Niin paljon on oltu pääsiäisenä pohjoisessa tai vähintään mummilassa, että vieläkin tuntuu oudolta viettää nämä pyhät kotona. Ja miten niitä nyt viettäisi?
Tänä vuonna kaikki meni jotenkin ihanasti nappiin. Ensinnäkin juhlan hengellinen anti oli harvinaisen ravitseva, kun vanhimmaisen oli käytävä kirkossa ihan rippikoulun vuoksi ja omassa kirkossamme käytiin ensin lauantaina koko perheellä ja vielä maanantaina nuorimmaisen kanssa järkkäilemässä lelulaatikoita (kait se lasketaan kirkossa käymiseksi?). Sitten oli kaunis sää ja lämmintä eikä kukaan ollut kipeä eikä edes kamalan pahalla tuulella tai väsynyt. Työn tekeminenkin rajoittui puolisolla maanantaille ja perjantaille ja itsellä sunnuntai-iltaan. Pihaakin tuli harattua.
Ja syötyä kananmunia ja mämmiä. Ja tavattua muutamia naapureita ja ystäviä.
Ajateltiin katsoa myös elokuvia, jotain rauhallista, miellyttävää ja viihdyttävää ja sellaista jota voisi katsoa koululaisten ja vanhempien kanssa yhdessä. Tuli aika erikoiset valinnat tehtyä, kun ei menty ihan pelkästään lasten ehdoilla. Perjantaina Alaska Highway - dokumentti jossa hitsattiin ja etsittiin rekan renkaita eikä juuri muuta. Lauantaina Päiväni Margueritten kanssa - elokuva jossa istuttiin puistonpenkillä ja puhuttiin elämästä eikä juuri muuta. Sunnuntaina Incredible Burt Wonderstone - pyhien viihdyttävin ja vauhdikkain leffa, jossa taiottiin ja kasvettiin paremmaksi ihmiseksi. Ja hyväksi lopuksi eilen Gravity - puolitoista tuntia painottomuutta. Kyllä lapsetkin katsovat elokuvia laidasta laitaan. Vaikka loppukommentti olisikin että "Olipa se tosi outo. Eihän siinä tapahtunut yhtään mitään!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti