Välisää, taas

Lapset kuulivat taannoin jotakin väärin, kuulivat että "välisää". Tämä on tullut osaksi perheen puhetta sen jälkeen.

Nyt on ollut vähän liian kauan tämä jatkuvasti sama välisää. Eikä lehden ennusteiden mukaan ole muutosta odotettavissa lähiaikoina. Nollan kieppeillä, aurinkoa ei näy, jotakin ehkä sataa, tai ehkä ei.

Onneksi kohta alkaa joulukuu. Pipareita. Valoja. Veronpalautukset. Itsenäisyyspäivä, jonka jälkeen ehkä rasittava Suomi 100 -hässäkkä vähän laantuu. Mummu kylään.

Kohti talvipäivänseisausta, jonka jälkeen käännytään kohti piteneviä päiviä.

(Eilen tuli muuten kotiin klo 16, niin kuin ihmisillä on tapana. Kotona ei ollut ketään! Piti avata ovi avaimella ja laittaa valot päälle! Tällaistako se on sitten aina joskus kymmenen vuoden päästä?)

Fyysinen maailma rajoittaa

Jatketaan vielä hieman teemalla "tutkimustyöstä kirjoittaminen imaisee mukaansa." Perjantaina tein töitä kotitoimistolla ja keitin kananmunien keitinveden tyhjiin miettiessäni. Tänään olin yliopiston kirjastolla, ja ajattelin aineiston luokittelua vielä kotiin lähtiessäni. Laskeuduin rappuja ja havahduin vasta kellarissa, kun tuli kirjaimellisesti seinä vastaan.

Tytär 18v miettii mitä tekee jos ei sitten joskus tulevaisuudessa pääse lääkikseen sisään. En oikeastaan yllättynyt ollenkaan, kun kuulin että seuraavaksi paras vaihtoehto olisi teoreettinen fysiikka.

Itse olen miettinyt myös opettajaopintoja ja joskus ensi vuonna siintävää opetusharjoittelua. Matikkaa lähihoitajille voisi olla sopiva haaste. Kirjastosta olen lainannut mahdollisimman kevyttä lukemista tätä tukemaan: kouluopetuksen liikunnallistamisesta, matikkapeleistä, numeroihin innostamisesta.

Matikka-fysikaalisin terveisin siis marraskuusta.

Mitä tehdään perjantai-iltana

Perjantai-ilta. Vanhimmainen halusi lähteä "ajelemaan", eli hän joutui samalla hoitamaan toiseksi vanhimmaisen harkkakyydit. 13-vuotias pelaa meluisasti tietokoneella, Skypen päässä on luokkakaveri. 8-vuotiaan luona on iltakylässä ystäväperheen 9-vuotias tyttö, jonka vanhemmat ovat pikkujoulumenoissa. Puoliso puolestaan on Helsingissä lähettämässä entistä pomoaan eläkkeelle.

Pyykkikori on tyhjä, tiskit tiskattu, kukat kasteltu ja viikonlopun ruoat mietitty. Lapsilisät tulivat aamulla tilille, eli on käyty apteekissa ja ruokakaupassa ja nuorimmaiselle on vihdoin ostettu soppivat talvikengät.

Sain laitettua ison metsäjulisteen alakerran makuuhuoneen seinälle.

Ah. Kukaan ei tarvitse minua nyt. Voin kaikessa rauhassa penkoa maan pintaan muodostuvan jään aineistojani ja hahmotella käsikirjoitusta. Ah.

PS. Vanhimmainen ihmetteli miten hänellä yhtäkkiä on niin paljon kavereita. Totesi että Italiassa ehkä oppi sosiaalisemmaksi kuin aikaisemmin oli.

PPS. Vanhimmainen myös torui minua, kun otin eilen lakupussista vain kolme lakua vaikka muille tuli seitsemän. Ei kuulemma saa uhrautua. No en. Ihan oikeasti, ei tehnyt mieli. Ja nyt tekee mieli kirjoittaa artikkelia.

PPPS. Kyllä sen tunteen toisetkin tutkijat ymmärtävät. Esimerkiksi puoliso. Eilen kymmenen aikoihin illalla hän värjyi epätietoisena tietokoneensa liepeillä: "Ei varmaan pitäisi... mutta tekisi mieli vähän katsoa niitä binäärilukutiedostoja..." Se on se, kun joku nakertaa ihanasti takaraivossa, ja vielä tyydyttävämpää on saada se nakerrus paperille - tai binäärilukutiedostooon.

PPPPS. Joillekin meistä se saattaa olla lähinnä elämän tarkoitusta. Saada ne nakerrukset pois päästä. Nautinto ja kutsumus, tyydyttävää itsessään, palkka on tavallaan sivutuote.

PPPPPS. Tutkijakollega oli tämän viikoa etsimässä meteoriittia Lapissa. Eikun oikeasti oli. Lapin yllä oli nähty viikko sitten "tulipallo", ja nämä asiaa tutkivat koettivat sen jäänteitä sitten löytää, huonolla menestyksellä. Mutta pakko oli yrittää! Ymmärrän hyvin.

Imuroin, siis ajattelen

Imuroin eilen taloa keskellä päivää. Aamupäivällä olin kirjoittanut puhtaaksi edellisen viikon tapaamisten muistiinpanoja ja koettaut muistaa mikä kuului vaikkapa minkäkin käsikirjoituksen aihepiiriin.

Imurointi oli hyvin tehokasta ajatusten organisointia. Kahdesti piti sammuttaa kapistus ja mennä äkkiä kirjoittamaan ylös lauserakenne joka oli tullut päähän. (Muutenkin tuntuu, että aivot ovat ihan hyvässä terässä - viime kuukausina on saanut lukea ja kirjoittaa ja vuorovaikuttaa niin monen erilaisen asian tiimoilta. Ajatukset tuntuvat kulkevan yllättäviä, ehkä hyödyllisiäkin uusia uria pitkin.)

Marraskuun virikkeitä

Sain tultua kotiin vilkkaalta pohjoisen viikolta.
Sain torkuttua pitkänmatkan linja-autossa, kuin joskus nuorempana.

Saimme käytyä kirkossa, tosin vain nyyttäreiden ajan, mutta silti.
Sain ommeltua yhden tyynynpäällisen alakerran makuuhuoneeseen ja kiskottua mädät liljanvarret pois kukkapenkistä.

Saimme käytyä eilen 16-vuotiaan kanssa Kuopiossa virittäytymässä vaihto-oppilaaksilähtöön. Tuntuu että itsellä alkaisi olla siitäkin jo paljon sanomista, vaikka "vasta" kaksi kokemusta on takana. Ehkä parin vuoden päästä näitä on takana jo neljä (kaksi omaa käynyt maailmalla ja kahta kestitty kotona). Ehkä sitten voi olla aktiivisempi noissa tapaamisissakin.

Sain ymmärrettyä, että ensi vuoden loppupuolella saattaa olla mahdollisuus kamalaan kakofoniaan työ- ja touhurintamalla: osa-aikaista tutkimusta, pedagogisten opintojen tekoa, raportointityötä konsulttipuolella ja tietenkin vapaaehtoisena tehtävät tärkeät jutut.

En saa selvää, miten haluaisin näitä priorisoida. Antaa ajan kulua. Harmaa ja hämärä marraskuu ei ainakaan anna liikaa ylimääräisiä virikkeitä.

Kauas kauas karaten

Maanantai: ensiavun kertauskurssi. Illalla yöjunaan, Rovaniemelle.

Loppuviikko: kaupunki täynnä seminaareja, tapaamisia ja konferensseja. Läsnä tuntuvat olevan kaikki entiset, nykyiset ja tulevat kollegat. Uskallan avata suuni ja kommentoida seminaarissa. Tapaamme neljän naisen porukalla; työskentelemme kaikki samojen kysymysten äärellä, mutta emme ole koskaan ennen olleet yhdessä kahvilanpöydän ympärillä, puhumassa lutikoista, torakoista ja hotellisiivouksesta. Majoitun taas ystävän tyhjään kämppään, tuntien hämärän kotoisaa tunnetta.

(Kuvat aivan mahtavista Pia Westerholmin tunnekorttisarjoista.)

Voisi olla ikävämpääkin

Nuorimmainen on järjestänyt yön-yli-kepparileiriä. Tänään meille kertyi neljä luokkakaveria joista kolme jää yöksi. Ajettiin isosisko kaverille, lähetettiin isoveli nukkumaan isosiskon huoneeseen ja pedattiin neljä sänkyä isoon makkariin.

Iltapala-aikaan keittiön pöydän ääressä kikatti viisi 7-8 -vuotiasta tyttölasta syömässä riisipuuroa (riisimaitoon tehtynä - ei oikein suurustunut normaalilla tavalla) (pannari kauramaitoon toimi sen sijaan todella TODELLA hyvin) (yksi vieraista ei siis voi käyttää maitoa).

Radiosta tuli eilen, viime yönä ja koko tämän päivän YleX:n nenäpäivälähetys. Siellä juontajapari vetää edelleen 30-tunnin maratonlähetystään. Rahaa kertyy hyvään tarkoitukseen tiuhaa tahtia ja Bellinin Samba de Janeiro soi.

Vaikka ulkona on mustaa ja lyhyempiä päiviä kohti mennään (enkä löytänyt mitään järkeviä ulkovaloja puuhun ripustettavaksi) - voisi olla ikävämpääkin.

Kaksi hassua

Lapsi 8v kysyy: "Äiti, kun sinä olit pieni niin oliko sinulla wotsapissa mitään ryhmiä?"

Menneisyys, hahmoton, outo.

Puoliso 42v alkaa huutaa kovalla äänellä hätääntyneenä alakerrassa. Joku oli mennyt hakemaan jotakin ulkoa ja heti ulko-oven avautuessa oli naapurustossa kulkeva kissa pujahtanut sisään ja vilistänyt tutkimaan paikkoja.

Harmautta ja rästejä

Marraskuisen harmauden rinnalla kulkee marraskuinen täyteys kalenterissa ja pyykkikorissa, eli blogissa on hiljaista.

Ja kyllä osaakin olla harmaata tuolla ulkona! Pakko kaivaa jotakin valoja esille, vaikka niiden virittäminen vettä tippuviin puihin ei oikein houkuta.

Viikonloppuna olivat mummi ja pappa onneksi kutsuneet kaikki jälkeläisensä vuokramökille Päijät-Hämeeseen. Ensinnäkin oli kivaa ajaa pitkästä aikaa sellaisissa maisemissa, joissa vuosina 2007-2011 tuli tehtyä paljon maastomittauksia ja metsässä rymyämistä. Ja toiseksi oli miellyttävää viettää yhteistä aikaa ilman suunniteltuja ohjelmia. Ja kolmanneksi oli hyvä että olimme siellä vain yhden yön. Eilen ennätimme päivittää taas hiukan kalentereja, jääkaappia ja kotia. Riidellä rästissä olleita teiniriitoja. Kaikki tämä on tärkeää, ettei tule liian pahoja rästejä.

(Onneksi monet asiat tuovat valoa marraskuuhun. Yksi lapsi suunnittelee kavereiden kanssa keppihevosleiriä meille ensi viikonlopuksi. Sen suunnittelussa ja muistelussa menee puoli kuuta. Yksi suunnittelee matkaa Saloon (??). Yksi iloitsee siitä, kun vanha jengi on koossa taas, ja jalkapalloa saa harrastaa kotikaupungissa, oman valmentajan vetämänä. Minä odotan ensi viikkoa, ja vilkasta viikkoa Rovaniemellä.)