Erilaisia varastoja

Viime viikonlopuksi tyhjentelivät lumivarastoja paikallisesta laskettelukeskuksesta, huudattivat lumitykkejä ja kaapivat jokaisen kiteen ojien pohjilta ja lampien jäiltä. SM-hiihdot oli saatava aikaiseksi! Ja saatiinhan ne, keskieurooppalaiseen tyyliin lumiuralle vihreään / mutaiseen maastoon. kävimme sunnuntaina paikan päällä. Näimme kun Sami Jauhojärvi hiihti parin metrin päässä kovasti! Ja muutkin tähdet! Kotiin tultua oltiin likomärkiä ja mutaisia kun lauantain auringonpaiste oli muuttunut tylsän jatkuvaksi sateeksi.

No, ylläpitäjät hoitavat latuja nyt kuin silmäteräänsä, ja harrastehiihtäjiä piisaa ympäri  vuorokauden. Tänään siellä kisaavat koululaiset. Meiltäkin on edustaja 6-luokkalaisissa! (Samaan aikaan 3-luokkalaisella on koulun sählyturnaus. Tällä viikolla kuulemma kouluissa on joku liikunnallinen viikko menossa. Näköjään. Ja pyörätkin kait olisi hyvä huollattaa...)

Täyttelen omia rautavarastojani ja odotan milloin kroppa alkaa sanoa että nyt jaksaisi vaikka jumpata taas. Päässä olevia tietovarastoja täytän lukemalla Ina May Gaskinia ja muita ihania naisia.

Hydrologian opetuksessa ollaan käyty läpi mm. pohjavesivarastoja ja kohta siirrytään lyhytaikaisempiin varastoihin, pintavesiin.

Ja puolison kanssa todettiin että NYT ovat kahdenkeskisen ajan varastot ihan typötyhjät. Niin kolisevat tyhjyyttään, että sekin on jo jotain jos käydään yhdessä kaupassa, tai lähdetään molemmat viemään tai hakemaan jotain lasta jonnekin. Muistilappu itselle - nämäkään varastot eivät saisi tyhjentyä ainakaan kovin pitkäksi aikaa, ja niiden täyttämiseen on varattava aikaa, energiaa ja muistamista.

Suuna päänä

Kevät: lunta satanut vuorokauden aikana suunnilleen yhtä paljon kuin koko talvena. Haettiin pulkka pois varastosta. Viikonloppuna tulee Vaajakoskella olemaan SM-kisat, ja koululaisilla on sinne vapaalippuja. Ties vaikka mentäisiin katsomaan? Viikon päästä pitävät SM-laduilla koulujen väliset kisat, ja sinne osallistuu meiltä 12-vuotias. Jos menisi katsomaan ainakin sitä mittelöä?

Kalenteri on jopa minun mittapuullani liian täynnä. Töissähän olen lyhyet päivät niin kuin aina, ja ihanaa on se että niiden muutamien tuntien aikana koen saavani paljon aikaan. Tekniikka pelaa ja jotain tekstejäkin muokkaantuu ihanasti (lähinnä yhteistyökumppanien ansiosta). Opetus on mielekästä. Kevään apurahakierros sai uuden käänteen, kun saimme eilen uuden idean. Muhitellaan nyt sitä. Mutta työn ulkopuolinen elämä on myös siellä minun kalenterissa, myös lasten ja osin puolisonkin. Näinhän on aina ollut, mutta huomaan taas että lasten kasvaessa heidän merkintöjensä määrä kasvaa koko ajan. Olisiko se nyt huipussaan? Jos parin vuoden päästä isommainen on jo lukiossaan toisella paikkakunnalla ja toiseksi isommainenkin hoitaa enemmän omia menojaan? Ja itse ei enää suuna päänä ryntäisi kaikkeen kivaan, mikä vaan sattuu kulloinkin kiinnostamaan?

Toisaalta, onhan se niin. Että kun tekee niitä kiinnostavia asioita, jaksaa paljon paremmin ne toisetkin.

Toisaalta, pitäisi olla aikaa vaan olla.

On tämä dilemma.

Nuutuneisuuden syistä ja elämän täyteydestä

Ajoittain nuutuneen olon syykin selvisi, kun menin kuin meninkin "työhöntulotarkastukseen" eli siis työterveyshoitajalle labran kautta. Hemoglobiini 101 ja rautavarastot vajaina. Jaa. No ehkä ei tarvitse ainakaan potea huonoa omaatuntoa siitä kun ei ole liikunta maittanut. Rautaa apteekista, lihaa, vihreitä vihanneksia ja sen sellaista lautaselle, ja uusi aika kuukauden päähän. Minulla on aina ollut alhainen hb ja raudat syönnissä teininä ja raskaana ollessa, mutta kas kun sitä ei muista ajatella.

Muuta valittamista ei sitten ollut, rokotusohjelman tarkistuksen ja burn out -testin ja sen sellaiset läpäisin. Ja onhan se välillä (viisi vuottako siitä nyt on, kun kävi ihan itsensä takia neuvolassa) kiva käydä juttelemassa ihan vaan omista asioista tunnin verran.

***

Listataan nyt itsestäänselvyyksiä, kun taas illalla tuli itselle todeksi se huomio että lapsiperhevaihe on rikas ja täysi ja hyvä vaihe ihmisen elämässä. Tämä tunne tuli kun luettiin 4-, 10- ja 12-vuotiaille Unicefin 50-vuotisjuhlakirjaa maailman lapsista. Muistin, että olin saman päivän aikana ehtinyt käydä jo monta merkityksellistä ja tärkeä keskustelua eri lasten kanssa - osa keskusteluista oli lyhyitä ja osa vielä lyhyempiä, mutta käsitellyt aiheet sananmukaisesti kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Lisää hopeareunuksia

Kun lähtee töistänsä kotiin ja mieli on vähän ylikireä ja kierroksilla kaikista muutamasta kymmenestä muistettavasta jutusta, on aika kiva kun alakerran kirjastotiloissa alkavat opiskelijat soittaa kitaraa ja laulaa epävireisesti Red Hot Chili Peppersiä.

Kun on ollut huolissaan 10-vuotiaastaan, helpottaa kun kai tämä silti on ollut joku pöpö - isosiskokin oli huonovointinen ja vaisu pari päivää ja poika itse on taas huomattavasti valoisampi ja energisempi kuin pitkiin aikoihin.

Kun 12-vuotiaansa tuntuu välillä angstiselta ja maailman murjomalta, tuntuu hyvältä kun hän harkkakyydin aikana yhtäkkiä toteaa ettei kyllä vaihtaisi omaa elämäänsä kenenkään toisen elämään.

Opettavaista

Tämä viikko menee alkavan opetuksen merkeissä - yksi kevään merkki on hydrologian kurssi Tampereella tiistaisin. Ihanaa, kun kerta kerralta sen pito tuntuu helpommalta ja varmemmalta. Jos vielä ensi vuonna olen siellä, täytyy neuvotella pieni palkan lisä ja päivittää opetusmateriaali.

Eilen oli vain aika väsynyt olo, kun oli sen päivän tsempannut kurssin aloituksen takia ja maanantaina illalla ollut vielä mukana ihanaisessa ryhmässä "opettamassa" synnytykseen valmistautumista.

Sen verran paljon esillä oloa ja puhetta, että nyt voisi loppuviikon olla yksin ja hiljaa.

Tai no, ehkä sillä energialla eteenpäin - loppuviikosta tulen tapaamaan harrastustoimien tiimoilta kahta ihanaista äitiä vauvoineen ja ehkäpä opettamaan lapsivuodeajan tärkeitä taitoja, lököilyä ja löhöilyä.

Kevät tempaisee mukaan

On se kumma, vaikka nyt olisi kaiken järjen mukaan oltava parhaat hiihtokelit ja mahtava lumi-valo -yhdistelmä, ja vaikka tällainen talveton talvi on ihan luonnoton ja olin sitä mieltä ettei kevään tulosta osaa nauttia kun ei ole ollut talveakaan, niin kylläpäs.

Jotakin taikaa siinä on, kun pihamaa paljastuu, lintujen ääniä on äkkiä joka puolella ja aurinkokin paistaa. Tulee sellainen tunne että ehkä stigat voisi kantaa varastoon, rappuset lakaista ja porstuan siivota.

Kouluikäiset olivat menestyksekkäästi viettäneet pari vuorokautta leirielämää. 15-vuotias alkaa tosin olla ehkä liian "vanha" tuohon touhuun. Muutama vuosi vielä, ja hän on taas sopivan ikäinen.

Suuritarpeisuudesta ja vähään tyytymisestä

Vauvojahan luokitellaan suuritarpeisiksi ja toisaalta vähään tyytyviksi. Jippo on siinä, että samakin lapsi voi eri kehitysvaiheissaan olla joko tai. Lukemani perusteella olen ymmärtänyt, että esim. monikkoperheissä yksi vauvoista saattaa olla suuritarpeinen ja viedä suuren osan vanhempien ajasta ja energiasta toisten köllötellessä vähään tyytyväisenä. Mutta sitten päivänä muutamana tilanne keikahtaa, ja tarpeensa täyttänyt lapsi siirtyy köllöttelyvuoroon toisten ottaessa osansa kitinästä, syliajasta ja vanhempien huomiosta.

Tottahan tämä on myös sisarussarjoissa, jossa on eri-ikäisiä lapsia kasvamassa ja kehittymässä. Meillä on tuo numero kolme ollut noin kymmenen vuotta tosi vähään tyytyvä. Ehkä pakostakin, kun isommat ovat olleet äänekkäämpiä ja heillä on ollut enemmän asioita joihin on tarvinnut puuttua. Kolmas on kasvanut siinä sivussa, ja pikkusisaren syntymä nyt ei aikanaan tuonut hänelle lisää aikaa ja huomiota.

Mietin, että onko nyt kysymys siitä, että mitta on tullut täyteen ja omat tarpeet ovat kerta kaikkiaan nousseet pinnalle. On nimittäin ollut paljon terveyskrenkkaa tällä lapsella. Ei tunnu mahavaivat häipyvän millään, kouluun on kelju lähteä, läksyt jää tekemättä, mikään ei huvita ja olo on kurja ja vaisu. Saattaa olla niin, että koulussa on jotain ongelmaa (on laitettu viestiä ja pyydetty haistelemaan asiaa siellä päässä). Saattaa olla niin, että jokin yliherkkyys tai muu ruokaongelma on aktivoitunut. Käytiin terveysasemalla, ja kehottivat kahden viikon laktoosittomalle kuurille eivätkä sulkeneet pois viljaongelmaakaan (mutta se on testattava ilman oma-aloitteisia kokeiluja). Saattaa olla niin, että jos lapselle antaisi kaiken tämän lisäksi paljon aikaa ja huomiota, olo paranisi.

Haukotellen, osa n

Tässä hyvässä työvaiheessa on se huono puoli, että kun joskus kymmenen jälkeen saa työt aloitettua ei niitä malttaisi lopettaa. Kaikkinainen ruokalistojen suunnittelu, pyykin pyöritys, harkkakuskaus ja jopa perheelle puhuminen tuntuu häiritsevältä.

No, jokaisessa hopeareunuksessa on pilvi vai miten se nyt meni.

Mutta kyllä ostaisin sellaisen palvelun (jos olisi rahaa), että joku Marttaliiton ravitsemusterapeutillinen täti istuisi meillä pari tuntia, juttelisi perheen ruokamieltymyksistä ja terveydentiloista ja ruokaan liittyvistä peri- ja muista aatteista ja kirjoittaisi sen jälkeen kuukauden ruokalistan. Ja siihen viereen joka viikon sunnuntaille ostoslistan ja työlistan siitä miten pitäisi eri kokkaukset aikatauluttaa jotta ruokalistaa pystyisi noudattamaan helposti. Ruokahuolto on niin uuvuttavaa ja olen siinä jotenkin saamaton eivätkä hyvät ideat ja aikomukset kanna juuri mihinkään.

Saisi se täti käydä kerran viikossa meillä laittamassa ruokaakin, ja pyyhkimässä pahimmat tahrat hellasta, ovista ja tasoilta.

Työn lisäksi nyt maistuu lukeminen, harrasteasioihin liittyvä lukeminen. Kirjastoista tarttuu mukaan paljon hyvää materiaalia (tosin minulla on epäilys että aika pian olen lukenut liki kaiken hyvän suomen kielellä kirjoitetun, ja harmittaa kun laajasta englanninkielisestä materiaalista on käännetty vain pieni sirunen) ja yöpöydällä on koko ajan joku kirja menossa. Kierre on valmis - aamulla klo 7 soiva kello tuntuu huonolta vitsiltä, ja töiden alku venyy sinne kymmeneen, ja kohta on taas iltapäivä tai alkuilta ja pitäisi laittaa ruokaa jne.

(Valitetaan nyt tästä kun ei mitään todellisia ongelmia ole...)

Se aika vuodesta

On se aika vuodesta - epämääräisiä flunssan ja mahataudin riekaleita ajelehtii talouden liepeillä viikkotolkulla peräjälkeen. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oksensi 10-vuotias. Tästä saakka on oltu aika varppeisillaan mutta siihen se taisi jäädä. Jopa kaikki lapset saatiin kouluun aamulla vaikka loman jälkeinen horros olikin aika vahva.

Kevääseen tässä käännytään - maaliskuun valo lisääntyy päivä päivältä, ja kohta alan jopa hyväksyä sen jos viimeisetkin lumihippuset sulaa ja routa samaten. Vaikka ennusteeni onkin, että varsinainen lämmin kevät ja järjelliset pyöräkelit eivät ala vielä ainakaan kuukauteen.

(Olisi kai sitä isompaakin kirjoitettavaa, luetusta herännyttä pohtimista, mutta kun on se horros. Toisella kertaa.)