Tuulahdus lähimenneisyydestä

Oi, sain sähköpostiini kutsun EU-asiantuntijoiden kokoukseen aiheesta ilmastosopimukseen liittyvät velvoitteet koulutuksesta, kasvatuksesta ja tiedottamisesta ilmastoasioihin liittyen. Joskus menneessä työelämässä tämäkin on ollut, lyhyen hetken, osa toimenkuvaa, muttei enää. Eli roskikseen meni se kutsu. Mutta tuli kuitenkin sellainen lämmin henkäys, joka muistutti että noiden virkamiestenkin joukossa oli kiva ja mahdollista tehdä työtä, semmoinen byrokratiakin käsittelee tärkeitä asioita ja sen pohjimmaisena tavoitteena on parantaa maailmaa – ja moni noista tyypeistä oli oikeasti innostunut ja mukava. Muistan ranskalaisen rouvan, espanjalaisen harmaapäisen miehen ja monta kovaäänistä afrikkalaista. Kaikilla sydämen asiana JAKAA TIETOA, KERTOA ETEENPÄIN, SAADA AIKAAN MUUTOS ASENTEISSA JA TOIMINNASSA.

Pakko huomauttaa vielä, että Suomi on ollut ja on hiljainen ja passiivinen tässä asiassa. Liittyy siihen, että pienessä maassa tekijöitä on vähän, ja ”pelkkä puhe” nähdään toissijaisena sen rinnalla, että neuvotellaan pitkän aikavälin sopimuksia ja hierotaan eteenpäin oikeisiin päästövähennyksiin johtavia toimia. Näissä Suomi on toiminut ja vissiin toimii aika tehokkaasti noissa kokouksissa maailmalla. Vaikka niitä saavutuksia ei aina pöydälle nostetakaan.

Joskus tuntuu, että itsellä on valtava määrä haaveita ja toiveita ja pyrkimyksiä, ihan toisilleen vastakkaisiakin. Yksi niistä, sitä haluaisin-olla-supersankari –luokkaa, on halu joskus työskennellä YK:n hommissa. Vaikka sitten kotimaassa. Mutta mieluiten tietenkin Afrikassa, nimenomaan ilmastoasioihin liittyen. Ehkä se onnistuu, joskus sitten kun menee itsekin siihen rouva ja harmaapää –kategoriaan - ?

Tilanne kertaa neljä

Remontin tilanne: puupinnat ovat näkyvillä ja betonilattia jyrsitty esiin. Maanantaina mitataan lattian kosteustilanne, mikä ratkaisee sen päästäänkö huonetta rakentamaan heti, vai onko kuivatettava lisää. Jotteivät remonttiasiat jäisi liian pienelle painoarvolle elämässämme, näytimme saunakammaria puolison pomon tutulle remonttimiehelle. Saattaa tulla kammarin ehostuskin eteen ennen talvea. Se tietäisi parempia oloja vieraillemme jatkossa…

Perhe-elämän tilanne: puolison pitäisi päästä Saksasta kotiin joskus puolen yön jälkeen. Lupailin alustavasti käydä kentällä hakemassa, mikäli lapsilauma nukkuu siinä vaiheessa rauhallisesti. Isosisko on koulupäivän jälkeen tuskastunut pikkuveljiin kun ne meluaa; pikkuveli on hoitopäivän jälkeen tuskastunut isosisaruksiin kun ne ei leiki hänen kanssaan; keskimmäinen on iltapäivähoidon jälkeen tuskastunut vähän kaikkeen. Aamuisin kaikki lähtevät kyllä hämmästyttävän reippaina liikkeelle, ja jopa ekaluokkalainen on kävellyt tämän viikon yksin (tai siis naapurin pojan kanssa) kouluun. Tämä helpottaa kotiväkeä suuresti, ja antaahan se lapsellekin itseluottamusta, kun selviää itse kouluun. Tuskastuskin helpottaa viimeistään iltapalapöydässä, jossa lapset yleensä kikattavat kamalasti. Iltasatujen lukeminen on myös mukavaa aikaa yhdessä. Kunhan saa lapset aseteltua itsensä ympärille niin, etteivät tuskastuneimmat rupea potkimaan toisiaan.

Työelämän tilanne: puhuttiin eilen työkaverin kanssa Skypessä! Oli hassua katsoa omaa työhuonettaan webbikameran kautta! Olivat kasanneet työpöydälleni kaikenmaailman romua! No, vakavasti ottaen, tilanne on syksyiseen tapaan näennäisen dynaaminen. Laitteita hankitaan, mittauksia ja kokousmatkoja ja –esitelmiä suunnitellaan. Silti takaraivossa on epämiellyttävä tunne siitä, ettei tämä kaikki nyt oikeasti ole sitä tieteellisen työn ydinasiaa – pitäisi rauhoittua ja kirjoittaa edellisten kausien työt artikkelin muotoon. Ihan valmiiksi asti. No, seuraavan Skype-keskustelun aiheena on keskeneräisen artikkelimme tila.

Oma tilanne: tuli valvottua jälleen Orson Scott Cardin seurassa. Luen nyt Alvin –sarjaa, kertomusta vaihtoehtoisesta Amerikasta ja Alvin –pojan omalaatuisista kyvyistä. Tässä jaksossa on intiaaneja.

Luuttuajat jyrsii lattiaa

Äärimmäisen kiinnostava remonttiraportti jatkuu. Poika jyrsii just lattiasta tasoitteita irti. Tähän mennessä on löydetty muovitapettien ja levyjen alta hämmästyttävän (ja ilahduttavan) hyvän näköistä seinäpintaa. Harras toive on, että muutaman päivän tasoittumisajan jälkeen betonilattiakin osoittautuu riittävän kuivaksi. Se ylimääräinen väliseinä lienee pakollinen ratkaisu jatkossakin - tilassa kulkee alhaalta ylös saakka kaksi kantavaa palkkia, joita ei ole syytä ruveta kosmetiikkasyistä poistamaan.

Nelivuotias kysyi eilen että milloin ne luuttuajat oikein lähtee pois (tässä vaiheessa poika ohjasi varaajasta purkautuvia vesiä oikeaan suuntaan ja toinen katseli päältä). Mutta ihan hyvää työtä toistaiseksi ovat luuttuajat tehneet.

Naapurissa puolestaan näyttäisi kaivinkoneiden määrästä päätellen olevan menossa suuren luokan salaojaremontti...

Aamuöistä remontinalkua

Pikaraportti alkaneesta kylppäriremontista:

Meillä seisoi jo heti seitsemän jälkeen kolme miestä eteisessä ja nyt yksi on mennyt matkoihinsa, toinen on talon alla vetämässä putkia ja kolmas repii seiniä hajalle kylppärissä. Pyykkikone tuli keittiöön ja lämminvesivaraaja odottaa ulkona sitä, kannetaanko se romuksi vai kellariin. Tehokasta. Moni sanoo nyt, että remonttia on kiva tehdä itse, ja on rahanhukkaa maksaa muka ammattilaiselle. Ehkä, ehkä jossakin tilanteessa, mutta tässä tilanteessa otan ihan mielelläni sen maksajan ja kaikessa-rauhassa-aamupalaa-syövän-ja-lehteä-lukevan roolin!

Remontti häämöttää

Huomenna alkaa remontti alakerran kylppärissä. Meillähän on kaksi asuinkerrosta, kellaria ei ole rakennettu. Siellä on sellainen melkein miehenkorkuinen rossipohja (eli siis minun korkuiseni!). Vanha talouskellari (nykyinen vesimittarihuone) on ikään kuin betonilattialla ja tiiliseinällä tosin. Huomenna miehet ensi töikseen kyöräävät lämminvesivaraajan sinne kellariin miniatyyrimäisestä kylppäristä tilaa viemästä. Sitten alkaa iloinen muovimattojen repiminen ja sormien ristiminen suht kuivia rakenteita toivoessa. Jossakin vaiheessa ovat vuorossa laatat, teräksinen kurahousujenhuuhteluallas, kaappitilaa ja turvallinen suihkunurkka.

Jatkoa seuraa… Alla näemme kaikki miten ihastuttavasta ja tilavasta tilanteesta kylppäri-kodinhoitohuonettamme ryhdytään toteuttamaan. Se etuvasemmalla oleva on lämminvesivaraaja. Sen vieressä on kevyt VÄLISEINÄ rajaamassa pienen tilan kahdeksi vielä pienemmäksi tilaksi...

Komiteamietintö työryhmäkokouksesta

First things first, kukaan meistä ei ole palanut poroksi tai törmännyt mihinkään suurella nopeudella eikä edes räjähtänyt, ei vaikka minä olenkin taas viikonloppuna ajanut muutaman sata kilometriä autolla ja puoliso lennähtänyt Saksaan. Aina välillä on hyvä huomata, että meitä huomaamatta ympäröivistä vaaroista huolimatta olemme edelleen elossa. Ja se on hyvä!

Ensimmäisen asian jälkeen toinen, josta teki mieli mainita. Perjantaina oli tutkimusryhmän tapaaminen, niin sanottu yleiskokous. Tapaamme kaikki kuusi toisemme noin kerran kuukaudessa päivittääksemme pomolle ja toisillemme mitä on tullut tehtyä ja mihin aiomme seuraavaksi ryhtyä. Aina välillä pomo pitää linjapuheita ja laskee paljonko rahaa vielä on käytettävissä mittalaitteisiin, aputyövoimaan tai matkoihin. Silloin tällöin sorrumme jopa strategisiin pohdintoihin, joilla on taipumusta venyä kovin pitkiksi, tai puhumaan keskeneräisistä käsikirjoituksista tai kokeiden alustavista tuloksista. Kaikin puolin hyödyllisiä tapauksia, etenkin kun usea meistä tekee paljon etätöitä ja semmoista itsenäistä ajattelu- ja päätöstyötä. Jopa byrokratiakammoinen esimies hyväksyy nämä kokoukset oikeasti töitä edistävinä. Kaikenlaiset kehitysryhmät ja seurantakomiteat sen sijaan koetetaan vaieta kuoliaiksi.

Savolainen potee flunssaa

Puoliso toi matkaltaan oikein mojovan islantilaisen flunssan ja syö nyt kortisonikuuria. Minä olen ainoastaan peppuroinut (1) kaksi yötä peräjälkeen tyhmän lentsun (2) kourissa ja näyttänyt päivällä hyvää esimerkkiä seitsenvuotiaalle siitä, miten pitää levätä kun on kipeä. Hänkin oli päivän poissa koulusta, kun oli niin röhäinen (3) ja surkeana. Toisaalta sitten näytin huonoa esimerkkiä lähtemällä puolikuntoisena työreissulle, mutta sallittakoon aikuiselle tällainen pieni lipsahdus. Kohta on lähdettävä lerhailemaan (4) entisen kotikaupunkinsa kaduille, kun ei sada vettäkään ja päivän työt on tehty.

Luvun alla on muuten taas Le Guinia, tällä kertaa vanha Osattomien planeetta. Naiivia yhteiskuntakritiikkiä tietenkin (kaikkien yhteiskuntajärjestelmien?), mutta silti jotenkin aseistariisuvan puhdasotsaisesti ja silti liikoja kaunistelematta kirjoitettu.

Sanastoa:

1 = pyöriskellä sängyssä unta saamatta; 2=nuhaflunssa; 3=yskäinen; 4=kuljeskella joutilaana, yleensä kaupungissa

Viikonlopun varrelta

Viikonloppu meni sateen, olympialaisten ja puolison (pohjoismaissa matkaillessa saadun?) flunssan merkeissä, mutta myös sosiaalisena rientäen. Seurakunta oli kutsunut lauantaina nuoria ja nuorperheitä järven rantaan ”kirkkoon” ja pelaamaan ja syömään, ja ajattelimme laskea itsemme nuorperhe-kategoriaan, ainakin tällä kertaa. Pressukatos pelasti ohjelman, ja mukavaa oli. Ihmisiin tutustuu merkittävästi paremmin tuollaisissa merkeissä kuin semmoisen oikean kirkon penkissä istuen. Ilahduttava oli myös kongolaisperäinen bändi. Ja letut. Meillä oli joskus ennen muuttoa erittäin pienimuotoinen pienryhmä, joka kokoontui muutaman hengen kodissa vuoron perään puhumaan elämästä ja maailmanmenosta, myös hengellisestä elämästä. Voin tässä lainata nyt yhtä ryhmäläisistä, joka totesi olevansa kahden viikon välein aina yhden päivän oikein hyvä ihminen, sen tapaamista seuraavan päivän. Sitten alkoi taas alamäki. Se yksi päivä on mielestäni oikein pätevä syy olla silloin tällöin mukana kirkollisissa riennoissa; ties vaikka sen yhden päivän aikana onnistuu olemaan oikealla tavalla hyvä esim. perheelle tai työkaverille.

Tänään taas käytiin seitsenvuotiaan kanssa rypemässä märällä tekonurmella – kaksi kortteliliigan pikkupeliä joitakin saman ikäisiä keltapaitoja vastaan. Hävisivät molemmat pelinsä, mutta ei se juuri vauhtia hiljentänyt. Hienoja yksilösuorituksia, satunnaista syöttöpeliä, joitakin lieviä kolhuja ja paljon mutaisia pikkupoikia!

Huu, huomenna alkaa ekaluokkalaisen iltapäiväkerho koululla. Olen ymmärtänyt sen laadukkaaksi, katsotaan nyt tarkoittaako tämä myös riittävää aikaa pikkuisille lepoon ja vapaaseen oleiluun. Näitä olemme oppineet arvostamaan, kun esikoinen oli kaksi ekaa luokkaa iltapäivisin perhepäivähoitajalla. Tässä kaupungissa se ei kuitenkaan enää valitettavasti ole vaihtoehto… Ensi viikolla SAATTAA myös alkaa remontti alakerran kylppärissämme. Taitaa kuitenkin siirtyä vielä viikolla. Ei siis lyödä vielä lukkoon mitään tuparipäivää!

Koulumatkan varrelta

Tästä meiltä koululle kävellessä näkee - paitsi pusikkoa ja tuoreehkoja kerrostaloja – myös kaksi erillistä puutaloaluetta. Molemmat ovat hämmästyttävän harmonisia kokonaisuuksia. Ensin on tämä meidän 50-luvun alue. Suht samankokoiset tontit, vanha puusto ja yhtenäisenmuotoiset ja –ikäiset rakennukset antavat anteeksi sekalaiset remontit, laajennukset, värimaailmat, puutarhanhoitotyylit ja koristeet. Tai pitäisikö sanoa, että jälkimmäiset nimenomaan antavat sen viehättävän hengen muuten kovin yhtenäiselle alueelle. Koulun lähellä on 20- tai 30-luvulla pystyyn lyöty alue, jolla tontit ja talot ovat pienempiä ja talojen muotokin erilainen. Muuten samat sanat pätevät tähänkin alueeseen. Entäs kun nyt totuttaa esteettisen silmänsä tällaiseen viehättävyyteen ja harmonisuuteen? Voiko enää koskaan muuttaa minnekään, ja olla tyytyväinen maisemiin? (Retoriseen kysymykseen vastaus: Lappi on aina jäljellä.)

Koulumatkan varrella on myös mitä mainioin sivukirjasto. En ole oppinut lainaamaan kirjastosta lehtiä, romppuja, musiikkia, elokuvia tai oikein tietokirjojakaan, enkä käyttämään siellä tietokoneita tai tiedonhakupalveluita. Menen kirjastoon lainaamaan tarinoita. Pienten paikkakuntien pääkirjastoissa ja tuollaisissa keskisuurten paikkakuntien sivukirjastoissa niitä piisaa, vuosikymmenten takaisina painoksia jopa!

Luvun alla on hölmö mutta hauska Hukkuneita toiveita (Dortmuder-tarina Donald E. Westlakelta). En suosittele korkeakirjallisuuden harrastajille, mutta kylläkin niille, joille kirja on realistinen vaihtoehto TV:n komedialle tai dekkarisarjalle.

Rehuja

Ajattelin tässä päivittää profiilista harrasteluetteloa ja lisäillä kiinnostavia luonto- ja ympäristöaiheisia linkkejä. Tämmöisiä ajatellessa alkoi vaan huolestuttaa blogin rönsyäminen täysin hallitsemattomaksi sillisalaatiksi, aiheina tämä, tuo, ja sekin vielä. Toisaalta, elämäkin tuppaa olemaan sellaista, ellei sitten ole yhdelle asialle omistautunut huippuasiantuntija. Ehkäpä mahdollinen lukija kestää sen, että täällä käydään läpi lapsiperheen arkea, vanhassa talossa asumista, luonto- ja ympäristösälää työhön liittyen tai liittymättä, kirjoja, ja mitä vielä. En tunnustaudu yhden asian huipuksi millään alalla.

Harrasteluetteloon oli pakko lisätä nuo huonekasvit; sen verran innokkaasti meillä luetaan siemenluetteloja ja sen verran tiheään tahtiin ikkunalaudoille ilmestyy uutta vihreää. Onneksi tässä on vielä matkaa hoitotädin viidakkoon... Laitetaan nyt muutama rehukuva aihetta kuvittamaan. Lempikasvini vasemmalta oikealle: ekan poikaystävän äidiltä saadusta pistokkaasta alkunsa saaneen kuparilehden jälkeläinen, siemenestä kasvatettu kafferipuun taimi ja sulokas unelma.

Spooky

Pakko mainita tälläkin foorumilla rintamamiestalollisille jo kertomani tapaus.

Pihasaunan takana oli muutama päivä sitten ylläri. Lapset tulivat vakavina kysymään, että miksi meillä on saunan takana hautakivi. Lipokkaat äkkiä jalkaan ja löytöä ihmettelemään - maassa oli seinän vierelle kaatuneena ihka aito hautakivi, kullattuine teksteineen päivineen, risti ja kielot ja kaikki. "Vainajan" syntymävuosi oli 1913 ja kuolinvuosi 60-luvulla. Tähän onneksi löytyy jonkinlainen selitys, talon rakentaja on ollut kivimies, ja kivessä olleen etunimen omituisuuden perusteella voisi ajatella kyseessä olleen jotenkin pieleen mennyt kaiverrus tms. Emme nyt kuitenkaan ihan heti aio kaivaa kovin syvälle kiven alle...

Huomionkipeät tyytyväisinä

Pikaraportti koulunalun tiimoilta: toistaiseksi näyttää hyvältä. Jo keväällä, kun oltiin tutustumassa, koulussa tunsi sellaisen hyvän ilmapiirin. Meidät on otettu hyvin vastaan ja HUOMIOITU, mikä tuntuu aina kivalta. Mikä tärkeintä, ekaluokkalaisen päivä oli mennyt hyvin ja jalkapalloa oli pelattu välitunnit. Tästä voi päätellä, että yksin ei ole tarvinnut nyhjöttää. Neiti kolmasluokkalainen tuli hyppien kotiin (jännitettyään aamulla niin paljon kuin pystyi) KUN OLI NIIN KIVAA ja teki läksyt heti. Myönnettäköön, että väsymys ja skarppaus kostautui illan mittaan megalomaanisina riitelykohtauksina sisarusten välillä, samoin kuin ekaluokkalaisen jatkuvana nyhjäysvalituksena äidille (ja kaikille), mutta muistelen parin vuoden takaa tuon olleen yleistä käytöstä koulunaloittajien keskuudessa ekan parin viikon aikana.

Tuosta ilmapiiristä ja huomioimisesta vielä. Olimme samaisen neidin kanssa käymässä ratsastustunnilla. Olemmeko turhanarkoja tai pilalle hemmoteltuja koko sakki? Tallilla meitä ei juuri huomioitu ja ilmapiiristä jäi itselle epäselvä, kireä ja epämukava olo. Saattaa olla, että menemme tutustumaan toiseenkin hevostelupaikkaan ennen vakiopaikan lukkoonlyömistä. Pankkilainakin meille myytiin sieltä, missä meille oltiin mukavimpia. (…ja sieltä, mistä se pätkätyöläiselle myönnettiin…)

Koulunalkujännäri

Meillä on tänään käyty läpi vaatevarastoja, nimikoitu sisätossuja, varusteltu kynäpusseja ja soviteltu reppuja, niin kuin sadoissa muissakin suomalaiskodeissa. Yhdeksänvuotiaan mahaa on kourinut tasaiseen tahtiin, ja seitsenvuotias on olevinaan tyyni ja vakaa, mutta äkilliset kiukunpuuskat antavat nuoren miehen ilmi.

Kuitenkin kaikitenkin, kun reppu oli pakattu, oli se koulukokeneen isosiskon mielestä yhtäkkiä tuttu ja turvallinen, ja se oli vietävä jo sängyn viereen aamua odottamaan. Ja pikkuveljen oli pädettävä koulureittiosaamisellaan ja uudella sateenvarjolla.

Meiltä on siis menossa kaksi tyyppiä muuton jälkeen uuteen kouluun, toinen kolmannelle ja toinen, koulutulokas tai –menokas, ekalle. Molemmilla on koulussa tällä hetkellä muutama tuttu. Epäilemättä viikon päästä muutama kymmenen tuttua. Tässä vaiheessa tarvitaan koko perheeltä luottamusta siihen, että kaikki menee parhain päin. (Etenkin siksi, kun puolison piti matkustaa juuri nyt viikoksi Islantiin kokoustamaan…)

Ja itse henkilökohtaisesti voi huokaista helpotuksesta, ettei enää tarvitse jännittää niin kamalasti, kun vielä teininä kaiken uuden alkuja ja uusien ihmisten tapaamista jännitti. Nyt parkkiintuneempana uudet työpaikat ja muut sellaiset ovat oikeasti kiva ja virkistävä asia (kysykää uudelleen keskiviikkona, kun olen ehtinyt käydä katsastamassa uuden työpisteeni tämän paikkakunnan yliopiston tiloista…).

Kuusen ylistys

Perjantaina pääsin pitkästä aikaa konkreettisesti omien töitten kimppuun. Ajelin Hämeeseen, missä meillä on tutkimusryhmän kanssa metsäpläntti, ja etenkin sen talvinen elämä, tutkimustemme kohteena. Nyt ei paljon lunta ja pakkasta ollut (rankka vesisade sentään), mutta tulipa katseltua paikat taas valmiiksi syksyä odottamaan. Männikön rinnalle etsittiin myös kuusikkoa, ja löydettiinkin. Kuusi on lempparipuuni näistä suomalaisista puulajeista. Mänty on tietenkin hieno, ja ylevä, ja arvokas. Kuusi sen sijaan on salaperäinen ja kotoinen. Siinä on semmoista arkipäiväisempää kauneutta. Sen alle voi mennä pitämään sadetta, ja kuuseen mahtuu monta pikkulinnunpesää. Tiheässä kuusikossa ei edes kasva juurikaan aluskasvillisuutta, maassa on paksulti neulasia, joitakin ketunleipiä ja metsätähtiä pistää esiin. Äänet ovat vaimeita. Johtuuko mieltymys kuusimetsiin siitä, että olen niiden keskellä syntynyt ja kasvanut? Vai onko se jotain vieläkin sisäsyntyisempää? Lopuksi, realiteetit muistaaksemme, kuusesta saa nätimpää sisustuspuuta kuin männystä. Tyylikkäämpää.

Vauvoja, taaperoita, sähkölaskuja

Kesän viimeiset vieraat läks. Kollega/ystävä vaimoineen ja kaksine lapsineen. Toinen oli hauska kaksivuotias, toinen viisikuukautinen vauva. Meidän keskimmäinen olisi hoitanut koko ajan vauvaa; meillekin olisi kuulemma tilauksessa uusi vauva.

Olemme molemmat suht tuoreita omakotitaloasujia. Puhe kiertyi luonnollisesti lämmitysmuotoihin ja sähkölaskuihin. Valitettavasti kummallekaan meistä kaukolämpöön liittyminen tai maalämpö ei ole tässä vaiheessa realistinen vaihtoehto. "Puhtaasta" sähkölämmityksestä puolestaan tulee (varmaan aiheestakin) huono omatunto. Heidän ratkaisunsa oli ilmalämpöpumppu ja osittainen puulämmitys sähkön tukena. Voisi olla meillekin sopiva ratkaisu. Tällä hetkellä tutustumme tilanteeseen seuraamalla viikottain sähkön (ja veden) kulutusta. Kesäiseen aikaan kuluu sähköä 20-30 kWh päivässä, kaksi tietokoneista aina päällä. Lämmin käyttövesi niellee suurimman osan. Vettä näyttää menevän kuution verran viikossa. Saa nähdä miten lukemat muuttuvat syksyn ja talven kuluessa.

