialueella keskitettyä jätehuoltoa saattaa ollakin, mutta maaseudulla sellaista ei ole. Harvalla on intoa tai edes varaa ostella roska-astioita, saati mahdollisuutta toimittaa jätteitä itse kaatopaikalle ("onneksi" se kaatopaikka tosin on aika lähellä ja tien vieressä). Ymmärrystä asian päälle alkaa kuitenkin kuulemma jo olla, ja hyvää tahtoa. Ehkä se hiljalleen muuttuu teoiksi (vaikka niiden pienten mustien kauppakassien kieltämiseksi). Valmiissa terveysasemassa roskaongelma hoidetaan polttouunin avulla.
Kaikesta tästä on tehty myös taidetta.
Afrikka - kierrätyksen luvattu maanosa. Vai pitäisikö sanoa muiden maaosien hylkäämän roinan loppusijoituspaikka? Juuri mitään ei heitetä pois. Liki kaikki käytetään uudestaan. Mukaan lukien Euroopasta roudatut meille tarpeettomat autot, kylmälaitteet, vaatteet. Olisiko meillä jotain opittavaa siitä, miten romumoottorit puretaan, puhdistetaan, kunnostetaan ja laitetaan myyntiin? Valmistetaan antenni ihan itse ainesosista X ja Y? Eikä aina tarvita valmista vekotinta johonkin tiettyyn tarkoitukseen, vaan vaikkapa auton hajotessa tienposkeen kanssautoilijoita voi varoittaa tien varresta kaivetuilla turpeilla. Kumasin kadunvarsikauppaa:
Kolikon toinen puoli. Se mikä heitetään pois onkin sitten maassa - vaipat, paperit, muovipussit. Ja niitä muovipussia työnnetään käteen joka myyntikojulla, ihan turhaan).
Tullessamme työmaan alueelle tontti oli roskainen (muovipusseja, paperia, ynnä ynnä muuta), mutta toki siisti verrattuna tulevan terveysaseman aluetta reunustaviin polunvarsiin, metsän reunoihin ja kylän laitamaan. Ekan päivän tytöt ja pari aikuistakin lähinnä putsasivat tonttia roskista. Asiasta puhuttiin vakavasti työnjohtajille, työmiehille, pastoreille ja kaikille jotka jaksoivat kuunnella. Ei roskia maahan. Pitäkään paikka siistinä. Jos vaikka hankkisimme alueelle roskiksia. Jos vaikka työmiehen heittäisivät tyhjät vesipussit juomisen jälkeen tyhjään sementtisäkkiin eikä maahan.
Joka aamu jouduimme hiukan keräämään kertynyttä muoviroskaa, mutta aika vähän. Yksi työmiehistä ilmeisesti piti jonkin verran jöötä asiasta, ja ainakin ekan päivän roskat oli viety jonnekin ennen seuraavaa aamua. Viikon päästä saimme alueelle kaksi roskista työmaalla syntyvää pikkuroskaa varten. Joinakin päivinä muutama pikkupoikakin innostui keräämään roskia (olihan se naulapäinen keppi ihan hieno). Mutta eihän roskien keruuseen tai niiden ajatteluun ylipäätään ole tottumusta.
Tunkio tontin reunassa:
Roskasäkit täyttyivät:
Pieni roskis, paljon roskaa:
Kaupunkialueella keskitettyä jätehuoltoa saattaa ollakin, mutta maaseudulla sellaista ei ole. Harvalla on intoa tai edes varaa ostella roska-astioita, saati mahdollisuutta toimittaa jätteitä itse kaatopaikalle ("onneksi" se kaatopaikka tosin on aika lähellä ja tien vieressä). Ymmärrystä asian päälle alkaa kuitenkin kuulemma jo olla, ja hyvää tahtoa. Ehkä se hiljalleen muuttuu teoiksi (vaikka niiden pienten mustien kauppakassien kieltämiseksi). Valmiissa terveysasemassa roskaongelma hoidetaan polttouunin avulla.
Kaikesta tästä on tehty myös taidetta.
Äitienpäivän iltana
Ilta pimenee jo, vaikka päivä oli kirkas ja lämmin.
Äitienpäivän iltana äiti väsää tenttikysymyksiä.
Aamulla pitkään nukkumisesta iloitseminen kertoo ehkä siitä kuka yleensä nousee ylös nuorimmaisen kanssa. Mutta siis olihan se taas ylpeyttä herättävää kun oma lauma tuli aamulla askartelujensa kanssa sänkyyn viereen nuhjuamaan. Juhlistimme päivää myös käymällä tivolissa, minä ja pojat. Tivolit ovat kehittyneet minun lapsuudestani. Olihan se ranneke kallis, mutta ihan yhtä pahan olin sai kuin Linnanmäelläkin, ja etenkin alle 10-vuotiaille riitti vauhtia ja menoa ihan samoin kuin isommissakin paikoissa. Ei tarvinnut jonottaa ja kotiin pääsi äkkiä. Plussat tivolille.
Äitienpäivän iltana äiti väsää tenttikysymyksiä.
Aamulla pitkään nukkumisesta iloitseminen kertoo ehkä siitä kuka yleensä nousee ylös nuorimmaisen kanssa. Mutta siis olihan se taas ylpeyttä herättävää kun oma lauma tuli aamulla askartelujensa kanssa sänkyyn viereen nuhjuamaan. Juhlistimme päivää myös käymällä tivolissa, minä ja pojat. Tivolit ovat kehittyneet minun lapsuudestani. Olihan se ranneke kallis, mutta ihan yhtä pahan olin sai kuin Linnanmäelläkin, ja etenkin alle 10-vuotiaille riitti vauhtia ja menoa ihan samoin kuin isommissakin paikoissa. Ei tarvinnut jonottaa ja kotiin pääsi äkkiä. Plussat tivolille.
torstai 5. toukokuuta 2011
Vauva nukkuu, ei nuku, nukkuu
Tässä uutisessa on ihana kuva nukkuvasta vauvasta. Ja uutisen mukaan vauvojen tahtimuutokset ja oikut nukkumisen suhteen tarkoituksenmukaisia ja hyödyksi.
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Rohanissa
Tytär on saanut Gandalfin, Aragornin, Legolasin ja Gimlin Rohaniin, kuningas Theoden on juuri herännyt valheiden verkosta uuteen toivoon. Ja missä on heidän toivonsa? He katsovat yhdessä itään, ja toteavat että toivo on siellä, missä heidän pahin pelkonsakin.
Toisaalla Merri ja Pippin istuvat ja odottavat, kunnes entit saavat loputtoman kokouksensa käytyä, kuuntelevat keskustelun heille käsittämätöntä rytmiä ja pauhaavia ja laskevia äänenpainoja.
Toisaalla Merri ja Pippin istuvat ja odottavat, kunnes entit saavat loputtoman kokouksensa käytyä, kuuntelevat keskustelun heille käsittämätöntä rytmiä ja pauhaavia ja laskevia äänenpainoja.
Kuka vakoilee minua
Pitäisi varmaan kirjoittaa salakielellä, ettei g-o-o-g-l-e kuule. Vähän kuin puhuisi karkista, kylpyyn menemisestä, pyöräilystä tai banaaneista taaperon kuullen. Google on kaunis ja toimiva ja muistan vieläkin sen vuosien takaisen ihastuksen kun valkopohjainen hakukone totta vieköön löysi juuri ne asiat joita olin etsimässä. Mutta hiukan ärsyttää miten selvästi blogissa käsitellyt aiheet hyppäävät gmailin sivupalkkiin mainoksiksi. Pienkaivureita mainostettiin melkein heti kun olin pohtinut pihan kaivutöitä. Luomutuotteita ja Jyväskylän menoja. Mutta mitä on ajateltava tämän aamun mainoskokoelmasta?
Sää Kanarialla
Katso päivän sää
Työhakemus
Työtä kotoa käsin
Avoimia työpaikkoja
Deitti tänä iltana?
Lainaa – uusille yli 23v asiakkaille 600e
Ilmeisesti olen rahaton, hakemassa uutta työtä, ja jollei se onnistu karkaan lämpimiin maihin uuden kumppanin kanssa? Jos ei sada?
Sää Kanarialla
Katso päivän sää
Työhakemus
Työtä kotoa käsin
Avoimia työpaikkoja
Deitti tänä iltana?
Lainaa – uusille yli 23v asiakkaille 600e
Ilmeisesti olen rahaton, hakemassa uutta työtä, ja jollei se onnistu karkaan lämpimiin maihin uuden kumppanin kanssa? Jos ei sada?
tiistai 3. toukokuuta 2011
Minun ja sinun
Taapero on oppinut vihdoin sanomaan ”sinun”. Toki suuri osa maailmaan on edelleen taaperon (”Minun tuoli. Minun kenkä. Minun potta. Minun pönttö. Minun auto. Minun pupu.”), mutta ei kaikki. Kun pinkin pupun tilalle tarjosi keltaista, sai kuulla: ”Sinun pupu.”
Pinkki pupu oli melkein vuorokauden hukassa. Taaperolta alkoi olla vitsit vähissä. Lopulta se löytyi KATTILAKAAPISTA, KATTILASTA. Lapsi ei jaksanut jutella koko asiasta eikä ihmetellä tai huvittua. Hän laittoi peukalon tiukasti suuhun ja pupun tiukasti kainaloon. Maailma oli taas kohdallaan.
Tänään olimme tunnin verran mukana kaupungin siivoustalkoissa. Koululaiset siivosivat ahkerasti ja me nuorimmaisen kanssa söimme iltapalaa koulun pihalla. Ehdimme me käydä ihmettelemässä järveäkin. Hän ei varmaan ole muistaakseen koskaan nähnyt vapaata vettä. Hän jähmettyi, osoitti ja sanoi. ”Hui. Vettä!”.
Pinkki pupu oli melkein vuorokauden hukassa. Taaperolta alkoi olla vitsit vähissä. Lopulta se löytyi KATTILAKAAPISTA, KATTILASTA. Lapsi ei jaksanut jutella koko asiasta eikä ihmetellä tai huvittua. Hän laittoi peukalon tiukasti suuhun ja pupun tiukasti kainaloon. Maailma oli taas kohdallaan.
Tänään olimme tunnin verran mukana kaupungin siivoustalkoissa. Koululaiset siivosivat ahkerasti ja me nuorimmaisen kanssa söimme iltapalaa koulun pihalla. Ehdimme me käydä ihmettelemässä järveäkin. Hän ei varmaan ole muistaakseen koskaan nähnyt vapaata vettä. Hän jähmettyi, osoitti ja sanoi. ”Hui. Vettä!”.
Optimisteja luokkahuoneessa
Luennoin tänään ilmastonmuutoksesta ja ihmisten vaikutuksesta veden kiertokulkuun, ja toisaalta vesiolojen vaikutuksesta ihmisten elämään. Aihe on laaja ja kiinnostava, eli kolmen tunnin luentokerta meni ainakin itseltä nopeasti. Ilmastoennusteiden laatimista pohjustettiin käymällä läpi muun muassa IPCC:n kokoamat mahdolliset tulevien päästöjen skenaariot. Nämä pohjustuvat arvioille siitä, miten maailmanlaajuisesti talous ja kansainväliset suhteet kehittyvät, miten ympäristöasiat otetaan päätöksenteossa ja politiikassa huomioon jne. Käytettyjä skenaariota ovat kulutusyhteiskuntaskenaariot A1 ja A2 (ja niiden variaatiot) sekä kestävään kehitykseen tähtäävät skenaariot B1 ja B2. Luetin opiskelijoilla skenaarioiden kuvaukset, ja pyysin sitten kertomaan mikä skenaario heistä tuntuu tällä hetkellä todennäköisimmältä kuvaukselta tulevaisuudesta. Itse olin pessimistisesti skenaarion A2 kannalla (aika lähellä tätä nykymenoa). Joka ikinen opiskelija äänesti kestävän kehityksen skenaariota!
Olen ajanut luentosarjan aikana jo seitsemän kertaa Tampereelle ja takaisin (junaan ei juuri nyt ole varaa). Ja ehtinyt kuunnella aika monesti Red Hot Chili Peppersin Stadium Arcadiumin ekan CD:n. Ja lukea seitsemän kertaa päivän uutiset Oriveden ABC:llä Aamulehdestä. Viime viikolla ällötti se millaisen viestin uusi hallintovaliokunnan puheenjohtaja antaa eri kansanryhmille. Tänään ällötti miten hihkutaan ja juhlitaan sitä kun joku ihminen on otettu hengiltä. Minulla on ikävä Ursula Le Guinin Läntisen rannan joidenkin kaupunkien hienostunutta demokratiaa.
Ihmiset kierrättävät näinä päivinä tätä sitaattia. En ihmettele miksi.
”I will mourn the loss of thousands of precious lives, but I will not rejoice in the death of one, not even an enemy. Returning hate for hate multiplies hate, adding deeper darkness to a night already devoid of stars. Darkness cannot drive out darkness: only light can do that. Hate cannot drive out hate, only love can do that.”
-Martin Luther King Jr
Olen ajanut luentosarjan aikana jo seitsemän kertaa Tampereelle ja takaisin (junaan ei juuri nyt ole varaa). Ja ehtinyt kuunnella aika monesti Red Hot Chili Peppersin Stadium Arcadiumin ekan CD:n. Ja lukea seitsemän kertaa päivän uutiset Oriveden ABC:llä Aamulehdestä. Viime viikolla ällötti se millaisen viestin uusi hallintovaliokunnan puheenjohtaja antaa eri kansanryhmille. Tänään ällötti miten hihkutaan ja juhlitaan sitä kun joku ihminen on otettu hengiltä. Minulla on ikävä Ursula Le Guinin Läntisen rannan joidenkin kaupunkien hienostunutta demokratiaa.
Ihmiset kierrättävät näinä päivinä tätä sitaattia. En ihmettele miksi.
”I will mourn the loss of thousands of precious lives, but I will not rejoice in the death of one, not even an enemy. Returning hate for hate multiplies hate, adding deeper darkness to a night already devoid of stars. Darkness cannot drive out darkness: only light can do that. Hate cannot drive out hate, only love can do that.”
-Martin Luther King Jr
maanantai 2. toukokuuta 2011
Puhtaalta pöydältä
Olen pelastanut melkein koko päivän vanhasta kunnon unix-järjestelmästä tärkeitä posteja uuteen postilaatikkoon. Toki tein koko roskasta kopion, mutta sieltä on hankala löytää jotain tiettyä.
Noin viikon päästä kuun vaihteen hakemukset on taas lähetetty ja luentosarjakin saatu päätökseen. Avaan siis taas kannettavan kotitoimistolla. Aloitan laiskattoman toukokuun, jotta saisin kirjoitustyöt vihdoin viimeisteltyä ja lehtiin läheteltyä. Käsittelen myös todennäköisesti maksusta dataa. Sähköpostit kirjoitan uudella alustalla, eikä siellä ole hakemistossa 90-luvulta saakka säästettyä kirjeenvaihtoa. Aloitanko tekemään töitäni tavallaan puhtaalta pöydältä? Mistä meiltä löytää puhtaan pöydän?
PS. Vappuna satoi lunta vain hiukan ja grillattuakin saatiin sormikkaat kädessä.
Noin viikon päästä kuun vaihteen hakemukset on taas lähetetty ja luentosarjakin saatu päätökseen. Avaan siis taas kannettavan kotitoimistolla. Aloitan laiskattoman toukokuun, jotta saisin kirjoitustyöt vihdoin viimeisteltyä ja lehtiin läheteltyä. Käsittelen myös todennäköisesti maksusta dataa. Sähköpostit kirjoitan uudella alustalla, eikä siellä ole hakemistossa 90-luvulta saakka säästettyä kirjeenvaihtoa. Aloitanko tekemään töitäni tavallaan puhtaalta pöydältä? Mistä meiltä löytää puhtaan pöydän?
PS. Vappuna satoi lunta vain hiukan ja grillattuakin saatiin sormikkaat kädessä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)