Ennakointia

Kävi niin hassusti, että ruvettiin isolla porukalla työstämään isoa tutkimushankehakemusta. Sen jätön takaraja on kuuden viikon päästä (ja joulun sekä joululoman painoarvo putosi huomattavasti kun tämä homma alkoi ottaa tulta). Ennakoin, että nukun huonosti seuraavat kuusi viikkoa (ja nukkuessakin pyörii takaraivossa sanamuotoja ja porokysymyksiä).

Täyttä

Nähty seurakunnan vauvoja. Kannettu niitä sylissä ja viety niiden perheisiin ruokatervehdyksiä. Koettu tästä suurta iloa ja tyydytystä.

Käyty vilkasta ja kiivasta sähköpostikeskustelua porotalouden ja -tutkimuksen tilasta, ja ilmeisesti päädytty mukaan isoon hakurumbaan jonka pitäisi tuottaa joku hieno tuotos jo 11.1. Tunnettu rimakauhua ja pientä pelkoa kalenterin täyttymisestä.

Hakattu auton ovia auki kun märkä lumi jäätyi joka koloseen. Täytetty perheen joulukalenteri. Kestitty puolison serkkua.

Luettu Laura Ingalls Wilderiä ja Beck -sarjaa.

Täyttä ja monipuolista.

Ylös horroksesta

Harmi. Totta kai vieläkin on kaamosaikainen olo eikä koskaan kunnolla hereillä, mutta se viikonlopun ihana unisuus (joka sai nukkumaan hurmiollisen syvästi) meni jo ohi.

Marraskuu iskee

Viikko sitten sunnuntaina ajoin illan pimeydessä Rovaniemelle. Matka sujui reippaaseen tahtiin, KUNNES Kemin jälkeen, Rovaniemen tiellä, saavutin silmänkantamattomiin jatkuvan punaisten perävalojen ketjun! Suomen armeija matkalla harjoituksiin! Autojen perässä luki "Marssirivistö nro se-ja-se"! Tavallaan viimeinen sata kilometriä meni mielekkäämmin, kun joutui ohittelemaan armeijaa.

Viikon täyttivät  toimintakertomukset 2000-luvulta, ja siinä sivussa kolme tutkimushenkistä tapaamista. Ja flunssa. Seurusteluun ystävien kanssa  jäi vähemmän aikaa ja energiaa kuin tavallisesti. Yskä, nuha ja sumuinen pää ei toimi oikein minkään kanssa. Kaikkein vähiten pitkän ja pimeän paluumatkan perjantaina myöhään. Harvoin on ollut niin ihanaa nukkua (omassa sängyssä!) kuin tuon ajomatkan jälkeen. Ja koko viikonloppu meni niin autuaallisessa unisuudessa ettei tottakaan.

Eipä näillä keleillä ja valotasoilla paljon muuta kannata tehdäkään. Onneksi lapsetkin ovat unisessa iässä.

Välillä harmaata

Marraskuu. Nyt hohtaa hanki ja loistaa aurinko, välillä on ollut suhteellisen harmaatakin.

Puhuttiin eräänä harmaana päivänä tunti puhelimessa tutkijakollegan kanssa. Tutkimuksessa puhutaan harmaasta aineistosta, kun kyseessä ei ole mitattavissa oleva data tai vertaisarvioitu teksti. Todettiin molemmat kahlaavamme aika syvällä harmaassa aineistossa. Toinen lukee paliskuntien toimintakertomuksiin kirjattuja kokemuksia JA VANHOJA GRADUJA porotutkimuksesta. Toinen lukee kaivoksiin liittyviä mielipiteitä SUOMI24 -PALSTALTA.

Politiikka päihittää käsikirjoitetun draaman

Oli kello aikaisin soimassa. Olin luvannut puolisolle herätä hänen kanssaan katsomaan USA:n ääntenlaskentaa. No olihan se. Vähän samanlainen fiilis aamuviiden aikoihin sohvalla istuessaan kuin oli jokunen vuosi sitten kun keskellä yötä piti katsoa Suomi-USA -jääkiekkoa (tappiollista sellaista). Että oliko pakko tähän hyvää uniaikaa käyttää.

Vuosi 2016 on ollut "kiinnostava" uutisvuosi, ei voi muuta sanoa.

Seurataan ja katsotaan.

Kotonaan olosta

Äskeisessä postauksessa tunsin olevani kotonani meidän lasten alakoulun juhlissa ja juhlien väliajoilla. Kotonaan-olemisen -problematiikkaa on tullut keskusteltua kuluneen vuoden aikana aika monen (keski-ikäisen) ihmisen kanssa. Millä paikkakunnalla, missä talossa, missä elämäntilanteessa, missä työssä, missä roolissa voi olla kotonaan. Tästäkö se laulaa se Moonface, laulussaan Everyone is Noah (kandee kuunnella vaikka youtubessa):

Everyone is Noah
Everyone is The Ark
Everyone has to build themselves up
When heaven's cruel

And everyone is Noah
Everyone is The Ark
Everyone has to gather the souls around them
To feel useful, and loving, and loved

And everyone is Noah
Everyone is The Ark
Everyone ends up talking to the sky
Or looking the elephant in the eye

Everyone is Noah
Everyone is The Ark
Everyone will turn their hands into the wood
When they really think that they really should
And I'm really sorry for your loss
I can't imagine how that feels
Please build yourself up
Heaven's Cruel
Everyone has found themselves at the end of their rope
Looking up at the boat
Saying, "I don't know

I don't know if I can call this home
I don't know if I can call this home
I don't know if I can call this home
I don't know if I can call this home"

Hyvässä koulussa

Lasten koulu täytti 50v. Juhlivat koko tämän viikon mm. vanhan ajan koulupäivän merkeissä, ja menevät kaikki luokat kaupungille syömään. Kaikille avoimia juhlia on järjestetty vaivaa säästämättä kolmen juhlan sarja (tosin joulujuhlia ei sitten olekaan).

Eilen olivat esiintymisvuorossa ensin kuudesluokkalaisemme alkuillan juhlassa (A-luokkien) ja sitten ykkösluokkalaisemme myöhäisillan juhlassa (B-luokkien). Olimme puolison kanssa koululla siis melko pitkään. Onneksi ruokalasta sai glögiä ja pipareita ja seuraa toisista vanhemmista - kun omat lapset ovat olleet tuossa koulussa jo kahdeksan vuotta ja lisäksi mukana kaikenlaisissa paikallisissa harrastekuvioissa, on tuttuja kasvoja paljon. Ja vieläpä sellaisia, että heidän seurassaan voi istua ja jutella ihan rennosti ja kotoisasti ja pingottamatta, aidosti vertaispohjalta.

Myös juhlassa tuntui kotoisalta ja juhlan jälkeen väkijoukossa velloessaan ja opettajia moikkaillessaan. Hauskinta oli, että juhliin tuli useita 9-luokkalaisia, joiden pikkusisarukset ovat vielä tuossa koulussa. Muun muassa meidän ysiläinen monen kaverinsa kanssa. Opettajat jututtivat heitä ilahtuneesti, ja pojilla oli hauskaa heidän ihmetellessään miten pieneksi koulu on käynyt ja miten hassusti ykkösluokkalaiset laulavat. Tästä opimme: lasten ja koulun välejä ei pilaa esimerkiksi se että viidennellä luokalla pojat kriiseilevät ja tappelevat ja joudutaan järjestämään huokailupalavereja poikien, vanhempien ja rehtorin kesken. Kun asiat hoidetaan kunnolla ja koulun henki on muuten hyvä, synkät viidennet luokat muuttuvat sujuvasti osaksi omaa tarinaa ja niitä voi muistella hiukan vanhempana ja viisaampana ihan hyvällä mielellä.

Mehän teimme muuttoa Jyväskylään puolitoista vuotta. Koulun sopiva läheisyys oli yksi kriteeri taloa ostaessamme. Kahden parhaimman vaihtoehdon kohdalla laitoin viestiä lähikoulun rehtorille. Toisesta tuli aika ylimalkainen vastaus kun tarpeeksi kauan odotimme. Toisesta, tästä omasta, tuli ripeästi vastaus jossa toivotettiin tervetulleeksi ja kerrottiin että tutustuminen kouluun järjestyy kyllä ja että katsotaan sopivat luokat sitten niin että lapsille löytyy kävelyseuraa omalta alueelta. Oli sillä merkitystä alueen valinnassa. Ja tyytyväisiä olemme olleet.

Marraskuulle

Kaikki hengissä Rovaniemeltä. Teini esitti reipasta ja asiallista lentokentällä koko viikon, minä kirjasin hassuja juttuja ylös toimintakertomuksista (viime vuosilta, ja vuodelta 2002/2003). Käytiin katsomassa Porco Rosso ystävän luona ja maisteltiin chilejä. Haettiin puoliso torstaina aamujunalta ja vietettiin yhteistäkin aikaa syöden Kauppayhtiöllä kummallisia burgereita ja maaten hotellin sängyillä.

Isovanhemmat olivat pärjänneet kotona hyvin, mitä nyt pientä säätöä nuorimmaisen koulumatkalle saattamisessa. On kiva tulla kotiin kun mummi on ollut täällä - kaikki on ojennuksessa ja kaapissa on ruokaa.

Nyt voisi viettää pari rauhallista ja tasapaksua viikkoa kotona ja käydä sitten vielä kerran pohjoisessa tälle vuodelle.

En saanut hakemaani lehtoraattia. Olen huojentunut, vaikka tosissani paikkaa hainkin. Ei olisi paljon ehtinyt kotona käydä seuraavan kahden vuoden aikana, jos sitä hommaa olisi päätynyt tekemään.

Käännymme marraskuulle, pimenee. Meillä on jo porstuassa jouluvalot ja autoissa talvirenkaat. Ehkä tästäkin kuukaudesta selvitään.