Liikoja miettimättä

Toukokuun viimeinen viikko. Asioita tapahtuu liikoja miettimättä. Vaikkapa kun neljäsluokkalainen unohtaa kevätjuhlan kenraaliharjoitusaamuna rooliasunsa, se kannataa liikoja miettimättä käydä viemässä koululle. Tai kun huomaa uuden apurahahaun olevan auki, hakemus kannattaa naputtaa valmiiksi ja lähettää liikoja miettimättä. Tai kun huomaa ajavansa puutarhaliikkeen ohi ja muistaa tilillä olevan vähän rahaa, kannattaa mennä ja ostaa se auringonkukka ja orvokkiamppeli, ja päättää että kesän puutarhanhoito on tehty (puoliso tosin kaivaa ja istuttaa nykyään enemmän kuin minä, ja sehän on hieno juttu).

Nyt jos vielä vähän käsikirjoituksia, loppuraporttia ja sen sellaista, joiden soisi olevan valmiit kun auto käynnistyy kohti pohjoista 7.6. Liikoja miettimättä.

Olivat ihania

Sunnuntaina: torstaina kuusi vuotta täyttävän kaverisynttärit. Oltiin laitettu piiiitkä kääretorttukakku, mokkapaloja ja namia. Isosisko oli piilottanut pihalle lisää namia.

Oltiin kutsuttu hyviä ystäviä kolme kappaletta sekä yksi pienempi hoitokaveri ja toinen pienempi naapuri. Yksi hyvä ystävä saatiin hakea meille jo puolilta päivin, eikä hänen tarvinnut lähteä kotiin ennen kuin illalla. Mikä mainio lisäbonus (etenkin kun muistan viime vuodelta miten lohduttomasti itkevä synttärisankari löytyi yläkerran lattialta, kun kaikki vieraat lähtivät tasan yhtä aikaa)!

Olivat ne kaikki ihania. Myös kavereiden vanhemmat, joista muutama istui kakun äärelle.

Runsaudenpulan vaivaama ostaa secchi-levyn

Aijaijai.

Yläkoululaisten yläkoulu pääsee syksyllä pois väistötiloistaan, ja tiloihin muuttaa kokonaan toinen koulu omien rojujensa kanssa. Yläkoulu järjesti eilen siis liikuntasaliinsa valtaisan poistomyynnin, johon kuului liki kaikki irtaimisto.

Aijaijai.

Siinä minä seison syli täynnä pelejä, kirjoja, saksia ja liimapuikkoja ja mietin mitä noista puutyökaluista puoliso tarvitsee ja voidaanko me ostaa kahdella eurolla veden näkösyvyyyden mittaamisessa käytettävä secchi -levy. Halusin ostaa osapuilleen kaiken, ja liki kaikkeen olisi ollut varaakin (joulukyntteliköt ja pingismailat 50 senttiä kappale!). Pahaa teki, kun ajatteli että osa tavarasta päätyy ehkä roskalavalle. Sanoin jokaiselle joka suostui kuuntelemaan, että siitä lavasta on vähintäänkin ilmoitettava facebookin roskalava -ryhmässä, tai jotenkin muuten pidettävä huolta ettei EHJÄ, HYVÄ TAVARA joudu kaatopaikalle.

Palasimme paikalle illemmalla vielä puolison kanssa. Puutyökaluja, se secchi-levy, keittiötarvikkeita ja keittokirjoja ja jonkin koneen pienoismalli. Käsityön ope kävi hakemassa meille tyttären varaaman ompelukoneen, joka on maksettava ensi viikolla. Vielä kun kävelin ulos, mietin olisiko jokaiselle lapselle pitänyt ostaa oma Tiitiäisen satupuu 50 sentin hintaan kappale.

Teinit navettaan

Olis. Kirjoitettavaa tännekin. Ajatuksia, ilahduksen aiheita, ärsyyntymisen aiheita. Syvempiä ja vähemmän syviä juttuja. Mutta kun kaikki kirjoituspaukut on laitettava noihin neljään kirjalliseen TYÖHÖN, jotka on kesken. Eli palataan juttuihin sitten myöhemmin.

Menemme muutaman hengen porukalla helatorstai-helaperjantai -ajaksi Savoon. Teineillä on taksvärkkiä koulusta. Vien ne serkun navettaan.

Keppi-ikäinen

Toukokuun perinteisiin kuuluu osallistuminen asuntoalueen siivoustalkoisiin. Laahustettiin siis nuorimmaisen kanssa neljäsluokkalaisten mukana noukkien muoviroskia, papereita ja tupakantumppeja. Sitten koululle syömään makkaraa ja juomaa mehua ja rupattelemaan tuttujen opettajien ja vanhempien ja asukasyhdistyksen väen kanssa. Mukavaa ja hyödyllistä.

Nuorimmainen on vankassa keppi-iässä. Tähän olen tutustunut silloin kun aiemmat lapset olivat 4-6 -vuotiaita. Keppi-ikä ilmenee siten, että aina kun tullaan kotiin, on mukana puistosta, tien varresta tai ihan mistä vaan tyhjästä ilmestynyt oksa tai keppi. Joskus pieni, joskus hankalasti mukana raahattava. Saatte arvata oliko keppi-ikäisellä siivoajalla ihanaa.

Toukokuuta pikakelauksella

Puoliso esitti toiveensa että toukokuun, ja suuren osan kesäkuustakin, voisi pikakelata. Ei kuulemma huvita oikein tuo siitepölykausi. Itse toivon että kukaan ei kelaa, viimeinen kuukausi ennen pohjoisen kesää kuluu muutenkin liian nopeasti. Kun on niitä koululaisten kiireitä, omia menoja, ja vähän töitäkin olisi (sekä palkallisia että palkattomia).

Vappuviikonloppuna katsottiin kun sataa räntää (ke), syötiin oikeaoppisesti munkkeja (to) ja katsottiin vanhoja autoja marketin pihalla (pe, "Sepä oli kamalaa", totesi nuorimmainen kun lähdettiin kotiin), retkeiltiin pienellä porukalla Oravivuorelle (la) ja aherrettiin ihmeen paljon pihahommissa (su). Sain jopa lapset kaivamaan kasvimaata ja kärräämään lehtiä paikasta aa paikkaan bee.

On raportoimatta edellinenkin viikonloppu, kun puolison isä oli meillä kaksi päivää ja yhden yön! Hänellä oli tavoitteena tavata taas maahanmuuttajia, ja hän kävikin muutamassa paikassa juttelemassa (ja juomassa limua). Nuorimmaisen kanssa lyöttäydyttiin mukaan sellaiseen paikkaan, josta tunsimme yhden lapsista ja tiesimme että yksi muu oli sopivan ikäistä leikkiseuraa. Siinä sitä istuttiin olohuoneen nahkasohvilla, paikalla meidän lisäksi kolme kongolaistaustaista aikuista ja iso lapsilauma (omia ja vieraita, pelasivat futista tietokoneella paitsi se pieni tyttö joka leikki meidän pienen tytön kanssa). Meille tarjottiin limua, ja kerrottiin kuinka monta vuotta kukakin oli Ruandassa viettänyt pakolaisleirillä. Yhteinen kieli oli ontuva mutta toimiva suomi.

Ehkä jokaisen maahanmuuttajia pelkäävän olisi saatava tämänkaltaista siedätyshoitoa.