Hassua omakohtaisesti huomata miten vanhat periaatteet tai ärsyynnyksenaiheet laimenevat kun lapset kasvavat ja ikää ja elämänkokemusta tulee lisää. Esimerkiksi en jaksa kohkata niin yhdestä halloween-viikonlopusta. Vaikka ihan mielelläni tähän kirjoitan otteita kotipaikkakunnan paikallislehdestä:
"Sana kekri tarkoitti kansankielessä viimeiseksi jäämistä tai jonkin päättymistä ja kekri merkitsi myös vuoden vaihtumista maatalousyhteisössä. Kekri oli sadonkorjuun juhla, ja karjamarkkinoiden aikaa, ja runsaalla ruoalla kestittäminen oli kekrinvietossa tärkeässä asemassa... Kekri on työn juhla ja ilon juhla... Kekrinä alkoi palvelusväen vapaaviikko... Koska kekrin käsitettiin vanhastaan merkitsevän vuoden vaihtumista, liittyi siihen usein myös erilaisten enteiden kuulustelua ja tulevaisuuden ennustamista... Kekri muistutti usein saksalaisia karnevaaleja. Siihen liittyi myös 12 päivää kestänyt jakoaika, jolloin ei yleensä tehty työtä enemmän kuin oli välttämätöntä."
(Huomatkaa! Jos päätätte perinteiseen tapaan ryhtyä taas viettämään perinteistä kekriä, saatatte joutua vaihtamaan pois joulun, uudenvuoden ja vapunkin!)
12-vuotias oli muutaman kaverin kanssa kulkemassa pelottavan näköisenä lähialueilla, ja me lähinnä jaksettiin huolestua siitä ettei meillä ole omassa kaapissa juuri mitään herkkuja. 14-vuotiaskin sai kinuttua itselleen luvan mennä muutamaksi tunniksi luokkakaverin halloween-henkisiin pippaloihin. Ja mitä turhaa työtä - juhlien pitäjä sairastui ja koko neuvottelu meni ihan hukkaan.
Viikonloppu oli viimeinen yhteinen ennen monen viikon yksinhuoltajuusputkea. (Se menee näin: puoliso Hollantiin, minä välittömästi sen jälkeen Rovaniemelle, puoliso sen jälkeen välittömästi Espooseen, minä välittömästi sen jälkeen Rovaniemelle, puoliso sen jälkeen välittömästi Joensuuhun. Iltalehti otsikoi joku viikko sitten kulissiavioliitoista: puolisot kommunikoivat pääosin sähköpostitse. Me toivomme että pysytään edelleen kulissien ulkopuolella ja käytetään myös tekstareita. Lapsille on koetettu muistaa myös selittää ohjelma yksityiskohtaisesti etukäteen. Hassua (?) on se, kun joskus luulee selittäneensä kaikille, mutta yksi on epähuomiossa jäänyt briefaamatta. On sitten aika hämmennyksissään että mitä varten tuo lähtee kun tuo just tuli. Jos näin käy, kysymyksessä on jompi kumpi keskimmäisistä lapsista. Vanhin ja nuorin tulee aina valmisteltua kaikkeen paremmin.) (24.11. jälkeen helpottaa. Sen jälkeen on monta kuukautta perusrauhallista peruselämää eikä koko ensi vuodenkaan pitäisi olla kovin paha. Ja lapset odottavat sitä, kun meille on uhannut tulla gerbiilejä sen kunniaksi.)
Viikonloppuna tehtiin siis kaikkea pientä kivaa - lapset leipoivat, käytiin pienellä porukalla taas moikkaamassa vauvaa, pelattiin sählyä. Ja vanhimmainen törmäsi pitkästä aikaa siihen, että hän kuuluu tavallaan kahteen kirkkokuntaan - riparivuosi alkoi riparikirkon merkeissä. Olipa virkistävää käydä välillä luterilaisessa messussa. Se on lyhyt ja tunteisiin vetoava. Ja oli kumman miellyttävää osallistua rukoukseen ja ehtoolliseen yhdessä niiden kanssa, joita tavallisesti tapaa koulun käytävällä tai futisharkoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti