Hermolepoa

Kirjoitin jokin aika sitten, että saan keväällä tehtäväkseni kaverin firmasta pientä aineiston käsittelyä ja mietintää. Toteutettiin siis eilen sellainen operaatio, että mentiin aamulla suureellisesti kahdella autolla eteläiseen Suomeen puolison kanssa. Minä vein nuorimmaisen ensin mummilaan viettämään ihanaa rauhallista virpomavitsojen askartelupäivää, jätin auton sinne, siirryin puolison kyytiin ja ajoimme yhdessä firman toimipisteelle Espooseen.

Puoliso jäi sinne kouluttautumaan muutamaksi päiväksi Hollannista tulleen asiantuntijan johdolla, ja minä huomasin etten ihme ja kumma ole kaikkina näinä vuosina kertaakaan käynyt tuolla toimipisteellä. Tuttuja naamoja siellä kyllä oli, ihan kuin olisi ollut taas jatko-opintovaiheessa ja omalla laitoksella, samat tyypit tuolla pyörivät kuin taannoin kahvihuoneessa ja vesilaboratoriossa. Oli siellä lisänä uusiakin naamoja. No, käytiin läpi aineistot ja pulmat joihin paneutuisin tässä kevään aikana, ja oli kyllä hermolepoa. A) tuttuja ihmisiä ja b) mukavaa aineistoa. Kevään ja kesän ajankäyttö on nyt buukattu melko täyteen, mutta palkkaakin tulee täyspäiväisesti elokuulle asti.

Ja saa tehdä oikein kunnollisia akateemisen sekatyöläisen urakkahommia.

(Sitten sai vielä ajaa bussilla ja junalla pääkaupunkiseudulla ja käydä Akateemisessa kirjakaupassa ja ajaa illalla kotiin niin että matkakumppani nukkui vieressä. Koululaiset olivat hoitaneet itsensä koulusta kotiin ja sen jälkeen kavereilleen ja kavereilta takaisin iltapaloille. Plussat heille.)

Ride the Harley into the sunset

Äsken oli kevät, ja meillä poljettiin skootteria käyntiin joka aamu ja joka ilta. Sitten se käynnistyi! Mutta sähköt olivat kadonneet mystillisesti. Onneksi talvikin tuli takaisin, eli huoltoon menoa voi lykätä ainakin viikolla. Teini kyllä odottaa aika kiivaasti sitä että olisi oma menopeli taas alla.

Tänään on yläkoulu-lukioaikojen kolmikostamme vanhimman 40-vuotispäivä. Toukokuussa on toisen, ja kesäkuussa lopulta minun. Aina välillä tuntee itsensä tosi keski-ikäiseksi ja aikuistuneeksi, jopa raihnaiseksi ja ikääntyväksi. (Eilen nuorimmainen näytti väsyneeltä illalla puoli yhdeksän. Hyvä syy mennä itsekin nukkumaan. Ei silti, vointi on paljon parempi kuin tammi-helmikuussa. Säännöllinen vuorokausirytmi ja tarpeeksi rautaa.)

Löysin kauan etsimäni vihon, johon oltiin lukioaikoina kirjattu ylös kaikkea hassua koulussa tapahtunutta. Välissä oli lappunen, josta muistan että sitä täytettiin joskus OPOn tunnilla. Suluissa olevat kommentit tältä päivältä, auttamatta aikuistuneen minän suusta.

Aikuisuus on sitä että saa huolehtia omista asioistaan. (On se, enemmän tai vähemmän)
Toisaalta on paljon velvollisuuksia mitä ei nyt ole. (Joo)
Aikuinen ihminen on usein tylsä ja kaavoihinsa kangistunut, hän on kypsä eikä hihittele turhia, aikuisen elämä on pitkäveteistä. (No ei ole. Tai ainakin koetan tietoisesti välttää että näin ei itselle kävisi)
Ihminen on aikuinen vasta kun tunnustaa itselleen olevansa aikuinen ja HALUAA OLLA. (Luulen, että monille tosiasian tunnustaminen tapahtuu jälkijunassa. X-sukupolven edustajille aikuistuminen ei ole ollut tavoiteltava asia, eli ehkä tuo haluaminen on kiven alla. Vaikka aikuisuus on ainakin minusta paljon mukavampaa kuin nuoruus.)
Aikuisen pitäisi säilyttää joustavuutensa. (Hyvä olisi. Lasten saaminen auttaa tähän)
Aikuistumisessa on vaikeaa, kun ihmisen oletetaan aikuistuvan samalla kun ihminen vanhenee. Se ei pidä paikkaansa. Jotkut aikuistuvat 15-vuotiaana, jotkut eivät osaa eikä halua aikuistua koskaan. (Totta)
Aikuistuminen on huono asia. (No eikä ole. Aikuisena on helpompaa kuin nuorena, vaihtoehtoja on enemmän, eikä aikuisen ole pakko olla tylsä ja pitkästynyt)
Sääli että vasta aikuiset pääsevät eduskuntaan. Aikuisten mielipiteethän ovat niin tylsiä. (En ole ihan varma olisivatko alaikäiset päättäjät parempia. Luultavasti kyllä)
Ihmistä ei pitäisi pakottaa olemaan aikuinen, vaikka se olisi jo viisissäkymmenissä! (Jaa-a. Ehkä ihmiset pääsisivät vähemmällä ja maailma olisi himpun verran valoisempia paikka, jos länsimainen ikä-angsti vähenisi. Sanoisin tämän nyt siis niin, että kenenkään ei pitäisi pitää aikuistumista tai mihinkään ikäluokkaan kuulumista pahana peikkona tai ihmisiä toisistaan erottavana
tekijänä.)

Tähän vielä toinen lappu, johon kirjattiin kuusi itselle tärkeintä asiaa, samalla OPOn tunnilla.

1. Onnellisuus
2. Rakkaus, ystävyys
3. Vapaus, itsenäisyys
4. Mielenkiintoinen elämä
5. Itsekunnioitus ja arvostus
6. Itsensä toteuttaminen

Mitäköhän nyt kirjoittaisin? Pitkälti samanlaisen listan varmaan. "Onnellisuus" tosin koostuu nykyään mielestäni kaikesta muusta mitä listalla on, se ei ole erillinen olotila. Onnellisuuden tunteeseen liittyy myös tyytyväisyys, eli oman itsensä ja toisten hyväksyntä. Itsenä toteuttamisen ja mielenkiintoisen elämän saattaisin listata nyt semmoisena kohtana, että tärkeää on että saa tehdä asioita monipuolisesti, sellaisia asioita jotka osaa ja joista nauttii ja joiden kautta voi olla hyödyksi muille. Ehkä listalle nousisi rakkauden ja ystävyyden lisäksi KUULUMINEN JOHONKIN, eli kaikki aikuisikään mennessä kehittyneet verkostot: perhesuhteet, sukulaisuudet, asuin- ja työpaikkojen määräämät suhteet, erilaiset samanmielisten porukat.

(Muistelin että tällä listalla olisi ollut korkealla myös kohta "Syöminen, juominen ja nukkuminen". Mutta ei ollutkaan. Pitäisi olla, edelleenkin.)

Viihdekäyttöä

Puhuin kollegan kanssa puhelimessa. Ilmatieteen laitos on "avannut" datansa, mutta se ei tarkoita sitä että vanhoja havaintoja voisi helposti tuosta vaan ladata netin kautta. Pitää osata ohjelmoida interfeissejä ja vaikka mitä. Puoliso osaa tämän, eli lupasimme kollegalle hakevamme jotain vanhoja datoja joita hän halusi tarkastella.

"Mitä sinä olet ajatellut tehdä sillä?"
"Niin.. no... ihan se on viihdekäyttöön tulossa."

