(Tämä ja pari seuraavaa päivitystä tulevat koneelle naputeltuina lyijykynämuistiinpanoista parin viime päivän ajalta. Ei ihan suorana. Tulen päivittämään blogia aika tiuhaan täältä reissusta. Aikaa tuntuu olevan valtavasti, kun ei tarvitse pyörittää arkea. Kokouksesta huolimatta on aikaa istua alas, kirjoittaa rästissäkin olevia ajatuksia.)
12.12.2010, sunnuntai
Odottelemme pääsyä KLM:n Florence Nightingalen kyytiin.
Tähän mennessä on jonotettu ihan vähän Helsingissä, matkatavaran jättöön ja turvatarkastukseen. Sisäänkirjautuminen onnistui jo illalla myöhään, koneella, ilman jonoja. Sitten Amsterdamissa jonotettiin huolella passintarkastukseen ja ennen koneen varsinaiselle portille pääsyä vielä turvatarkastukseen. Ennen USAan pääsyä pitää jonottaa vielä tullin karjamarkkinoilla siellä päässä.
Tässä portille tultaessa oli ihan uusi toosa käytössä, sellainen kokovartaloskannaus ja sen jälkeinen ”ruumiintarkastus”, jossa todettiin että kyllä, se toinen keltainen läikkä oli kengän solki ja se toinen oli rintaliivien kiinnike.
On syytäkin olla tarkka. Eilen kun pakkasin, soi puhelin. Matalaääninen, venäläisellä aksentilla puhuva nainen sanoi: ”You are flying tomorrow to San Francisco? My boyfriend forgot his meteorite. Could you take it to him?” Terrorismihälytys! Mutta hei, sehän on ystävämme meteori- ja kraatteritutkija, jonka autoakin olen lainannut, ja joka on ollut kanssamme hiihtämässä useita kertoja. Ei hätää.
Kotona ovat enää vähän kuumeessa. On luonnollista, että kolme kuudesta saa kuumepiikin, juuri kun perheen äiti on lähdössä pitkään odotetulle reissulle. Voi kuinka kiitollinen olen siitä, että on luottamus puolison osaamiseen kunnossa!
Koneeseen jonottaa tutun habituksen omaavaa väkeä, selvästi samaan koneeseen menossa. Yhtään suoranaisesti tuttua naamaa en ole vielä nähnyt.
Mietin mitä muuta sitä kantaa mukanaan kaukomatkoilla kuin meteoriitinkappaletta. Kun katsoo toisia, tuntemattomia, ajattelee heitä toki oman etnisen taustansa edustajina. Ehkä sukupuolen ja ikäryhmän myös. Monilla uskonnollinen suuntautuminen paistaa läpi pukeutumisessa (oma tylsä keskijakaus on myös jotain sukua perisavolaiselle körttikampaukselle, mutta sitä ehkä harva maailmalla tietää). Ammatti voi joillain näkyä, ja perhestatus. Mutta kovin paljon yksilöllisemmäksi harva pääsee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti