Oltiin tuossa taannoin ajelulla naapurikaupunginosassa, ja käytin autoa myös ensikodin pihassa. Näytin kyydissä olleille 9- ja 4-vuotiaalle, missä silloin tällöin käyn vauvoja hoitamassa.
9-vuotias halusi tietää tarkemmin mitä siellä oikein tehdään ja miksi ihmiset siellä asuu. Selitin, että kaikki eivät välttämättä osaa heti aluksi hoitaa vauvaa, ja he tulevat tuonne harjoittelemaan. Toiset ihmiset voivat sitten auttaa heitä siinä hommassa. Poika mietti ja puntaroi, kävi selvästi mielessään läpi oman elämän kokemuksia perheen vauva-arjesta. Sitten tuli analyysi. "Eihän siinä vauvanhoidossa oikeastaan ole muuta vaikeaa kuin se imettäminen. Ja vaipanvaihto. Muutenhan se on tosi helppoa."
Ehkä jokunen äiti tässä maassa allekirjoittaa tuon imetyksen ihanuuden. Ihan yhtä monella ei välttämättä ole samaa rakastetun isonveljen aurinkoista kokemusta vauvan kanssa touhuamisen vaistomaisuudesta ja helppoudesta.
(Luen tällä hetkellä ristikkäin Kuusiston Ritvan klassikkoa "Imetän ja hoivaan" sekä Searsin perheen tuhtia tieto- ja kokemuspakettia "The Baby Book". Tässä elämänvaiheessa tiedän kokemusperäisesti tosi monet tilanteet joista kirjoissa kerrotaan, osaan eläytyä niihin ja allekirjoitan melkein kaiken mitä kirjoissa pidetään hyvinä käytänteinä. Etenkin sen molemmissa olevan humaanin pohjavireen - vauva ei ole koira, vaan ajatteleva, älykäs, voimakas ja pystyvä kanssaihminen heti ensimmäisestä minuutista alkaen, eikä muutu vanhempien viholliseksi edes taaperoksi kasvettuaan. Harmi kun en yhtään muista mitä ajattelin näistä asioista silloin kun esikoinen oli vauva. No, onneksi molemmat ihanat opukset toteavat omissa perheissään esikoisten kärsineen kokeilevasta ja hapuilevasta vanhemmuudesta, ennen kuin asiat alkoivat rullata omalla, luonnollisella painollaan. Ja että tämä on ihan ymmärrettävää)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti