Kello ja kalenteri

Me pelattiin Earth Hourin aikana Monopolia tyttären kanssa ja minä sain rakennettua punaisille aika hyvin ja voitin loppujen lopuksi (vaikka tyttärellä oli kaikki asemat JA Mayfair). Pimeä hiukan pelotti pikkupoikia, eli he säästivät loppujen lopuksi sähköä pelaamalla Nintendoa. Earth Hour ei näkynyt millään lailla ikkunasta kaupungin valoja katsellessa. Olisivat nyt vaikka katuvalot tunniksi sammuttaneet (ei yksi silta ja yksi vesitorni paljon missään tunnu).

Kaiken hyvän päälle sai vielä siirtää kellojakin, eli oli ihan horroksessa sunnuntaiaamuna ja vielä horroksemmassa tänään, kun piti oikeasti herätä johonkin aikaan. Onneksi keho säätää itsensä taas oikeaan aikaan suunnilleen viikossa. Kesäaika näkyi ulkona niin, että aurinko ei enää paistanut vaan satoi lunta.

Raskausviikkoja alkaa olla kasassa 31. Näillä paikkeilla alkaa tulla outoja tuntemuksia melkein mistä tahansa mitä tekee (portaiden nousu, lenkillä tai kaupassa käynti, pitkään samassa asennossa istuminen tai nukkuminen, runsas syöminen, pitkät ruokailuvälit) eli alkaa olla aika rauhoittua ja todellakin jäädä odottavalle kannalle. Mutta ne kaksi artikkelia haluaisin kyllä saada valmiiksi. Meidän lapsemme ovat kaikki syntyneet viikolla 38. Se on ihan kohta.

Earth Hour lauantaina – valot pois tunniksi

Ja huomennahan on klo 20.30 – 21.30 Earth Hour, mahdollisuus osallistua maailmanlaajuiseen ympäristökampanjaan ja osoittaa huolensa ilmastoasioista toisten kanssa. Tarkoituksena ei niinkään ole säästää sähköä; Earth Hour on lähinnä ilmastotietoisuuden lisäämiseen tähtäävä kampanja. Mukana on maita ja suurkaupunkeja ympäri maailmaa, mm. osa maailman päänähtävyyksistä sammuttaa valonsa. Suomestakin kymmeniä kuntia ja kaupunkeja on lupautunut mukaan ja aikoo sammuttaa ainakin osan valaistuksestaan. Kuntalaisia ja kaupunkilaisia kehotetaan samaan. Kirkkokin lähtee mukaan.

Mitä sitten tekisi pimeän tunnin aikana? Voi mennä nukkumaan aikaisin. Syöminen on aina hyvä ajatus, vaikkapa herkkujen syöminen. Jos pyyhkii pölyjä liki pimeässä, se käy paljon sutjakammin kuin kirkkaassa valaistuksessa. Voi sytyttää kynttilöitä ja pelata kynttilän valossa Monopolia. Jalkapalloa on paha pelata kynttilän valossa, voi tulla tulipalo. Voi ottaa hyllystä jonkun melkein liian jännittävän kirjan ja lukea sitä ääneen. Lapsille voi antaa taskulamput, ja ne voivat olla valohippaa. Voi lähteä kävelylle naapurustoonsa, ja laskea kuinka moni oikein on viitsinyt osallistua. Jos viitsii avata netin tunnin aikana, voi tutustua tapahtuman taustoihin ja muihin osanottajiin vaikkapa tällä sivulla tai tällä. Tunnin aikana saattaa joutua vastaamaan jälkikasvun kysymyksiin siitä miksi valot ovat poissa, miten niin sähköä pitää säästää, mikä se on se ilmastonmuutos, miksi aina ei säästetä, ja ei säästetä enemmän. Kysymykset ja niihin vastailu on hyvästä.

Luimme tapahtumasta lasten kanssa lehdestä joskus kuukausi sitten, ja laitoimme sen heti silloin kalenteriin. Lapset ovat siitä saakka innoissaan odottaneet ”koska ne valot sammutetaan”. Tuorein ehdotukseni ei siis saanut tukea: kellotkin pitää siirtää ensi viikonlopun aikana, eli miksei siirrettäisi niitä samassa rytäkässä Earth Hourin kanssa? Puoli yhdeksästä illalla suoraan puoli kymmeneen.

Metsässä mahan kanssa

Uskaltauduin koko toissapäiväksi ja puoleksi eiliseksi metsään talven viimeiselle mittauskeikalle. Kun tyydyin enemmän piällysmiehen ja muistiinpanojen kirjoittajan rooliin ei mahakaan ollut liikaa tiellä. Hämmästyttävän talvinen keli oli vielä, ja sehän meidän töihimme passasi. Päästäisiä ja hyppyhäntäisiä oli jonkin verran liikkeellä (ja joutsenia, jotka varmaan kommentoivat toisilleen että viime vuonnahan tähän aikaan oli jo ihan sulat vedet, mitenkäs nyt ei olekaan), muuten hiljainen ja talvinen metsä tosiaan kaikesta valosta huolimatta.

Alla olevassa kuvassa näkyy liikkuva kenttälaboratorio. Kollega laitteli auton vierellä seisten kasvinäytteitä siihen kuntoon, että ne voi viedä oikeaan labraan jatkokäsittelyyn. Pohti samalla sitä oliko tämä työtapa epämiellyttävämpi kuin marraskuun pimeydessä sama työ mökissä ja kynttilänvalossa.

Kirjoja äideille ja varhaisnuorille

Suosittelivat lukemaan SF Saidin Varjak Käpälä –kirjoja. Olivat minulle täysin uusi tuttavuus, piti siis itse lukaista eka kirja ennen sen antamista kymmenvuotiaalle. ”Kissamaailman Karate Kid” –luki kannessa. No, tavallaan aika synkkä ja suoraviivainen seikkailu hieman kliseisen ”keltanokka oppii selviämään kovilla kaduilla” –elokuvan tyyliin. Oli jonkin verran tappeluja ja kuolemaakin. Etenkin tarina oli mielestäni aika lyhyt ja pinnallinen, eli ei jäänyt mieleen vaivaamaan tai ajatteluttamaan. Ihmismäisellä tavalla toimivat ja sankarilliset kissat ovat taatusti paljosta velkaa Ruohometsän kansan kaneille ja Kannusjalan kanalan asukeille. Nuo viimeksi mainitut kirjat ovat kylläkin jääneet elämään omaan ajatusmaailmaan, ja Kannusjalka etenkin oli varhaisnuorena todella ahdistava mutta laadukas lukukokemus.

Kymmenvuotias ei meinannut päästä koko Käpälän alkuun, kun alku oli kuulemma niin tylsä. Kokeili muutaman päivän päästä uudelleen ja hotkaisi kirjan sitten melkein päivässä. Kiva, ei yhtään pelottava, onko tähän jatkoa, oli kommentti.

Tämä tapahtui jo jokin aika sitten. Meillä on nyttemmin puhuttu Harry Pottereista, ja sopivasta iästä lukea ne. Oma mielipiteeni on, että osat 1-3 voi hyvin lukea kymmenen tai yhdentoista vanhana. Seuraavat osat ovat hiukan petollisia siinä mielessä, että hyvin pelottavat, ahdistavat ja jopa väkivaltaiset jaksot alkavat varoittamatta hauskojen tai tarinan kuljetuksen kannalta tarpeellisten historiallisten jaksojen jälkeen, ja kirjan luonne muuttuu hetkeksi täysin. Ikään kuin loikattaisiin K7 elokuvasta kymmeneksi minuutiksi K15 elokuvaan. Ehkä olen tässä vain turhan varovainen, muistan toki että hyvinkin nuorena pystyi ongelmitta lukemaan joskus rajuakin fantasiaa sen mitenkään haittaamatta henkistä kehitystä. Ja ei se Kannusjalka –ahdistuskaan hukkaan mennyt. Olemme nyt siinä kompromissipisteessä, että kymmenvuotias voi lukea ne osat, jotka meiltä löytyvät hyllystä suomeksi, eli osat yhdestä kolmeen. Loppuja harkitaan sitten sen jälkeen.

PS. Kannusjalka on voimakas uskonnollinen allegoria, joka käsittelee pahuutta, hyvyyttä, uskoa ja uhrautumista. Yksi sen tärkeimpiä hahmoja on loputtoman rasittava, omaa arvoaan tuntematon koira, joka pelkää tuoneensa kirouksen kanatarhaan ja joka haluaa siksi jättää turvapaikan, ja jolle kanalan valtias Kannusjalka lopulta joutuu sanomaan:

”Kuule mitä minä sanon, Mundo Cani koira”, kukko sanoi. Sen ääni rahisi kuin hiekka. Se painoi siipensä koiran suuren kuonon molemmin puolin. ”Jos koira toi kanatarhaan Jumalan kirouksen, silloin kukko tarvitsee Jumalan kirousta. Uskotko sinä tämän? Jos koira olisi tuonut tullessaan vakallisen täitä, silloin kukko iloitsisi vakallisesta täitä. Kukko tarvitsee koiraa. Kukko on ruvennut sitä rakastamaan. Jää.”

Olen joskus lainannut tätä ystävien hääkorttiin. Toivon, ettei sitä ole ymmärretty väärin.

Vinkkejä Helsinkiin matkustaville

Oli rentouttava ja kiva viikonloppu, lapsetkin olivat lomailleet rauhallisesti kotona tätinsä kanssa. Kaikki hyvin siis.

On hauskaa olla viikonloppuvisiitillä kaupungissa, jossa on asunut neljätoista vuotta. Tietää ainakin minne mennä ja mitä tehdä! Hotelliksi valikoitui Palace, joka on laadukas, pieni ja 50-luvun perinteitä vaaliva. Suosittelen lämpimästi, etenkin jos koko huonelaskua ei tarvitse maksaa itse (jos tarvitsee, suosittelen Hotelli Annaa). Sijainti Etelärannassa ei ainakaan haittaa, jos nyt vaikka ajattelee yhdeksännen kerroksen aamiaisaulasta avautuvaa näköalaa merelle. Samassa aulassa tarjoiltiin myös muuten pientä iltapalaa…

Söimme ensimmäisenä iltana Sundmans Krogissa – rauhallinen, laadukasta suomalaista ruokaa. Toisena iltana menimme Sofiankadulle uudehkoon Nuevoon. Vilkas espanjalaispaikka, oikein hyvää ruokaa täälläkin, pöytävaraus suositeltava. Lisäksi käveltiin paljon (Senaatintorin liepeet, Kruunuhaka ja Eira ovat aina hyviä kävelykohteita) ja käytiin tapaamassa tuttuja entisessä kotiseurakunnassa. Ja katsomassa elokuvissa Laputa, linna taivaalla. Kuten jo ennakoin, jätimme pääkaupungin muut kulttuurilliset houkutukset väliin, ja vuokrasimme sen sijaan Star Wars episodit IV – VI. Miksi ottaa hyvä hotellihuone, jos ei aio viettää siellä aikaansa?

Vielä kolme vuotta sitten viikonloppuloma olisi mennyt pääosin nukkuessa univelkoja pois. Onneksi niitä ei nyt ollut päässyt kertymään, puolen vuoden päästä tilanne on varmaankin aivan toinen…

Nättiä Norrköpingiä

Hassuja tutkijoita

Ruotsissa palaveeraamassa. Pian lähtee lento takaisin kotimaahan, tänään tulin ”töihin” lähinnä internetin vuoksi. Eilen puhuimme työsuunnitelmista hyvin konkreettisesti aloittaen klo 9 ja lopettaen klo 15.30. Ei siis ihme, että suunnittelun alla ollut työ saatiin hyvin hahmoteltua ja aikataulutettuakin. Hyvä niin! Oma osaaminen ilmastomallinnuksen suhteen on paljon vähäisempi kuin toisilla palaveriin osallistuneilla, eli kuuntelin suurimman osan ajasta. Aina välillä tuli irtauduttua tilanteesta, ja kuunneltua keskustelua ulkopuolisin korvin.

–Mallissa sataa siis lunta. Mutta mitä te teette kaikelle sille energialle? Lämmitättekö te sillä ilmakehää?

Relevantti kysymys. Mitä TE sille kaikelle energialle tekisitte?!

Norrköping on ainakin omakotitaloalueiltaan viehättävä ja jotenkin hyvin ruotsalainen kaupunki, rauhallisia katuja, hyvin hoidettuja taloja, kauniita lamppuja ikkunoilla.

Hemmottelua

Olen odottanut tätä viikkoa jo kauan. Kotona ja arkea on kiva elää, etenkin kun välillä siitä kaikesta pääsee pois. Lennän huomenna viimeiselle ulkomaanreissulle ennen äitiysloman alkua (nykyään muuten jo raskausviikosta 28 alkaen Finnair vaatii lääkärin lausunnon siitä, että raskaus on sujunut normaalisti. Finncommilla, jolla lennän, on sama viikkoraja. Cimber Sterling, jolla jatkolennän, päästää kyytiin viikolle 34 saakka ilman todistusta) niinkin kauas kuin eksoottiseen Ruotsiin. Siellä on tarkoitus istua alas kahden kollegan kanssa ja suunnitella töiden jatko vuoden-puolentoista päähän. Ehkä jopa siirrellä dataa paikasta toiseen. Toiveissa on myös tavata paikallista ystävää ja köllötellä hotellissa. Tämähän olisi jo yksistään hienoa ja odottamisen arvoista, mutta ei tässä kaikki! Puolison sisko antoi joululahjaksi viikonloppulahjakortin – hän siis lupasi tulla hoitamaan lapsia viikonlopuksi, ja me saimme luvan mennä minne mielimme ja tehdä mitä haluamme. Tämmöiset lahjat ovat mitä parhaimpia! Etenkin, kun voimme kyseiseen siskoon luottaa lastenhoidossa, onhan hänellä kokemusta kaikkien meidän lasten paimentamisesta vauvaiästä alkaen ja lisäksi ammatin puolesta kymmenistä vauvoista. Aah. Rahat eivät riittäneet ulkomaanmatkaan, eli meillä on edessä perjantaista sunnuntaihin hotellimajoitus Helsingissä. Lisäksi olemme varanneet pöydät illallista varten sekä perjantaille että lauantaille, eri ravintoloihin. Suuren osan lystistä maksamme maksukorttien bonuksilla, eli ehkä varaa jää vielä käydä elokuvissa – tai vuokrata kaikki vanhat Star Wars –elokuvat ja katsoa niitä kannettavalta tietokoneelta sängyssä. (Ei saa nauraa! Tämä on ylellistä!)

Kirjoittamista ovat odottaneet niin pari yhteiskunnallista aihetta kuin kirjallisuusaihettakin. Lupaan palata tällaisten vakavasti otettavien aiheiden pariin taas lomaviikonlopun jälkeen.

Suksien ostaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin

Menneenä lauantaina nautimme sosiaalisesta kanssakäymisestä lounasvierailun ja sitä seuranneen yhteisen mäenlaskun muodossa. Oli kivaa, ja etenkin oli hupaisaa seurata hurjapäiseksi mäenlaskijaksi kasvavaa viisivuotiasta.

Sunnuntaina saimme pitkästä aikaa reväistyä itsemme jatkamaan mäenlaskua, tällä kertaa ihan rinteeseen lähilaskettelukeskukseen. Puoliso ja kouluikäiset lähtivät koluamaan kamalia punaisia ja mustiakin rinteitä ja minä ajattelin mennä viisivuotiaan kanssa kahvilaan syömään munkkia.

-Äiti, minäkin haluaisin saada sukset jalkaan. Voitaisiinko me vuokrata minullekin tuollaiset oikeat sukset?

Pienen kakistelun jälkeen ladottiin 12 euroa tiskiin ja lapsi pääsi kokeilemaan ilmaista ja loivaa lastenrinnettä. Eikä pelännyt yhtään! Tekniikka oli alas-alas-alas kovaa vauhtia ja sitten kaarros. Kaarros osui aitaan vain yhden kerran.

Kun palautettiin suksia (ja oltiin jo lähellä päästä munkkikahville), kuulin sivukorvalla että varusteiden poistomyynti oli jo käynnissä. Olimme jo jonkin aikaa pohtineet pitäisikö uhrata kerralla jonkinlainen könttäsumma rahaa ja hankkia perheeseen kahdet lasten välineet, olisihan noilla käyttäjiä jatkossakin, ja jos ostaisi nyt hiukan isot, niillä pääsisivät nuo kaksi isointa koko ensi kauden läpi. Satasella sai sukset, monot ja sauvat, käytetyt toki, mutta täysin hyväkuntoiset ja käyttökelpoiset. Jos noilla kolme tai neljä lasta laskee, vaikka muutamankin kerran vuodessa, ei tarvitse kauaa miettiä kannattiko kauppa. Ostosten tekoon meni sen verran aikaa, että munkit syötiin loppujen lopuksi autossa paluumatkalla.

Sillisalaattipostaus perheen kuulumisista

Puoliso nikkaroi edelleen keittiössä, emmekä siis ole osallistuneet Keski-Suomen viihtyisin keittiö –kilpailuun.

Keskimmäinen osoittaa laajaa kiinnostusta KAIKKEEN. Urheilu ja liikunta ovat etusijalla, ja Nintendon pelaaminen, mutta ilahduttavasti kirjastosta on lainautunut myös helppolukuisia kirjoja ja muutamaa vuotta vanhemman lukutaitotasolle tarkoitettu Star Wars –kirja. Viimeksi mainittua hellitään kuin rakasta ystävää, ja luetaan tankkaamalla muutama lause illassa. Musiikkimaun suhteenkaan hän ei ole rajoittunut. Minulta kysyttiin, onko meidän mahdollista ostaa kokonainen levyllinen tätä (älkää pelkästykö vaikka se onkin musikaalista Hello, Dolly!…).

Sitten aihealueeseen yksi askel eteen, kaksi taakse. Muistan raportoineeni joskus edistysaskelista saroilla pönttöuunit ja yökastelu. Kas kun en ole nähnyt tarpeelliseksi raportoida takapakeista… Pönttöuunimme ei ole vetänyt siis koko talvena, vaikka ahkera yritys on kyllä ollut. Käytössä ovat olleet piipun lämmitys lämpökynttilöillä ja kuumailmapuhaltimilla, pienet tulet tuhkaluukussa tai varsinaisessa uunin pesässä, ja kaikki konstit. Ja tuuletus. Ei vedä. Ärsyttää, kun on ollut annettava periksi typerälle kivikasalle. Ensi syksynä sitten taas, nuohoojan avulla.

Yökastelu saatiin keskimmäisellä kuriin hälytinhoidon ja minirin –lääkityksen yhdistelmällä. Sitten repsahti taas ennen joulua, ja päästiin vanhaan tuttuun yöherätysmoodiin. Onneksi ONNEKSI tomistauduttiin lainaamaan taas hälytin (sellainen vanhanaikainen fermi, meillä on ollut siitä ennenkin tosiaan hyvä kokemus), ja taas hämmästelen hoidon tehoa. Uskoisin, että pian kahdeksan vuotta täyttävän hormonituotannotkin alkavat olla sillä tasolla, että hoito voisi jäädä viimeiseksi. Laite saa olla meillä vielä kaksi kuukautta, eli tässähän ehtii jättää pikkuhiljaa minirinitkin pois. (Jännä juttu, että kun keskitalvella kahdesti on alkanut kastelu uudelleen, eivät yöpissamäärät ole vähentyneet lainkaan vaikka on syönyt tuota lääkettä.)

Sellainen sekalainen postaus sekalaisista asioista tällä kertaa.

Kirjoituskankeutta

Kankeaa, kankeaa on artikkelin kirjoittaminen tänä päivänä. Täytyy vaikka lahjoa itseään - lounastauolla voi lukea Christietä, kunhan saa ensin kirjoitettua kuvauksen vähintään yhdestä mittauspaikkakunnasta. Laittaisin jutun kovin mielelläni kanssakirjoittajille ennen viikonlopun alkua.

Uimakoulu, jonka alkua kovasti pari viikkoa sitten stressasin, on mennyt ihmeen hyvin. Poika on ollut joka ikinen ilta innostunut sinne lähtemään, ja ylenmääräisestä väsymyksestä johtuva kiukkukin loppui viime viikon aikana. Täytyy kyllä myöntää, että ystäväperheen apu kyytien järjestelyssä on ollut kullan arvoista. Ilmeisesti kahden viikon aikana on tullut erinäisiä asioita opittuakin, alkeisrintauintia olivat menneet viimeksi ja alkeisselkää myös. Hieno homma.

Riistaeläinten maahanmuuttopolitiikasta

Eilen junan kanssa Helsingissä. Lähtö 5.30, paluu 21.30. Hohhoijjaa. Onneksi sai istua ikkunapaikoilla mennen tullen, ja paitsi käydä läpi työasioita, lukea Xiaolu Guon Pieni punainen sanakirja rakastavaisille. Junalukemista ehdottomasti, mutta ei hömppää.

Päivän aikana opin muun muassa asiaa biodiversiteetistä, riistantutkijoilta. Suomihan on täynnänsä havumetsää, mutta varsinaiset rannattomat taiga-vyöhykkeen metsät ovat Venäjällä. Siellä ovat myös taigan biodiversiteettikeskukset. Meille taiga tunkeutuu itärajan yli kolmen loppujen lopuksi kapean kannaksen kautta (kannattaa vaikka vilkaista karttaa, jos ei usko). Vienanmeren jääpeite on lisäreitti, mutta lämpiminä talvina siitä ei pääse yli. Meikäläisten havumetsien luonnon monimuotoisuus on riippuvainen noista hauraista yhteyksistä Venäjälle ja etenkin pohjoisboreaaliselle vyöhykkeelle geenivirta on jo aika ohkainen. Tästä kärsii esimerkiksi naali, jonka kanta alkaa meillä olla olematon.

Laajat, suunnitelmalliset metsäsillat olisivat yksi ratkaisu. Ne voisivat ohjata kulkijoita muun muassa Suomenselän ikivanhoille riistankulkureiteille ja Suomen halki Ruotsiin.

Mutta maankäyttöä suunniteltaessa on jo vaikeaa kun pitäisi ottaa huomioon useat ihmisryhmät. Entä sitten, kun olisi otettava huomioon pien- ja suurpedot ja muut metsän asukit?

Kasvun ihme, osa II

Keskitalvella itänyt avokadomme on venähtänyt kurjaksi ja honteloksi - se kasvatti itselleen muutaman lehden pian itämisensä ja venähtämisensä jälkeen, mutta mitään muuta se ei ole kuukausiin tehnytkään. Maaliskuun valo tekee ihmeitä paitsi ihmisille myös huonekasveille - pieni uuden kasvun alku on nähtävissä vanhojen lehtien yläpuolella.

Huomasin saman melkein kaikissa muissakin sisäkasveissa. Nuutunut ja kuoleman partaalla keikkunut kirjolehti alkaa puskea uusia miniatyyrilehtiä; pysähtyneisyyden tilassa olleet unelma -kasvit ovat yön aikana saaneet aikaan pitkät uudet versot; jopa kafferipuun taimi on kasvattanut uudet lehdet, huolellisesti kohtisuoraan tasoon ikkunasta tulevaan viistoon auringonhehkuun nähden.

Aurinko!

Maaliskuu näyttää kauniit kasvonsa – aurinko loistaa ihan sokaisevasti, lumi putoaa katoilta ja hautaa lasten talviliikuntavälineet ja alkaa tuntua kevätlumelta. Parveke on lapioitava tyhjäksi; etelänpuolella alkaa lähiviikkoina varmasti olla jo ulkonaistuttavan lämmintä. Urheiluliikkeissä aletaan myydä talvikamat pois puoleen hintaan, kevään merkki sekin. Leikimme ennustajaa ja käymme iltapäivällä ostamassa esikoiselle ensi kaudelle sopivat sukset ja läjän topparukkasia.

Olen ollut pari päivää ihan rampa jaloistani ja ihmetellyt että miksi. Uintihan se! Tässä on mennyt muutama kuukausi ilman mitään liikuntaharrasteita paitsi kävely, ja kai se raskauskin jotain vaikuttaa noihin niveliin ja lihaksiin (laiskuuden kautta ainakin). Ei tarvitse kuin käydä tyttären kanssa ihan vähän uimassa, kun on jo urheiluvamma. Tänään otan vahingosta viisastuneena mukaan viisivuotiaan. Hänen kanssaan ei tarvitse kuin istua lämpimässä kahluualtaassa.

Auringon ja alkavan viikonlopun kunniaksi Apollinairelta runo Valkoinen lumi:

Enkelit enkelit taivaassa
yhdellä asepuku
yhdellä kokin hattu
ja kaikki muut laulavat

Taivaan värinen upseeri
suloinen kevät kauan joulun jälkeen
kirkas aurinko antaa mitalin
kirkas aurinko

Kokki höyhentää hanhia
Sada lumi sada
kunpa rakkaani olisi
sylissäni

(Guillaume Apollinaire, kokoelmasta Alcools)

Missä kuljimme kerran

Kjell Westön Missä kuljimme kerran tuli siis luettua. Kuten jo jokunen aika sanoin, kannattaa lukea toistenkin, ellette ole jo lukeneet. Avaa historiaa ja Helsinkiä uudella tavalla. Muutamia huomioita:

Seksi
Ennen vanhaan huolimaton seksikäyttäytyminen totta vieköön kostautui, joko raskauden tai tautien muodossa. Ja ilmeisesti huolimatonta seksikäyttäytymistä harrastettiin paljon, yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Silti jäin ihmettelemään, miksi kirjan perheet olivat loppujen lopuksi niin pieniä, myös kaupungin työläisperheet.

Viina
Viinaa tuntui kuluvan, jälleen yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Tai kieltolakiin. Ja viinaan kuoltiin tavalla tai toisella, oltiinpa köyhiä tai rikkaita.

Politiikka
Liikutuin miltei kyyneliin katsoessani kirjan luettuani vahingossa eduskunnan täysistuntoa. Siellä ne demarit, ja jopa kommunisteiksi luokiteltavat, ovat tekemässä yhteistä politiikkaa yhteisen isänmaan hyväksi, eikä muiden auta kuin kuunnella. Ja ei ole montakaan vuosikymmentä siitä, kun ”punaiset” juuret omaavilta liikkeiltä haluttiin kieltää osallistuminen politiikkaan ja äänekkäitä vasemmistolaisia kyydittiin itärajalle. Eikä ole kulunut sataakaan vuotta siitä, kun eri poliittisen kannan omaavat haluttiin hengiltä. Tässä kohtaa alkoi ajatella sitäkin, miten nuo vuodet olivat vaikuttaneet vaikkapa oman isän perheen oloihin. Isä puhui kovin katkeraan sävyyn ”talollisista”, mutta mitään selvää selontekoa koetuista vääryyksistä en saanut. Voi olla, etteivät omat vanhemmat olleet juuri kertoneet sisällissodan aikaisista kokemuksista, mutta katkeruus oli jätetty perinnöksi. Oi meidän nuorta demokratiaamme, ja voi miten hienoa on että ajat ovat muuttuneet!

Yhteiskunta
Jälleen, on se hienoa että ajat ovat muuttuneet. Peruskoulu, sosiaaliturva ja mitä näitä nyt on – kyllähän voi löytää niiden ja muiden uudistusten tuomia huonojakin asioita, vaikka millä mitalla, mutta silti. Olen onnellinen, että olen saanut kasvaa ja saan kasvattaa lapseni yhteiskunnassa, jossa lapset taustasta riippumatta istuvat samassa luokassa, syövät samaa kouluruokaa, kaikilla suht siistit vaatteet päällä. Kyllähän poikkeuksia löytyy, ja Suomestakin liian paljon niitä joilla maha on harvoin tarpeeksi täynnä. Mutta keskimäärin. Eikä kaupungilla kulkiessa minua luokitella hyväosaiseksi yläluokkalaiseksi tai halveksuttavaksi työläiseksi.

Helsinki
Helsinki oli moderni ja monet maamerkit olivat jo pystyssä niinkin aikaisin kuin 20- ja 30-luvulla. Tosin kompakti kaupunkihan se vielä silloin oli. Tulee vaan mieleen se, miten alkeellisissa oloissa omat vanhemmat vanhempineen asuivat samoina vuosina. Jääkaappi?! Henkilöauto? Kaupasta ostettua suklaata? Me, jotka olemme muuttaneet maalta Helsinkiin opiskelemaan, omaamme monesti ainakin kantakaupunkia kohtaan sellaisen romanttisen asenteen. Kirja ei ainakaan auttanut asenteesta poisoppimisessa.

Tämän päälle olen lukenut nyt jo kohta kaksi viikkoa pelkkiä Agatha Christieitä – mitään sen painavampaa ei viitsi laskea heti Westön päälle. Tiesittekö muuten, että Christieltä on suomennettu 81 dekkaria? Eikä minulla ole niistä kuin kymmenesosa…

Neuvolapehmeyttä

Neuvolasta tullessa on usein sellainen pehmoinen ja liikuttunut olo. Vähintään yksi henkilö on keskittynyt melkein puoleksi tunniksi vain ja pelkästään itseen, ja useimmiten hyvin herttaisella ja välittävällä tavalla. Aah. Lääkärineuvolassa kaksi henkilöä. Kaikki oli hyvin, ja kaiken lisäksi näin hiukan varttuneempana ja useampia kertoja lasta odottaneena osaa myös tehdä itsenäisiä päätöksiä ja tietää suurin piirtein mitä tapahtuu milloinkin ja mitä pitäisi tapahtua. Jos neuvolan täti meinaa unohtaa mitata hemoglobiinin, sen osaa pyytää, ja jos neuvolan täti kertoo että kolmatta lääkärikäyntiä ei välttämättä tule, senkin osaa ilmoittaa mahdollisuuksien mukaan haluavansa, eikä jää vain miettimään että häh miksi ei ja kyllähän se tarvitaan. Ja turhista tutkimuksista osaa kieltäytyä. Sokerirasituskokeeseen lykätään nykyään lähes jokainen, riskitasosta riippumatta. Tädin kanssa oltiin sitä mieltä että eipä taida olla tarvetta siihen mennä. Lääkäri viran puolesta suositteli, mutta antoi luvan päättää ihan itse. Täti suostui myös ottamaan meidät ensisynnyttäjien ryhmän mukaan sairaalalle tutustumaan, ja sanoi että keskustelu kätilön kanssa järjestyy myös, jos käytännöt uudessa sairaalassa mietityttävät. Tämä on hyvä, ja oikein järkevää politiikkaa.

