torstai 9. joulukuuta 2010

Irti

Viimeiset pari päivää ennen reissuun lähtöä. Teen työasioita sopivalle mallille, lähettelen sähköpostia, tarkistan kolmanteen kertaan että kaikki tarpeellinen tulee mukaan.

Kotona juttelen lähdöstäni ja tulevasta poissaolostani isompien lasten kanssa, ja heidän ensi viikon menoistaan ja kouluasioistaan. Pienimmälle koetan kertoa, että tulen olemaan muutaman päivän poissa, mutta että isä on kotona ja hoitotäti on sama kuin aina ennenkin. Puolisolle koetan olla listaamatta kaikkia itsestään selviä, ison perheen vanhemman hyvin hallitsemia asioita (Katso että lapset pesevät hampaansa! Muista tarkistaa kolmasluokkalaisen läksyt! Eskarilainen ei ikinä löydä aamulla sukkia! Pienimmäinen haluaa syödä itse eikä enää vauvaruokaa!).

Tavallaan terveellistä ottaa tarpeeksi iso irtiotto kaikesta tästä.

Ja ne matkalukemiset. Robert Harrisin Enigma, suuri sotasalaisuus ja Ilkka Remeksen uusin. Matkalta tarttunee mukaan uusin Lee Child. Näillä mennään.

Ei kommentteja: