Baabelin tornilla

Yleisesti ympärillä kuuluu sveitsinsaksaa, jota on aivan mahdoton ymmärtää kahden vuoden yläastesaksan jälkeen. Töissä lumitutkimuslaitoksella on sen sijaan iloinen baabelintornin tunnelma: saksaa, ranskaa, italiaa ja englantia. Yllättäen samalla käytävällä kanssani on myös Suomesta kotoisin oleva väitöskirjantekijä. Eli suomeakin pääsee puhumaan niin halutessaan! Tätä kielten sekamelskaa kuvastaa parhaiten ihana Betty, joka on vuosia ja vuosia ollut lahjakas lumivyöryjen tutkija, ja kansainväliseten kokousten eloisa ja pidetty puhuja. Kun Betty puhuu kahvilassa, on oltava tarkkana. Painotus on kielestä riippumatta italian, mutta kieli vaihtuu italian, saksan, ranskan ja englannin välillä puhekumppanista riippuen. Tai riippuu mistä riippuu - olen todistanut Bettyn käyttävän samassa lauseessa vähintään kahta kieltä. Sujuvasti.

Eilen olin kävelyllä "vuorilla", tänään ihan vaan tässä ympärillä. Kun viiden jälkeen tulin kotiin päin, seisoi Davosiin tuleva liikenne. Miksi? No kun lehmät oli menossa lypsylle!!!!!

Ajankäyttöprobleemi

Jos haluaa neljän viikon aikana työskennellä paljon, nukkua paljon, liikkua paljon ja lukea paljon ja olla jossain välissä vähän sosiaalinenkin, miten aikataulu järjestetään?

Ehkä on parasta tehdä mitä huvittaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että se tarkoittaa istumista 15 tuntia koneella ja sitten sänkyyn kirjan kanssa. Ihanaa on, mutta kunto ei kasva. Ja on kohteliasta ilmoittaa kaikille jotka tapaa, että aikoo olla hurjan epäsosiaalinen mutta että siitä ei pidä loukkaantua.

Ikkunasta näkyy Alpit aika läheltä

Tiistaina muutama tunti junalla, muutama tunti koneella (Ina Mayn Spiritual midwifery on aika kivaa matkalukemista), muutama tunti ihanalla sveitsiläisellä junalla, tovi seisoskelua taksiasemalla ja sitten erittäin huonon ja erittäin nuoren taksipojan kyydillä oikealle kadulle mutta toki väärään osoitteeseen. Davosissa näkee tähdet, eli katuvaloihin ei ole tuhlattu. Kännykän valolla oikean talon luo, Airbnb -palvelun kautta vuokrattuun kämppään. Salamyhkäisten ohjeiden avulla löytyi avain, ovi, valokatkaisin, lukuisa määrä huoneita ja Internet. Sänky ja kylppäri ja ah.

Eilinen oli sitten alkusoittoa koko kuukaudelle, eli aamusta iltaan koneella, ensin vanhojen töiden viimeistelyä, sitten ranskalaisen kollegan kanssa tuloksekas ideariihi, sitten syömään ranskalaisen kollegan kanssa italialais-sveitsiläisen kollegapariskunnan uuteen taloon. Ilta on kymmenen, pöydän äärellä istuu kolme naista kolmesta eri kansallisuudesta, puhumassa tiestään tieteen pariin.

Tänään sain oman työpisteen jonka koneella y ja z ovat vaihtaneet hämäävästi paikkaa ja avaimen. Kävellessäni töihin vastaan tuli rouva jolla oli kaksi hevosta ja koira. Nyt olisi aie järjestää ajatukset, paperit ja data, ja ryhtyä hommiin.

Muistilista ennen matkaa

Matkalaukku, kenkämietinnät, shampoopala muovipussiin, mukaan Murakamia, Ina Mayta ja omat doulahomman käännöstyöt. Tietokone, toinenkin, datat, muistivihkot, laturit, shillinkejä kaivettuna keittiön purkista. Mihin aikaan tapasinkaan yhteistyökumppanini ja missä? Tarvitsenko yhteistyösopimuksen mukaan printattuna, ja saankohan tutkimuslaitoksen avaimen?

Hakemuksen liitteet, viitteet, ja viiteluettelon vääntäminen pienimmällä mahdollisella fonttikoolla. Onko kaikkia yhteistyökumppaneita varoitettu, että ovat listallani? Miksi johdanto ei enää kuulostakaan hyvältä, vaan ihan epätasapainoiselta? Ehdinhän lähettää hakemuksen ennen reissuun lähtöä, vaikka deadline onkin vasta keskiviikkona?

Olenko puhunut jokaisen lapseni kanssa, olenko halannut ja kertonut että nähdään sitten ja muistakaa pitää huolta itsestänne? Entä rakas puoliso, joka jaksaa ja jaksaa?

Huomenna lähden, ja ihan kohta palaan. Siltä ainakin alkoi tuntua, kun eilen istuttiin puolison kanssa alas ja tehtiin listaa siitä missä perheen loppuosa on silloin, tuolloin ja tällöin.

Huomenna tähän aikaan olen kohta tainnut laskeutua Zürichiin, laittanut laukut säilytykseen ja etsimässä englanninkielisiä kirjoja myyvää kauppaa ja iltapalaa. Kohta otan laukut säilytyksestä ja ajan ihanalla junalla ihanaan Davosiin ja etsin majapaikkani, majoitun yksikseni pitkäksi aikaa. Saako sanoa että ihanaa?

Surisevaa, kurlaavaa, raksahtelevaa

Pikaisesti.

Paraisilla oli samanlaista kuin aina eli ihanaa. Paraisilta palattua on ollut tyypillistä syyskuuta eli flunssaista ja kiireistä. Hakemuksen kirjoittamisfiilis heilahtelee innostuneen, toiveikkaan ja paniikinomaisen välillä.

Puoliso lähti maanantaina Rovaniemelle, auttamaan sisartaan muuttamaan Turkuun. Tulivat eilen alkuillasta meille nukkumaan. Ei lepoa, ei rauhaa - lähtivät saman tien ostamaan meille uutta jääkaappia, kun entinen oli yön aikaan päättänyt päivänsä (tätäkin oltiin odotettu samoin kuin pesukoneen kuolemaa - molemmat olivat siis vanhoina ja ei-ihan-hyväkuntoisina odottamassa kun taloon kuusi vuotta sitten muutimme). Siihen ja asentamiseen se ilta sitten menikin.

Käyttöohjeen mukaan kaapista saattaa kuulua surisevia, humisevia, kurlaavia ja raksahtelevia ääniä, ja se on ihan normaalia.

Minulla on yskä ja 10-vuotiaalla flunssa. Surisee, kurlaa ja raksahtelee.

Kevennyksiä

Siis tavallaanhan nämä korkean stressin syyskuut kun kirjoitetaan useita apurahahakemuksia limittäin ja lomittain ovat kivoja. Saa oikeasti miettiä ja tehdä ja olla yhteydessä ihmisiin. Mutta kyllä ne vievät energian ja keskittymisen ja vaativat KEVENNYKSIÄ jotta ei mene hermot ja välit perheenjäseniin.

Työmatkapyöräily on tässä syyskuun alkupuolella ollut hyvä kevennys ja henkireikä, ja suurin syypää siihen että oikean sivupalkin liikuntaprojekti on minnekään liikahtanut.

Harrasteet ovat myös mahdollisuus ajatella jotain muuta, olipa ne harrasteet omia vähäisiä iltamenoja, lasten kanssa tehtäviä juttuja tai puolison kanssa katsottu lentopallo. Aika ajatella jotain muuta on tärkeää.

Oma lähestyvä matka tuntuu vähän niin kuin palkinnolta tälle syyskuulle. Ja sitä varten kävin jo kirjastossa lainaamassa noin 1500 sivua lukemista. Neil Hardwickia, Minna Lindgreniä, ja kauan odottamani Haruki Murakamin järkälemäinen 1Q84.

Ja viikonlopun olemme perinteiseen syystapaan Paraisilla - ei ehkä paras mahdollinen ajankohta töitä ynnä muita ajatellen, mutta antaa koko porukalle ainakin mahdollisuuden irtautua hakemuksista, kalentereista, kouluista ja muista menoista. Ah.

Kuorii, paloittelee, viilaa

On satokausi, eikä se kysele onko apurahahakemukset kesken tai matka Sveitsiin nurkan takana. Onneksi tämän vuoden sato jäi kiloon luumuja ja aika röykkiöön omenoita, mutta on niissäkin ollut kuorimista, pilkkomista ja kokkaamista. Eilisilta kulminoitui luumu- ja omenachutneyn tekemiseen - tämä oltiin papalle luvattu.

Viime viikolla kävi ilonamme myös ammattitaitoinen puunkaataja, joka rysäytti viime syksynä säikytelleen koivun just siihen mihin piti. Hyvä. Mutta nyt olisi paloittelua ja hakettamista paitsi keittiön pöydän äärellä myös ulkona. Tätä kirjoitatessani puoliso toivon mukaan hakettaa, naapurin koneella.

Ekan apurahahakemuksen jättöpäivä on alle viikon päässä, tokan alle kahden viikon päästä. Pian sen jälkeen häivyn moneksi viikoksi Sveitsinmaalle töitä tekemään. Viilausta ja säätöä vaativat tekstit, ajatukset, aikataulut. Sitten kun vielä jaksaisi olla inhimillinen lähimmilleen, niin jopas.

Pikainen kesän päätös

Oltiin sitten sunnuntaista tiistaihin Lapissa. Mökillä. Minä kokoustin maanantaina tämänhetkisen hankkeen asioista ja tiistaina mahdollisen tulevan hankkeen asioista. Keli oli kiva ja pojat polttivat nuotioita ja söivät mustikoita suoraan maalta, eli ehkä se oli ihan kiva kesänloppu.

Matkat olivat tietysti taas pitkiä (ja pimeitä), ainakin noin lyhyen ajan takia.

9-luokkalainen me oltiin jätetty rohkeasti kotiin. Hänellä oli ollut kaverina (mörönsyöttinä, niin kuin savolainen sanoisi) toinen ysiluokkalainen ja olivat käsitykseni mukaan muistaneet nukkua ja käydä koulussakin. Omituisia kokkauksia oli vissiin tehty, mutta siitä ei varsinaisesti viitsi olla vihainen.

Nyt alkaa muutama viikko joiden aikana on korjattava kaksi artikkelia ja järjestettävä valmiiksi kaksi hakemusta. En taida ehtiä kovin montaa sanaa blogeiluun uhrata.