Toukokuun viimeinen viikko

Viikonloppu: jalkapalloa eri ikäluokissa, yhden vauvan tapaamista, teenjuontia ystäväpariskunnan kanssa.

Sunnuntaina: talon valtasi kymmenkunta noin kahdeksanvuotiasta tyttöä. Onneksi uloskin pääsi! Juhlat menivät kunnialla.

Nyt: väsynyttä ja huonomotivaatioista kouluun raahautumista ja töiden tuuppimista eteenpäin. Koko ajan pyörii mielessä syksyllä odottava mahdollisuus tutkimusPALKKAUKSESTA Lapin yliopiston kautta. Kunpa näkisi mustaa valkoisella, niin voisi suunnitella lähikuukausien elämän paremmin!

Viimeisen kouluviikon kalenteri pursuaa myös vanhempien kalentereihin. Toivottavasti koko lössi muistaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Torstaista alkaen, viikon verran, talossa myös ramppaa vaihtelevin vahvuuksin isovanhempia ja muita sukulaisia.

Kiviä eri kokoluokissa - päiväkirjamerkintöjä viime viikolta

Torstaina nuorimmainen tuli kotiin raahaten selässään selvästi raskasta reppua. Sieltä nousi esiin 10x10x15cm kokoinen järjettömän painoinen kivenmurikka. "Se oli niin hieno!"

Perjantaina olimme eteläisessä Suomessa - puoliso töissä, kaksi lasta mummilla (yksi leirikoulussa eli hänestä ei tarvinnut huolehtia), itse Geofysiikan päivillä. Päivillä oli hihityttävän hiljainen ja sosiaalisesti kömpelö tunnelma niin kuin meidän alallamme uisemmiten on. Puhuin jäätyvistä lumipeitteistä. Toiset puhuivat kosteuden kuljetuksesta ilmakehässä, mannerjäätiköistä, aurinkotuulesta, maanjäristyksistä. Oltiin perimmäisten, ihanan geofysikaalisten asioiden äärellä: lähiavaruus, ilmakehä, lumi, jää, vesi, kallioperä.

Lauantaina puoliso juoksi Tuusulanjärven ympäri kaksi kertaa.

Sunnuntaina oli vieläkin kesä, ja imuroimme autot. Käki kukkui.

Taas mennään

Kuudesluokkalainen on jo kaksipäiväisellä leirikoulullaan. Huomenna hän jatkaa vielä yökylään naapuriin. Huomenna aamulla käynnistämme kaksi muuta koululaista mummille ja papalle; me vanhemmat menemme työhommiimme Espooseen (puoliso, koneita rukkaamaan) ja Helsinkiin (minä, seurustelemaan ja verkostoitumaan Geofysiikan päiville). Sitten lauantaina puoliso juoksee ja me ehkä katsomme. Tai syömme jäätelöä ja nautimme lämmöstä.

Yksi teineistä on äryttävässä murahteluiässä ja rahat ovat melko totaalisti loppu. Silti itseluottamus tuntuu olevan hyvällä mallilla. Syitä? Mielekästä tekemistä on ja työtäni tunnun osaavan tehdä. Välit tärkeisiin ihmisiin ovat hyvät. Kolme lasta teini-iässä, eikä ahdista tämän enempää. Tästä taas mennään!

Iltasatujen loppu

Yksi asia kerrallaan jää pois, kun lapset kasvavat. Toisesta päästä tulee tietenkin aina uutta, yksi asia kerrallaan. Mutta nyt tuntuu jäävän pois iltasadut. Nuorimmainen lukee mielellään itse itselleen. Pieni talo preerialla -sarja oli hyvä lopetus tälle tavalle.

All different, all equal

Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni koulun äitienpäivän aamunavauksessa. Pikkuiset lauloivat söpösti ja lausuivat 50-luvun runoja. Liikuttavaa ja kivaa, mutta huomasin että sellaisen pullantuoksuisen äitimyytin täyttämiseen on itsellä kyllä matkaa. Ja niin on todennäköisesti melkein kaikilla muillakin saliin tulleilla äideillä. Ja silti me kaikki oltiin ja ollaan kummallisuuksinemme (persoonallisuuksinemme) ja tilanteinemme ihan oikeita äitejä ja oikein hyviä sellaisia.

Hyvää äitienpäiväviikonloppua! Me muistimme viime tingassa lähettää kortin mummulle, ja huomenna menemme Turkuun pienen serkun synttäreille. Sunnuntaina tuskin tapahtuu mitään ihmeitä, ruokaa laitetaan, syödään, jalkapalloa harrastetaan. Pidetään todennäköisesti rento päivä ilman suurempia hässäyksiä. Itse olen kiitollinen siitä, että ne vuodet ovat takana päin kun äitienpäivän ja kaikkien vastaavien suurin anti oli se että aamulla päätti nukkua niin pitkään kuin huvitti.

Ympäristökasvatusta

Eilen illalla oli taas asuinalueemme siivousilta. Keräsin kuudesluokkalaisten tyttöjen kanssa, ja ongittiin ihan tästä meidän lähitienoon purosta autonrengas ja noukittiin polunvarsilta koirankakkapusseja ja nypittiin lasinsiruja.

Kyllä sen huomaa, että nämä nuoret on pantu tuohon hommaan säännöllisesti joka vuosi. Ei ne ymmärrä sitä että tavaraa heitetään pois, ja vääriin paikkoihin vielä.

Kiitos koulu, kiitos kodit.

Omituinen aamu

Aamulla heräsin siihen kun 13-vuotias heräili, meni alakertaan, ja sitten rymisteli jotenkin todella outoon aikaan ulos... ja kohta takaisin sisään. Täytyi nousta sängystä ja käydä kysymässä että mitämitä. Lapsi nauroi ja sanoi lähteneensä vahingossa seitsemältä kouluun.

Sitten nukuin ihanan syvästi ja näin unia ja heräsin siihen kun ovikello soi monta kertaa. Nyt kello oli kahdeksan. Seuraava kouluun lähtijä olisi ollut nuorimmainen, joka aloitti päivänsä poikkeuksellisesti hammasröntgenissä klo 9.30 eli kello oli soimassa joskus puoli yhdeksän pintaan. Oven takana oli naapurin tyttö, joka ei tietenkään ollut muistanut erikoisjärjestelyämme ja oli jo myöhässä koulusta. Eipä siinä muuta kuin yöpaita pois, vaatetta päälle ja tytön vienti koululle. Heräily alkoi hiljalleen siinä vaiheessa kun olin päässyt takaisin kotiin aamukahvin ja -lehden äärelle.

Varmaan näitä on ikävä sitten kun on eläkeläinen ja hiljaista.

Pohjoiseen, pohjoisesta

Oli just niin mainio reissu kuin uumoilinkin. Tosin tuntui erittäin epätodelliselta ja irralliselta olla yhtäkkiä Sodankylässä, Vuotsossa, Ivalossa, Inarissa. Pieni autoni (jonka jarrut oli juuri korjattu, prosessin aikana oma äänensävyni huoltomiehen suuntaan alkoi olla hyvin pingottuneen kohtelias) kiisi kauniisti yli tuntureiden ja halki metsien, vaikka takanani ajaneet kollegat olivat naureskelleetkin.

Inarin Kultahovin äänieristys salli minun kuunnella naapurihuoneen kuorsausta kahden yön ajan, mutta illallinen oli hyvä. Poro- ja kalapäivillä niitin mainetta ja kunniaa kiinnostavalla ilmastoesityksellä (kiva juttu!) ja muidenkin esitykset olivat kiinnostavia. Paikalla oli tuttuja sieltä ja täältä. Eniten yhteenkuuluvuutta koin ehkä kumminkin Paliskuntain yhdistyksen toimiston rempseään väkeen.

Työt nitkahtivat taas eteenpäin muutaman suunnitelman ja yhteistyöaikeen kautta, näinhän se menee.

Mä lähden Inariin

Ah.

Pappa tulee muutaman tunnin päästä ja minä käynnistyn Rovaniemelle. Huomenna saan ajaa Inariin. Ehkä lempiajomatkani in the whole wide world. Rovaniemeltä Sodankylään, jolloin on viimein päästy Lappiin. Siitä Vuotsoon, joka on minun lapsuuteni parhaita paikkoja. Siitä Ivaloon, ja tällä välillä alkaa jo olla upeaa maisemallisesti. Tästä vielä kivenheitto Inariin, jossa on hyvin pohjoinen ja hyvin erikoinen tunnelma.

Ah. Torstaina kokoustamista, oma esitelmä, ehkä pientä haastattelemista, sen sellaista. Perjantaina aamulla vähän lisää ja sitten pitkään ja hitaasti kotiin lepäämään.