Ope

Olin (taas) viidennellä luokalla opena. Tiedoksi: jos lapsenne opettaja kysyy että onko teillä jotain erityistaitoja tai kokemuksia tai ammatillista tai harrastukseen tai kotipaikkaan liittyvää asiaa josta voisitte tulla luokkaan kertomaan, hän kysyy ihan tosissaan. Ja on ikionnellinen, jos joku vanhemmista tulee. Kuulemma viesti menee paremmin läpi, kun sen kertoo joku muu kuin oma ope. Nuo olivat ainakin (taas) ihan hiljaa ja kyselivätkin jotain, eikä kuulemma tytärkään hävennyt liikaa. Ala-aste on tässä etsikkoaika, yläasteella mahdollisuuksia tuskin on ja teinit eivät ota vanhempaa luokkaan sitten millään.

Kerroin vähät tietämykseni Ghanasta ja kerroin meidän projektista ja kokemuksistamme reissulla, ja näytin kovasti kuvia. Oppilaita kiinnosti KUINKA kuuma siellä oli, TULIKO terveysasema valmiiksi ja opettajaa milloin kristinusko maahan on rantautunut ja kuinka paljon taksi maksoi.

Minusta on molemmilla kerroilla tuntunut helpolta puhua luokalle, ja itselle on jäänyt hyvä mieli. Suosittelen.

Tietenkin nyt kun koulu on tullut tutuksi jo muutaman vuoden aikana ja sen seinien sisällä on kolme lasta eri luokka-asteilla (ja paikat on tulleet tutuiksi seitsenvuotiaan talvisten futisharkkojen aikanakin) alkaa siellä olla vähän kuin kotonaan. Löydän jo opettajainhuoneeseen ja osaan yhdistää osan opettajista opetettavaan luokkaan tai aineeseen. Uskallan istua alas ja juoda kupin kahvia. Varmaan kun nuorimmainen menee kouluun viitsin jo mennä vapaaehtoisena vanhempainneuvostoon ja alan olla äänekäs ja kokenut kodin ja koulun yhteydenpitäjä. Lehdessä luki, että missä tahansa taidossa pääsee huipulle jos sitä harjoittelee 10 000 tuntia (noin 3 tuntia noin kymmenen vuoden ajan). Luulen että se tuntimäärä on taidon "koti, koulu ja koululainen" suhteen täyttynyt siinä vaiheessa.