Pakko ostaa kallista ruokaa.

Tutkimusryhmä oli viime vuonna ollut ahkera ja saanut aikaan paljon julkaisuja ryhmän kokoon verrattuna. Palkinnoksi päjähti yliopiston taholta rahasumma, mihin tahansa hurvitteluun käytettäväksi.

Eilen vappuviikon kunniaksi meillä olikin tilattuna kymmenelle hengelle tämmöinen ikioma ruoanlaittaja. Vietimme iltaa ryhmän vetäjän kotona, katsoimme ruoanlaittoa ja juttelimme toistemme ja kokin kanssa, ja söimme pitkään ja hartaasti. Eräs yksivuotias oppi kävelemään. Eräs valokuvaaja sai ihan uusia ajatuksia lintukuvauksesta. Geofyysikkona en tiennyt mistä linnuista kulloinkin keskustellaan, olipa kieli sitten suomi, englanti tai latina.

Illan hupaisinta antia oli seurata britti-kollegaa, jolla on kotona kolme pientä lasta. Muistan itsekin tuon elämänvaiheen, jossa kaikkia pikkulapsia alkaa pitää sylissä ja leikittää ihan vaistomaisesti. Tämä mies oli kyllä luonnonlahjakkuus lasten kanssa olemisessa.

Pölyn vallassa

Sunnuntain missio: autotalli. Autotallissa oli sirkkelöity ja hiottu pitkin talvea. Joka paikka oli täynnä joko hienojakoista puupölyä tai karkeampaa sahanpurua. Puulajista riippuen vaaleaa tai tumman ruskeaa.

Onneksi oli kuivaa ja aurinkoista. Pöydät ulos, talven aikana oven suuhun työnnetyt pahviroskat ulos, ja sitten pöydille yksitellen kaikki muu harjattavaksi ja kopisteltavaksi. Vimmaista lakaisua ja pölypilvien nostatusta, ja lopputulemana pölyttömämpi ja järjestyksessä oleva rakennus. Kuinka kivaa!

Ja kuinka kivaa kun nuorimmainen on jo neljä täyttävä, eikä häntä tarvitse vahtia. Hän touhuili omiaan, söi evästä ja kapuili välillä tikkaille ja välillä rattaisiin.

Satunnaisia huomioita

Tampereen opetuskeikat loppuivat.

Peippo lauloi ensi kertaa tällä viikolla.

Pienellä autolla on ajettu vuoden aikana 27 000km.

Viikonloppu alkaa.

Takaisin kivikaudelle

Ehkä työaikaansa voisi käyttää vieläkin huonommin kuin liikuntamahdollisuuksia selaamalla ja lukemalla Jean Liedloffin 70-luvulla kirjoittamaa klassikkoa The Continuum Concept – In Search of Happiness Lost. On siis taas jonkinlainen jumi mitä tulee tieteellisen tekstin tuottamiseen ja teknisiä ongelmia mallin kanssa. Elän siinä toivossa, että viikkorytmin selkeytyminen opetusten loputtua auttaa molempiin. Reilu viikko vielä.

Kirjoitan myöhemmin paljon enemmän Liedloffin kirjasta. Mutta sen haluan sanoa jo tässä vaiheessa, että onpa ihanaa kun se hissuksiin ja hatarasti muodostuva oma ajattelumalli hyvästä kasvatuksesta, perhe-elämästä ja yhteiskunnasta on jo kirjoissa ja kansissa. Ja että maailmasta löytyy ihmisiä, jopa kansoja, jotka oikeasti elävät sellaisen helpon ihmisyyden elämää vauvasta vanhukseen.

(Tiesin jo ennestään, että olen liki sanasta sanaan samaa mieltä asioista, joita kirjassa esitetään vauvan ja pikkulapsen hoidosta. Näistä periaatteista voi lukea jo suomeksikin monesta lähteestä, ja ne ovat liki ”normaaleja” käytänteitä – kantaminen, yhdessä nukkuminen, pitkä imetys, vauvan pitäminen mukana perheen aktiviteeteissä mutta ei huomion keskipisteenä. Eniten minua kiinnosti isompien lasten kehitys porukan jäseneksi ja koko yhteisön toiminta.)

Tietenkin, me emme elä kivikaudella kuten jotkut Venezuelan intiaanikansat, tai kuten melkein elivät Suomen maaseudun ihmiset vielä joitakin sukupolvia sitten. Vastaavankaltainen yhteisöllisyys, työn tekeminen ja yhdessä kasvaminen saattaa olla jopa mahdotonta, ainakin vaikeaa nykypäivän länsimaisessa menossa. Enkä ole varma olisiko paluu kuitenkaan ratkaisu, tai olisi se varmasti osaan niistä pulmista joita nykyään nähdään siellä ja täällä. Mutta haluaisimmeko takaisin myös tietyt sairaudet, lukutaidottomuuden ja taikauskon? Onko mahdollista ottaa rusinat kahden sortin pullasta vai onko ostettava koko paketti?

 Kivikausi-paketin ostaja joutuisi tekemään mielenkiintoisia ja radikaaleja muutoksia omassa suhtautumisessaan työn tekoon, ruokaan, yhteisönsä lasten ja vanhusten kanssa olemiseen, muutoksiin ja ”kehitykseen”, ajankäyttöön, toisten ihmisten kontrolloimiseen jne. jne. Kirjasta ja ”konseptista” lisää englannin kielellä täällä, ja suomeksi täällä.

Mikäli suomalaisen maaseudun elämä ei-niinkään-kaukaisessa menneisyydessä kiinnostaa, ohjeistan kääntymään omien isovanhempien tai paikallisen kirjaston puoleen.

Rikkaudesta

9-vuotias pohtii sitä, miten hänen kummisetänsä on jo kahteen otteeseen osallistunut hänen matkakuluihinsa vierailujen aikana.

"Ne on kyllä tosi rikkaita. On ne. Niillä on kosketusnäyttöpuhelinkin. Ja aina kun minä katsoin sinne niiden parvekkeelle, siellä oli kolme pulloa jaffaa!"

Draamoja ja kaaria

Kuluneeseen reiluun viikkoon on mahtunut kaiken yleisen touhun lisäksi yksi draaman kaari - yllättävä työnhaku, kauhistus siitä jos työtehtävän saisi, huojennus siitä kun sitä ei saanut, ja pieni pettymys silti. Hain velvollisuudentunnosta pysyvää pestiä, johon olisi kuulunut pari päivää viikossa päivystystä toisella paikkakunnalla ja lopun aikaa tutkimusta - mutta ei välttämättä sitä "omaa" tutkimusta, ainakaan kovin paljon. Olipa hyvä, etten sitä paikkaa saanut. Ja kiva että pääsin työhaastatteluun, se on aina itsetuntoa kohottavaa.

Nyt on vaan otettava selvää siitä, miten syksy rahoitetaan (päivystyshommia tiedossa näillä näkymin, silti!)

Puoliso sai aamulla oman draamansa, kun koneisto ja ohjelmisto firman pääpaikalla oli jumissa ja solmussa. Hänen piti lähteä sinne varsinaisesti huomenna, mutta kaarsimme yhteiseltä aamukahvilta takaisin kotiin ja jäinkin naputtamaan konetta työpisteen sijaan keittiönpöydän ääreen. Ja puoliso käynnisti itsensä eteläiseen Suomeen.

No ei tarvitse mennä kaatopaikalle tänään.

Mitähän muuta. Kevät tuli lopulta. Lumien sulamisvauhti on ollut hämmästyttävää. Eilen vaihdettiin renkaita, ja kaksi vanhemmista kehitti riidan siitä kumpi saa vaihtaa mitenkin monta rengasta. Parempi näin. Puoliso katsoi päältä kun lapset teki työn, ja minä pesin renkaat. Suksetkin laitettiin varastoon ja ostettiin orvokkeja. Nuorimmaisesta oli aivan mahtavaa tulla pelkissä pikkukengissä rappusille ja syödä siinä evästä.

Ei yhtään henkevää

Flunssaa kulkee näköjään noin kerran kuukaudessa. Ja näin keväästä sairastaminen tuntuu vääryydeltä... tai siis TUNTUU enemmän. Ei jaksaisi maata sohvalla ja olla puolikuntoinen.

Ja sitten kun ajelee ympäri Etelä-Suomea ja muka opettaa sillä flunssaisella päällään, sitten joutuukin makaamaan viikonlopun kun on niin nuhjuinen olo.

No astianpesukone korjaantui. Ja imuri saatiin ja peräti sunnuntaina imuroitiin.

Uskokaa tai älkää, minulla olisi henkevämpääkin kirjoitettavaa, mutta kaikki aikanaan.

Viiden kirjaston loukussa

Muuton yhteydessä liki ensimmäinen hankinta oli tämän kaupungin kirjastokortti. Toki lompakkoon jäi Helsingin korttikin, eivät ne sitä pois ottaneet vaikka osoitteenmuutos tehtiinkin. Nuoruusvuosilta on totta kai olemassa kotipaikkakunnan kirjastokortti - ja niiltä ajoilta kun seurusteltiin puolison kanssa, puolison kotikaupungin.

Ja viime kesänä, kun vietin paljon aikaa Rovaniemellä, en keksinyt mitään syytä miksi en olisi hankkinut Rovaniemen kirjastokorttia.

Tällä hetkellä ei ole lainassa kirjoja kuin kolmelta paikkakunnalta.

Eteen ja taakse

Viikonloppu: polkupyörät esiin, pyörien pesua, ketjujen ölyämistä, koeajoja.
Aamu: uutta lunta useita senttejä.

Kolmevuotias ilmoitti lauantai-aamuna isälleen, että tänään he menevät kahdestaan uimaan. No mentiin neljistään, ja oli mukavaa. Hyvä kun taloudessa on ihmisiä joilla on tavoitteita, ei mene pelkäksi sohvalla makaamiseksi.

JYP pelasi sinnikkäästi voittoon, ja jälkikatseltiin peli TV:n kautta kunhan koneen muisti palasi pitkällisen houkuttelun jälkeen.

Muutenkin tuntuu että meillä on kotona joku koneiden kapina meneillään. TV-koneen muistinmenetyksen lisäksi imuri ei suostu käynnistymään eikä astianpesukone laske vesiään oikein. Ja niin kuin nyt olisi energiaa arkielämän pieniin vaivoihin. Vaikka ennen ei olisi asiat olleetkaan paremmin, ainakin meillä olisi joku sisäkkö tai taloudenhoitaja joka tietäisi mistä numerosta soitetaan kodinkoneen korjaaja.

Huomio

Vaikka on kuinka kevätmielellä, keli ei siitä lämpene että itse pukee liian vähän vaatteita päälle. Siitä tulee vaan kylmä.

Kuu kirpusta kesään

Varma keväänmerkki. Joku perheestä on möyrinyt sen verran puiden juurilla, että kevään valosta ja lintusista innostunut kirppu on tullut mukana ja illalla vaivaa kutiava läntti polven sivussa ja aamuun mennessä niitä on eri puolilla kroppaa ainakin neljä.

Kevään valo herättää huomaamaan muutakin. Pyörät olisi kaivettava esiin. Vanhempien tapauksessa tämä tulee vaatimaan rautakangin kun ovat tuossa hangessa (...) ja lasten pyörät vaativat kunnon vesipesun ennen kuin autotallissa talven aikana tehtyjen hiomisten ja sahaamisten pölyt hälvenevät. 14-vuotias huomaa että tennareissa on reikä, ja pojat huomaavat että nappulakengät ovat aivan liian ahtaat.

Ja tulee paljon pitäisi -alkuisia lauseita. Pitäisi aloittaa 9-vuotiaalle allergialääkkeet jo ennen kuin mieliala romahtaa ja silmät alkavat kutista. Pitäisi vihdoin järjestää se paloharjoitus, jota ollaan kaksi vuotta oltu järjestämässä. Pitäisi edes kerran ehtiä retkiluisteluradalle, ennen kuin se sulaa alta pois.

Pitäisi istua auringossa ja juoda haaleaa kahvia silmät kiinni.

Säännönmukainen liikuntapostaus

Minulla oli maaliskuun loppuun asti sivupalkissa taas liikuntahaaste, 60 rastia liikuntahetkestä (aika väljästi määritellen, tähän sopi kilsan uinti mutta myös 15 minuutin reipas jumppa) kolmen kuukauden aikana. Lopputulema oli 51.

Olen ihan tyytyväinen. Kolmen kuukauden aikana ehti olla kaksi pientä talviflunssaa mutta myös pari muuta viikkoa, kun olo oli syystä tai toisesta niin saamaton ettei kalenteriin kertynyt rastin rastia. Tammikuussa oli motivaatio-ongelmaa ja joka paikassa oli kylmä. Hiihtämään en mennyt.

Hyvä puoli jämähdysolossa on ollut se, että jonkin verran on tullut koetettua löytää jotain uutta josta innostua ja lämmiteltyä jotain vanhaa. Uimassa olen käynyt melko säännöllisesti ja kävisin vaikka useamminkin. Kerran kävin jopa yliopiston henkilökuntatarralla ilmaisella jumppatunnilla - ja pitäisi mennä uudelleenkin, sen verran kipeät jalat siitä tuli. Eikä siellä ollut niin pelottavaa kuin olin luullut.

Nyt kevään edistyessä on taas löytynyt syksyltä tuttua innostusta asiaan. Kotonakin jaksaa tehdä jotain. Ja jopa olen alkanut odottaa sitä kun lumet sulavat - siis siinä mielessä, että pääsee kokeilemaan jaksaako sitä juosta. Kun syksyllä alkoi tuntua siltä, että ehkä jaksaakin. Ja jos ei jaksa, onhan meillä syksyllä hankitut suunnistuskartat ja geokätkentäsivuston tunnukset. Ulos on päästävä kun valo tästä vielä lisääntyy ja maa kuivuu!

PS. Siitä kun sain itseni oikeasti enemmän liikkeelle (ja tavoitteellisesti - tavoitteellisuudeksi riittää minulla se, että minulla on liikuntapäiväkirja ja minua harmittaa jos viikon aikana siihen ei kerry vähintään kolmea merkintää) on nyt seitsemisen kuukautta. Olen tyytyväinen siitä että sain. Nyt kun olen harrastanut lihaskuntojuttuja ja uintia ja sen sellaista, olen muistanut että näitähän on tullut tehtyä lukioikäisenä ja opiskelijana aika paljon. Tavat olivat vain ehtineet hautautua kaiken työelämän ja lapsiperheilyn alle. Ja ihan selkeästi keski-ikäistyvällä ei ole varaa haudata mitään hyödyllistä minnekään.

Pääsiäispääsyjä

Pääsiäinen meni - perinteiseen suomalaiseen tyyliin - epähengellisesti kauniista kelistä ja hyvästä seurasta nauttien. Tämä on paikallisen lehden mukaan nykyajan pääsiäisen ydin: paistaako ulkona aurinko. No, suotakoon. Onhan tämäkin yksi niitä vanhoja juhlia, jotka kytkeytyvät vuodenkiertoon ainakin läheisen kevätpäiväntasauksen kautta.

Me ei varmaan koskaan ennen ole oltu pääsiäistä kotona. On oltu minun vanhempien tai puolison vanhempien/siskon luona, pohjoisen sukulaisissa tai Kilpisjärvellä. Onneksi sentään ystäväperhe oli kaupungissa, ja heidän kanssaan oltiin sekä perjantaina, lauantaina että sunnuntaina. Saatiin olla läheisessä mäessä ja auringossa - ja vaikkei heidän kanssaan niin heidän innoittamanaan uimahallissa (jossa ei ollut juuri ketään muita). Mäessä kohta-4-vee kokeili minikokoisia laskettelusuksia, ja meni aika itsenäisesti siinä loivassa lastenrinteessä. Huitoi kaikkia apuvoimia kauemmas eikä ottanut kääntymisen ohjeistusta kuuleviin korviinsa, sillä seurauksella että päivän viimeinen lasku päättyi ajautumiseen poikki rinteen ja rysäykseen toisen nassikan kanssa. Keneenkään ei sattunut, ja tyttö ilmoitti että hänestä tulee isona hiihtäjä. Huokaus. Onko minunkin ensi talvena pakko opetella laskemaan suksilla?

14-vuotias oli mummilla seuraneitinä ja osasi hienosti tulla junalla kotiin. Pojilla kävi pikaiset pääsiäiskuumeet, eli heillä osa aurinkoisesta lomasäästä meni harakoille.

Jotenkin olo noiden pyhien jälkeen on kevääseen suuntautunut, vaikka yöpakkaset hillitsevät lumien sulamista. Koulujakaan ei ole enää kuin tämä kalenterinsivu ja seuraava.