Syvä talvi

Luin vanhasta paliskunnan toimintakertomuksesta että "syvän talven ajan porot olivat kotihoidossa". Epäilen että siinä on kirjoitusvirhe tai siis murteellinen muoto, eli pitäisi lukea "sydäntalven ajan". Silti tuo termi viehättää minua. Se oikeastaan kertoo hyvin sen miten vuodenajat muuttuvat ja syksy on sellainen vaihettumisen kausi jonka aikana kahlataan ensin nilkkaa myöten, sitten myöhemmin kaulaa myöten rännässä ja pimeässä kunnes talvi sulkeutuu pään päällä kokonaan kiinni ja ollaan syvässä talvessa. Pinta alkaa laskeutua taas kevättalvella, ja kohta kahlataankin alati madaltuvassa vuodenajassa ja sitten taas kohti syvenevää kesäntuloa, joka viimeistään juhannuksena on humauttanut uppeluksiin syvään kesään. Eikös sen voisi ajatella menevät jotenkin näin.

Tarina etenee kolmella eri aikatasolla

Rovaniemen viikko. Sää leuto, kostea, syksyinen. Istun aamusta iltapäivään paliskuntain yläkerrassa lukemassa papereita vuosilta 1988/1989 ja kun väsyn siihen, rinnalla papereita vuosilta 2014/2015. Tämä sekoittuu ihanasti kotipaikkakunnalla lukemaani, vuodelta 1954/1955.

Minua katsotaan kuin hiukan hassahtanuttta, tai ainakin kuin sellaista joka on ottanut harteilleen järjettömän urakan papereiden luvussa. Toisaalta sitten joku toimistolainen käy sanomassa että tietää henkilön joka haluaisi tietää kaikki maininnat porotaudeista, kunhan urakkani on päätöksessä ja kaikki kirjaukset ovat koneella. Minua on myös käynyt moikkaamassa jonkun paliskunnan joku setä, joka oli sitä mieltä että historialliset merkinnät olisi saatava yhteenvedonomaisesti ihan paperille ja paliskuntiin luettavaksi.

Onneksi olen myös uinut ja tavannut ystäviä ja kollegoja. Ystävän luona on ollut kylässä venäläinen ystävä, eli keskustelut siellä ovat ontuneet huonolla englannilla yhdestä väärinymmärryksestä seuraavaan. Lisäksi olen lainannut kirjastosta vanhoja graduja jostakin 70-luvulta. Ja onneksi dekkareita. Yhden tärkeän vanhemman kollegan tapasin ko. kirjaston pihalla. Hän kehotti penkomaan uutterasti, kirjoittamaan rohkeasti juttuja, ja kun totesin että pitää olla olematta jotain mieltä: "riittää että on oikeassa". Bonuksena sain kaameita tarinoita poroista nimeltä Alpo ja Alpo kakkonen.

Muutenkin viikon teema tuntuu olevan hiukan vanhempien miesten tarinoiden kuuntelu. Eilen aamulla laitoin kahvia hostellin keittiössä ja puhuin politiikkaa 75-vuotiaan, Australiassa elämänsä asuneen suomalaismiehen kanssa. Lounastin yhden paliskuntain virkamiehen kanssa ja kuulin hänen elämäntarinansa.

Äitini tuli myös eilen mökille syksyn viimeiselle käynnille, eli arkistopäivän jälkeen sain hieman tervetullutta reippailua veden noutamisen, äksyilevän uunin sytyttämisen ja sen sellaisten parissa.

Hyvä, lämmin, hellä

Vanhimmainen sanoo että kaikki siellä uudessa ympäristössä ovat kivoja. Ja että ruokailurytmi sopii hänelle.

Äidin mieli on hyvä, lämmin, hellä.

