Tässä on saattanut saada sellaisen kuva, etten ole vähään aikaan ollut / tule olemaan työelämässä. Selvitetään. Tutkimushanke päättyi virallisesti (ja palkan osalta) helmikuun lopulla. Tämän jälkeen opetin pari kuukautta osa-aikaisesti, ja muun aikaa hain töitä / tutkimusmäärärahoja ja väsäsin kirjoitushommiani. Muuten hyvä, mutta taloudellisesti huono. Koko ajan piti jännätä, tuleeko mistään mitään rahaa ja kaipaako kukaan osaamistani ja olenko ihan tutkijana huono.
Suomen Leijonajoukkue puhui koko MM-turnauksen hienosti kärsivällisyydestä. Miten heillä on uskoa ja luottamusta omaan pelitapaan, ja vaikka alkuun näyttäisi huonolta, he kärsivällisesti jatkavat vaan omalla tavallaan ja omaa työtään, toinen toistaan tukien ja paikaten, ja luottavat että se palkitsee jossain vaiheessa. Ja se palkitsi!
Tämä on filosofia, jota itse olen koettanut viljellä omassa työelämässäni. Olen joutunut / saanut /valinnut tehdä erilaisia siirtymiä, ensin oman tieteenalan reunan yli, sitten uudelle paikkakunnalle, ja välillä ihan muita, tutkimustyössä opittavia taitoja täydentäviin työtehtäviin viestinnän ja hallinnon alalla. Ja samalla olen vielä tehnyt kokeilua onko nykymaailmassa oikeasti mahdollista tehdä pitkäjänteistä tieteellistä uraa ja hankkia monta lasta. Esimerkiksi nyt kun on ollut aika kuiva kausi, tuntunut ettei langanpäät solmiudu, raha on tiukalla, yhteistyöt valuvat kuiviin. On pitänyt koettaa luottaa että oman pelitavan jatkaminen kärsivällisesti palkitsee jossain vaiheessa. Jatkaa töitä ja aloitteellisesti ehdotella yhteistyökumppaneille uusia, vaikka rahoituskuviot ovat aivan levällään.
Edellisen kerran kun oli tällainen tilanne, minut pyydettiin yhtäkkiä tutkimustyöhön – ei ihan omalle alalle, eikä pitkäksi aikaa, mutta kuitenkin. Siitä pääsi taas hyvää alkuun. Jotenkin olen koettanut luottaa, että tälläkin kertaa tulee jostain sen puhelinsoitto. Ja tulihan se – kerroinkin jokin aika sitten HIRMU JÄNNÄSTÄ mahdollisuudesta, joka aukesi syksylle.
Minut pyydettiin muutamaksi kuukaudeksi valtion tutkimuslaitoksen ja Helsingin yliopiston väliseen ministeriön niukasti rahoittamaan hankkeeseen kokoamaan yhteen poronhoidon tuottavuuteen liittyviä laskentamenetelmiä ja muuta sellaista. Taas jotain muuta mitä olen tehnyt, mutta tällä kertaa sellaista josta olen todella innostunut ja tilaisuudesta onnellinen ja ylpeä.
Tässä nähdään taas kerran tutkimusuralla tehtävän talkootyön merkitys. Noiden porotutkijoiden kanssa on vuosikaudet tehty auttamista kenttätöissä ja aineiston kanssa, ja lähetelty yhteisiä hakemuksia sinne ja tänne. Joskus se lopulta poikii jotain, kun kärsivällisesti jatkaa omaa pelitapaa.
Syyskuusta eteenpäin leipäpuu on taas kunnossa. Siihen saakka auttaa YTK. Muun ohella taistelin puolitoista kuukautta työ- ja elinkeinotoimiston ja kassan kanssa, ensimmäistä kertaa elämässäni. Tästä tulee pitkä marmatus myöhemmin. Mutta kyllä tuntui hyvältä, kun armollisesti sai kuin saikin TYÖVOIMAPOLIITTISEN LAUSUNNON (mikä käsitehirviö!), eli sai kuulla oikeasti tehneensä töitä ja ettei ole esteitä saada ansiosidonnaista päivärahaa.
Toinen lausunto, joka kohensi ammatillista itsetuntoa liittyi syksyllä hakemaani akatemiatutkijan paikkaan. Paikka on minulle liian korkeatasoinen, mutta tutkimussuunnitelmasta annettu lausunto puhui julkaisuluetteloni lyhyydestä aika kauniisti. Itse suunnitelma oli kuulostanut arvioitsijoiden korviin tärkeältä, kiinnostavalta, ja mahdollisesti tieteellisesti tärkeältä. Yhteistyökuvioni ja yhteistyökumppaneiden sitoutuminen hankkeeseen saivat kiitosta. Ehkä pitää vaan jatkaa kärsivällisesti omaa pelitapaa vielä hieman kauemmin, rämpiä lyhyillä pätkillä eteenpäin, valmistella ja viimeistellä.
PS. Tämänkaltaisesta puhuvaksi voi tulkita yhden lempikohtani Vanhasta Testamentista, Haggai 2:19: ”…vielä ei ole siementä viljavarastossa, vielä ei kanna hedelmää viiniköynnös eikä viikunapuu, ei oliivipuu eikä granaattiomenapuu. Mutta tästä päivästä lähtien minä annan siunaukseni."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti