Ukkosta odotellen

Harvinaisen tukalaa.

Yksi niistä keleistä, jolloin oikeasti miettii miten pääsee töistä kotiin kun ei ole autoa mukana. Kuinka paahtavasti päivä paistaa isoille aukioille polkupyörän selässä vai iskeekö ukkonen päähän?

(Muita tällaisia ovat tietenkin kovat pakkaset ja lumimyräkät. Ehkä rankka sadekin, etenkin jos se tulee tuulen mukana.)

Olemme hetken kaikki kotipaikkakunnalla. Huomenna menemme mummille ja puoliso ja minä entisen kollegan väitökseen ja karonkkaan. Ja sitten jään kaikkien lasten kera heinäkuuksi enemmän tai vähemmän lomalle - yksi viikon työreissu tämän lomailun ihanasti katkaisee.

Lyhyen tähtäimen suunnitelma: jos ukkonen ei estä, menkäämme järveen. Se on parempi tapa vilvoittaa lapsia kuin pihaan tehdyn pressumäen kasteleminen kovin monella sadalla litralla ostovettä.

Suomen suvi

Pidimme puolittaisen kaupunkijuhannuksen ja loppu viikonlopusta kului siihen kun saateltiin 12- ja 4-vuotiaat mummolle Savoon muutamaksi päiväksi (eli nyt on sellainen siat pellossa -olo kun ei tarvitse laittaa nuorimmaista nukkumaan tms.)

Jos olisi ollut kamera mukana ja jaksaisi kuvia latailla, postauksessa saattaisi olla seuraavia tuokiokuvia:

Juhannusaattoilta, iltakahdeksan, uimarannalla. Meidän lisäksemme vain satunnaisia muita. Kylmässä vedessä lapset leikkii piimää. Ohi ajaa juhannusristeilyllä koivuin koristeltu sisävesilaiva Suomen Suvi.

Juhannuspäiväilta, iltayhdeksän, syvällä Savossa. Pyörälenkillä äidin ikivanhalla vaihteettomalla. Ilta-aurinko jostain puiden välistä, kituliaan metsän sivussa kasvaa leinikkiä, koiranputkea ja kaikkea joutavaa.

Juhannussunnuntai, iltayhdeksän, Muuratsalo. Tyttären kanssa ihan uudella uimarannalla, ajelulla. Taas se järvi, vihreä luonto ja aurinko.

***

Niin sitä tulisi otettua kliseisiä kuvia keskikesän juhlasta. Vaikka kyllä meidän päiviimme kuului iso siivu myös jalkapallon katsomista TV:stä. Ja juhannusta edeltävinä päivinä lapset katsoivat urakalla (no ei 4-vuotias katsonut) Tähtien sota -sarjaa läpi.

***

Loppuun seuraleikki. Mikä se on suomeksi se musical chairs? Se missä leikkijöitä on yksi enemmän kuin tuoleja, ja kun musiikki loppuu kaikkien pitää vaihtaa paikkaa? Meillä on leikitty sitä pikästä aikaa nukkumapaikkojen suhteen (onneksi niitä on enemmän kuin nukkujia, jos sohvakin lasketaan mukaan). Kun on lämmintä, valoisaa, ei yhtään univelkaa ja lintu huutaa kovalla äänellä ei perheenjäsenistä oikein kukaan tahdo saada illalla unen päästä kiinni. Puoliso vaeltaa sängyn ja sohvan väliä. Lapsista paras paikka nukkua on lattialla oleva patja, mielellään se joka on jäänyt jostakin syystä vanhempien huoneen lattialle. Sille patjalle on olemassa jonotuslista. Juhannusaattona herättiin sellaisessa konfiguraatiossa, että minä ja vanhimmainen oltiin kyllä omissa sängyissämme. Mutta puoliso oli sohvalla, nuorimmainen patjalla, 9-vuotias nuorimmaisen sängyssä ja 12-vuotias 9-vuotiaan sängyssä.

Onneksi ei enää jaksa tästäkään stressata.

Paljon ehtii

Eilen käytiin nukkumaan puolison kanssa joskus puolenyön jälkeen, ja ihmeteltiin miten hirveän paljon talouden ihmiset olivat vuodokaudessa ehtineet. Vaikka kukaan ei edes noussut sängystä ennen aamukahdeksaa (ja silloinkin hyvin vastahakoisesti).

Puoliso ja nuorimmainen kävivät poliisilla tilaamassa passit.

Puoliso teki lyhyen työpäivän, samoin minä keittiötoimistolta käsin, nuorimmainen kävi hoidossa.

14-vuotiaalle tuli vieraita, joiden kanssa kisattiin keppihevosilla - tähän liittyi koko joukko valmistautumista aamupäivällä ja järjestäytymistä alkuillasta.

9-vuotias makasi laiskana mutta kävi kuitenkin illalla pelaamassa pari tuntia jalkapalloa. Minä ja nuorimmainen ehdittiin mukaan ja leikittiin samalla vähän Kotalammen leikkipuistossa. Juuri ennen lähtöä hoidin työreissun lentovarauksia. Leikkipuistosta koetin soittaa työpuhelua Lappiin, mutta siihen ei vastattu.

Samaan aikaan puoliso harrasti frisbeegolfin heittoa kaverinsa kanssa.

12-vuotias lähinnä nukkui pitkään ja söi, ja lähti iltapäivällä koko illaksi lähikaupunkiin yleisurheilukisoihin seuran kyydillä. Raukka sai mukaan aivan liian vähän evästä ja vain kolikon verran rahaa - kukaan ei ollut tajunnut, että reissusta tullaan vasta puoli kaksitoista yöllä. Just ennen pojan kotiin hakua kävin lenkillä.
 
Jossain välissä laitettiin ruokaa, järjesteltiin huushollia, juteltiin, pestiin pyykkiä ja katsottiin kolmastosa Beck -elokuvasta.

Hassua tässä on se, että moisesta sillisalaatista ei enää edes väsy. Kai siihen on jo kasvanut. Ja epäilemättä siitä kasvaa pois, kunhan elämä rauhoittuu. Onhan näitä eläkeläisiä, joille ihan oikeasti kaupassa käynti riittää päivän sisällöksi, ja puolisot tekevät kaikki asiat yhdessä.

Vilkkaan perhe-elämän yksi onnen avaimista puolestaan on se, että antaa perheenjäsenten hoitaa mahdollisimman pitkälle omat asiansa. Silloin itsekin jaksaa edes ne omat asiat.

Futista ja vähän muutakin

Lyhyitä työpäiviä tehty. Sadetta pidetty. Suunniteltu ja hiukan hätäilty kesän reissujen järjestelyjä ja rahan menoa (joku lapsen isovanhemmalle meno, entisen kollegan väitös ja karonkka, joko yksin tai puolison kanssa toteutettava työmeno, lomareissu naapurimaahan) nyt-kun-kohta-oikeasti-alkaa-heinäkuu-ja-loppuu-työnteon-yrittäminen, iloittu kun joku kovalla äänellä talon nurkalla huutava lintu joutuu hoitamaan lapsiaan eikä jaksa enää huutaa niin jatkuvasti yöllä.

Kasvimaa saatiin kuntoon 15.6. Satoa on turha odottaa muusta kuin salaatista, epäilen. Mutta kyllä näyttää kivalta!

Confederations Cup on menossa Brasiliassa, ja se antaa mahdollisuuden treenata MM-kisakuntoa ja valvomista ennen ensi kesän tosi koitosta. Ei ole vielä kunto kohdillaan, nukuttamaan alkaa vaikka pelaamassa olisivat niinkin hauskat yhdistelmät kuin Nigeria ja Tahiti.

Sunnuntaina tuntui olevan saman tason peli menossa paikkakunnan futisstadionilla, JJK-IFK Mariehamn ja mentiin sitä katsomaan puoliso ja minä ja pojat jotka pääsevät seuroihin kuulumistensa takia ilmaiseksi. Sunnuntaihan oli ihan lämmin ja aurinkoinen päivä. Just viime tipalla otin kuitenkin ohuen takin matkaan ja istuma-aluset ja yhden sateenvarjon, ja käskettiin pojillekin takit päälle. Ja nousihan se mahdoton tuuli ja vaakasuora vesisade, tietenkin. Harvoin on keskikesällä ollut ihan niin kylmä.

Tästä opiksi: aina kun menette jalkapallo-otteluun, varautukaa samoin kuin me varaudumme lokakuun viimeisiin peleihin - villahousut ja sadevaatteet.

Johto seinästä

Puoliso otti itseään toissapäivänä niskasta kiinni ja meni kaivamaan ylös parimetrisen vaahteran, joka oli ilmestynyt talon seinän viereen kuluneiden vuosien aikana. Löysi samalla turhan näköisen johdonpätkän ja veti sen irti. Tämän jälkeen ei toiminutkaan enää netti.

Eilen kävi sähkömies analysoimassa tilanteen, seurailemassa puhelinlinjojen risteilyä seinällä ja päättelemässä niiden kulun seinien sisällä, pätkäisemässä yhdestä kohtaa ja yhdistämässä toisesta. Nyt taas toimii.

Tarinan opetus: tämänikäisissä taloissa ei ihan heti voi johdon sijainnista/ulkonäöstä päätellä onko se merkittävä.

***

Eilen myös: selaamassa ystäväperheen tuoretta äitiyspakkauslaatikkoa ja muistelemassa miten ne kestovaipat nyt saatiinkaan lapsen päälle ja miten tehtiinkään perussidonta kantoliinaan. Illalla vähäistä haravointia ja lannoitusta kasvimaalla - olemme auttamatta myöhässä tältä vuodelta, mutta 15min illassa tahdilla on sentään saatu laajennettua ja perusparannettua kasvimaatamme, ja siinä alkaa olla jonkinlaista ideaa.

Takertuvaa rakkautta

Nelivuotias pahoitti mielensä jostakin mitä 12-vuotias vauhdikas isoveli sanoi tai teki tai jätti tekemättä. 12-vuotiaaseen iski hyvittämisen tarve, ja nelivuotias pääsi nauttimaan pitkästä, monimutkaisesta ja hurjasta leikistä, jossa rakennettiin sohvatyynyistä yhtä sun toista, mentiin eri reittejä kummallisissa rakennelmissa ja oli jännää ja kivaa yhtä aikaa.

Sitten soi isoveljen puhelin. Ja kaveri pyysi kirkon kentälle potkimaan palloa. Isoveli alkoi tehdä lähtöä.

Ensin nelivuotias parkkeerasi isoveljen eteen, tukka silmillä, päällä pelkät pikkarit ja sukat.
"Miksi sinä menet pois?"
"No kun minä menen kaverin kanssa ulos."
"Miksi sinä menet kaverin kanssa?"
"No... kun minä haluan."
"MIKSI SINÄ HALUAT?"

Sitten nelivuotias tarttui kiinni isoveljen jalkaan kaikilla raajoilla. Ja paitaan. Ja kulki mukana isoveljen valmistellessa menoaan.
"RAKASTAN!"

Mutta meni se veli silti. Ja itku tuli pikkusiskolle.

Kahvia, makkaraa ja muutama ottelu

Takana viikonloppu autonratissa, kenttien laidalla ja liikuntapalvelujen keittiössä. Jyväskylä Cup, junioreiden jalkapalloturnaus siis.

Pojilla takana yhteensä kymmenen futispeliä - tiukkoja, kovia kamppailuja omien perustason joukkueiden riveissä, enimmäkseen tappioita, mutta myös pari onnistumista. Ja kyllä ne onnistumiset (torjuttu laukaus, tehty maali, VOITETTU OTTELU) sitten tuntuvatkin hyvältä.

Ja se mikä tuntuu vanhemmasta hyvältä,on nähdä miten omat pojat ovat luonteva ja merkityksellinen osa omaa joukkuettaan, pyörivät nurmikolla tutussa porukassa, ottavat vastuuta omasta hommastaan, ja saavat joukkueen valmentajalta tarpeellisen määrän ohjausta mutta ei yhtään liikaa puuttumista. Tai etenkään huutoa. Miten kiva on nähdä, kun keski-ikäinen mies nojautuu eteenpäin poikien tasolle, puhuu rauhallisella äänellä edessä tai takana olevasta ottelusta, ei tee numeroa, taputtaa olalle, kertoo missä ja milloin nähdään seuraavan kerran ja lähettää pojat nauttimaan päivästä omine nokkineen.

Turnauksen järjestävät talkoovoimin kaksi paikkakunnan joukkuetta, ja toisessa niistä sattuu meidän 9-vuotias pelaamaan. Keitin siis kahvia liukuhihnatyyppisesti (aina kun yksi kolmesta pannusta tyhjeni, uutta tulemaan) sunnuntaina aamukahdeksasta iltapäiväyhteen. Aika monta pannullista ehti tehdä. Talkoofiilis oli mukava, pelit jännittäviä (sen mitä niitä ehdimme näkemään) ja omien poikien joukkueet jotenkin niin täyspäisesti johdettuja että viikonlopusta jäi oikein hyvä mieli. Ja kun noissa kuvioissa ollaan viitisen vuotta jo pyöritty, tuttuja alkaa olla, systeemitkin alkavat tulla tutuksi ja sen oman talkoopanoksenkin tosiaan uskalsin ensimmäistä kertaa antaa. Ensi vuonna puoliso aikoo mennä liikenteenohjaukseen. Kun toisilla ohjaajilla on keltainen liivi, hän ajatteli laittaa punaisen. Että ne toiset ohjaavat. Hän ohjaa vihaisesti.

Opetteluaikaa

Päivämäärä näytti etäisesti tutulta. Ai se on hääpäivä!

16 vuotta sitten me oltiin huomattavasti nuorempia, huomattavasti epävarmempia, huomattavan monta kokemusta ja taitoa köyhempiä - ja köyhempiä ylipäätään, huomattavan epärealisteja ja silti uskallettiin.

Kyllä tämä nyt jo alkaa sujua.

Takaisin kivikaudelle IV

Minkä olisi oltava toisin? Miten tehtäisiin kivikauden yhteiskunta 2010-luvun Suomeen?

Suhtautumisemme vauvaan, ja ylipäätään ihmiseen, olisi muututtava pois länsimaisen kyynisestä. Lapsille ja nuorille olisi annettava tilaa ja kontrollia löysättävä. Aikuisilla pitäisi olla hyvä olo omissa nahoissaan. Olisi kestettävä läheisyyttä toisiin ihmisiin – olipa kyse pienestä lapsesta, omasta perheestä, naapureista tai sukulaisista. Vanhukset olisi otettava saman katon alle asumaan, tai ainakin elämänpiiriin takaisin. Yksinäiset ja syrjäytyneet olisi adoptoitava osaksi porukkaa. Työ ja palkkaus olisi järjestettävä ihan uudelleen – niin että tarpeelliset hommat tulisi tehtyä, eikä turhaa työtä tehtäisi ellei joku kokisi sitä ihan intohimokseen ja kutsumuksekseen, ja että työstä tai sen tekemättömyydestä huolimatta kaikilla olisi katto pään päällä ja ruokaa mahassa. Taajamat olisi kaavoitettava ihan eri tavalla, sillä asumukset ja työpaikat pitäisi olla jotenkin lähekkäin, ja lasten päivähoito ja koulu olisi järjestettävä jotenkin työpaikkojen yhteydessä. Energiantuotanto ja jätehuolto olisi järjestettävä kestävämmin ja yhteisöjen omilla resursseilla, samaten kun isompi osa ravinnon tuotannosta. Ruokavalio olisi pakko vetää kasvispainotteisemmaksi ja omavaraisemmaksi kuin nykyään. Johtajuus pitäisi ajatella uudelleen – jyrkkä ei byrokratialle, paperisodalle, sääntöviidakolle, ylhäältä päin ohjailevuudelle.

 Laajasti ajatellen, onhan sitä paljon, mikä tulkintani mukaan menee jo kivikautisen elämäntavan piikkiin. Omaishoitajuus. Omavaraisuus ruoassa – viljely, kalastus, metsästys, marjastus, yrtinkeräily ja mitä näitä nyt on. Hajautettu energiantuotanto ja jätehuolto. Luova työ. Vapaaehtoistoiminta. Järjestöt ja kolmas sektori, myös hengelliset yhteisöt. Downshiftaus. Se mitä kutsutaan kiintymysvanhemmuudeksi. Korttelitalot ja kerhohuoneet. Perheyritykset. Ulkoilmaelämä. Lihasvoimainen liikkuminen. Nikkarointi ja kaikkinaiset kädentaidot. Itse rakentaminen, kierrätys, korjaaminen. Byrokratian hylkääminen. Vähällä pärjääminen. Tarinat, musiikki, hyvät ja huonommat vitsit.

Lukutaidosta ja ”sivistyksestä” en hevin luopuisi, enkä mahdollisuudesta kommunikaatioon vaikka maailman toiselle puolelle, mutta näidenkin soveltaminen voi olla niin monenlaista. Terveydenhoito – tiettyyn rajaan saakka, ihmisten omilla ehdoilla – on länsimaisen elämäntavan saavutuksista kärkisijoilla. Tutkimus on ihanaa.

Utopiaa tietenkin.

Samaa aihepiiriä on pohtinut ansiokkaasti Jared Diamond tuoreessa Terra cognitan suomennoksessa Maailma eiliseen saakka – mitä voimme oppia perinteisistä yhteiskunnista. Jared on pohtinut kaupankäyntiä, sotaa ja rauhaa, lasten ja vanhusten roolia yhteiskunnissa, ruokavaliota, kielten oppimista ja oppimista ylipäätään, vaaroja ja riskejä… Jared herättelee myös miettimään valtiohallinnon roolia monissa näistä asioista, ja niitä perimmäisiä motiiveja mitä keskitetyllä hallinnolla väistämättä kansalaisiaan kohtaan on. Ja muistuttaa, että historiallisesti ja maantieteellisesti ajatellen meidän valtiojohtoinen ja länsimainen elämäntapamme on poikkeus, ja sen tavat ovat vain pieni siivu mahdollisista tavoista. Tosi kiinnostava opus ja lopussa on käytännönläheisiä ehdotuksia jokaisen arkeen sopivina paloina.

Jaredin kirjan luettuaan muistaa taas huomata myös nämä meidän elämäntapamme edut. Sitä ei tule aina ajatelleeksi, miten liikkumisen vapaus ei tosiaankaan ole itsestäänselvyys, tai rauhan vallitseminen.

Pikkukesään

Viikonloppuna otettiin vastaan kolme koulutodistusta tyytyväisin mielin ja päästettiin lapset kesälaitumille. Kestittiin puoltatusinaa hämmästyttävän mukavaa ja sivistynyttä 12-vuotiasta poikaa (kylläpä tämä sakki on kasvanut - ovat olleet meillä kakulla joka ikinen alkukesä jo ekaluokan lopusta asti). Tyttöjen kanssa käytin tädillä Pertunmaalla hakemassa täytettä kukkapenkkiin. Luettiin kesän kalenteria - mukavaa menoa olisi vanhemmilla ja lapsilla ja yhdessäkin, jospa siitä tasapainoinen ja lomaisa kokonaisuus tulee. *** Tänään järjestetty aineistoa ja koetettu hahmottaa mitä ehtii töiden puolesta kesäkuussa tekemään.