Hidasta ja myräkkää

Aika hidasta on käydä läpi noita arkistojuttuja. Olin siis viime viikon Rovaniemellä, ja kaiken muun häsäämisen ohessa (tutkijakaverin kanssa työn suunnittelua, mummun kanssa mökillä oloa, entisten työkavereiden kanssa luuhaamista mm. taidenäyttelyssä (!) ja Kauppayhtiöllä) luin toimintakertomuksia sen minkä ehdin. Vuoden ehtii lukea ja muistiin merkitä päivässä. Onneksi materiaalia kertyy vaan se kansio vuodessa, eli kyllä minä ehdin ja jaksan tehdä merkinnät ennen joulua.

Mökkimme tienoilla on ilmeisesti vaarallinen tie, vaikka onkin iso ja suora ja hyväkuntoinen. Siinä tipahti nimittäin kaksi isoa rekkaa ojaan viikon sisällä.

Tulimme äitini kanssa lauantaina mökiltä tänne. Hän halusi nähdä vielä vanhimmaisen ennen kuin tämä lähtee maailmalle. Tämä päivä menee siis hänen linja-autoon pistämisensä merkeissä, ja pari lasta pitää rokottaa, mutta sitten olisi loppuviikko taas arkistotyötä - onneksi täällä Maakunta-arkistolla.

Oli ollut myräkkää perjantaina ja lauantaina. Keräsimme eilen pihalta melko paljon oksia. Tyrnipensaamme on tekemässä ensimmäisen kerran satoaan (vaikka on seissyt pihalla jo neljä vuotta). Karviaisia oli ennen pohjoiseen lähtöä pensaallinen, mutta onneksi olivat linnut tehneet selvää jälkeä viikon aikana.

Nuorimmainen on oppinut tulemaan koulusta itse kotiin, ja intoa olisi jopa kävellä aamulla itse koululle. Kunhan saisivat nyt tehtyä koulutien remontin loppuun!

On vuosi 85

Tai siis on poronhoitovuosi 1985/1986. Keväällä pamahtaa Chernobyl, mutta sen vaikutukset eivät vielä näy tämän vuoden toimintakertomuksen lehdillä.

Istun siis tämän viikkoa Rovaniemellä Paliskuntain yhdistyksen arkistossa, ja teen sitä mihin varsinaisesti sain apurahan. Luen läpi Paliskuntien toimintakertomuksia ja kirjaan niistä ylös huomioita liittyen vaikkapa luonnonoloihin, säähän, laitumiin, tuotteiden kauppaan, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, lainsäädäntöön, petokysymykseen, teknisiin vimpaimiin. Tämä on hidasta työtä, mutta luulenpa että jouluun mennessä minulla on koneellani aineisto jota arvokkaampaa en koko urani aikana pääse käsittelemään. Eli kärsivällisesti nyt vaan naputellaan.

Olen päässyt siis jo vuosista 1982/1983, 1983/1984 ja 1984/1985. Tämän iltapäivän aikana pääsen varmaan tuon 1985/1986 -kansion loppuun ja ennen kotiin lähtöä saatan ehtiä näkemään vielä Poro ja Riista Oy:n konkurssin keväällä 1989.

Joo ja näitä arkistokeikkoja tulee syksyn mittaan noin viikko kuukaudessa. Hissun kissun etenen kohti nykypäivää. Jyväskylässä pystyn lukemaan Maakunta-arkistossa vuodesta 1928 alkaen kohti maagista vuotta 1982 (jota vanhempia papereita eivät siis ole saaneet toimitetuksi Maakunta-arkistoon täältä Rovaniemeltä).

Aika kiehtovaa on käydä läpi noita JUURI SILLÄ HETKELLÄ kirjattuja lauseita, kun tulevaisuudesta katsoen tietää mitä elinkeinolla on edessä. Toisaalta, tulevaisuudesta katsoen tulkinta on niin helppoa ja näkee jotain trendejä ynnä muuta, joista ei jossain tietyssä hetkessä ole kuin aavistus tai häivähdys. Tosi kiinnostavaa on lukea niitä välittömiä reaktioita vaikkapa tekniikan muutokseen tai maankäyttöasioihin.

Sitku

Tämä on varmaan juuri sellaista aikaa, jota tulee ikävä sitten joskus vanhana. Täydet kalenterit ja antoisassa iässä oleva lapsilauma moninaisine menoineen, tarpeineen ja suunnitelmineen.

Tein aamulla munakokkelia pojille ja mietin, että kyllä puolisokin varmaan ihmettelee sitten keinutuoli-ikäisenä että miten kummassa minä sain aikaiseksi pitää huolta perheestä, kun vanhana toteutan itseäni rehellisesti eli lähinnä vaan istun ja luen.

Onko tämä pahimman laatuista sitku -ajattelua, sukua sille että kyllä haudassa ehtii sitten levätä? Nää, minä olen siinä kohtaa onnekas, että esimerkiksi työni olen voinut järjestää pitkälti haluamallani tavalla ja monella muulla mielekkäällä tekemisellä maustaen. Lapset tämän aikataulun vieläkin pitkälti sanelevat, ja uskon kaikkia niitä jotka sanovat että tämä investointi kyllä kannattaa.

Ja paljon olen ehtinyt vaikkapa tänä kesänä lukemaankin. Kirjoittamista lähinnä ajattelemaan.

Pikainen työpäivitys

Yhden puolikkaan päivän olen siis apurahatutkijana istunut yliopiston työkolossani. Eilen istuin puolikkaan päivän maakunta-arkistolla ja plarasin vanhoja papereita. Tätä osastoa tulee olemaan tarpeeksi syksyn aikana. Tänään olisi tarkoitus puhua kollegalle Ranskaan, ja suunnitella yhtä kauan aikaa työn alla ollutta käsikirjoitusta.

Syksyn aikana pitänee kirjoittaa kaksi pientä apurahahakemusta: tämän arkistotyön jatkolle, ja yksi lumimallinnnukseen. Mutta nämä ovat viime syksyltä valmiina eli kovin paljon työaikaa ei niihin mene. Sitten. Oman tieteenalani lehtoraatti on avoinna haettavaksi Helsinkiin. Kaksivuotinen pesti. Johon minulla ei ole mahdollisuuksia jos kukaan oikeasti dosenttitasoinen vaivautuu paikkaa hakemaan. Ja joka veisi kaiken ajan ja energian jos sen kumminkin saisi. Mutta haettava sitä on, muu ei auta.

Mutta onhan noita muitakin jatkosuunnitelmia.

Harrastepuolellakin on asioita joita voisi jatkossa tehdä jonkin verran myös ns. rahasta, mutta pidän ne mielellään harrasteina jos mahdollista.

Lähinnä toivon että saan tehtyä mielekästä hommaa tämän vuoden, ja sen jälkeenkin. Sekään ei haittaisi, jos heinäkuun lopussa tekemäni työttömyyspäivärahahakemus olisi viimeinen pitkiin aikoihin.

Mitä ajattelin TÄNÄÄN

No en vielä ole ehtinyt ajattelemaan juurikaan. Toimimaan lähinnä. Lapset kouluun, auto katsastukseen, muutama sähköposti. Iltapäivällä voisi käydä muutaman tunnin meditoimassa arkistolla: katsomassa mitä papereita Oulusta on minulle lähetetty, ja laskemassa kuinka kauan niiden tarkka läpikäyminen tulee viemään. Olympialaisia ei ehdi enää katsoa kylliksi, kun pitää olla aamusta skarppina ja tehdäkin jotain.

Koulu on alkanut pojilla rutiinilla ja nuorimmaisella kevyen innostuneesti. Tällä viikolla hän aloittaa olla myös iltapäiväkerhossa eli päivät venyvät noin neljään ja alkavat olla aika väsyttäviä. Mutta saapa olla jonkun aikuisen valvovan silmän alla eikä tule pelattua Hay Daytä liikaa.

Olipa turistinen viikonloppu. Puoliso halusi käydä juoksemassa kilpaa Helsingissä ja päätimme lähteä yhdessä. Kun oli isohko hotellihuone jo varattuna, ja ylijäämäiset ihmiset pystyivät nukkumaan Järvenpäässä junamatkan päässä mummilla ja papalla. Isot lapset kävivät peräti elokuvissa ja Kansallismuseossa (joka oli pieni pettymys teineille, osa talosta oli remontissa ja "Vedenalaiset huoneet" oli valokuvanäyttely). Nuorimmainen seurusteli mummin kanssa. Näin marathonin lähdön ja totesin tapahtuman melko hurmoshenkiseksi. Kestävyysurheilu aiheuttaa ilmeisesti aikomoista riippuvuutta, mutta sellaista jota ei pidetä pahana. Sitten katsoimme isojen lasten kanssa vähän lisääkin juoksua ja kaikki näimme maaliintuloa melkein tunnin. Puolisokin tuli ja oli ihan hyvävoimainen. Sunnuntaina menimme monen vuoden tauon jälkeen vielä Linnanmäelle. On se kiva paikka, vaikka onkin kallis. Kuljin nuorimmaisen kanssa ja isot menivät omia teitään.

Oma kolo

Jotenkin iso hitaus ja arkuus on ollut lähteä taas liikkeelle kotitoimistolta, ja mennä nysväämään omia pieniä juttujaan yliopistolle muiden sekaan. Minulla on nyt siis työtila huoneesta, jossa on yksi minulle tuttu intialainen mies sekä kaksi suomalaista naista, toinen tuttu, toinen ei. Tähän mennessä olen saanut kipattua työpisteelleni muutaman kassin tavaraa, mutta tänään päätin mennä ihan istumaan hetkeksi. Hetki kesti sen aikaa kun nuorimmaisen koulupäiväkin, eli sen aikana ehti järjestellä tavaransa, oikoa kynänsä, päivittää tietokoneensa ja säätää työtuolinsa. Ja puhua muutaman sanan huonekavereiden kanssa (typistynyt tällä viikolla yhteen intialaiseen), lounastaa puolison kanssa hyvää yliopistoruokaa, nähdä vähän mieltänostattavaa väitöstilaisuushermostuneisuutta ja moikkailla tuttuja käytävillä.

Ehkä minä mahdun sinne yliopistoelämäänkin, vielä vuodeksi. Sen verran kun siellä arkistossa-istumis-työltä ja elämän muulta touhulta ennättää olla. Ruoka on hyvää, seura on plussaa, eikä sekään haittaa että pitää oikeasti keskittyä.

Uutta kohti

HUOMENNA alkaa koulu. Eilen on ostettu vielä vähän vaatteita ja päivitetty esim. repputilanne. Tänään pitäisi leikkuuttaa poikien ja oma tukka ja leikata nuorimmaisen kynnet. Mennä ajoissa nukkumaan. Alkaa arki.

Ja meiltä lähtee koulutietään kulkemaan nuorimmainenkin. Ei se taida olla vauva enää? Tässä vaiheessa sitä jotenkin arvioi omaa vanhemmuuttaan - onko lapsi semmoinen että se tulee pärjäämään koulun käynnin kanssa ja koulun ihmisten kanssa. Kyllä kai.

Vanhemmat lapset ovat jo aika sinut oman koululaisuutensa kanssa. Kuudesluokkalaisen pitää lähinnä jaksaa paarustaa tuo vuosi läpi. Ysille menevän haasteena on tietenkin valita fiksusti seuraavat koulut, mutta suhtaudun häneen nykyään tosi luottavaisesti. Hän tuntuu olevan hyvässä elämänvaiheessa ja jotenkin valoisa tulevan suhteen.

Vanhimmaisen lähetämme 8.9. aamulla kohti Italian kouluvuotta. Ja uutta perhettä siellä. Hänen luonteellaan varustetulle se ei tule olemaan helppo vuosi. Taas tulee arvioitua omaa vanhemmuutta. Olenko osannut antaa eväitä niin, että hankaluuksista huolimatta vuosi jää positiivisen puolelle?

Kesän laukut purettu?

Olisiko kohta kaikki kesän nimissä tehdyt reissut takana päin ja pyykit pesty? Vanhimmainen on kylläkin kaverin mökillä yökylässä, eli sieltä tulee varmaan jotain nuhjuista pyykkikoriin. Mutta leirikamppeet on jo ojennuksessa, matkalaukut paikoillaan ja melkein kaikki viime viikon elukkavaatteet pesty. Meillähän oli vanhimmainen melkein koko ajan tallilla, myös kaksi yötä teltan kanssa, ja toiseksi vanhimmainen serkun navetalla Savossa. Pyykkikorissa oli siis sekä hevos- että lehmätuoksuista materiaalia.

Savossa oli myös lauantaina kerran viidessä vuodessa pidettävä lähisuvun tapaaminen. Paikalle kutsuttuna mummulani jälkikasvu eli äitini sisarukset puolisoineen ja heidän aikuistuneet lapsensa perheineen. Tällä hetkellä kolme sukupolvea. Meitä oli läsnä jotakin alle 50 henkeä, ja paljon puhuttiin ja mukavaa oli.

Jos olen oikein ymmärtänyt, olemme ehkä kaikki Helsingissä ensi viikonlopun - ja minä Lapissa ennen kuin kuukausi loppuu. Ja kohta joudumme ostamaan uuden ison matkalaukun kun vanhimmainen alkaa pakata Italiaan lähtöään varten. Mutta nämä pakkaukset ja reissut saavat mennä jo syksyn piikkiin.

Viikonlopuksi Savoon puhumaan

Lähdemme kokoamaan perhettä takaisin Savosta. Huomenna on kerran viidessä vuodessa pidettävä sukutapaaminen. Paikalle odotetaan yli 50 henkeä kolmesta eri sukupolvesta ja ympäri Suomen. Paljon puhetta? Sunnuntaina keriydymme kaikki kotiin, pitkästä aikaa, koulun alkuja odottamaan (?).

Kirjahaasteita

On ollut ihanaa kun on ollut aikaa ja mahdollisuus lukea, ja jopa paljon hyviä kirjoja käsillä. Ah. Sain varattua jopa Vandermeerin Eteläraja -trilogian kolmannen osan ja ehkä ehdin jopa lukea sen ennen koulujen alkua (kun sitten taas väsyttää niin kamalasti iltaisin kun aamuisin pitää herätä seitsemältä).

Kun vein nuorimmaista mummun luokse Savoon, mietin että ei varmaan olisi fiksua mennä samalla käymään kotipaikkakunnan kirjastossa - kun sieltä kumminkin tarttuisi jotain mukaan ja sitten pitäisi miettiä palautuksia ynnä muuta hankalaa. No tietysti menin. Ja löytyi Kate Atkinsonin Hävityksen jumala, Haruki Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa sekä vielä Erin Morgensternin Yösirkus. Kaikki paksuja tiiliskiviä. Kuka käski mennä.

Just muutama päivä aikaisemmin olin huomannut olevani jo hyvässä vauhdissa tuttujen suosikkien lukemisen kanssa. Minullahan on tuossa oikeassa sivupalkissa lista kirjailijoita otsakkeen "Kirjahyllyn kestosuosikit" -alla. Listalla seuraavat kirjoittajat, joiden tekstejä olen lukenut teinistä asti, tai yli kymmenen vuotta ainakin: Guillaume Apollinaire, Italo Calvino, Agatha Christie, Gabriel Garcia Marquez, Peter Höeg, Ursula LeGuin, Stanislaw Lem, Rex Stout, veljekset Strugatski, JRR Tolkien, Göran Tunström, Kurt Vonnegut.

Apollinairen runokokoelman luin vahingossa läpi kevättalvella, kun piti suositella lukiolaiselle joku runokirja (ja taas hurmaannuin niistä runoista). Tolkienin Hobittia luen parhaillaan iltakirjana nuorimmaisen kanssa (ja taas ihailen valtavasti tarinankirjoittamisen taitoa, kieltä ja huumoria). Agatha Christien kirjoihin pohjautuvia Miss Marpleja katsomme puolison kanssa Yle Areenasta urakalla. Strugatskien Stalkerin luin talvella eikä viehätys ole kadonnut minnekään - Stalkerin luen noin joka toinen vuosi. Ja muutama ilta sitten otin hyllystä käteeni Vonnegutin Kalmasilmän ja aloitin sitä lukemaan. Loppuun tuskin pääsen ihan heti, kun on  nuo kirjaston kirjavuoret kahlattavana, mutta ehkäpä tämän vuoden aikana voisin palata uudelleen tähän ja samalla muihinkin kestosuosikkeihini. Vonnegutin jälkeen jäljellä olisivat vielä Italo Calvino, Gabriel Garcia Marquez, Peter Höeg, Ursula LeGuin, Stanislaw Lem, Rex Stout ja Göran Tunström. Olkoon tämä loppuvuoden 2016 oma henkilökohtainen kirjahaasteeni. Palaan mahdollisesti kertomaan, millaisia mielteitä nuo suosikit tässä hetkessä herättävät.

Jätehaasteita

Vuoden 2016 huippu-uutisiin kyllä kuuluu se muovinkeräyksen aloittaminen. Olen niin tyytyväinen siihen, miten kierrätys tällä hetkellä meidän huushollissamme toimii. Roskiin menee tosi vähän mitään. Semmoista epämääräistä menee, jota ei viitsi lähteä riipimään palasiksi jotta saisi muovin ja pahvin ja metallin erilleen, ja kovin likaista jota ei viitsi ruveta pesemään. Meillä on nyt isot kankaiset "tynnyrit" pahville, paperille, muoville ja panttipulloille. Sitten on kaapissa sangot metallille ja lasille ja pieni astia paristoille ynnä muulle sellaiselle. Sitten siellä on toki sangot seka- ja biojätteelle, joita tyhjennetään ulkona oleviin isoihin säiliöihin tarpeen mukaan (ja jäteauto tyhjentää ne kerran kahdessa viikossa). Useimpia kierrätyspöniköitä tarvitsee tyhjentää kerran parissa viikossa (kamat autoon, autolla lähimmälle kierrätysasemalle) paitsi panttipulloja vievät pojat rahantarpeen iskiessä. Ja paristoja ynnä muita viedään ehkä kerran vuodessa. Vanhoja vaatteita tulee perattua kaapeista myös noin vuosittain. Käyttökelpoinen menee Uffille tai Katulähetyksen laatikoihin, lumput myös Katulähetyksen laatikoihin. Onhan tuosta jonkin verran hommaa, mutta se on tosi tyydyttävää hommaa. Tuntee täyttävänsä velvollisuutensa eikä tavara jää olkapäitä painamaan, kuten se jää tarpeettomana kaapissa TAI jos sen heittää roskiin.

Onneksi asiat ovat jätepuolella kehittyneet huimasti viime aikoina.

Tämän sanottuani joudun tunnustamaan että huomenna ajamme Mustankorkean jäteasemalle peräkärryllisen sekalaista jätettä. Sain tyhjennettyä puuvajan 80-prosenttisesti (jääköön ne nurkassa olevat pilkotut laudat, vaikkei niitä koskaan poltettaisikaan) ja osa ulos heitetystä kamasta meni vain oikeille paikoilleen - suurin osa kuitenkin asettuu peräkärryyn ja sen jälkeen lavoille "käsitelty puu" ja "kuivajäte".

Syyskesän merkkejä

On hyväksyttävä että kesä vaihtuu syyskesäksi. Yöt pimenevät, ja kohta sen ottaa jo luonnollisena asiana. Yölaulajat ovat hiljentyneet, mikä on omille yöunille plussaa.

Koulut alkavat jo ensi viikolla (!) eli elämme viimeistä hajaannuksen viikkoa nyt kun se vielä on mahdollista. Yksi on mummulassa (nuorimmainen), yksi meni tänään Savoon serkulleni "kesätöihin" auttamaan lehmien ja lapsien kaitsennassa (15-vuotias) ja vanhimmainen viettää suurimman osan ajastaan tallilla.

Nuorimmaisen kanssa on pakattu koulureppu (ei kai se nyt voi tapahtua liian aikaisin?), katsottu syysvaatteet ja käyty kertaalleen kävelemässä koulumatka. Koulu ja reittihän ovat neidille tuttuakin tutummat. Jännitystä aiheuttaa lähinnä se, että koululle menevä iso tie tulee olemaan remontissa vielä monta viikkoa, ja turvallisin reitti vaihtelee varmaan päivittäin. Lupasimme että kävelemme hänen kanssaan sen aikaa, että remontti pääsee hyvään vaiheeseen. Ja onhan tässä isoveli naapurissa asuvine kavereineen, jotka voi sen jälkeen velvoittaa koulumatkaseuraksi.