Niin, tämä on just tätä. Jollekin iso määrä aineistoa voi olla niin kiehtova asia, että sen kanssa voi viettää vapaa-aikaakin.

Taiteen perusopetusta

Nuorimmainen on ainoa taiteellisista harrasteista aidosti innostunut lapsemme, ja tässä ollaan syksystä asti laajennettukin kokemusmaailmaamme tanssitunneilla. Ovat leikinomaisia ja ihania, ja me ollaan puoliso, lapsi ja minä kaikki korviamme myöten rakastuneita iiiiihanaaan tanssiopetätiin joka on aina iloinen.

Voi olla, että tämä ilo loppuu kun nuorimmainenkin on alkanut haikailla takaisin yleisurheiluhalliin (ja hiihtoladulle), mutta nautitaan nyt vielä toukokuun loppuun asti. Saa vaikka välillä hengailla sellaisen rakennuksen kellarissa jossa jonkun oven takana lapset tanssii, ja toisten ovien takana eri ikäiset soittavat torvia, huiluja, rumpuja.

Työsuhdepäivitys

Niin nyt näyttää siltä ettei keväällä tarvitsekaan olla työttömänä. Kaverin firman aineistohyllyt on näköjään aina sen verran täynnä, että sieltä tippuu murusia minunkin pöydälleni käsiteltäviksi. Hyvä. Työttömyyspäivärahan haku on niin kamalan työlästä.

Tein vaalikonetehtäviä. Olen vasemmalla ja liberaali ja se on siinä mielessä hyvä uutinen että olin jo ajatellut äänestää jotakuta siitä laidasta. Koetin jonkun aikaa noudattaa perinteisen anarkistista tapaa jättää tyhjä äänestyslippu, mutta loppujen lopuksi en keksinyt miten se tässä tilanteessa parantaa maailmaa. Ehkä äänensä voi antaa, ja siinä samalla rakentaa omalla ajallaan lähidemokratiaa ja oman päätäntävallan lisäämistä vaikka kuinka epävirallisien reittien kautta.

(Eihän tuo edustuksellinen demokratia näytä toimivan mitenkään, ei ainakaan hallitus - oppositio -rakennelmalla. Surkuhupaisaa on ollut päätöksen teon vaikeus viime kuukausina. Ja vaaliväittelyistä tulee paha mieli, kun ollaan niin vastakkain.)

PS. Kolme viikkoa rautaa ja vitamiinilisää syöneenä alkaa olla normaaliterässä. Tässä vaiheessa yleensä unohdan jatkaa kuuria, mutta nyt syön kyllä määrätyn ajan kesään saakka, vaikka sitten muuttuisin yli-ihmiseksi.

Harraste parhaasta päästä

Yksi iso siunaus josta perheemme on saanut Jyväskylään muuton jälkeen nauttia on tämä Polunkävijä -harrastus. Minulla ei siitä ole omakohtaista kokemusta, mutta partiohenkisesti metsissä on rämpinyt ja camporeilla matkustellut jo puoliso omassa nuoruudessaan. Nyt meillä on koko lapsikatras mukana - vanhimmainen ollut jo 10-vuotiaasta asti ja nuorimmainen roikkuu jo mukana vaikka liian nuori onkin.

Tässä harrasteessa on monia ihania puolia. Ensinnäkin sitä ei tarvitse ottaa liian vakavasti, vaan siinä voi olla mukana sen mukaan kuin rahkeet kulloinkin riittää. Porukasta ei putoa pois. Harrastus on edullinen, ja se on yhteinen. Reissuja suunnitellaan ja toteutetaan koko perheellä tai melkein koko perheellä. Etenkin isä ja lapset voivat ylisukupolvisesti jakaa tiettyjen taitojen harjoittelua, leirikokemuksia ynnä muuta. Tässä sirpaloituneen, yksilöllisen toiminnan yhteiskunnassa se tuntuu hyvältä. Leirit on mahtava kokemus.

Iso juttu on se, että harrastuksen kautta monikulttuurisuus on tullut iholle, myös muulloin kuin kansainvälisillä leireillä. Vartiosta noin puolet on kongolaistaustaisia. Kun vuosia pyörii samoissa teltoissa ja kerhoissa, tutustuu väkisin ihan henkilökohtaisella tasolla ja näkee ihmisen ihonvärin takaa. Jokainen riita, joka eritaustaisille lapsille tullut, on voitto. Ei voi aidosti riidellä, ennen kuin tuntee toisensa ja uskaltaa olla toisesta jotakin mieltä, ehkä välittääkin.

Noin viikko sitten osa vartiosta istui meidän sohvalla ja piirsi hurjasti kikatellen karikatyyrejä toisistaan, viime viikonlopppuna olleelle pienelle talvileirille. Ei ne enää muista kohdella toisiaan
silkkihansikkain - ihanaa.

(Talvileiri ja siihen sisältynyt kisa menivät molemmat hienosti. Vaikka riidat ovatkin merkki terveistä suhteista, ei sekään haittaa jos ollaan viikonloppu sovussa niin kuin nyt oli käynyt. Jopa meidän lapset oli olleet tappelematta keskenään. Pyykkiäkään ei ollut kotiin tullessa ihan hirveästi.)

Laidasta laitaan

Ihan kumma työmarkkinatilanne itsellä. Maanantaina pitäisi varmaan lähettää kassalle varmuuden vuoksi päivärahahakemus, kun olen teoriassa kai muutaman kuukauden "työtön". Tuntiopetukset alkaa ensi viikolla ja seuraava työpätkä kesäkuussa, eli eihän tämä mikään paha tilanne ole, etenkin kun kirjoitustöitä on vaikka millä mitalla ja hiukan vapaampi aikataulu ei koululaisten keväthyysäämisen kannalta ole haitaksi.

Mutta voi olla myös, että syksyllä palaan kassan päivärahojen pariin, tai erittäin niukan apurahan pariin. Sitten ei ylimääräisiä ostella. Mutta toisaalta on vapaat kädet ja aikaa, aikaa. Tavallaan vapauttava ajatus.

Toinen ääripääkin on mahdollinen. Huhtikuussa ratkeaa kovan tason tutkijapaikat, joita olen hakenut. Samoin olen hakenut high-level hallinnollista hommaa täältä yliopistolta. Jos jompi kumpi noista sattuu tärppäämään, sitten tuleekin palkkaa ikkunoista ja ovista. Mutta on vastuullista tehtävääkin, ja oma aika suppenee oikeasti iltoihin, viikonloppuihin ja kertyneiden lomien ajalle.

Miten voi olla näin kahtajakoista tämä elämä?

Eläinkunnan tuotteiden korvikkeita, nirson lista

Silloin kun minulla on viime aikoina ollut aikaa laittaa ruokaa, olen pyrkinyt tekemään joka kerran myös jonkin kokeellisen yritelmän siitä voisiko jonkun eläinkunnan tuotteen korvata ruoanlaitossa kasviperäisellä. Nämä eivät ole olleet kovin kunnianhimoisia kokeiluja - esim. olen kokeillut maistuvatko letut edelleen hyviltä, jos korvaa yksittäin maidon tai kananmunan jollakin muulla. Arkikäyttöön ei pääse kuin sellainen korvaava tuote, joka on oikeasti yhtä hyvä tai parempi kuin alkuperäinen. Motiiveja on kolme: kokeilunhalu (vegaaniystävien kirittämänä, tietenkin), matalan profiilin viherpiperrys (helposti ja huomaamatta hiilijalanjälkeä edes vähän pienemmäksi) ja huushollauksen helpottaminen (useat korvaavista tuotteista säilyvät ns. ikuisesti kuivakaapissa).

Tässä lista, toistaiseksi lyhyt, nirson kun on. Toivottavasti pitenee kun kokeilut jatkuvat.