Italian oppeja

En ole ollenkaan raportoinut siitä miten vanhimmaisella menee Italiassa. Johtuu osaksi siitä, etten ole saanut kovin kattavia raportteja itsekään. Johtuu osaksi siitä, että haluamme antaa tyttären olla rauhassa - hän ei todellakaan ole skype -henkinen ihminen.

Perille hän oli päässyt ja viettänyt muutaman vähäunisen vuorokauden Milanossa toisten saman järjestön ihmisten kanssa. Perheeseen oli matkustettu reilu viikko sitten lauantaina. Koira on ihana ja sen kanssa tulee vietettyä aikaa - ihmisetkin ovat mukavia. Koulussa ei juuri ymmärrä mitään, mutta ihmiset on kivoja sielläkin.

Perheen vanhemmilta tuli viesti jossa sanottiin että tyttö on hiljainen mutta nauraa usein. On syönyt. Kaikki hyvin.

**

Tässä yhteydessä tuli miettineeksi mitä meidän perheemme oppi kun meillä oli täällä puoli vuotta italialainen. No, ainakin tuntemaan sen yhden yksilön ja sen tavat. Asioita hänen perheestään, suvustaan ja koulustaan. Vaihto-oppilaan pitämisen kiemurat - mahdollisella seuraavalla kerralla ei tarvitse miettiä niitä. Saimme äärimmäisen hyvän lasagnereseptin ja nyt tiedän miten tehdään oikein carbonaraa. Meille tuli hankittua kunnollinen spagettilävikkö. Eiköhän siinä ollut jo monta oppia yhden puolen vuoden ajalle.

Sadonkorjuun aikaa

Tervehenkinen, aurinkoinen, sosiaalinenkin viikonloppu. Puoliso kävi juoksemassa kilpaa, nuorimmainen kävi pelaamassa futaa, pojatkin tekivät jotain - jos eivät muuta, olivat mukana kun kävimme sunnuntaina partiohenkisesti pitämässä nuotiota. Mukana oli myös 15-vuotiaan kaveri ja nuorimmaisen kaveri ja jäi mukava, aurinkoinen olo.

(Hyvä niin, sillä etukäteen oli ko. nuotionpito herättänyt lähinnä ärtymystä ja ahdistusta kun mukana pitämämme kongolaistaustaiset eivät vastanneet puhelimiin, olleet kiinnostuneita tai sitten heidän perheillään ei tunnu olevan motivaatiota pitää lapsiaan/nuoriaan mukana toiminnassa tai ymmärrystä siitä miten se tehdään. Tämän selvittäminen vaatisi ponnistusta - ja pääpaino ponnistuksissa on tällä hetkellä ymmärrettävästi työssä. Olisi ja on myös vauvaperhetoimintaa, ja sen kanssa on myös tasapainoiltava herkästi jotta pysyy iloisella ja voimaannuttavalla saamapuolella.)

Työ on ollut ja on edelleen arkistossa istumista ja hakemusten lähettelyä. Syksyllä tulee menemään sisään 3-5 rahoitushakemusta ja yksi työhakemus. Syyskuun osalta molemmat rahoitushakemukset on lähetetty. Työhakemus lähtee tällä viikolla. Ja minä lähden ensi viikoksi taas Rovaniemen arkistoon.

Pihalta saatu kourallinen tyrnejä (ihme!), rutkasti hyvälaatuista omenaa ja jonkin verran pieniä luumuja. Kaupassa tarttui mukaan heräteostoksena LATVA-ARTISOKKA. Tervehenkisesti teimme siis hiukan omenamehua ja luumuchutneyn. Irvistelin tyrneille. Keitin latva-artisokan ja hämmästelin miten vähän syötävää niinkin isosta nuijasta jää. Ehkä latva-artisokkakutsut olisivat vegetaristin versio rapukutsuista (Helan går sjung hoppfaderallanlallanlej)?

Vaahtera on aloittanut pudottelemaan lehtiään. Haravointi antaa hyvää potkua viikottaiselle liikuntatuntien keräämiselle.

Uutta aikaa

Aika kumma, kun vanhimmainen ei ole enää täällä vaan meni Milanoon ja viikonlopun aikana matkustaa tapaamaan uutta perhettään. Olen siivonnut hänen tavaroitaan aktiivisesti varastoon. Huoneita ei olla vielä ehditty vaihtaa, mutta tämäkin tehdään mahdollisimman pian. Uusi aika on tässä ja nyt.

Itsestä ei oikeastaan tunnu kovinkaan haikealta. Puolisoa oli itkettänyt, kun hän oli joutunut katselemaan lapsen menemistä turvatarkastuksesta. Se onkin paha paikka. Helpompi se on sanoa hei hei omassa eteisessä.

Mielenrauhaa ja tasapainoa voi hakea vaikkapa istumalla edelleen arkistossa ja lukemalla asioista vuodelta 1951. Tai ajamalla tänä iltana viikonlopuksi autuaalliseen Paraisten ystäväkotiin.

Lähdön edellä

17-vuotias lapseni lähtee kahden tunnin päästä ajelemaan isänsä kanssa kohti pääkaupunkiseutua ja huomenna aamutuimaan lentää maailmalle.

Mitä hän siis tekee? Matkalaukku on auki ja puolinaisesti pakattuna huoneen lattialla. Lähtijä järjestelee pikkusiskonsa kanssa saunakammarin eteisessä olevaa keppihevostalliaan. Osittain ehkä psykologisena hyvästijättönä kodille ja entiselle elämälle. Osittain ehkä lahjaksi siskolle. Osittain ehkä siksi että pakkaamisen viimeistely olisi aika lopullinen asia. Osittain ehkä siksi, että isältä on saatettu periä taipumus tehdä asioita viime tipassa.

Itselläni on hyvin outo olo, jolle en osaa antaa nimeä.

Yksi lähtee, kaikki vaihtaa paikkaa

Jaahas. Vanhimmainen lähtee Italiaan käytönnössä huomenna illalla. Lento on torstaina aamulla, mutta menevät puolison kanssa jo lähemmäksi kenttää yöksi.

Odotan edelleen, että joku iso unohtunut järjestelyasia tulee mieleen esimerkiksi huomenna aamulla.

Elellään tässä melko normaalia elämää, tosin päätin tehdä vähäiset työni kotitoimistolta jotta olisin läsnä vastaamassa kaikkiin "missä on" -kysymyksiin. Ja ehkä vaan ylipäätään läsnä. Illalla on tarkoitus syödä tytön lempiruokaa. Tänään hän menee kavereineen vielä viimeisen kerran tältä erää tallille.

Tytön lähteminen johtaa suureen huoneidenvaihtoruljanssiin yläkerrassa. Teimme sellaisen päätöksen, että otamme puolison kanssa taas käyttöön jättimäisen huoneen, jossa nyt ovat olleet tytöt sekä gerbiilit. Ihan itsellemme emme sitä saa, vaan nuorimmaisen sänky jäisi sinne myös. Mutta pojat saisivat sitten omat huoneet. Ja isompaan poikien huoneista muuttaisivat väliseinäkkeen taakse myös gerbiilit tavaroineen. Eilen vanhimmainen vaihtoi gerbuille vielä viimeisen kerran purut. Järki tuli päähän, ja tyhjensin pikavauhtia sen osan poikien huonetta johon eläimet olivat muuttamassa. Saatiin siis yhteisvoimin siirrettyä tarvikkeet, pöytä ja iso terraario (tyhjänä) uuteen paikkaansa ja laitettua gerbiilit uuteen kotiinsa uusien purujen kera. Sinne jäivät rapistelemaan ihan tyytyväisinä.

Toinen pojista päätyi siis nukkumaan lattiallemme pariksi yöksi, mutta ei se mitään. Ensi viikolla järjestely jatkuu.

Jaetun kasvatusvastuun ihanuudesta

Sekin on ihanaa, kun on kaksi vanhempaa perheessä. Muistaako tästä aina olla iloinen? Kun ei aamulla tarvitse olla se ainoa, joka jaksaa kiskoa koululaisia ylös sängystä ja muutenkin hoitaa sitä arkea.

Mutta entäs sitten se, kun ei tarvitse kantaa kotona kaikkea huolta lapsesta, saati sitten nuoresta? Koulu menee tässä kohtaa kategoriaan itsestäänselvyydet, meillä on ollut nyt jo niin monta vuotta hyvä suhde sekä alakoulun että yläkoulun toimintaan (lukion toiminta on vielä hieman hämärän peitossa). Mietin kolmea muuta tahoa, lähinnä siksi kun aloin ajattelemaan miten hyvä kesä ja hyvä syksy meidän 15-vuotiaalla tuntuu olevan meneillään. Intoa ja jaksamista tuntuu piisaavan järjellisiin asioihin, käytös ei ole ihan samalla tavalla hermot pinnalle nostavaa kuin pari vuotta sitten ja yleisesti hankalaa on vähemmän. Onhan tässä ihan aikakin kulunut, poika kasvanut ja vanhemmat kypsyneet. Mutta annan minä tunnustusta tästä hyvästä kehityksestä kyllä muullekin kuin ajan kululle ja omalle osaamiselle:

1) Jalkapallojoukkue. Joukkueen nuori kurditaustainen valmentajamies tekee semmoista sosiaalityötä ettei paremmasta väliä. Joukkue on haastajatasoa, ei mikään huippu, ja poikien taustoja on sekä Suomesta että muualta. Valmentajan tavoitteena oli alusta asti tehdä joukkueesta yhteenpuhaltava porukka, joka on ylpeä tekemisestään. No onnistunut on. Ja esimerkiksi meidän poikaa tsempataan niin paljon ja niin hyvällä asenteella etten osaa edes sanoa miten iso merkitys sillä on ollut, on ja tulee olemaan.
2) Rippikoulu. Oikein vedettynä ihan selkeästi kasvun paikka. Ja taas silleen fiksusti: itsetuntoa ja itseluottamusta, toisia ihmisiä unohtamatta.
3) Serkkuni, joka huoli pojan ensin TET-jaksolle ja sitten kesällä viikoksi luokseen asumaan ja "kesätöihin". Rehellistä työtä navetassa, tasaveroisena ja hyödyllisenä porukan osana. Ja meidän poika kehrää.

Huojennuksia

Aika huojentavaa on ollut, kun nuorimmainen on ruvennut kävelemään itsekseen kotiin koulun iltapäiväkerhosta. Ketään ei tarvitse hakea mistään! Aamusta on kokeiluasteella järjestelmä, jossa tämän suunnan kolme tyttöä kävelevät yhdessä kouluun. Jos tämä alkaa toimia, huojennus on vielä isompi. Katsotaan nyt - itseä huolettaa lähinnä se, että meidän perheellemme minuuttiaikataulujen noudattaminen on monesti yhtä tuskaa. Jospa toisilla kahdella on lehmän hermot ja aikaa odottaa.

VIIMEINEN viikonloppu ennen kuin vanhimmainen lähtee. Tässä asiassa huojensi avoin ja lämminhenkinen kirjeenvaihto italialaisen isäntäperheen kanssa. Sain sen käsityksen, että he eivät odota säkenöivän sosiaalista, kaikkiruokaista, helppoa tyyppiä. He käyttivät sanaa "resourceful". Sellaisen he kyllä saavat.

Tätä viimeistä viikonloppua yhdessä vietämme niin että emme ole yhdessä. Minä ja kaksi nuorimmaista laiskottelemme kotona. Puoliso ja vanhimmainen moikkaavat isovanhempia Järvenpäässä ja 15-vuotias matkusti Valkeakoskelle pelaamaan futaa.