Mehtäpäiväkirjat ei ole mikään blogilistan kuumimmassa kärjessä keikkuva yleisömagneetti, mutta pienen mutta vakaan lukijakunnan säännöllisten vierailujen kohde kuitenkin. Satunnaisia kävijöitä blogiin lennähtää näköjään useimmin rintamamiestaloihin, synnytyskertomuksiin/toiveisiin ja laulujen tai runojen sanoihin liittyvillä hauilla. Suurin yleisöryntäys hakujen kautta tuli Mehtäpäiväkirjoihin helmikuun lopulla 2010, kun kirjoitin Kustaa Vilkunan vuotuisesta ajantiedosta ja Matin päivän sanonnoista.
Olen ajatellut jatkaa blogin pitämistä. Muutamia syitä kirjoittamiseen tässä:
Päiväkirjan pito
Pidin päivittäistä päiväkirjaa silloin kun muutkin, yläaste- ja lukioikäisenä, ja vuoden verran sen jälkeenkin. Kun päiväkirjan pito jäi, en muistanut enää mitään. Minä vuonna kävin viimeksi Oulussa? Ei aavistustakaan, syksy silloin taisi olla. Mitä teimme perheen kanssa viime vuonna näihin aikoihin? Jaa-a. Ja millainen tuo toinen lapsi ihan oikeasti oli kaksivuotiaana, ja mitä arkeemme kuului ja olinko hyvällä mielellä? Blogi on minulle tärkein päiväkirjana – sen avulla voin palauttaa mieleen tapahtumat, mielipiteet, ajatukset, suunnitelmat.
Kirjoittamisen ilo
Kevyen kolumnimaisen tekstin kirjoittaminen suomeksi on iso ilo. Olen kirjoittanut jotain pienestä pitäen – runoja, juttuja, lehtijuttuja, mielipiteitä, arvosteluja, novelleja, lisää runoja, tieteellistä tekstiä, tiedotteita, väitöskirjan, raportteja, sähköposteja. Viime vuosina kirjoittaminen oli kuivua vain työhön liittyvien tekstien kyhäämiseksi. Blogin aloittaminen antoi tilaisuuden hengittää, kirjoittaa omista asioista omalla mitalla.
Keskitetty kuulumisten kerronta
Olen ymmärtänyt, että jokunen sukulainen ja ystävä seuraa päiväkirjojani. Tämä on siis yksi väylä kertoa missä mennään ja milloin siirrytään perheen kanssa minnekin. Ei tarvitse soittaa kaikkia läpi, eikä tarvitse päivittää Facebookia.
Yhteiskunnallinen kannanotto
Jollekin on saatava purkautua kun pistää vihaksi. Vaikka puolisolle, tai työpaikan kahviporukalle, tai lehden mielipideosastoon. Miksi ei siis harjoittaisi kannanottojaan omassa blogissaan? Kun on aika paljon asioista joista on mieltä, mielipiteiden julkaiseminen netissä antaa kivan itsepetoksen siitä että on tehnyt jotain inhoamiensa asioiden vastustamiseksi tai kannattamiensa asioiden tukemiseksi. Ja voihan olla, että joku sopiva taho jonkun mielipiteeni lukeekin, ja tekstille ilmestyy ennalta arvaamatonta painoarvoa.
Kokemusten jako
Vauvat, synnytykset, rintamamiestalojen remontit, kakkujen leipomiset ja monet muut asiat voivat olla itselle uutta ja outoa. Toisten kokemuksista oppii. Minä ainakin olen oppinut näistä asioista paljon muun muassa lukemalla toisten blogeja. Lukemalla toisten blogeja olen myös päässyt toisten nahkoihin sisään, tuntenut heidän tunteitaan erilaisten kokemusten edessä. Siksi olen jakanut ja tulen jakamaan omia kokemuksiani tämänkin väylän kautta.
Kultaisen keskitien viitoittaminen.
Koen keikkuvani monessa asiassa aidalla, olevani sekä-että eikä suinkaan joko-tai. Kuulun kahteen kirkkokuntaan yhtä aikaa. Toisaalta olen luonnontutkija. Meillä on kosolti lapsia, joiden hoidossa olemme olleet maltillisen luomuja. Olen isolla autolla ajava, liian paljon lentävä ympäristöherännäinen. Olen kaupunkilainen maalainen. Muistan sukuni kertomuksista paljon menneestä mutta lasteni kautta näen tätä nykyaikaa. Kertomalla näistä eri näkökannoista iloisessa sillisalaatissa koetan viestittää mahdollisuutta keskitien kulkemiseen vailla fanatismia tai toisen päähän lyömistä omalla ideologiallaan.
Mukana porukoissa roikkuminen
Olisi ulkokultaista väittää, että yllä listatut syyt olisivat ainoita blogisfäärissä pysymiseeni. Tavallaan haluan pysyä täällä ihan seurankin vuoksi. Pidän siitä, kun joku joskus kommentoi tekstiäni. Pidän siitä, kun joskus kommentoin jonkun toisen tekstiä. Pidän siitä, kun tunnistan kanssabloggaajan nimimerkin oman blogini lukijoiden joukossa. Joukkoon kuuluminen on ihmiselle kiva tunne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti