Muistanette, että meillä on ollut autotalliremontti (joka on edelleen hiukan kesken). Sen tieltä jouduimme tyhjentämään autotalliin kertyneet romut muun muassa porstuaamme, joka onkin ollut yli vuoden kerrassaan erikoinen suksien, työkalujen, harrastevälineiden ja puutavaran myyntinäyttely. Sellainen joka ei juuri paranna kodin feng shuita tai toivota lämpimästi tervetulleeksi. Puoliso on lisäksi pitkään jupissut siitä, että muovimaton alla on ihan kelvollinen puulattia.
Pari iltaa sitten puolisolla oli jo kädessään työkalut, ja muovimattoa ja sen alla olevaa levyä raoteltiin toiveikkaana. Aavistin jo. Eilen illalla se sitten tapahtui. Puoliso oli kaikessa hiljaisuudessa alkanut kantaa tavaraa takaisin autotalliin. Autuasta! Ja vanhan pakastimen peräkärryyn odottamaan Mustankorkealla käyntiä. Menin apuun, ja nyt suuri osa tavarasta on oikealla paikallaan – tosin se osa joka ei ole, on siroteltu epätodennäköisiin paikkoihin eteiseen (sukset, vaahtosammutin), keittiöön (penkki, osa työkaluista ja keskeneräisistä nikkaroinneista, kauko-ohjattavat vekottimet) ja työhuoneeseen (lämpöpatteri, pöytälevy, työkalupakkeja). (Onneksi olen jo tottunut siihen että meillä on outoja tavaroita oudoissa paikoissa. Se on hinta jonka maksaa kun asuu kuuden hengen perheellä noin 110 neliömetrin taloa).
Muovimaton ja levyn lähtöön meni ehkä vartti. Alla on hiomaton mutta oikein hyvästä puusta tehty lautalattia. Näkisin, että ennen talven tuloa meillä on parempi porstua kuin koskaan (ja ainakin parempi kuin nyt).
Kaiken repäisyn lisäksi päivän mielialaa nostaa kaksi asiaa.
Numero yksi. Tänään lähtee harvinaisen kiinnostava apurahahakemus. Olen saanut sitä varten oikein mieltä nostattavia suosituksiakin.
Toinen asia on se, että huomenna lapsenlikkamme on meillä iltapäivästä myöhään iltaan, ja me puolison kanssa otamme saamastamme kutsusta vaarin ja puemme aamulla yllemme sivistyneet vaatteet, pakkaamme autoon iltapuvun, frakin ja juhlakengät, ajamme Helsinkiin, kuuntelemme jännittävän väitöstilaisuuden tunnelmaisessa yliopiston päärakennuksen salissa, käymme kantamassa pari lipastoa autoon puolison siskon luona, vaihdamme juhlakamat päälle, ja hyväksi lopuksi osallistumme juhlavaan karonkkaan Kalevankadulla ja ajamme yötä myöten kotiin. Kiitos sinulle entisen tutkimusryhmäni väitöskirjantekijä ja maastotyökumppanini kutsusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti