perjantai 23. syyskuuta 2011

Moniajoa

Eilen oli melkomoinen moniajopäivä puolisolla ja minulla. Aamulla oli aiheena kymmenvuotiaan käyttäminen lääkärin pakeilla, on ollut etenkin kesällä väsymystä ja tukkoisuutta ja ahdistusta, semmoista klassista astmaoireilua. Ajateltiin tutkituttaa, kun isän puolelta aika vahvat taipumukset voisivat olla. Erinäiset tutkimukset osoittivat ettei ole mitään pitkäkestoisia tulehduksia päällä, keuhkot ja nenäontelot ja risat OK, eikä sellaista astmatyyppiä johon määrättäisiin jatkuvaa lääkitystä. Kehotettiin seuraamaan asiaa, ja käyttämään avaavaa lääkettä jos on ahdistava olo. Tämä diagnoosi meni meidän kyökkiastmalääkärienkin mielestä ihan nappiin. Diagnosoitu tahtoo jättää pianotunnit sikseen (oli unohtanut kesän aikana melkein kaikki nuotitkin) ja tahtoo aloittaa naapurin pojan kanssa yleisurheiluharkoissa käynnin maanantaisin.

Sitten tehtiin töitä ja työpäivän päätteeksi vesisateen uhan alla kaatopaikalle tyhjentämään peräkärry ja takaisin kotiin täyttämään se pinnasängyllä ja vauvanvaunuilla. Puoliso moniajaa tänään pääkaupunkiseudulle auttamaan siskojensa muutoissa.

Töissä oli aamulla lähetekeskustelu liittyen pikkujouluaikaan ja –paikkaan.

Ei kommentteja: