Blogihaasteita hiihtoloman piristeeksi

Minua on odottanut peräti kaksi blogihaastetta, ja nämä olivat vielä niin kivojakin että ajattelin vastata. Ketään en lähde haastamaan, mutta vapaasti toki ottakaa kiinni tehtävistä ketä vaan kiinnostaa!

Pastorin Blogin Ansku haastoi listaamaan kymmenen tämän hetken lempiasiaa. Ja niistä pitäisi vieläpä nauttia niin usein kuin mahdollista.

1.  Mitä on pääteltävä siitä, että ekana tuli mieleen työ? Siis mieluinen tutkimustyö, jonka vuoksi saa olla tekemisissä Suomen Lapin kanssa.

2. Työhön liittyen, mahtavat ihmiskontaktit tutkimuksen ja taiteen parissa.

3. Se kun on lapset jo syntyneet ja ovat jo kasvaneet tuonkin kokoiseksi. He ovat hyvää seuraa ja heidän kanssaan voi tehdä kaikkea kivaa, kuten kiipeillä seinillä ja pelata Seven Wondersia.

4. Uudet kirjat. On mahtavaa, kun oman ikäiset kirjailijat (joilla siis on vähän niin kuin samanhenkinen tausta kuin itsellä, ainakin ovat eläneet samoja vuosikymmeniä) ovat kasvaneet kypsään ja tuottoisaan ikään ja vuosittain putkahtelee tekstejä joissa on aivan uudenlaisia ideoita ja tyylilajeja. Haitekstiä ja Rajamäkeä olen jo hehkuttanutkin, ja nyt olen lukenut Mievillen Toiset ja kotona odottelee Metro 2033 joka on ainakin idean puolesta vaikka kuinka mahtava. Herkullista!

5. Se kun olen saanut itseni liikkumaan ja se kun siitä oikeasti näkyy olevan tuloksia.

6. Aurinko alkaa paistaa ja kohta tulee kevät!

7. Nukkuminen on aina Top 10 –listallani. Etenkin nyt kun on hyvä sänky ja hyvä tyyny ja on se aika vuodesta ettei ole liian kylmä tai kuuma.

8. Tunnelma Hippos-hallilla vaikka itse vaan istuisi ja katselisi. Kaiken ikäisillä eri lajeja varten harjoittelevilla tai huvikseen huhkivilla on iloinen tekemisen meininki.

9. Tyttären kanssa TV:n töllöttäminen. On kivaa, kun teinin kanssa voi katsoa Housea tai Frendejä.

10. Anonyymissä blogissa voinee iloita siitäkin, että olen vihdoin saanut aikaiseksi vaihtaa pois hormonaalisesta ehkäisystä. Tervetuloa takaisin luonnollinen minä!

Sitten oli Pikkublogien haaste blogista 301-320, Hanna V heitti tällä. Haasteessa pitää kertoa 11 asiaa itsestään, vastata haastajan 11 kysymykseen ja keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. Nämä pitäisi tietenkin kutsua, mutta laitetaan luopiohenkisesti avoin kutsu tähän kohtaan.

  

11 asiaa minusta

  

1. Olen kasvanut ainoana lapsena Savon peränurkalla metsän keskellä, eli osaan mainiosti olla yksin ja nautin siitä.

2. Alun alkaen en ollenkaan ole ollut lapsirakas ja puoliso sai puhua minua jonkin aikaa ympäri lasten hankintaan. Nyt olen tilanteeseen tyytyväinen. Ja ihan oppinut pitämään lapsista, kun olen saanut heihin tutustua.

3. Minulla on huono kielipää enkä juurikaan pidä kielten opiskelusta.

4. Kirjastossa käynti on melkeinpä hauskinta mitä voi tehdä, mielestäni.

5. En ole koskaan oppinut meikkaamaan enkä myöskään osaa käyttää koruja. Äitini on samanlainen ja ainakin vanhin tytär myös.

6. Olen aina ollut pienikokoinen – koulussa melkein aina luokan lyhin, ja lastenkin mielestä pieni. Sellainen keskimääräisen 13-vuotiaan kokoinen.

7. Jos pitäisi valita kymmenen ruoka-ainetta joilla pääasiassa eläisin, olisivat ne varmaan omatekemät sämpylät, marjat, hedelmät, riista, kala, juurekset, jogurtti, rahka, norjalainen ruskea juusto, kahvi. Unohtuiko jotain? Ehkä olisi joku margariini pitänyt lisätä. Ja maito kahviin!

8. En kärsi unettomuudesta, mutta nukahtamiseen menee aina oma aikansa ja herään nanosekunnissa kun joku lapsi huutaa minua yöllä tai avaa meidän huoneen oven mihin aikaan tahansa. Kait aika yleistä äideillä.

9. Olen perinteisesti pelännyt esiintymistä (etenkin englanniksi), laulamista julkisesti ja autoilua (etenkin jos joku muu kuin lapsi on kyydissä). Ensimmäinen fobia on mennyt pois siedätyksellä, toista teen jos on pakko ja kolmatta opettelen – yksin autoilu on nykyään jopa kivaa, mutta aikuiset ”arvostelijat” jännittävät vieläkin.

10. Lapsistamme pari on jännästi samanoloisia kuin minä ja pari samanoloisia kuin puoliso. Minun on vaikea sanoa kummanlaisiin on helpompi suhtautua.

11. Nuorena omistin ihanan ikivanhan Kadetin. Ja meidän perhe omisti ihanan ikivanhan Taunuksen. Vanhoissa autoissa on hyvä fiilis.

Sitten vastaukset Hannan kysymyksiin:

1. Suolainen vai makea?

Suolainen.

2. Kerro yksi positiivinen koulumuistosi.

Lukiossa täytyi pitää puheet parin kanssa, toinen jonkin asian puolesta ja toinen sitä vastaan. Olimme molemmat esiintymispelkoisia ja panikoimme tehtävää, kunnes päätimme ottaa jonkun niin älyvapaan aiheen että siitä puheen pitäminen voi olla jopa hauskaa. Aiheemme oli kaktukset. Luokka meni ällikällä, kun puhe oli kaktusten vastustamisesta!

3. Oletko tavannut blogisi kautta kohtaamisia ihmisiä livenä?

En ole. Ilmeisesti sitä ei lasketa, jos kohtaa blogissaan ihmisiä jotka tuntee muutenkin?

4. Millä saat itsesi hyvälle tuulelle huononakin päivänä?

Lukemalla. Syömällä jotain itse leivottua. Menemällä jonnekin, missä ei ole muita ihmisiä. (Tarkalleen ottaen näistäkään ei tule hyvälle tuulelle, mutta ainakaan pahaa tuulta ei huomaa jos ei pysty tiuskimaan toisille.)

5. Onko sinulla harmaita hiuksia? Miten suhtaudut niihin/luulet suhtautuvasi niihin niiden ilmaantuessa?

On! Huvittuneesti (ai olenko minä tämän ikäinen?) ja toisaalta ylpeästi. Minusta on ihanaa, ettei enää ikinä tarvitse olla lapsi tai nuori. Silloin piti aina pelätä tai jännittää jotakin.

6. Ensimmäinen ruoka, jonka opit valmistamaan ihan itse?

Perisavolaisesti: perunat ja ruskea kastike. Isälle piti tehdä kun äiti oli töissä…

7. Mikä on uusin löytösi ruokakaupasta?

Öö. En ole mikään ruokafriikki. No sellaiset mangososeet joita saa hillohyllystä ja joissa on pelkkää mangoa eikä muuta.

8. Jos sinun pitäisi muuttaa Suomessa uudelle paikkakunnalle minne muuttaisit ja miksi?

Rovaniemen liepeille tai kotikunnaille Savoon. Ihan siksi, että molemmissa tunnen olevani kotonani.

9. Missä muissa maissa kuin suomessa halusit asua? Top 3.

En oikeastaan haluaisi, ainakaan kovin pitkiä aikoja. Pohjois-Norja olisi OK. Sitten jotain Afrikan maita, vaikka Ghana ja sitten joku akselilta Botswana-Uganda-Tansania-Kenia. (Sama syy kuin numerossa kahdeksan. Savolaisethan ovat Suomen afrikkalaisia, kansanluonne on hyvin samanlainen.)

10. Kuinka vanhana ihminen on keski-ikäinen?

Tästä se alkaa, eli vähän alle nelikymppisestä jonnekin eläkeikään. Sitten on varmaan eläkeikäinen ennen kuin tulee vanhaksi.

11. Jos saisit yhtäkkiä 1000 euroa ja vuorokauden käyttää se, mitä tekisit?

Keski-ikäinen minussa sanoo että maksaisin osan rästissä olevista laskuista. Mutta jos ei sitä, niin ostaisin puolikkaan kylpytynnyrin Lapin mökille. Ja toisen puolikkaan laittaisin taas velaksi. Tai sitten voisi ostaa oikeasti uusia vaatteita ja hyvänhajuista sampoota ja sen sellaista, josta aina tulee tingittyä.

