Puhelinherätys

Aamulla soi puhelin vähän kahdeksan jälkeen. Puolison kollega siitä osa-aikaisesta työstä kertoi soittaneensa puolison molempiin puhelimiin ja myös siihen numeroon, joka on nykyään vanhimmaisen puhelimessa. Pyysi herättämään.

Sadealue väistyi vihdoin jonnekin itään, eli pääsee tekemään pihallekin jotain hommia. Kasvimaa on myllätty aika hyvin, ehkä pitää malttaa vähän odottaa ennen kuin sinne laittaa mitään kasvamaan kuitenkaan. Tänä vuonna kokeillaan uudenaikaista kasvien ryhmittelyä, eli kasvimaassa on erimuotoisia alueita eri kasveja varten, ei niinkään suoria penkkejä joissa muka suorassa rivissä kasvavat porkkanat ja herneet. Katsotaan onko se kivan näköinen ja kasvavatko. Ajattelin myös uskaltaa kiskoa heiniä ja nokkosia pensaiden juurilta. Se on vaan sellaista hiljaa ja hitaasti tehtävää hommaa, ja sitä tehdessä nuorimmainen (ainainen puutarha-apuri) pitkästyy ja lähtee kauas pois. Ja jos hän menee nurkan taakse, minunkin on mentävä (meillä ei ole porttia, vaan pihasta pääsee suoraan tielle). Tuorein innostus on metsään. Onhan se liikuttavaa, että vajaa kaksivuotiaalla suomalaisella on sellainen hinku metsään. Jos takaportti unohtuu auki, lapsi seisoo kohta siellä ja huutaa ”ÄITI, TUU MUTAAN, TÄNNEPÄI, ÄITI” (jne). Eilen käveltiin ensin sitkeästi varvikossa (”AU! AU!”), sitten pururadalla, sitten polulla. Polku oli niin kiehtova, etten olisi saanut lasta suosiolla kotiin ellei oltaisi löydetty kätevästi risteävää polkua, jota pitkin päästiin melkeinpä siihen mistä oltiin lähdetty. Tänä kesänä kävellään siis myös metsässä. Eväät mukaan, ja heinäkuussa marjasankko!

Tässä muun kevyen jutustelun ohessa koetan ja pitäisi taas ja edelleen viimeistellä kirjoitustöitä, pohjustaa sen kokoomateoksen luvun kirjoitustöitä ja yhtä raporttia, ja jännittää tulevia työpaikkoja. Hoh hoh jaa jaa. Lapsilla on enää kymmenen kouluaamua, ja nuorimmaisella enää seitsemän hoitopäivää. Sen jälkeen kirjoittamiset, pohjustamiset ja jännittämiset tehdäänkin iltaisin.