Synttäreitä urakalla

On ollut taas se viikonloppu, kun meillä juhlitaan nuorimmaista (ensin kaverit, sitten isovanhemmat) ja siinä sivussa toiseksi vanhinta joka kohta siis täyttää kypsät 15 vuotta. Ja samalla on kotikadun järjestämä katukirppis.

Kirppis tuli pidettyä puolivaloilla, mutta meni siinä futiskortteja, frisbeegolfin kiekkoja ja jotain pientä muutakin. Ja ainakin tapasi taas ihmisiä. (Ja tuli ostettua vain yhdet juhlakengät.)

Ja synttäreillä oli pieniä ja isoja - sunnuntain katukirppiksen yhteydessä ja jälkeen vielä rääppiäisillä kutsuttuja ja kutsumattomia lapsia ja aikuisia. Bueno.

Mutta onhan se väsyttävää! Laskin, että jos lapsen synttäreitä juhlii edes jollakin tavoin noin 20 vuotta per lapsi (jos se vaikka käy kotona synttäreiden kunniaksi vaikka muualla jo asuisikin), niin meidän huushollissa se on yhteensä 80 kertaa. Tämän viikonlopun hulinat mukaan luettuina olemme hoitaneet tästä urakasta jo 51 synttäriä! Ja kaiken aikaa sankarit ja heidän vieraansa kasvavat ja kypsyvät.

PS. Puolisoa oli tullut ehkä informoitua vähän huonosti siitä ketä kaikkia meillä ramppaa päivän aikana. Totesi iltapäivällä että meillä on vissiin avointen ovien päivät. Ihan hyväntuulisena onneksi.

PPS. Ja mummi totesi että jos joskus ei jaksaisi lähteä tapaamaan ihmisiä mutta kumminkin haluaisi heitä tavata, voisi varmaan ottaa tuolin meidän eteiseen ja seurata ketä tulee ja ketä menee.

Yskää, riparia, kakkuja

14-vuotiaalla paha yskä. 6-vuotiaalla menossa viimeiset päivät ennen synttärijuhlia ja samaten viimeiset päivät eskarin kiinteistössä - kesäkuun aluksi siirtyvät kesäeskariin ennen kuin jää lomalle. Isoilla tytöillä menossa lukuvuoden viimeinen koeviikko - hiukan stressiä ilmassa.

Olin keskiviikkoiltana 14-vuotiaan rippikoulun vanhempainillassa. Tunnelma oli jännä. Tuli sellainen olo, että tämänikäinen ja tässä elämäntilanteessa olevien porukka se sitä rippikoulua juuri tarvitsisi. Puhuttaisiin tärkeistä ja isoista asioista, punnittaisiin elämää ja arvoja. Ja just tuolleen puolituttujen kanssa ja sielunhoidon ammattilaisten ohjaamana.

Miellytti kyllä, kun pappi korosti että rippileiri ei ole mikään käännytysleiri. Reilun hengellisesti aikoivat toki keskustella. Mutta totesi että vetäjienkin kesken on linja- ja käsityseroja, eivätkä he kuulemma "pyri keinotekoiseen yksimielisyyteen". Minusta tämä oli mahtava, raikas tuulahdus. Aito dialogi ei ala yhteisymmärryksestä tai yhteisymmärryksen tavoittelusta eikä useinkaan pääty yhteisymmärrykseen. Tärkeää on kuunnella ja tulla kuulluksi, ymmärtää moninaisuutta ja sitä miten erilaiset ajattelutavat voivat sovussa asustaa ja työskennellä rinnakkain. Kenellekään ei sanota miten kuuluu ajatella ja uskoa. Ah.

Taistelua

Käki kukkuu ja pääskytkin tulivat muutama päivä sitten. Heräsivät sitten itikatkin. Viime yö oli jo melko mielenkiintoinen, ja esimerkiksi vaihtarimme ei saanut enää aamuyöstä nukuttua kun ensin herättivät ötökät ja sitten piti valveilla valo.

Myrkyttää en halua, eli mekaanisia esteitä peliin taas. Savupiippuun menevistä tuuletusluukuista ne enimmäkseen tulevat. Nyt on teipattu luuttukankaat niiden eteen, kuten joka alkukesä. Ja kaupasta löytyi parempi versio oviverhosta, ja aloitin tämän työpäivän virittämällä sen tyttöjen parvekkeen oveen.

Daa

Niin, olen koko ajan ajatellut että nuorimmainen saa juhlien yhteydessä ihottumaa karkeista ja niiden lisäaineista. No tuli muutama viikko sitten mieleen että kummasti lapsi raapii itseään kun on syönyt isoja porkkanoita välipalaksi. Nyt on koetettu olla ilman raakaa porkkanaa ja omenaa ja olen taipuvainen ajattelemaan että iho on parempi. Daa. Ei ne ehkä olekaan olleet ne herkut, vaan terveellisyyttä ylläpitämään lisätyt dippiporkkanat ja automatkoilla järsityt omenat...

Kasvua

Tähän aikaan vuodesta kasvavat muun muassa nurmi ja lehdet, mutta kasvavat lapsetkin. Meillä on kohta 7-vuotiaalla nuorimmaisella joku henkinen kasvupyrähdys. On koetettava pysyä perässä, ettei tule vahingossa jarrutelleeksi. Lapsi tykkää olla kavereilla, jopa yökylässä. Pupu, vanha rakas pupu, on unohtunut hyllyn päälle. Ja ihme! Lapsi on ruvennut lukemaan itselleen iltasatuja ja jopa nukahtamaan yksin. Tätä on koettanut saada aikaan jo vuosikausia - JA NYT!

Ihan mahtavaa

Ette nyt naura, mutta melkein hienoin uutinen tänä keväänä oli se, kun Jyväskylässä aloitettiin muovijätteen keräys. Ja meidänkin kulmillemme tuli keräysastia. Perustin eilen meille vielä yhden keräyssankon keittiön kaappiin, ja tavoitteena on että sekajätesankoon kertyisi oikeasti tosi vähän tavaraa.

Kun toukokuun palkka vihdoin tulee (tämä osittaistyöttömän elo on siitä hankalaa, että tulee kyllä erilaisia palkkoja ja päivärahoja, mutta epäennustettaviin aikoihin), ostakaamme siistimpiä kierrätyskasseja ja perustakaamme vihdoin sellainen kunnollinen kierrätysasema, vaikka porstuaan.

Aurinkoa

Ah. Lämpöisää vielä pari päivää. Eilen illalla esimerkiksi söimme vaihtarin uppopaistamaa tavaraa (paprikaa, avokadoa, mozzarellaa) ja nuorimmainen söi leikkimökin katolla. Ja rupatteli naapurin isän ja äidin kanssa jotka istuivat iltahkahdeksalta ottamassa aurinkoa naapurin puuvajan katolla.

Kertakaikkiaan, oli mukava aurinkoviikonloppu. Lauantaina kävimme osan porukasta kanssa puolison siskon luona Turussa, lasten serkun 2v päivillä. Puoliso ja kaksi siskoaan olivat pitkästä aikaa samassa paikassa samaan aikaan, eli jumivat keittiöön puhumaan liki koko ajaksi.

Eilinen äitienpäivä meni toipuessa ja ostokakun varassa, mutta päästiin iltapäivällä puolison kanssa katsomaan JJK:n voittoisa kotipeli, ja illalla tosiaan lämpöä ja uppopaistettua mozzarellaa. Ei hullumpaa. Ihme muuten: ei tullut kylmä siellä jalkkispelissä!

(Nuorimmainen elää ihanan vapauden ja innon aikaa, kun hän on oppinut pyöräilemään ja hänellä on lupa mennä yksinkin. Samoin hän on keksinyt innostua jalkapallosta, ja siihen hän saa jopa veljiä seuraksi pihalle joskus. Ja kumma kyllä, lapsi touhuaa pihallakin itsekseen aina välillä. Nytkö hän kasvoi isoksi? Pikkulapseudesta taitaa muistuttaa enää se, että illalla ei ole kivaa nukahtaa yksin.)

Puoli vuotta vai vuosi?

Vaihtarimme on meillä enää reilun kuukauden. Vanhimmaiselta jos kysytään, hän ei lähde yhtään liiian aikaisin. Ei meillä mitään varsinaista kriisiä ole ollut eikä ole, mutta vanhimmaistamme rasittaa ylimääräinen henkilö hänen huoneessaan, eivätkä henkilökemiat synkkaa ihan parhaalla mahdollisella tavalla.

Itse huomaan, että tämä viiden kuukauden vaihto on liian lyhyt. Hyvä että meidän lapsukaisemme on Italiassa koko vuoden. Vaikuttaa siltä, että tässä neljän kuukauden paikkeilla tulee joku notkahdus, ja veikkaisin että vaihto-oppilas alkaisi integroitumaan kunnolla osaksi perhettä vasta tämän vaiheen jälkeen. Olisi pakko keskustella hiukan enemmän molempien osapuolten tarpeista ja tavoista ja alkaa etsiä lisää uusia yhteisiä tekemisiä. Mutta kun lähtö on kohta edessä, ei kumpikaan osapuoli koe tähän tarvetta. Suhde jää pinnallisemmaksi, joskin taatusti pysyy yllä vuosia ja vuosia sen jälkeen kun vaihtari on matkustanut takaisin kotiin.

Mutta enemmän tämä silti on pitkä vierailu kuin uusi sisarus- tai vanhemmuussuhde. Jäädään odottamaan, miten vanhimmaisemme käy.

Kesä?

No nyt on sitten kesä. 6-vuotias pyöräilee uudesta taidosta innostuneena, pojat pyörivät ulkona, vaihtari odottaa että toipuisi pikkuflunssastaan ja pääsisi hänkin ulos.

Olin maanantain ja tiistain Helsingissä viimeisiä opetuksia hoitamassa. Tämän päälle olin sopinut niin monia omiin töihin liittyviä tapaamisia, että kotiin palatessa oli pää aika täynnä puhetta ja kuultua. No tästä voi rauhoittua loppukuuksi organisoimaan osaksi dataa, osaksi omaa päätä.

Tapasin muun muassa kollegan, jonka kanssa nykyään paljon kirjoitamme. Totesimme että saattaisi olla aika siirtyä tutkimussektorilla enemmän yksityisen rahan perään. Kun ihan perustutkimuksellekin pitäisi alkaa hankkia YRITYSKUMPPANEITA! (Ja kun tämän vuoden kokemus konsulttifirmalle työskentelystä on ollut ihan hyvä.)

Osaksi pitää alkaa organisoimaan perheen menoa. Toukokuu on aina yhtä haipakkaa.

Olin yötä Vuosaaressa sen aikaisen tuttavan luona. Vuosaari oli entisensä - siellä voisi edelleen asua, se on hyvä paikka. Kuuluimme tuttavan kanssa samaan pienryhmään silloin joskus kymmenen vuotta sitten. Emme ole koskaan olleet sydänystäviä, mutta pienryhmäläisyys aiheuttaa sen, ettei harvoin tavatessamme tarvitse puhua sisustuksesta ja TV-ohjelmista vaan voi suoraan sukeltaa merkityksellisiin aiheisiin. Tyytyväistä hyrinää tähän.