Edellisessä, kaukolämpöasunnossa, ostimme muuhun kulutukseen tuulella ja puulla tuotettua sähköä Kymenlaaksosta. Luulisin, että päädymme täälläkin samankaltaiseen ratkaisuun, vaikka kulutus onkin nyt aivan eri luokkaa. Paikallinen sähköntuottaja kertoo myymänsä sähkön tuottavan hiilidioksidipäästöjä 233 g/kWh. Vihreän sähkön tuotannon väitetään olevan tässä suhteessa päästötöntä.

Pienen mökin laittajat

Remonttikokemattomina ajattelimme aloittaa (ennen saunakamaria) leikkimökistä. Viimeiset leikkijät ovat varmaan lähteneet liki parikymmentä vuotta sitten. Mökki on heppoinen mutta runko kantaa vielä. Purimme katon ja lahon lattian (muurahaisia!!!) ja irrotimme oven ja seinäkaapin. Sisäkatossa lukee ”Merja on läski”. Kuka Merja? Ketä on Merja ärsyttänyt?? Kävimme ostamassa hiukan puutavaraa (tuli lapsuus ja isän kanssa puutavaran ostot mieleen, sahoilla ja noutopihoilla on niin kiva tunnelma). Laitoimme kattolaudoituksen valmiiksi. Seuraavina työvuorossa seinät, kattohuopa, oven kunnostus, pikkukompostin kärrääminen pois mökin takaa ja vaahteran karsiminen, lopuksi maalaus. Kuvasta saa osviittaa mökin kunnosta tässä vaiheessa...

Lapset ovat tykänneet projektista vaikka myönnettäköön että suurin motiivi on ollut halu kokeilla onko omista käsistä mihinkään. Isän vastahakoisena apulaisena ennätti kuitenkin nähdä ja ehkä oppiakin moniaita työvaiheita monenlaisista hommista.

Nelivuotias on harjoittelemassa päivähoitoa. Jännää! Ja seitsenvuotias menee iltasella ekan kerran tämän paikkakunnan jalkapalloharkkoihin. Toivottavasti kotiutuminen on hyvässä mallilla perheen jokaisen jäsenen kohdalla, sen verran vauhdikas taitaa elokuu olla koulujen ja harrasteiden päästessä täyteen vauhtiinsa.

Edistystä ja ei edistystä

Kotiutuminen ja muuttorasituksista toipuminen nitkahtelee eteenpäin. Olimme aamusella tutustumassa nelivuotiaan tulevaan hoitotätiin, ja onneksi nuori mies on jo prosessoinut asiaa loman aikana - vaikka tänään vielä istuttiin äidin sylissä, maanantaina varmaan uskalletaan jo hetkeksi jäädä tädin luokse kirjastossakäyntini ajaksi. Jossakin haman ensi viikon jälkeen ehkä koittaa taas se aika, kun pystyn tekemään useita tunteja töitä putkeen PÄIVÄSAIKAAN.

Seitsenvuotiaan yökastelu on ollut pidemmän aikaa hoidossa, mutta vasta nyt, paikoilleen asetuttuamme ja kunnollisen hälytinlaitteen JA lääkkeen saatuamme hoito on alkanut purra. Tämä on iloinen ja iso juttu.

Päivän lukuvinkkinä on Orson Scott Cardin 'Kuolleiden puolustaja'. Yöllä ei nukkumaanmeno edistynyt, kun piti lukea hyvää scifiä. Illalla luettiin lasten kanssa omasta lapsuudesta tuttuja Vompeleita. Vompeleiden kierrätysinto on aika esimerkillistä...

Ulkona pitäisi olla paraikaa auringonpimennys, mutta sen katselu ei edisty kun nuo pilvimassat ovat edessä.