Länsirannikko kutsuu

Kesätyöläisen perheloman pitää olla lähellä ja tehokas. Menemme huomenna Suomen aurinkoiselle länsirannikolle. Alue on meille kaikille suht tuntematon. Olemme kaksi yötä Vaasassa, tarkoituksena ihmetellä vesipuistoa ja maankohoamisrannikkoa. Siirrymme vielä yhdeksi yöksi Kalajoelle, ja toivomme hellettä hiekkarannalle.

Jos laittaisi puhelimet pois päältä ja koettaisi puhua Ruotsia?

40 vuotta tässä maailmassa

Maaginen neljäkymmentä tuli täyteen viime torstaina. Olen mielestäni ollut keski-ikäinen jo iät ja ajat, mutta tuntuu se kuitenkin paljolta. Paljon on elämässä ennätetty ja tehty... Mutta etenkin nuorten kollegojen rinnalla iskee pikkuinen ikäkriisi. KOSKAAN enää en ole noin nuori, ja tee monia asioita ensimmäisiä kertoja. Mutta samalla juurikin se on suuri ilo ja helpotus.

En ole pitkiin aikoihin laittanut kuvia blogiin. Mutta alla kaksi. Kuvaavat elämää tässä keski-ikäisyyden kynnyksellä. Elämä on täyttä, mielenkiinnon kohteita on laajalla spektrillä, ja mielekästä tekemistä piisaa.

Puolison sisko sanoi kuulleensa, että elämä alkaa kunnolla kun on täyttänyt 50. Ehkä tässä on turha rakentaa mitään kriisiä.

 

Kirjapino on autenttinen tilanne yläkerran rappusilta. Ei tarvinnut lavastaa.

 

Työpiste myöskin ihan luonnontilassa. Yhtäaikaa tehdään doulausjuttuja ja tiedejuttuja.

Minä en pelkää mitään

Kirjoitin taannoin keppi-ikäisestä nuorimmaisestani. Nyt viime aikoina on tullut huomattua että kyllä, kuusivuotias on myös pelkoikäinen. Oli jo melkein ennättänyt unohtua, poikien kasvettua tästä iästä yli. Pelottaa voivat tässä iässä tietenkin pimeä, yksin olo, koirat ja vieraat paikat, mutta myös se että yläkerta putoaa alakertaan tai että metsän eläimet tulevat yöllä sisään. Pelot tuntuvat nousevan käsityskyvyn laajenemisesta, ja pelätä saattaa itsensä puolesta mutta myös toisten puolesta. Tai kirjan tai elokuvan henkilöiden puolesta. Onhan se murmelityttö Ruusu söpö, eikä kirjassa mitään tapahdu, mutta ENTÄ JOS sinne tuleekin se kotka? Kuusivuotias on entäjossien mestari.

Tapetilla on nyt sota. Vaikka ei uutisia katsotakaan, jostakin tämän ajan levottomuudet ja kumut kulkeutuvat pieniinkin korviin. Olemme nyt koettaneet vakuutella että meillä ei ole sotaa eikä se noin vain alakaan. Mutta tosiasiahan se on, että jossain päin maailmaa on sotaa, ja se on kamalaa. Puheeksi tuli sekin, että ihana isosiskon kaveri on tullut Kongosta, kun siellä oli sota eikä siellä voinut asua. "Hyvä kun se tuli tänne, minä voin leikkiä sen kanssa!"

Ja saahan tästä pelkoiästä äiti aikamoisen sädekehän. "Koskettaminen on hyvä, ei pelota kun pitää kädestä." Ja tämä: "Minä haluaisin olla sinä. Sinä et pelkää mitään!"

Ja-a. Enpä tiedä siitä. Mutta tuleehan kuusivuotiaan seurassa ollessa aika vahva ja rohkea olo.

Rikkonaista

Rikkonaisesta perhe-elämästä päivää. Minä päivystän vielä huomiseen, puoliso matkustaa Amsterdamiin ja puolison sisko katsoo lasten perään. Onhan tämä huonoa omaatuntoa nostattavaa. Mutta tunnen itseni sen verran hyvin että tiedän tarvitsevani näitä itsekkäitä omalle työlle ja itsenäiselle ajankäytölle pyhitettyjä kausia - jos haluan muina aikoina pyrkiä edes kohtuulliseen vanhemmuuteen.

Rovaniemen kirjasto tarjosi minulle hekumallisen hetken ja muun muassa Pet Shop Boysin kokoelmalevyn, Emma Goldmanin puhekokoelman ja Peter Höegin tuoreen kirjan, Susanin vaikutus.

11-vuotiaani lähetti minulle tekstiviestin jossa luki "moi". Hän oli ilmeisesti saanut uuden puhelimensa. Muistetaankohan 2000-luvun alkuvuosikymmenet jälkikäteen surkuhupaisesta älypuhelinkulttuuristaan? Se on nyt niin kiinni jokapäiväisessä arjessa, ettei sitä edes kunnolla huomaa.

***

Seuraavaan päivystyspätkääni onkin sitten puolitoista viikkoa. Tarkoituksemme olisi ottaa muutama päivä ja nauttia Suomen länsirannikon rannoista ja vesipuistoissa. Majoitukset varattu Vaasasta ja Kalajoelta. Netistä selattu myös matkan varrelle osuvia ruokapaikkoja, luontopolkuja ja nättejä näkymiä. Tilataan kaunista säätä! (Ehkä tutut meteorologit suostuvat äänestämään meille sellaista. 14-vuotias oli tosiaan hetken kanssani töissä viime viikolla, ja ei saanut päähänsä sanaa 'ennustaa'. "Äiti, mitä säätä sinä tänne aiot äänestää?" Täällähän pidetään joka yö puhelinkokous eri paikkakunnilla päivystävien kesken. Se on vähän niinkuin sää-äänestys. Lopputulemana on seuraavan päivän Suomen sääkartta.)

Juhannusyötä...

...taas päivystämässä. Teimme ihanasti matkaa pohjoiseen melkein koko perheen voimin (teini jäi pitämään huolta kodista ja mielenterveydestään), vahvistettuna puolison siskolla (joka siis viime syksyyn asti asui Rovaniemellä). Minä ja 14-vuotias ajoimme edeltä, suoraan töihin, ja poika oli edelleen aika innoissaan lentokentästä, -koneista ja -sääennusteista. Pari tuntia tämän jälkeen tuli varsinainen pääporukka, söi kanssamme iltapalan ja jatkoi mökille (ottaen pojan mukaan). Menen itse sinne kunhan päivystän ja nukun.

Sovimme, että sunnuntaina meille tulee vieraaksi ja jämä-kokon polttamaan pari päivystyksen nuorta miestä. Saadaanpa viettää melkein aitoa mökkijuhannusta joskus mekin.

Tätähän tämä olikin

Koleaa mutta linnunmeluista yötä ja aamua. Mökin turvallisuutta. Univelkaa töiden ja sosiaalisen elämän takia. Murakamin lukemista laiskana vapaapäivänä ystävän sohvalla.

Kesä hajaannuttaa perheen

Ensimmäinen yövuoro tälle kesälle takana, nyt kun tulisi vielä aamuvuorolainen hommiinsa.

Koleaa on, mutta valoa, sitä riittää. Täällä ovat ihmiset ennallaan ja niin ovat myös päivystystyön omituisuudet. Mökillä pelaa uuni muttei vesipumppu (kunnolla), naapuriapu sen sijaan pelaa ja jääkaappia ei näillä keleillä tarvita.

Kotona jakautuvat vielä kolmelle paikkakunnalle (puoliso ja kaksi vanhinta polunkävijämäisesti saariretkelle, kolmanneksi vanhin naapurin kanssa leireilemään ja neljänneksi vanhin mummille). Kesä?

Valkenee

Tällä viikolla on kanssakirjoittaja lähettänyt jo toisen käsikirjoituksistamme lehteen - tänään lähetän toisen. Hankkeen lopuraportti meni hyväksytysti rahoittajalle. Jäljellä olevat kirjalliset työt valmistuvat hitaasti kesän mittaan, ja osa-aikaisesti tekemäni pieni selvityshommakaan ei ole kiireellinen. Ehkä voi antaa itselle tunnustusta, että paljon on tullut konetta naputettua. Voi lähteä pohjoiseen hyvillä mielin.

Viikonloppu menee pitkälti juniorijalkapallon merkeissä, ja sunnuntaina iltapäivällä käynnistyn mummun kautta reiluksi viikoksi ekalle päivystyskeikalle. Tämä alkukesän valo ja viileä mutta silti ihanainen ilma on kyllä herättänyt lähtökuumeen.

Nils-Aslan Valkeapää sanoo näin:

luonto, täysi, laaja
tienoot, tunturit
tuuli, yli maiden

ja taivas, sininen, korkea

Ja näin:

Päivä nousee
            paistaa
                     paistaa
                           paistaa

Ja sanoo hän näinkin:

valkenee

pääsen nukkumaan

... ja siitä seurasi

Jatkoa edellisiin.

Puhelimia purettiin, koska vanhimmaisen kännykkä ei toimi. Hänellä on mahdollisuus uuteen kuukauden päästä, eli nyt tytär kaivelee rämien ja rämempien puhelinten laatikkoamme, ja huomaa aina muutaman päivän päästä miksi kukin puhelin on hylätty. Samalla hän siirtyy aina vaan alkeellisempaa puhelinvaihtoehtoa kohden. Nyt on jo aika peruspuhelin kädessä.

Eilisen koululaisiin ja heidän ruokkimiseensa hermostumisen jälkeen toivoin että lapset laittaisivat lounasruoan itse. Tänään onnistui mahtavasti, 16- ja 11-vuotiaat kävivät kaupassa ja laittoivat tortilloja ja minäkin sain. Katsotaan onnistuuko huomenna 13-vuotiaan kokkaukset.

Liikaa...

...lapsia kotona kaiket päivät. Kesälomaan siirtymisessä hankalaa on se, että yhtäkkiä kotitoimistolla pyörii joutilaita lapsia pilvin pimein. Tilanteeseen tottuu parissa viikossa.

Teknologiayritys keittiössämme

Kävin viemässä mummun linja-autolle, ja hoitamassa maaliskuussa loppuneen tutkimushankkeen loppubyrokratian yliopistolla. Kun tulin kotiin, koululaiset 11-, 13- ja 16-v istuivat keittiön pöydän ympärillä käsissään meisseleitä ja muita ja purkivat osiin talouden puhelimenrämiä.

Selvittiinpäs taas

On kesäkuu. Selvittiinpäs yli pimeästä ja pakkasesta; taas voi lukea illalla sängyssä ilman keinovaloa ja sammuttaa patterit muutamaksi kuukaudeksi.

Viikonloppuna juhlittiin isovanhempien voimin kesäntaitteen synttärisankareitamme, joista tuli/tulee 6- ja 14-vuotiaat (!!). Vieraistakin selvittiin hymyssä suin.

Koululapset nukkuvat maanantaita autuaasti yli puolenpäivän, kun selvisivät taas yhdestä kouluvuodesta ja saivat kouriinsa vähintäänkin tyydyttävät todistukset. Isoinpana juttuna tietenkin se, että vanhimmainen sai oppivelvollisuutensa kunnialla pakettiin. Oltiin lauantaiaamuna puolison kanssa liikuttumassa yläkoulun kevätjuhlassa ja tuli taas niin hyvä ja luottavainen mieli tuosta koulusta. On se niin kiva, että siellä tulee joku meiltä olemaan vielä monen monta vuotta.

Vanhimmainen sai ansaitun matikkastipendin, jännää reilun viikon lukiovalintoja, ja on onnistunut täyttämään kesäloman parilla viikolla kesätöitä (hampurilaisravintolassa), parilla viikolla intensiivistä hevostelua ja sitten vaihtelevalla intensiteetillä koirien ulkoilutusta, lisää hevostelua ja kuulemma hieman yleisurheilua. Taidamme antaa tytön tehdä melkein mitä mielii tämän kesän.

Ja minä olen viikon päästä jo pohjoisessa, mummun kanssa, aloittelemassa kolmen kuukauden päivystyspestiä. Selvittiinpäs tähänkin asti, varmaan tästäkin!