• KAURAKERMA maistuu yhtä hyvältä tai vähän paremmalta esim. kanakastikkeessa kuin tavallinen ruokakerma. Ruoan rakenne ja olemus pysyvät myös ennallaan.
• KAURAMAITO toimii lettutaikinassa ihan samalla lailla kuin tavallinen maito, ainakin kun kananmunat ovat edelleen mukana. Soija- ja riisimaitokokeilut eivät olleet ihan yhtä onnistuneita.

Lisäksi:

• Tex mex -tyyppisissä ruokalajeissa meillä ovat jo kauan korvanneet jauhelihan SOIJAROUHE-PAPUPÖPERÖT. Jauheliha vaan ei tunnu istuvan esim. tortillan täytteeksi. Pöperössä voi olla mukana valkoisia, ruskeita tai kidneypapuja, mielellään useampaa kuin yhtä sorttia.
• Omassa aamupalassani olen huomaamattani korvannut tavallisen hedelmäjugurtin vastaavalla SOIJAJUGURTILLA, tykkään siitä sitruunan makuisesta. Ja maustamaton soijajugurtti toimii tavallisen luonnonjugurtin tavoin smoothieissa ja vastaavissa.
• TOFU- TAI KAURAJÄÄTELÖ on minusta samanlaista kuin maidosta tehty. Valikoima vaan on suppeampi. Oi nami kun on hyvää se suklainen kaurajäätelö.

Aurinkoaurinkoaurinko

Vaikka talviliikunnan puolesta lumikausi saisi kestää vielä kuukauden tai kaksi, niin kyllä tuli hyvä olo aamulla kun nuorimmaista hoitoon saattaessani paistoi AURINKO. Siniseltä taivaalta, eikä ollut yhtään kylmä. Ennen kuin asetuin päivän kirjoitusurakkaan, raahasin parvekkeelle tuolin ja pikkupöydän. Kohta on se aika vuodesta.

Sarjoissa ja urakalla

...tehdään käsikirjoituksia valmiiksi. Kun yhden laittaa kanssakirjoittajalle jatkettavaksi, voi sujuvasti siirtyä seuraavaan. Mukava työvaihe. Palkkaa tulee kevään ajan vähän, mutta koetetaan pärjäillä.

...pidetään yllä hiihtovälinekantaa. Nuorimmainen sai Sportti-Divarista "uudet" sukset ja monot pari viikkoa sitten, 11-vuotiaalle riitti monojen päivitys. Puoliso ajautui suksien loppuunmyyntiin ihan urheiluliikkeeseen ja sanoi tuossa illalla että varusteilla todellakin on väliä.

...uidaan. Nuorimmainen aloitti maanantaina uimakoulun. Kymmenen kertaa kahden viikon aikana, eli joka arki-ilta hallille. Mahtavan tomerana ja itsenäisesti hän liikkuu porukan mukana ja hommaa vaatteetkin pois ja päälle ja polskii siellä ryhmässä, mutta vielä ei ole päätä kokonaan kasteltu. Toiveissa on, että kymmenenteen kertaan mennessä sekin jo sujuu.

...laitetaan ruokaa. Jos on tunti tai kaksi aikaa olla keittiössä, voi samalla vaivalla tehdä monta ruokalajia varastoon. Eilen illalla paistoin ison jauhelihan, ja sekoitin sen erilaisiin tähteisiin eli nyt meillä on mm. makaronipataa ja jauhelihakeittoa. Ja paistoin ainakin sata pinaattilettua.

Ja vanhimmainen teki yhteishaun, ja uskalsi kuin uskalsikin hakea hevosopistoon ynnä lukiota suorittamaan ihan muualle kuin tänne Jyväskylään.

Ja toiseksi vanhin ilmoittautui ihan itse kuivapukukurssille, kun viime kesän sukellukset oli olleet aika hyisiä kokemuksia.