Edellinen viikko onnistui olemaan kaikille hyvä, ja melko monille rentouttava: puoliso ja 13-vuotias ohjelmoivat ja hiukan remontoivat, minä tein töitä ja luin yksin mökillä, toinen teini reissasi ympäri Eurooppaa ja toinen hoiti lehmiä, nuorimmainen sai nauttia mummin huomiosta.
Nyt koetamme kärsivällisesti elää keskeneräisyyden keskellä ja kohti koulujen vuorokausirytmiin iskevää alkua. Työhuone on autuaasti kesken, vanhimmainen edelleen reissussa. Poikien hiuksia pitäisi leikata, tekstejä kirjoittaa, tavaroita etsiä. Ruokaa laittaa.
Ken MacLeodin Tähtijaosto -kirjan viimeinen palautuspäivä on tänään, eli se tuli kaiken keskellä luettua ihan harppoen. Harmi. Se on hyvä esimerkki siitä miksi scifiä tehdään ja luetaan: antaa mahdollisuuden miettiä miten tekoälyjen kanssa oikeasti kommunikoitaisiin, millainen oikeasti voisi olla tulevaisuus, vaikkapa vallankumouksen jälkeinen sirpaleinen maailma. Millaisia olisivat ihmisten väliset suhteet ihan eri tilanteessa. MacLeodin kieli on myös paikoitellen hienoa:
"Falangisteillä oli iskulause: Credere. Obedere. Combatere. Usko. Tottele. Taistele. Minun ehdotukseni on, että epäilette, vastuttatte ja kieltäydytte. Varsinkin, jos teidät kutsutaan taistelemaan niitä ihmisiä vastaan, jotka kaikesta huolimatta uskovat, että olemme kaikki yhtä kansaa."
Ja:
"Moh murahti etsien koko ajan katseellaan Bernsteinia. 'Menneisyys on vasta esipuhetta', hän sanoi, 'tulevaisuus kestää kauan. Emme ole nähneet vielä mitään.'"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti