Kauneus on katsojan silmässä

Menin viime viikolla isoon markettiin ostamaan pojalle talvikenkiä ja kävelin siinä yhteydessä lastenvaateosaston läpi. Kas! Siellä oli 128-164 -senttisten osastolla aivan ihania tunikoja jotka oli kuvioitu pienillä hirven- tai poronvasoilla. Pakko oli semmoinen ostaa, kun se koko 164cm juuri ja juuri mahtui jopa päälleni. Puoliso katsoi kotiin tullessaan vinosti ja kysyi että onko se mekko. Ja kun hehkutin miten ihana paita oli, hän sanoi että "ahaa".

Annas olla. Sama paita oli päällä kun tulin maanantaina hommiin tänne Paliskuntain yhdistykselle. "Ihana paita! Siinä on ihan selvästi poronvasoja!" huusivat toimiston tädit välittömästi.

...käyhän se niinkin

Joo kaikki hyvin Rovaniemellä. Tosin poika teki näyttävän sisääntulon ensimmäisenä TET-aamunaan. Me oltiin oltu sitä mieltä että ei autoa vielä tarvitse tankata, kyllä dieseliä riittää vähintään lentokentälle ja takaisin. No joo, jäi kolme kilometriä vajaaksi. Pienen kriiseilyn jälkeen soitin sääpäivystyksen numeroon ja pyysin sihteeriä pelastamaan meidät. Pelasti, toimitti pojan töihin ja minut parin kilsan päähän bensa-asemalle.

Ehkä tästä opittiin jotakin (sihteerit pyörittää maailmaa).

Työmatkalla

Ajoimme 15-vuotiaan kanssa pohjoiseen. Makaamme ihanasti hostellin sängyillä ja katsomme tyhmää elokuvaa. Huomenna toinen TET-hommiin ja toinen arkistolle. Mieli on hyvä.

Puolilomalla

Se on koululaisten syysloma. Loma melkein stressasi, sillä olimme lykänneet tälle viikolle suunnilleen kaikki syksyn koti- ja pihatyöt. Ja sitten kävi ilmi, että puolison on mentävä muutamaksi päiväksi kenttätöihin Iijoelle.

Sitten vedettiin henkeä ja päätettiin että ei kannata stressata. Isoin harteilla painanut homma oli kaatopaikalla käynti (peräkärryssä satoja kiloja huonokuntoista puutavaraa loppukesän siivoilujen jäljiltä). Se hoidettiin maanantaina, ennen kuin puoliso lähti. Sitten tsemppasin kolme koululaista urakoimaan kanssani jo kasoihin haravoidut lehdet kärryyn, ja heti tuli aikaansaanut ja hyvä mieli ja kaikki sen jälkeen tapahtunut onkin plussaa.

Ja kyllä olen ollut ahkera! Hoitanut yhden kauan rästissä olleen tapaamisen, uittanut nuorimmaista, ostanut koululaisille pullaa, vienyt roskia kierrätykseen, SIIVONNUT, ostanut albumin johon voisi laittaa kesälomakuvia. Jopa työn puolesta lähettänyt tärkeitä sähköposteja ja melkein hakenut syksyn viimeistä apurahaa.

9-luokkalainen kävi pari päivää Turussa hoitamassa pieniä serkkujaan (kuinka ihanaa, kaikkien osapuolten mielestä) ja 6-luokkalainen yökyläilee naapurin kanssa siellä tai täällä. Nuorimmaisellekin riittää lomaksi se että aamulla saa nukkua, pääsi uimaan, ja kerran naapuriin leikkimään. Onneksi.

Ja onneksi tosiaan loma oli omalta puoleltani budjetoitu juurikin rästihommien tekoon. Sääkin on tasainen eikä herätä intohimoja puoleen tai toiseen. Ja onneksi perjantaina saamme huusholliin yhden mummun ja yhden papan, ja sitten ollaan lomaviikonlopulla. Sunnuntaina minä ja 9-luokkalainen lähdemme Rovaniemelle. Minä arkistoon, hän TET-jaksolle. Puoliso lähtee Hollantiin ja tulee seuraksemme pohjoiseen torstaina aamujunalla. Meillä on siis toinenkin puolilomaviikko edessä. Ja kaksi nuorimmaista saavat nauttia täällä (koulupäivien jälkeen) isovanhempien hellästä huomasta.

Sotaa käydään aina, mutta mitä vastaan sitä kannattaa käydä?

Harvoin tulee linkitettyä mihinkään uutiseen tai tekstiin, mutta eilisessä Keskisuomalaisessa ollut Jaakko Palmun mielipide on sen arvoinen. Otsikolla "Kolmatta maailmansotaa käydään jo täyttä päätä" kysytään olisiko sota köyhyyttä ja eriarvoisuutta vastaan tehokkaampi kuin sota terrorismia vastaan.

Tervettä hurmosta liikuntatiloissa

Liikunta on kuulemma terveellistä ja treenaamisesta saa lisäksi hyvän olon. Olen myös säännöllisesti kirjoittanut olevani samaa mieltä niiden kanssa, joiden mielestä esim. nuorille on oikein hyvä jos on liikuntaporukka, jonka kanssa viettää aikaa, ja mahdollisesti vielä fiksu valmentaja, josta ottaa mallia ja jolta saada hyväätekevää palautetta oman kasvun tueksi.

No melkein tuli liikutuksesta itku ensin viime viikon torstaina Killerin palloiluhallissa illalla kello puoli kymmenen ja sitten toisen kerran viime viikon perjantaina uimahallin kahviossa iltapäivällä kello puoli viisi.

15-vuotiaan tehtävänä on lähiviikkoina käydä eri seurojen eri joukkueiden harkoissa ja päättää miten ja missä ja kenen valmennuksessa jalkapalloa jatkaisi. Oltiin torstain myöhäisillassa osallistumassa naapurikunnan seuran harkkoihin, sillä palvottu "oma" valmentaja siirtyy todennäköisesti sinne. Paikalla oli yli 20 teinijätkää. Ja kun treenit oli ohi, sinne ne istuivat kaikki kylki kylkeen valmentajan ympärille. Suu auki suunnilleen istuivat ja olivat hiljaa ja vastaanottavia. Kuinka moni teini-ikäisten opettaja voi ylvästellä samanlaisella auktoriteetillä?

Nuorimmainen käy uimakoulussa vielä muutamana iltapäivänä. Minä siis joko lenkkeilen sen tunnin tai (todennäköisemmin) istun uimahallin kahvilassa lukemassa. Perjantaina jäin katsomaan lasi-ikkunoiden läpi hallin puolelle. Siellähän on nuorisoa joka ikinen iltapäivä ja ilta uimatreenaamassa. Ja välillä uinnin oheistreenaamassa. Kuntopiiriä, rappujen ravaamista, toistensa kantamista. Koko ajan näyttää olevan hyvä fiilis ja hyvä puheyhteys sekä nuorten välillä että nuorten ja heidän valmentajiensa välillä. Liikutuksen hetki tuli, kun valmennusryhmä sai tehtäväksi leikkiä peiliä. Valmentaja meni peiliksi. Ja nuoriso hiipi, loikki ja välillä jähmetti patsaaksi siinä lasiseinän takana. Kaikkien kasvoilla se keskittyminen, ilo ja hurmos, jonka leikki voi nostaa. Kun seura ja oma olo ja ympäristö tuntuu tutulta ja turvalliselta.

Siinä kaikessa on valtava arvo.

Puolivaloilla

Pientä syysflunssaa. Lapset ja aikuiset vähän puolikuntoisia.

Syksyn lehden ovat puoliksi kerätty kasoihin, enää tarvittaisiin kaatopaikalla käynyt ja tyhjentynyt peräkärry, jotta lehdet pääsisivät vuorostaan kärryyn.

Nuorimmaisella intensiivinen uimakoulu, joka iltapäivä, kaksi viikkoa. Muokkaa perheen muun ohjelman uimakoulun ympärille.

Arkistossa ollaan vuodessa -56. Jo toinen vaikea talvi peräkkäin.