Ja vielä 11 uutta kysymystä:

1. Mitkä kymmenen ruoka-ainetta sinun ruokavaliossasi ovat ne tärkeimmät?

2. Minkä ikäisenä opit lukemaan? Muistatko mitä luit pienenä mielellään?

3. Monessako osoitteessa olet elämässäsi asunut?

4. Missä näet itsesi 80-vuotiaana? Ja kenen/keiden kanssa?

5. Oletko juuttunut musiikkimaussasi lukiovuosille? Mitä sieltä tarttui mukaan?

6. Kuinkamoniprosenttisesti arvioit puolisosi tuntevan sinut? 100%? 40%?

7. Mitä asioita et kerta kaikkiaan tykkää tehdä, vaikka ne ovatkin yleisesti hyväksyttyjä ja ns. tavallisia?

8. Oletko enemmän kotonasi kaupungissa vai metsässä?

9. Ja tähän liittyen: kolme kaupunkia maailmalta joista erityisesti pidät. Miksi?

 10. Luettele kolme hyvää asiaa siinä vuodenajassa josta pidät vähiten.

11. Minkä ominaisuuden olet perinyt joltakin isovanhemmistasi?

Edessä ja takana

Takana 1100 km ja kaksi päivää Rovaniemellä. Päiviin mahtui paljon istuskelua Paliskuntain yhdistyksen kahvihuoneella, toimintakertomusten lukua viimeisten 20 vuoden ajalta, isäntien jututtamista, kollegojen jututtamista, tekstien muokkausta ja aikataulujen ja suunnitelmien hiomista. Sokerina pohjalla hokasin alakerran varastohuoneen kokoelman Poromies-lehden vanhoista numeroista. Meni viimeiset tunnit rattoisasti, kun selasin pikapikaa vuosikerrat 1931-1972. Samat asiathan siellä nousee esiin vuosikymmenestä riippumatta - uuden polven houkuttelu mukaan elinkeinoon, uudet määräykset ja rajoitukset, pedot, huonot talvet. Mutta myönnettävä on, että ei elinkeinon onneksi pitkiin aikoihin ole tarvinnut ottaa kantaa sodassa kaatuneisiin poroisäntiin, valtakunnan rajojen siirtelyn aiheuttamiin ongelmiin, hätäravinnoksi teurastettavien porojen määriin ja sen sellaiseen.

Edessä hiihtolomaa. Puoliso ja pojat lähti viideksi päiväksi 9-vuotiaan kummisedän luo - talo hiljeni. Minä ja tytöt otetaan rauhallisesti, ja parin päivän päästä vien nuorimmaisen muutamaksi päiväksi mummun luo Savoon. Talo hiljenee taatusti luonnottoman paljon.

Ah.

Fraktaaliruhtinas

Tiesittehän että Hannu Rajaniemen Fraktaaliruhtinas on saatavilla suomeksi. Hopi hopi kirjastoon tai muuanne, hakemaan jotain purtavaa! (Siis kyllähän minäkin, kun saan aikaiseksi.)

Hukassa

Enpä olisi arvannut, että Sormusten herran eepos luetaan tällaista haipakkaa. Taisi viidesluokkalainen viettää muutaman pitkän illan sen parissa, ainakin seuraavana iltana jatkettiin jostain ihan muualta kuin mihin edellisenä oltiin jääty. Ongelma tuli vasta vähän ennen viimeistä lukua. Missä on loput kirjasta? Sidotun version loppuosa löytyi vasta synttärisiivouksen yhteydessä jostain sängyn alta.

Ja sohvan alta löytyi tuntematon puhelin. Ei näistä enää edes ylläty. Arvelee, että se on jonkun naapurin pojan, ja näyttää sitä kaikille niille kun ne sattuvat seisomaan meidän eteisessä. Ja löytyihän se omistajakin, iloisen yllättyneenä. Että miten se on monta viikkoa voinut täällä olla se puhelin.

Kakkosluokkalaisella oli siis sunnuntaina synttärit. Vieraina oli viisi poikaa  - tai kuusi, kun naapurista tuli yksi ylimääräinen hetkeksi mukaan pihaleikkeihin. Sitten olikin sisällä piilosleikissä joku aika lailla hukassa, kun ne viisi luulivat että kuudeskin oli tullut sisään ja oli vaan tosi hyvässä piilossa.

Ja koko sunnuntain oli osoitteet ja ilmansuunnat hukassa niin partiolaisilta (!) kuin pizzakuskeiltakin. Ensin ovelle tultiin myymään kahteen otteeseen kahden eri nuorukaisen toimesta "herrkullisia kaurrakeksejä" ja sitten vielä oltaisiin saatu pizzaa tilaamatta.

Se vähän ärsyttää, että kun ensin oli liikuntamotivaatio hukassa, ja sitten liikkumiseen tarvittava terveys, nyt on hukassa aika. Eikö edes sitä varttia irtoa päivässä? Syytän töissä käyntiä jossain muualla kuin omassa keittiössä. (Mutta on siellä yliopistolla kyllä ihanaakin. Tänään muun muassa kirjoitin taas yhden artikkelin ns. valmiiksi. Olen tämän tehnyt ainakin kolmeen kertaan kuluneen vuoden aikana, siis samaisen artikkelin kohdalla. Nyt se tuntui paljon paremmalta kuin kertaakaan aiemmin, olin kääntänyt sen ihan ylösalaisin ja kirjoittanut just oman pääni mukaan. Jännittäää nähdä, mitä kanssakirjoittaja siitä sanoo!)

Hitaalla

Kaikki toimii jotenkin hidastetusti, kun olemme olleet flunssassa. Puoliso eniten, pari lasta piti vähän kuumetta, lopuilla vähän päänsärkyä tai kurkkukipua tai muuten vaan poissaolevaa fiilistä. Täytyy yrittää tasapainoilla erilaisten sitoumusten ja velvollisuuksien sekä toipilaisuuden ja toipumisajan välillä.

Itse sain opetettua eilen puoli päivää lumiasioita hyvin kansainväliselle porukalle. Mukavaa. Lapsia on pitänyt tosiaan suitsia lepäilemään, ja alkavat olla siinä kunnossa että viikon kaikki kivat liikuntamenot onnistuvat - kahdella uintia koulun kanssa, toisella ensin koulujen välisten hiihtokisojen karsinnat ja sitten viikonloppuna futista Imatralla asti.

Viidesluokkalainen opiskelee sijamuotoja nurkuen ja tuskaisesti. Ja aikamuotoja ja muuta verbitaivutusta. On sitä mieltä, ettei niitä tarvita muuhun kuin siihen jos rupeaa isona opettajaksi.

14-vuotiaan maratoni Frendien katsomisessa hidastui oleellisesti, kun kahdeksannen tuotantokauden viimeinen levy on hukassa. On ollut itse asiassa jo vuosikaudet.

Ymmärrys kasvaa

Eilen ymmärsin ensimmäistä kertaa, että 11-vuotiaan yleisurheilutreenit on sen verran "oikeat", että kotonakin kannattaa kiinnittää huomiota muuhunkin kuin siihen että ollaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan tapaamassa oikeita treenikavereita.

Lähtivät juoksemaan ulos 7km. Ei siis ollut hyvä idea, että oltiin noustu ruokapöydästä juuri ennen treeneihin lähtöä. Vaatetuskaan ei ole ihan sama-se -juttu, jos on tarkoitus oikeasti juosta ulkona pikkupakkasella.

Kait se on hyväksyttävä, että jonkinlaista suunnitelmallisuutta on harjoitettava ruokalistan suhteen. Ja jos ei ole itse kotona ajoissa, muistutettava poikaa laittamaan välipalan sijaan lämmin ateria, vaikka sitten niitä nuudeleita ja munakokkelia. Ja illalla on syytä olla pöydässä ruokaa uudemman kerran.

Hauskaa on ollut huomata, että kestävyyden kehittyminen innostaa lasta. Eihän juoksemista oikein hauskaksi voi sanoa. En minä ainakaan voi, vieläkään.

Käyhän se näinkin

Tämän viikon piti olla kirjoitusviikko, ja mahdollisesti olin ajatellut käyväni katsastamassa mitä yliopiston henkilökuntaliikunnalla on tarjottavanaan. Sen sijaan töissä alettiin vaihtaa työpisteitä ja järjestellä, ja kotona sairastaa. Sovitaanko, että samalla kun katsoo toisella korvalla Totoroa kuumeisen 3-vuotiaan kanssa, toinen aivopuolisko voi hahmottaa kaunista ja loogista artikkelitekstiä?