Eilinen teksti päättyi pitkään listaan perheen liikuntaharrastuksista.
Ja taitaa olla osapuilleen vuosi siitä, kun aloin kirjoitella tänne viime kesän päivystysvuorojen kirvoittamana TARPEESTA LIIKKUA enemmän. Sittenhän siinä tuli isoa alkuinnostusta (sivusto jota käytin ja käytän edelleen löytyy oikean reunan linkkilistasta nimellä "Liike on lääke") ja ehkä jopa vähitellen tapa ottaa muutaman kerran viikossa jonkinlainen harjoite tai uimassa tai lenkillä tai jopa jumpassa käynti normaalin elämän osaksi.
Juhlan kunniaksi takana on tietenkin viikko-pari tosi laiskaa liikuntaoloa -
johtuen muun muassa siitä että jos viikolla on enemmän kuin yksi yövuoro
valvottavana ei tunnu fiksulta rehkiä kovin paljon muuten. Tai sitten
vaan muuten laiskottaa. Tiedän että tuttuun ja mukavaan sohvalla
makoiluun olisi helppo palata ja unohtaa koko liikuntaherätys. Kun
ei tänään ehdi ja huomenna jaksa. Siksi olen iloinen että minulla on liikkavihko, jonka tyhjä sivu ärsyttäisi kuukauden lopussa ihan
mahdottomasti.
Koko vuoden ajan on liikkavihkoon tullut merkintöjä, joinakin kuukausina tosi paljon ja toisina laiskemmin. Mitat on pysyneet suunnilleen samoina (jos niihin haluaisi tarkkaa trimmausta, pitäisi oikeasti panostaa ruoan määrään ja laatuun ja sitä en just nyt kyllä jaksa enkä näe niin tarpeelliseksikaan) mutta sanoisin että kunto on kohentunut. Ja sellainen liikunnallinen itsetunto. Ei tunnu siltä että on asioita joita ei voi oppia tai että jotain ei kerta kaikkiaan vaan voisi jaksaa. Useista asioista en edelleenkään pidä (suurin osa joukkueurheilusta, jumppatunnit joissa on koreografiaa, hiihtäminen huvin vuoksi tai lenkkeily) mutta olen löytänyt entisiä ja uusia asioista joista pidän. Ja tiedän että on monia muitakin joista voisin innostua ja joita haluaisin kokeilla. Ja kun tässä ikää tulee joka päivä lisää (ja aikaa ja energiaa periaatteessa myös, kun lapsillekin tulee ikää joka päivä lisää), näistä mahdollisuuksista ja ideoista ja innostuksista on pidettävä kaksin käsin kiinni.
Kun lopputulema kaikesta huolimatta on se, että liikkuminen tipahtaa
ainakin minulta heti ekana kalenterista jos tiukkaa alkaa tekemään.
Suunnistaminen olisi kivaa (huvikseen, itsekseen). Haluaisin osata uida paremmin. Boulderointi, lähinnä sisällä turvallisissa oloissa, on mielenkiintoinen haaste itselle, samoin kuin jousiammunta (vaikkei se kovin urheilullista olekaan). Sulkkista olisi kiva ehtiä taas pelata puolison kanssa. Crossfit -henkisessä maailmassa on monipuolista haastetta lopuksi ikää, sen kun lisää vaikeustasoa ja painoja sen mukaan kun (jos) kehittyy ja alkaa taas vähentää tai soveltaa mummoiässä. Yliopistoliikunnan ryhmätunneilla oli helppo käydä ja sinne on melkein ikävä.
Tein huvikseni tänään ennen töiden aloitusta sen harjoitteen, jolla aloitin vuosi sitten. Aikaa kului vähemmän kuin vuosi sitten. Fiilis oli parempi. Eikä tarvinnut huijata ihan niin paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti