Lauhtui

Lauhtui. On laskettu kerran mäkeä, luisteltu kerran. Puoliso ja vanhimmainen hiihtävät. Ehkä pieni autokin saadaan kohta taas henkiin.

Oltiin eilen mummilla ja papalla, eli monta tuntia autossa ja sitten perillä syömistä, lisää muistipelejä ja ulkoilua. Lisälapsi oli puhelias ja reipas, niin kuin tuntuu useimmiten olevan. Siitä en ihan saanut selvyyttä, miltä tuntui pitkä ja pimeä matka "kotiin" Suomen talvessa.

Vanhemman roolissa

Piti päivittää tietoihin, että lapset ovat 6-17-vuotiaita. Olisi ehkä pitänyt päivittää ilman mitään omien lasten synttäreitäkin, onhan lisälapsemme sen 17v. Mutta kun omakin vanhimmainen pääsi vyörähtämään vuotta vanhemmaksi viime viikolla!

Minusta on ihan hassua, että hän on jo sen ikäinen. Minulla on edelleen usein sellainen olo, että olen kirjoittaja ja lukija ja luonnontieteilijä joka vaan esittää olevansa myös äiti. Kuinka kauan menee, että jokin tuollainen rooli tuntuu ihan oikeasti omalta itseltä? Sitten kun on jo isovanhempi, ehkä sitten?

Ja nyt tästä putkesta on kohta jo lähdössä ensimmäinen yrittäjä, itsenäiseen elämään. Onneksi hän ei ole lähdössä ihan vielä. Edessä on hänellä vielä kaksi ja puoli lukiovuotta, ja siihen väliin yksi vaihtovuosi Italiassa. Vai pitäisikö se vaihtovuosi laskea itsenäiseksi elämäksi?

En tiedä. Kiva on ollut tuon meidän vaihtarin kanssa, vaikka toki pakkaseen olemme väsyneet jo kaikki. Ehkä huomenna IHAN OIKEASTI lauhtuu. Pari viikkoa ollaan nyt jaettu huusholli. Kohta alamme molemmat osapuolet kaivata aktiivisia kieliopintoja. Minä halua oppia italian kellonajat hieman tarkemmin. Ja miten sanotaan takana, edessä, päällä, alla... Hän haluaa oppia lisää käyttökelpoisia fraaseja.

Pakkasen aitaama

Pakkanen rajoittaa elämää. Lapset nyt lähtevät enemmän tai vähemmän reippaasti kouluihinsa (mukaan luettuna italialainen), jalan tai bussilla, ja onneksi iso autokin suostui käynnistymään. Pienempi sanoi taas vaan naks-naks-naks eli minun osaltani päivän menot saavat olla jalkapatikassa hoidettuja.

Ei oikein huvittaisi lähteä kauppaankaan.

Kulttuuri-immersiota

Vaihto-oppilas ollut meillä nyt reilun viikon. Meillä ollessaan hänen suomen sananvarastonsa on jo laajentunut. Uusia sanoja ja ilmaisuja ovat ole hyvä, huomenta, hyvää yötä ja etenkin tärkeä "missä pupu on". Opettelun alla ovat myös muodot nukkumaan, syömään ja hiihtämään. Näitä sanoja tulee kuultua aika säännöllisesti tässä huushollissa.

Italiaa ei olla vielä juuri opittu lisää (puolison kanssa on siis koetettu vähän opetella cd-kurssin muodossa, mutta ollaan alkutekijöissä). Ruokalajeja on opittu jonkin verran sekä käytännössä että teoriassa.

Kulttuuri-immersioon kuuluvat suomalaiset elokuvat. Aloitettiin aika kamalasti elokuvalla Uuno Epsanjassa, mutta lauantai-iltana päästiin onneksi kuiville katsomalla Napapiirin sankarit.

Mukaan

Nyt on neljä lukujärjestystä jääkaapin ovessa, myös vaihto-oppilaan. Ja wilma-tunnuksia yksi lisää. Pesty vaihtarinkin pyykkiä. Arkisilla teoilla otetaan porukkaan mukaan?

Suomentakaa nyt joku

Kirjallinen harharetki. Luen Peter Wattsin aivan upeaa kirjaa Sokeanäkö. Suomentakaa nyt joku nuo muutkin Wattsit!!!!! Sama vaatimus koskee seuraavien kirjailijattarien teoksia: Connie Willis (joka on kirjoittanut muutakin aikamatkailua ja historiaa yhdistelevää kuin Tuomiopäivän kirjan) ja Lauren Beukes (jolla on muitakin aivan mainion kuuloisia juttuja Säkenöivien tyttöjen lisäksi).

Peter Watts on niin hyvä, ettei vaihto-oppilaan tulokaan stressaa iltaisin, eikä viimeisten kasvatustieteiden opintojen paine haittaa liikaa päivisin.

Rimakauhua

Lauantaina seisottiin Jyväskylän lentokentällä, kädessä pahvikyltti jossa luki meille tulevan vaihto-oppilaan nimi. Toisen kerran iski kauhea rimakauhu. Ensimmäisen kerran se iski perjantaina, kun petasin tulijan sänkyä ja tein tilaa hänen kamppeilleen ja konkreettisesti hokasin että meille on tulossa ASUMAAN joku teini jota emme tunne.

Lentokentällä koko perhettä alkoi pelottaa ihan hirveästi. No onneksi ei tarvinnut odottaa liian kauaa, ja tyttö tuli flunssaisen käheänä mutta iloisena. Pakkanen ja Suomen maisemat tuntuivat kuulemma kummilta, ja kyllähän kaikki on taatusti erilaista kuin kotipuolessa. Juttua riitti autossa ja kotonakin ja saimme hänet lauantain aikana suhteellisen hyvin asettumaan, ainakin tavaroiden puolesta. Nuorimmainen ihastui välittömästi, pojat ottivat tulokkaan oikein luontevasti ja hyvin vastaan mutta vanhimmaiseen iski valtava ujous ja välttely. Nyt se on jo vähän helpottanut, ja helpottaa lisää pikku hiljaa kunhan kielimuuri alkaa murtua ja osittain yhteinen kouluarki pyöriä. Itsessäkin tunnistin halun vetäytyä ja onhan se ihan erilaista ottaa joku tänne ihan olemaan, ei vaan kylään. Pitää puhua käytännön arjesta ja periaatteista, muun muassa. Ja nuo "isot tytöt" joutuvat hakemaan oman tasapainonsa kun jakavat huoneen ja ovat kumminkin toisilleen ihan vieraita.

Vaihtarimme tuntuu vanhemmalta kuin oma kohta 17 täyttävä, mutta ei hän kuitenkaan aikuinen ole. Mielenkiintoista nähdä miten arki lähtee rullaamaan. Tänä aamuna vein tytöt kouluun ja haenkin heidät ja menemme hommaammaan bussikortit. Sitten olisi tarkoitus että tytöt hoitavat itsensä kouluun ja koulusta. Ennustan vaihtarille aikamoista päänsärkyä jossain vaiheessa tällä viikolla.

Hirvittääkö?

Tietenkin hirvittää, vähän. Huomenna iltapäivällä meillä on lisälapsi täällä. Olemme olleet yhteydessä häneen ja hänen äitiinsä ja saaneet jonkinlaisen kuvan siitä kuka meille muuttaa asumaan. Mutta huomenna hän istuu meillä keittiön pöydän ääressä, hänelle pitää näyttää kodin kaikki kolkat ja selittää perheen kaikki asiat.

Miten lapset loppuviimeksi ottavat hänet vastaan? Iloiten he odottavat, mutta silti. Viisi kuukautta on tavallaan lyhyt aika, mutta on siinä kestämistäkin jos puolin tai toisin ei kemiat kohtaa.

On ostettu peitto, teetetty uusi avain, tiedetään milloin hän menee kouluun ja minne, on mietitty tekemisiä kevätkaudelle ja ajateltu että bussikorttikin pitää mennä hankkimaan, mielellään aika pian. Mutta mitä on unohdettu?

Ulkona on järkyn kylmä eli sisälläkin on viileää. Makkarit pysyvät lämpiminä ja tilanne helpottuu heti kun lauhtuu vähänkin - mutta onhan tämä aikamoinen tervetulotoivotus.

Edessä siis mielenkiintoinen uusi kokemus.

Pelmahtelua

Nuorimmainen pelmahtelee edelleen harva se yö meidän sänkyymme. Pelottaa. Nuorimmaisen iloksi meille pelmahtaa parin päivän päästä lisälapsi Italiasta. Pieni saa nukkua patjalla meidän lattiallamme, ehkä pahimman pelkoiän yli.

Lähipiiriin on pelmahdellut sairautta ja sairaalareissuja. Ja se ihminen jonka kanssa seurustelin 16-vuotiaana on kuollut. Kaikenlaista tulee tilaamatta.

Pakkanen tuli. Autot eivät inahtaneetkaan ilman lisäapuja. Koulu alkoi. Koululaiset horrostavat pakkasen ja aikaeron vuoksi.

Talvea hakemassa

Kolme vuotta sitten vietimme ihanaisen vuodenvaihteen Kilpisjärvellä, mummu mukana. Mietitytti voiko saman uusia, mutta onnistui se. Toissa sunnuntaina siirrähdimme Savoon, ja maanantaiaamuna unisina autoon, lähtö onnistui 8.30 ja alaikäiset kansalaiset torkkuivat vielä muutaman tunnin samalla kun valkoinen ratsumme kiiti kohti pohjoista ja talvea. Pysähdykset Torniossa, Pellossa ja Sonkamuotkassa. Viimeiset sata kilsaa ikkunat jäässä ja maisemat pimennossa. Perillä kaikki ihanasti ja hyvin. Kiekula on talona tuttu ja meille täydellisen kokoinen. Lunta puolisen metriä, taivas tähdessä.

Seuraavat päivät menivät sitten pitkään nukkuen ja myöhään valvoen, ruokaa laittaen ja syöden, Pandemiaa pelaten, TV:stä juniorilätkää katsellen, lukien vähän kasvatustiedettä mutta enemmän scifiä, saunoen ja vaihtelevissa määrin ulkoillenkin. Lapsista etenkin tytöt olivat intomielisiä mäen laskijoita (stigat, liukurit ja pulkka saivat kyytiä), kävivät isänsä kanssa Saanan vankallakin laskemassa. Kävi puoliso 14-vuotiaankin kanssa naparetkeilemässä, Mallan etelän puoleisella "huipulla", vaikka tuuli oli aika navakka.

Onneksi kansalaiset olivat kohtuullisen terveitä, mitä nyt pientä köhinää.

Tartutetaan lapsiinkin tarve käydä joka talvi pohjoisessa.

Itse nautin eniten siitä, kun Kilpisjärvellä aivot menee pois päältä ja saa olla vaan.

Mälsä oli taasen pakata kamat sunnuntaina autoon ja valua etelään, etelään, etelään. Jossa oli pakkanen mutta sentään siistiä kun appivanhemmat olivat lunastaneet joululupauksensa ja siivonneet.