Ilmalämpöpumpun välitilinpäätös

ILP on ollut meillä nyt pari kuukautta, talvisydäntä, eli sähkönkulutussäästöjä ei odotettu eikä kyllä ole vielä saatukaan. Viime vuoteen on tosin hankala verrata, emme asuneet täällä vielä kokoaikaisesti eli talo oli viileänä eikä juuri mitään kuluttavia laitteita ollut käytössä. Lisäksi meiltä on melkein kokonaan pois käytöstä isot sähköllä lämminneet takat ja alakerran patterit tosi pienellä, mikä on tarkoittanut aika kovaa rasitusta ilmalämpöpumpulle. Säästöjä odotetaan sitten keväällä ja syksyllä.

Kondenssivesiä tulee paljon, ja miinusta asentajalle, kun hän ei muistanut meitä tästä varoittaa. Seinän viereen ehti muodostua jo komea jääkerros ennen kuin älyttiin ohjata vesiä kauemmas seinästä. Muuten äänet, ilmanvirrat tai muut sellaiset eivät ole häirinneet. Helppokäyttöinen on ollut. Suodattimien putsaus on ollut myös helppo tehdä, mutta ihan asiallista on imuroida ne vähintään parin kuukauden välein. Töhnää olivat täynnä.

Havahduin joskus viime viikolla siihen, että koko talossa on lämmintä. Ei nyt juuri yli 20 astetta, mutta sellainen olo ettei palele kun istuu keittiön pöydän ääreen tai kiipeää rappusia yläkertaan. Sen lasken ILP:n ansioksi. Ennen sitä oli lämmin vain sähkötakkahuoneissa, vaikka kuinka väänsi patterit isolle.

PS. Eka uimakoulukerta meni hyvin. Olivat kilpikonnakelluneet ja meritähtikelluneet. Anskun kanssa istuttiin kahviossa tunti, ja tänään voisi harkita vaikka altaaseen menoa itsekin tuon tunnin aikana.

Uimakoulu alkaa –stressi

Seitsenvuotiaalle varattiin uimakoulu suuren hypetyksen vallassa lokakuulle, ja sitten se oli peruttava ikävien perhesyiden takia. Nyt on otettu uusi yritys, ja uimakoulu alkaa tänä iltana. Koululaisen into on kova ja vesi on ollut kova sana jo kuutisen vuotta, joskin taitotaso menee edelleen siellä veden pinnan alla (Lapsi siis ui ihan hyvin, mutta pinnan alla. Sukeltamisen ja uimisen ero on jäänyt oppimatta…). Vanhempia karmii jo etukäteen se, että uimahallilla on oltava muutamaa minuuttia vaille viisi joka ikinen arki-ilta tällä ja ensi viikolla. Ja varmaan vähintään parille kerralle on reilua ottaa joku toinenkin lapsi mukaan pulikoimaan. No, tämän illan jälkeen jäljellä on enää yhdeksän kertaa, äkkiäkös nuo kuluvat…

Arki on alkanut tahmeasti. Vanhimmainen oli tosiaan koko hiihtoloman mummunsa luona ja me muut kävimme hakemassa neidin kotiin viikonloppuna. (Suureen autoon on ihana pakata tavaraa. Ei tarvitse miettiä laittaisiko sukset katolle vai jättäisikö ne kotiin, tai että pitää muistaa jättää tilaa myös neidin tavaroille paluumatkalle.) Kyseinen vanhimmainen oli lukenut viisi kirjaa ja hiihtänyt 16 kilometriä. Ihan hyvin. Aamulla kouluun ja hoitoon ja töihin herääminen sujui tosiaan hiukan hitaasti…