Niin tähän edellisen tekstin aihepiiriin sopii mainiosti, että huomenna illalla vietetään taas pimeitä hetkiä Earth Hourin merkeissä. Ilmastoa ja sen suojelua muistellen.
WWF listaa tänne ne toimet, joilla hiilijalanjälkeä saa pienemmäksi.
Kas! Toinen auto ei ole listalla. Eikä ensimmäinenkään.
Autokaupassa myyjän kanssa puhuttiin autoveroista ja polttoainevalinnoista ja moottorityypeistä, ja hän oli sitä mieltä että verotus kyllä voimakkaasti ohjaa autovalmistajia kehittämään vähäpäästöisempiä koneita ja monipuolisempaa polttoainevalikoimaa syöviä moottoreita. Hyvä jos näin on.
perjantai 30. maaliskuuta 2012
Viherhenkilö ostaa sinisen auton
Minun piti ottaa "ympäristöhörhöily" pois otsikon alla olevasta tekstistä. Omatunto ei antanut pitää sitä siellä. Olemme tulleet keskiluokkaisten ja keski-ikäisten sarjaan oikein kunnolla. Meille tuli toinen auto.
Äh!
Jotenkin se tuntuu luovuttamiselta, vaikka löydettiinkin pikkuinen auto jonka päästöt ja kulutus ovat alhaiset, ja teoriassa osan isolla bussilla ajosta voisi peräti korvata tuolla pienellä. Tosiasiassa ajot kokonaisuudessaan varmaan lisivät.
Toisaalta. Miten voisivat olla lisääntymättä, kun mitä todennäköisimmin työskentelen seuraavan vuoden ainakin neljällä eri paikkakunnalla. Yhtälö alkoi käydä hankalaksi.
Ja saako sanoa, että auto on aivan ihana ja iloinen, jos auto voi olla iloinen. Tai jos autosta voi tai saa olla iloinen... Ei ehkä saisi...
Äh, en nyt tahdo antaa sitä vaikutelmaa, etten olisi itse ollut aktiivinen osapuoli autokaupoissa kiertelyssä ja itseasiassa tehnyt ostopäätöksen ja kirjoittanut paperit alle. Nopeampaan tahtiin kuin olin aluksi ajatellut.
Että keski-ikäisyydestä päivää.
Äh!
Jotenkin se tuntuu luovuttamiselta, vaikka löydettiinkin pikkuinen auto jonka päästöt ja kulutus ovat alhaiset, ja teoriassa osan isolla bussilla ajosta voisi peräti korvata tuolla pienellä. Tosiasiassa ajot kokonaisuudessaan varmaan lisivät.
Toisaalta. Miten voisivat olla lisääntymättä, kun mitä todennäköisimmin työskentelen seuraavan vuoden ainakin neljällä eri paikkakunnalla. Yhtälö alkoi käydä hankalaksi.
Ja saako sanoa, että auto on aivan ihana ja iloinen, jos auto voi olla iloinen. Tai jos autosta voi tai saa olla iloinen... Ei ehkä saisi...
Äh, en nyt tahdo antaa sitä vaikutelmaa, etten olisi itse ollut aktiivinen osapuoli autokaupoissa kiertelyssä ja itseasiassa tehnyt ostopäätöksen ja kirjoittanut paperit alle. Nopeampaan tahtiin kuin olin aluksi ajatellut.
Että keski-ikäisyydestä päivää.
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Taapero ja elämän tosiasiat
Taapero on tullut siihen hauskaan vaiheeseen, jossa silmät avautuu sukupuolten eroavaisuudelle. Hän luettelee kenellä kaikilla hänen tuntemillaan on pippeli ja että hän on tyttö mutta hoitopaikan paras kaveri on poika. Ja äiti on tyttö mutta isä on poika.
Yksi tosiasia on se, että taapero ei oikeastaan ole enää taapero. Hän täyttää parin kuukauden päästä kolme vee, ja on jo jotenkin niin leikki-ikäinen LAPSI, että huh huh. Hiihtää ja kaatuu, luistelikin vähän, odottaa että pääsisi pyöräilemään, tuntee paljon ihmisiä, muistaa jo parin vuodenajan päähän taaksepäin, osaa laittaa tiskikoneen päälle ja tyhjentää astiat oikeisiin paikkoihin (Ihan oikeasti! Paitsi että laseja hän ei yletä laittamaan kaappeihin.), yltää avaamaan itse vessan oven eikä tarvitse apua jokaiseen potalla käyntiin, nukkuu omassa sängyssään melkein aamuun asti ja mielellään nukahtaakin jo sinne, leikkii pitkiä mielikuvitusleikkejä, osaa olla piilosilla isosisarusten kanssa, tietää miten eri paikoissa ollaan eri tavalla ja eri ihmisten kanssa myös. Juoksee tukka lepattaen ympäri taloa ja hokee: ”Kato äiti, kato isä, kato minä juoksen, kato minä vielä YHEN KELLAN juoksen, kato minä tällä lailla kädet juoksen, KATO!”
Yksi tosiasia on se, että taapero ei oikeastaan ole enää taapero. Hän täyttää parin kuukauden päästä kolme vee, ja on jo jotenkin niin leikki-ikäinen LAPSI, että huh huh. Hiihtää ja kaatuu, luistelikin vähän, odottaa että pääsisi pyöräilemään, tuntee paljon ihmisiä, muistaa jo parin vuodenajan päähän taaksepäin, osaa laittaa tiskikoneen päälle ja tyhjentää astiat oikeisiin paikkoihin (Ihan oikeasti! Paitsi että laseja hän ei yletä laittamaan kaappeihin.), yltää avaamaan itse vessan oven eikä tarvitse apua jokaiseen potalla käyntiin, nukkuu omassa sängyssään melkein aamuun asti ja mielellään nukahtaakin jo sinne, leikkii pitkiä mielikuvitusleikkejä, osaa olla piilosilla isosisarusten kanssa, tietää miten eri paikoissa ollaan eri tavalla ja eri ihmisten kanssa myös. Juoksee tukka lepattaen ympäri taloa ja hokee: ”Kato äiti, kato isä, kato minä juoksen, kato minä vielä YHEN KELLAN juoksen, kato minä tällä lailla kädet juoksen, KATO!”
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Yhteys, elämän tarkoitus - osa II
On jännä tunne, kun tieteellistä tekstiä lukiessaan törmää helposti omaan elämään sovellettaviin analogioihin ja opetuksiin.
Lumen hienorakenteen artikkelissa korostettiin ”prevailing importance of texture over shape in snow-cover properties”. Siis miten lumikiteiden keskinäinen asema ja sidostuneisuus vaikuttaa enemmän koko hangen ominaisuuksiin kuin yksittäisten kiteiden tyyppi ja muoto erikseen.
Hahaa! Näinhän se menee. Yksittäinen ihminen ei oikeastaan ole paljonkaan. Ihminen on huomattavasti enemmän yhteydessä muihin. Ja se yhteyden laatu, se se vasta.
Lumen hienorakenteen artikkelissa korostettiin ”prevailing importance of texture over shape in snow-cover properties”. Siis miten lumikiteiden keskinäinen asema ja sidostuneisuus vaikuttaa enemmän koko hangen ominaisuuksiin kuin yksittäisten kiteiden tyyppi ja muoto erikseen.
Hahaa! Näinhän se menee. Yksittäinen ihminen ei oikeastaan ole paljonkaan. Ihminen on huomattavasti enemmän yhteydessä muihin. Ja se yhteyden laatu, se se vasta.
Kiva
En ole ehtinyt raportoida sen tarkemmin viime viikon kivoimmasta menosta, kun taas istun junassa kohti tämän viikon kivoja menoja.
Olin siis Muuttuvat talvet -työpajassa, jossa puhuttiin yllättäen talvista ja ilmastonmuutoksesta. Näkökulma oli virkistävän käytännönläheinen, eli useat puhujista olivat ns. tiedon loppukäyttäjiä. Vaikkapa Helsingin kaupungin katukunnossapidon vastaava ja puistojen suunnittelupuolen ihminen. Yleisössä istui tutkijoita, luonnontieteellisen keskusmuseon, puolustusvoimien ja kaupunkien edustajia, kuin myös joku taiteilija, toimittaja ja katupuolen työntekijäkin. Keskustelua ja vuorovaikutusta siis tuli.
Liian tieteellis-soveltavaksi päivä ei päässyt, kun valokuvataiteilija luki ääneen runoja ja puhui siitä miten lumi on lahja, jollaisia maailma tarjoaa, miten ensilumi muuttaa maailman ja miten se on odotettu, miten talvi kuten maisemakin on väistämätön. Kuten aina talvitutkimuspäivillä, sai miettiä uusia asioita, oppia uutta ja sanoittaa omaa osaamaansa niin että uusi kuulijakunta sen voi omaksua. Virkistävää!
(Yksi opittu tuli nimenomaan katukunnossapidon puolelta. Tiesittekö että Helsingissä on talvessa keskimäärin sata lumipäivää, eikä kaupunkisuunnittelussa siis ole syytä ottaa liikaa oppia Euroopasta. Auroja on käytössä noin 500 ja kuormureita noin 1000. Noin 150 000 autollista lunta kärrättiin pois – ja vertailun vuoksi asiakaspalautetta tuli jonakin vuonna 120 000 kappaletta. Lumen auraus ja kuljetus hoidetaan, joskin volyymit ovat valtavia, etenkin muutamana viime talvena. Pelastustoimi, jätehuolto ja joukkoliikenne on turvattava oli mikä oli, kaupunkilaisten muu liikkuminen on tietenkin plussaa. Ongelmallista on lumen sijoittaminen (”roskis puuttuu”). Kaupunki tarvitsisi paljon pieniä hajautettuja poistetun lumen paikkoja. Tämän vahvisti myös kaupunkihydrologi seuraavassa puheenvuorossa, tai siis sen, että kaupunkirakennetta ei ole syytä tiivistää niin paljon, ettei rakennetun tilan väliin jää avointa maata ja kasvillisuutta muun muassa lunta ja lapsia varten, mutta myös imeyttämään sade- ja tulvavesiä.)
torstai 22. maaliskuuta 2012
Moduuliin synnyttämään
Keski-Suomen keskussairaalaa on vainonnut huono sisäilma jo vuosikausia, ja erityisen ikävä tilanne on ollut synnytysosastolla ja vastasyntyneiden teholla. Asiakkaat kuulemma viettävät niin vähän aikaa paikalla, ettei heille ole sisäilmasta suurta haittaa, mutta henkilökunta oireilee. (Asiakkaan näkökannalta tilat nyt ei noin muuten ole ihan hurrattavat, ahdasta on eikä millään muotoa voi sanoa että tiloja olisi suunniteltu parhaiten toimivaksi - ne ovat kasvaneet ja muokkautuneet aika orgaanisesti ja sinne sekaan on synnyttäjän mahduttava.)
Nyt on ollut pakko toimia, ja pihalle rakentuu kaksikerroksinen moduulisairaala, jonne synnytykset ja teho siirtyvät. Odottamaan rakennetaanko uusi sairaala vai peruskorjataanko vanhaa? Moduuli jää kuulemma pysyväksi osaksi uutta ratkaisua, mutta toivon hartaasti ettei synnytyksiä ja synnyttäjiä noin vaan unohdeta sinne. Moduulit ei kuulemma ole mitään kontteja, vaan niistä tulee ihan oikeasti sairaalatilaa. Mutta kun taas ajattelen synnytystä keskimääräisen terveen äidin näkökannalta. Joka kaipaisi tähän tarkoitukseen suunniteltua tilaa, ja nimenomaan TILAA - tilaa liikkua, tilaa mukanaoleville henkilöille, rauhaa. Ja synnytyksen jälkeen tilaa olla vauvan ja isän ja ehkä perheen kanssa. Tuskin standardimoduuli on suunniteltu mihinkään. Ja ahdasta on varmasti taas. Tuskin on odotustiloja ja yhteisiä tiloja. Ja varmaan on joku tyhmä sairaalasänky pyörimässä keskellä sitä huonetta, missä pitäisi olla tilaa kävellä ympäriinsä.
Hyvä tietenkin, että sisätilaongelmaisista rakennuksista päästään pois, mutta missään en ole kuullut enkä nähnyt yhtään puhetta tai suunnittelua siitä miten synnyttäjien ja vauvojen tarpeet voidaan tässä erikoistilanteessakin huomioida.
Nyt on ollut pakko toimia, ja pihalle rakentuu kaksikerroksinen moduulisairaala, jonne synnytykset ja teho siirtyvät. Odottamaan rakennetaanko uusi sairaala vai peruskorjataanko vanhaa? Moduuli jää kuulemma pysyväksi osaksi uutta ratkaisua, mutta toivon hartaasti ettei synnytyksiä ja synnyttäjiä noin vaan unohdeta sinne. Moduulit ei kuulemma ole mitään kontteja, vaan niistä tulee ihan oikeasti sairaalatilaa. Mutta kun taas ajattelen synnytystä keskimääräisen terveen äidin näkökannalta. Joka kaipaisi tähän tarkoitukseen suunniteltua tilaa, ja nimenomaan TILAA - tilaa liikkua, tilaa mukanaoleville henkilöille, rauhaa. Ja synnytyksen jälkeen tilaa olla vauvan ja isän ja ehkä perheen kanssa. Tuskin standardimoduuli on suunniteltu mihinkään. Ja ahdasta on varmasti taas. Tuskin on odotustiloja ja yhteisiä tiloja. Ja varmaan on joku tyhmä sairaalasänky pyörimässä keskellä sitä huonetta, missä pitäisi olla tilaa kävellä ympäriinsä.
Hyvä tietenkin, että sisätilaongelmaisista rakennuksista päästään pois, mutta missään en ole kuullut enkä nähnyt yhtään puhetta tai suunnittelua siitä miten synnyttäjien ja vauvojen tarpeet voidaan tässä erikoistilanteessakin huomioida.
Vauvanhoitoa isoäidin aikaan, osa VI – Syli, vauvan paikka
Vauvaa pidettiin paljon sylissä. Itkevä vauvakin yleensä rauhoittui, kun hänet otti syliin. Jos lapsi oli sairas ja sen takia itkuinen, vanhemmillani oli silloin tapana laittaa lapsi huovan päälle ja sitten he ottivat toinen toisesta päästä huopaa ja keinuttivat lasta siinä. Ja ihmeesti se usein auttoi.
Äidin tai isän syli oli vauvan kulkuneuvokin. Pitkiäkin matkoja kuljettiin jalan tai hevosella lapsi sylissä. Kastamatonta lasta ei tosin viety ainakaan pitkille kyläreissuille.
Kun vauvaa ulkoilutettiin talvella, hänet käärittiin huopaan ja laitettiin isoon pärekoriin, vasuun, joka puolestaan laitettiin kelkkaan. Siinä sitten lasta työnneltiin melko kylmilläkin ilmoilla.
Äidin tai isän syli oli vauvan kulkuneuvokin. Pitkiäkin matkoja kuljettiin jalan tai hevosella lapsi sylissä. Kastamatonta lasta ei tosin viety ainakaan pitkille kyläreissuille.
Kun vauvaa ulkoilutettiin talvella, hänet käärittiin huopaan ja laitettiin isoon pärekoriin, vasuun, joka puolestaan laitettiin kelkkaan. Siinä sitten lasta työnneltiin melko kylmilläkin ilmoilla.
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Ihanan sievä
Olin taas päivän poissa. Kevät menee meillä puolison kanssa vuoron perään reissussa. Vähän mälsää, ainakin lasten näkökannalta.
Nuorimmainen seisoi aamulla edessäni, kun autoin hänelle eteisen lattialla istuen hattua ja kaulahuivia päähän. Silitti hiuksia ja poskia hellästi. "Sinä olet IHANA. Sinä olet IHANAN SIEVÄ!"
Nuorimmainen seisoi aamulla edessäni, kun autoin hänelle eteisen lattialla istuen hattua ja kaulahuivia päähän. Silitti hiuksia ja poskia hellästi. "Sinä olet IHANA. Sinä olet IHANAN SIEVÄ!"
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Hautajaismatkalla
Oli taas tentti. Luulisin, että se on läpi. On niin paljon kaikkea, ettei oikein ehdi stressaamaan mistään. Luennot, siis ne jotka itse puhun, alkoivat perjantaina, eikä niistäkään ehtinyt kantaa huolta. Ihan mukavalta tuntui opettaa, kun vertailukohtana on viime vuosi jolloin olin kipeänä ja puhuin asioista ensimmäistä kertaa.
Viikonloppuna olimme puoliso, minä ja kolme vanhimmaista Turussa puolison mummon hautajaisissa. Tästä ehdin vähän stressata. Kun hautajaiset ei koskaan ole "kivat", ja toivoisi ensinnä että olisi itsellä rauha keskittyä oleelliseen (joka ei hautajaisissa välttämättä ole lasten kanssa oleminen, vaikka sekin on tärkeää) ja toisaalta että lapset voisi kokea hautajaisissa yhteenkuuluvuutta sukuun ja niin edelleen, ja senkin toivoisi että matkalle mukaan lähteneellä 70-vuotiaalla sukulaissedällä ei olisi ihan kamalaa. Kaikki meni tosi hyvin. Tähän blogiin tulee ehkä kirjattua enemmän niitä onnistumisia kuin epäonnistumisia, mutta pysyvätpä paremmin kirjoissa ja kansissa kuin oman hataran muistin varassa. Omasta ja puolison esiintymisestä julkisilla paikoilla on vaikea sanoa mitään, mutta lapset olivat omia itsejänsä mutta hillitysti. Keskimmäistä suretti. Niin kuin asiaan kuuluu. Vanhin piti huolta siitä, että sukulaismieskin sai karkkia.
Viikonloppuna olimme puoliso, minä ja kolme vanhimmaista Turussa puolison mummon hautajaisissa. Tästä ehdin vähän stressata. Kun hautajaiset ei koskaan ole "kivat", ja toivoisi ensinnä että olisi itsellä rauha keskittyä oleelliseen (joka ei hautajaisissa välttämättä ole lasten kanssa oleminen, vaikka sekin on tärkeää) ja toisaalta että lapset voisi kokea hautajaisissa yhteenkuuluvuutta sukuun ja niin edelleen, ja senkin toivoisi että matkalle mukaan lähteneellä 70-vuotiaalla sukulaissedällä ei olisi ihan kamalaa. Kaikki meni tosi hyvin. Tähän blogiin tulee ehkä kirjattua enemmän niitä onnistumisia kuin epäonnistumisia, mutta pysyvätpä paremmin kirjoissa ja kansissa kuin oman hataran muistin varassa. Omasta ja puolison esiintymisestä julkisilla paikoilla on vaikea sanoa mitään, mutta lapset olivat omia itsejänsä mutta hillitysti. Keskimmäistä suretti. Niin kuin asiaan kuuluu. Vanhin piti huolta siitä, että sukulaismieskin sai karkkia.
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Tapion riihenpuinti
Äitini mukaan jostakin päivästä lukien pitää tulla niin ja niin monta Tapion riihenpuintia ennen kevättä. Tämän tarkempaa tietoa minulla ei juuri nyt ole.
Sen tiedän, että parin viime päivän tuuli on saanut Tapion puimaan riihtään ensimmäistä kertaa. Siis tuuli on pudistellut kovalle keväthangelle puista pieniä ja isompia oksia ja muuta metsänroskaa. Lunta ei ole satanut sotkua peittämään, ja jos päivällä on vielä ollut nollakeliä, on aikaisemminkin pudonneita roskia paljastunut. Sillä tavalla Tapio pui riihtään keväisin.
Jännä juttu, että tämmöistä näkee keskitalvella harvoin. Lunta sataa tietenkin useammin ja sulamista ei juuri tapahdu. Mutta siis tuo roskautuminen. Riippuuko se jotenkin siitäkin, millaisia puiden oksat ja muut osat ovat pakkasella ja näin keväämmällä?
Sen tiedän, että parin viime päivän tuuli on saanut Tapion puimaan riihtään ensimmäistä kertaa. Siis tuuli on pudistellut kovalle keväthangelle puista pieniä ja isompia oksia ja muuta metsänroskaa. Lunta ei ole satanut sotkua peittämään, ja jos päivällä on vielä ollut nollakeliä, on aikaisemminkin pudonneita roskia paljastunut. Sillä tavalla Tapio pui riihtään keväisin.
Jännä juttu, että tämmöistä näkee keskitalvella harvoin. Lunta sataa tietenkin useammin ja sulamista ei juuri tapahdu. Mutta siis tuo roskautuminen. Riippuuko se jotenkin siitäkin, millaisia puiden oksat ja muut osat ovat pakkasella ja näin keväämmällä?
Uhkia
Lapset tekevät elämästä paljon monipuolisempaa. Arkipäivän vaaratilanteet muuttuvat.
Jos ihmettelee miksi nuorimmaisen kylpyvesi on sinistä, se johtuu tietenkin siitä että isoveljet tahtoivat sekoittaa hänelle ihan uuden ja oman saippuan, jonka raikas sävy oli peräisin leimasinväristä. Onneksi lapsi ei värjäytynyt.
Istuin kaikessa rauhassa koulun juhlasalin lavalla (kun ekaluokkalaiset pelasivat sählyä salissa) kun sain napakan potkun polveeni. Ne oli vaan ne ekaluokkalaiset lepovuorossa olleet tytöt jotka kulki aika lujaa poikki lavan. Ei tullut vammoja.
Samaan sarjaan kuuluu se, kun ekaluokkalainen oppi kutittamaan tökkäisemällä sormilla kahta puolta vyötäröä, tiedättehän, silleen äkkiarvaamatta.
Osa uhkakuvista on taloudellisia, kun asuu taloa joka täyttää ensi vuonna 60 vuotta. Pidin vieraanani sekä kattomiestä että putkimiestä, ja molemmat olivat sitä mieltä että miehen ikään ehtinyt talo kaipaisi laittoa niin ylä- kuin alapäästäkin. Tällaista me oltiin juhlavuotta silmällä pitäen suunniteltukin. Ehkä olisi aika varata muutama tunti pankkitädiltä, ja keskustella millä ehdoin saataisiin siirrettyä kaikki lainamme entiseltä kotipaikkakunnalta tänne nykyiselle, ja siinä samassa rytäkässä rahoitettua talonkin tarpeet.
Ja vaikka tuntuu että talvella ei ehtinyt talviurheilla ollenkaan tarpeeksi, nyt on parin päivän keväinen sää virittänyt jo sellaiseen kevättunnelmaan että parhaillaan satava lumi tuo pitkittyvän kevään mieleen lähinnä uhkakuvana. Lapioin lumetkin jo parvekkeelta! Seuraavana olisi vuorossa auringonottotuolien viritys, narsisseja ja sen semmoista!
Jos ihmettelee miksi nuorimmaisen kylpyvesi on sinistä, se johtuu tietenkin siitä että isoveljet tahtoivat sekoittaa hänelle ihan uuden ja oman saippuan, jonka raikas sävy oli peräisin leimasinväristä. Onneksi lapsi ei värjäytynyt.
Istuin kaikessa rauhassa koulun juhlasalin lavalla (kun ekaluokkalaiset pelasivat sählyä salissa) kun sain napakan potkun polveeni. Ne oli vaan ne ekaluokkalaiset lepovuorossa olleet tytöt jotka kulki aika lujaa poikki lavan. Ei tullut vammoja.
Samaan sarjaan kuuluu se, kun ekaluokkalainen oppi kutittamaan tökkäisemällä sormilla kahta puolta vyötäröä, tiedättehän, silleen äkkiarvaamatta.
Osa uhkakuvista on taloudellisia, kun asuu taloa joka täyttää ensi vuonna 60 vuotta. Pidin vieraanani sekä kattomiestä että putkimiestä, ja molemmat olivat sitä mieltä että miehen ikään ehtinyt talo kaipaisi laittoa niin ylä- kuin alapäästäkin. Tällaista me oltiin juhlavuotta silmällä pitäen suunniteltukin. Ehkä olisi aika varata muutama tunti pankkitädiltä, ja keskustella millä ehdoin saataisiin siirrettyä kaikki lainamme entiseltä kotipaikkakunnalta tänne nykyiselle, ja siinä samassa rytäkässä rahoitettua talonkin tarpeet.
Ja vaikka tuntuu että talvella ei ehtinyt talviurheilla ollenkaan tarpeeksi, nyt on parin päivän keväinen sää virittänyt jo sellaiseen kevättunnelmaan että parhaillaan satava lumi tuo pitkittyvän kevään mieleen lähinnä uhkakuvana. Lapioin lumetkin jo parvekkeelta! Seuraavana olisi vuorossa auringonottotuolien viritys, narsisseja ja sen semmoista!
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Vauvanhoitoa isoäidin aikaan, osa V - Vauva nukkuu, perhe nukkuu
Vauva nukkui pitkään äidin ja isän kanssa. Kun uusi vauva syntyi, hän siirtyi sisarusten viereen nukkumaan.
Päiväunet vauva nukkui kätkyessä. Kun meille syntyi vauva vuonna 1944, ostettiin meille lastenvaunut. Lapsi ihastui niin vaunuihin, että häntä piti keinuttaa koko päiväunien ajan. Se oli minun tehtäväni. Ensin se oli pitkästyttävää, mutta sitten keksin että siinähän voi samalla lukea. Niin tuli useampi kirja luettua vauvaa keinuttaessa.
Kun me kaikki lapset oltiin vielä pieniä, mentiin kaikki yhtä aikaa nukkumaan. Kun kasvettiin, vain vauva seurasi äitiä ja isää.
Voi että monena aamuna nukutti hirveästi, kun huomasin että isä oli lähtenyt töilleen, äiti oli aamulypsyllä ja viereisestä huoneesta alkoi kuulua vauvan itkua. Ei auttanut muu kuin nousta ylös ja hakea vauva syliin. Äiti tuli navetalta ja sanoi: ”Taasko se vauva herätti sinut. Mene lapsikulta vielä nukkumaan. Kyllä me vauvan kanssa tässä pärjätään.” Kiitollisin mielin kömmin takaisin sänkyyn ihanille aamu-unille.
Päiväunet vauva nukkui kätkyessä. Kun meille syntyi vauva vuonna 1944, ostettiin meille lastenvaunut. Lapsi ihastui niin vaunuihin, että häntä piti keinuttaa koko päiväunien ajan. Se oli minun tehtäväni. Ensin se oli pitkästyttävää, mutta sitten keksin että siinähän voi samalla lukea. Niin tuli useampi kirja luettua vauvaa keinuttaessa.
Kun me kaikki lapset oltiin vielä pieniä, mentiin kaikki yhtä aikaa nukkumaan. Kun kasvettiin, vain vauva seurasi äitiä ja isää.
Voi että monena aamuna nukutti hirveästi, kun huomasin että isä oli lähtenyt töilleen, äiti oli aamulypsyllä ja viereisestä huoneesta alkoi kuulua vauvan itkua. Ei auttanut muu kuin nousta ylös ja hakea vauva syliin. Äiti tuli navetalta ja sanoi: ”Taasko se vauva herätti sinut. Mene lapsikulta vielä nukkumaan. Kyllä me vauvan kanssa tässä pärjätään.” Kiitollisin mielin kömmin takaisin sänkyyn ihanille aamu-unille.
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Nautintatauko
Pitää muistaa nauttia tänään.
Nuorimmainen on seesteisessä pro-kolme -iässä, jossa ainakin tällä hetkellä kaikki on kivaa, mieli on hyvä, osaaminen on kohdillaan ja toiset ihmiset ihania. Ekaluokkalainen on ollut seesteinen jo monta kuukautta, eikä mitään katastrofia näytä olevan lähitulevaisuudessakaan, sanoo kristallipalloni.
Neljäsluokkalainen teki aikansa ahdistuttuaan ihan itse todella pätevän kouluesitelmän aiheesta Curtiss P-40 - ei niin kuin minä sanoin, vaan niin kuin hän itse halusi ja piti parhaana. Ja sen jälkeen vielä oma-aloitteisesti otti esiin englanninläksyt. Viis siitä, että tämä kaikki tapahtui illalla klo 21.30 jälkeen.
Kuudesluokkalainen pakkasi aikansa rähistyään ihan itse viikonloppureissulleen, ja suostui keskustelemaan ja sovittelemaan monimutkaisen päiväjärjestelyn, joka mahdollistaa että sekä hän että minä saamme tehtyä kaikki tarpeelliset asiat tänään. Viis siitä, että tämä kaikki tapahtui illalla klo 22 jälkeen.
Nuorimmainen on seesteisessä pro-kolme -iässä, jossa ainakin tällä hetkellä kaikki on kivaa, mieli on hyvä, osaaminen on kohdillaan ja toiset ihmiset ihania. Ekaluokkalainen on ollut seesteinen jo monta kuukautta, eikä mitään katastrofia näytä olevan lähitulevaisuudessakaan, sanoo kristallipalloni.
Neljäsluokkalainen teki aikansa ahdistuttuaan ihan itse todella pätevän kouluesitelmän aiheesta Curtiss P-40 - ei niin kuin minä sanoin, vaan niin kuin hän itse halusi ja piti parhaana. Ja sen jälkeen vielä oma-aloitteisesti otti esiin englanninläksyt. Viis siitä, että tämä kaikki tapahtui illalla klo 21.30 jälkeen.
Kuudesluokkalainen pakkasi aikansa rähistyään ihan itse viikonloppureissulleen, ja suostui keskustelemaan ja sovittelemaan monimutkaisen päiväjärjestelyn, joka mahdollistaa että sekä hän että minä saamme tehtyä kaikki tarpeelliset asiat tänään. Viis siitä, että tämä kaikki tapahtui illalla klo 22 jälkeen.
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Vauvanhoitoa isoäidin aikaan, osa IV - Kapalot, vaatteet ja kestovaipparumba
Kun vauva syntyi, hänet laitettiin kapaloon. Pitkä kapalovyö käärittiin hänen ympärilleen. Siihen oli useita syitä, mutta suurin oli varmaan kylmät huoneet. Vauvan oli lämmin ja turvallinen olo ”paketissa”. Kokokapalo vaihtui puolikapaloksi 1-2 kuukauden kuluttua. Kapalo jäi pois kun lapsi alkoi liikkua.
Paidat olivat ohutta flanellia. Usein laitettiin kaksi paitaa ja ne solmittiin selän puolelta nauhoilla. Housut olivat myös flanellia. Kun haluttiin pukea vauva nätiksi, laitettiin ”röyhelö” kaulaan. Myös pieniä essuja käytettiin.
Talvella oli villavaatteet käytössä. Mitään suojapukuja tai haalareita ei ollut.
En tiedä mistä vaatteita minulle hankittiin. Enimmäkseen vauvan vaatteet olivat itse tehtyjä. Nähtävästi äiti, täti ja mummo niitä ompelivat. Sitten ne siirtyivät seuraaville vauvoille. Nuorin veljeni syntyi vuonna 1949. Silloin äiti kävi jo neuvolassa (en muista millä nimellä se silloin oli) ja toi eräältä reissulta äitiyspakkauksen. Kyllä sitä ihmeteltiin ja ihasteltiin.
Vaippoina käytettiin harsoja. Vauva pestiin joka ilta. Meillä tuotiin vanna keittiöön tuolien päälle. Hellalla lämmitettiin vesi. Vaikka oli kantovesi, vauva haluttiin kuitenkin joka ilta kylvettää. Vauvan jälkeen olivat vuorossa hänen vaatteensa, harsot ynnä muut. Ne oli hyvä siinä samassa vedessä pestä. Sitten vaatteet laitettiin isoon kattilaan hellalle kiehumaan ja tulipa puhdasta.
Kylvetystä harvennettiin vähitellen ja noin puolivuotiasta lasta käytettiin jo saunassa.
Paidat olivat ohutta flanellia. Usein laitettiin kaksi paitaa ja ne solmittiin selän puolelta nauhoilla. Housut olivat myös flanellia. Kun haluttiin pukea vauva nätiksi, laitettiin ”röyhelö” kaulaan. Myös pieniä essuja käytettiin.
Talvella oli villavaatteet käytössä. Mitään suojapukuja tai haalareita ei ollut.
En tiedä mistä vaatteita minulle hankittiin. Enimmäkseen vauvan vaatteet olivat itse tehtyjä. Nähtävästi äiti, täti ja mummo niitä ompelivat. Sitten ne siirtyivät seuraaville vauvoille. Nuorin veljeni syntyi vuonna 1949. Silloin äiti kävi jo neuvolassa (en muista millä nimellä se silloin oli) ja toi eräältä reissulta äitiyspakkauksen. Kyllä sitä ihmeteltiin ja ihasteltiin.
Vaippoina käytettiin harsoja. Vauva pestiin joka ilta. Meillä tuotiin vanna keittiöön tuolien päälle. Hellalla lämmitettiin vesi. Vaikka oli kantovesi, vauva haluttiin kuitenkin joka ilta kylvettää. Vauvan jälkeen olivat vuorossa hänen vaatteensa, harsot ynnä muut. Ne oli hyvä siinä samassa vedessä pestä. Sitten vaatteet laitettiin isoon kattilaan hellalle kiehumaan ja tulipa puhdasta.
Kylvetystä harvennettiin vähitellen ja noin puolivuotiasta lasta käytettiin jo saunassa.
maanantai 5. maaliskuuta 2012
Vauvanhoitoa isoäidin aikaan, osa III – Imetys, vierihoito ja vieroitus
Äidillä riitti maitoa joka lapselle. Vauva nukkui äidin vieressä ja sai käsittääkseni maitoa aina kun halusi. Mitään äidinmaidonvastikkeita ei tietenkään ollut.
Tuttia ei ollut, ei sitä osattu kaivatakaan. Vauva sai imemistarpeen tyydytettyä, kun hän oli pitkään rintaruokinnalla. Joillakin lapsilla oli ”unirätti”.
En muista että imetyksessä olisi ollut ongelmia, ennen kuin siinä vaiheessa kun imetys piti lopettaa. Se tapahtui, kun vauva oli 1-2-vuotias. Ehkä uusi vauva oli tulossa. Vieroitus oli iso ongelma, jonka jokainen äiti hoiti omalla tavallaan. Joku laittoi tervaa tai vastaavaa rintojen päihin, joku lähti sukuloimaan jättäen kotiväen tulemaan toimeen vauvan kanssa miten parhaiten näki. Jotkut yrittivät selittää: ”Maitoa ei tule, ei tule.” Vauvan itkua kuunneltiin joku päivä ja vähitellen ongelma oli ohi – sillä kertaa.
Kun vauvalle alettiin antaa lisäruokaa, hän söi sitä mitä toisetkin. Ei ollut vauvanruokapurkkeja. Peruna oli se esnimmäinen ruoka josta aloitettiin. Ruisleivän kantapala oli erittäin mieleinen. Sitä lapsi imeskeli innolla, varsinkin jos ikeniä kutitti kun hampaita alkoi puhjeta.
Kun aikuiset joivat kahvia, annettin lapselle välipalaksi ”pullamössöä” – siis kahviin sipullettua pullaa sokerin kera!
Tuttia ei ollut, ei sitä osattu kaivatakaan. Vauva sai imemistarpeen tyydytettyä, kun hän oli pitkään rintaruokinnalla. Joillakin lapsilla oli ”unirätti”.
En muista että imetyksessä olisi ollut ongelmia, ennen kuin siinä vaiheessa kun imetys piti lopettaa. Se tapahtui, kun vauva oli 1-2-vuotias. Ehkä uusi vauva oli tulossa. Vieroitus oli iso ongelma, jonka jokainen äiti hoiti omalla tavallaan. Joku laittoi tervaa tai vastaavaa rintojen päihin, joku lähti sukuloimaan jättäen kotiväen tulemaan toimeen vauvan kanssa miten parhaiten näki. Jotkut yrittivät selittää: ”Maitoa ei tule, ei tule.” Vauvan itkua kuunneltiin joku päivä ja vähitellen ongelma oli ohi – sillä kertaa.
Kun vauvalle alettiin antaa lisäruokaa, hän söi sitä mitä toisetkin. Ei ollut vauvanruokapurkkeja. Peruna oli se esnimmäinen ruoka josta aloitettiin. Ruisleivän kantapala oli erittäin mieleinen. Sitä lapsi imeskeli innolla, varsinkin jos ikeniä kutitti kun hampaita alkoi puhjeta.
Kun aikuiset joivat kahvia, annettin lapselle välipalaksi ”pullamössöä” – siis kahviin sipullettua pullaa sokerin kera!
Varsin
Vietetty hiihtoloma varsin monipuolisesti. Päätimme hajaantua. Kaksi vietiin Savoon mummun luo, missä oli hiihdetty, valvottu, kaivettu lunta ja heitetty paperilennokkeja. Mummu saatteli porukan sitten junalla kotiin ja kaikki kolme olivat tyytyväisiä yhteiseen aikaansa.
Me loput menimme neljäksi päiväksi eteläiseen Suomeen puolison vanhempien luo - paitsi että kymmenvuotias sai sieltä päin kyydin kummisetänsä luokse viikonlopun viettoon. Ensimmäistä kertaa ihan yksin siellä!
Nuorimmainen kiersi maata, ajoi ekan kerran elämässään paikallisjunalla ja metrolla ja totutteli taas kerran mummin koiraan.
Paljon ehdittiin tehdä ja nähdä ja kokea, hiukan eri kokoonpanoissa kuin tavallisesti. Eli sellainen aktiiviloma? Ehkä nyt on kuitenkin hiukan levännyt olo ja voi taas käydä arkeen käsiksi.
Me loput menimme neljäksi päiväksi eteläiseen Suomeen puolison vanhempien luo - paitsi että kymmenvuotias sai sieltä päin kyydin kummisetänsä luokse viikonlopun viettoon. Ensimmäistä kertaa ihan yksin siellä!
Nuorimmainen kiersi maata, ajoi ekan kerran elämässään paikallisjunalla ja metrolla ja totutteli taas kerran mummin koiraan.
Paljon ehdittiin tehdä ja nähdä ja kokea, hiukan eri kokoonpanoissa kuin tavallisesti. Eli sellainen aktiiviloma? Ehkä nyt on kuitenkin hiukan levännyt olo ja voi taas käydä arkeen käsiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)