Neiti tulee kotiin

Me ollaan kotona nyt, eilen tultiin. Neiti syntyi torstaina, varhain aamulla, noin viisi tuntia sen jälkeen kun olimme menneet sairaalalle. (Supistuksia oli siis tullut jo noin viikon…) Kirjoitan oikean synnytyskertomuksen hieman myöhemmin. Tällä erää aiheesta se, että kaikki meni hyvin ja pitkälti toiveiden mukaan. Kokenut, karismaattinen kätilö, joka antoi tilaa minulle ja vauvalle oli tosi tärkeä.

En ollut taaskaan muistanut miten pieniä vastasyntyneet ovat. Ja miten hämmästyttävää on, kun muutaman minuutin ikäinen lapsi nostaa päätään rinnan päällä ja alkaa hamuta.

Lapsivuodeosastolla oli hulinaa ja jotkut raukat joutuivat majoittumaan käytäville. Onneksi pärjäsi vauvan kanssa aika itsenäisesti ja vointi lääkkeettömän ja toimenpiteettömän synnytyksen jälkeen oli hyvä. Imetys on ollut hankala juttu kaikkien aikaisempien lasten kanssa, ensimmäisinä viikkoina, ja nyt piti oikein keskittyä asiaan. Otin rintakumit ja lanoliinirasvat käyttöön jo ennen kuin kipeydyin kovasti, jaksoin vaihdella imetysasentoja ja annoin vauvan olla rinnalla suunnilleen koko sairaalalla olon ajan. Hoo! Kolmantena päivänä maito nousi kunnolla enkä edes vielä ole ollut kovin kipeä. Ajatella, jos olisi ollut tämä tieto ja kokemus ekan lapsen kanssa – silloin kun oli kovin rauhallista ja aikaa vaikka mihin.

Neiti on jedimestari Yodan näköinen ja sillä on karvaiset korvat ja vähän tummaa tukkaa. Syntymäpaino oli 3480g ja pituus 49cm. Neiti on hyvin hurmaavan hassun näköinen ja hellyttää isoja sisaruksiaan kovasti.

Tylsää edelleen

Nyt olen lukenut ne Harry Potter –jaksot, jotka kymmenvuotias on tuonut kotiin kirjastosta ja katsonut kaikki hyvät Top Gear –pätkät. Työhommiin en suostu enää koskemaan. Vaatehuonekin on järjestetty. Autotallin siivoaisin jos voimat riittäisivät. Tylsää on! Tässä tulee hatunnosto niille, jotka ovat joutuneet odottelemaan vauvojaan jopa yli kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen. Meillähän ovat molemmat lasketut ajat vielä turvallisesti edessäpäin… Lastenhoito-ongelmia helpottaa tästä eteenpäin noin viikoksi se, että kiireinen äitini ehtii tulla meille asustelemaan. Aikoo imuroida ja laittaa ruokaa. Ja seurustella lasten kanssa. Hyvä. Lapsillakin alkaa olla tylsää tuo vauvan odottelu, kun mitään ei tapahdu. Kymmenvuotias käy aina aamuisin makuuhuoneen oven raosta tarkistamassa vieläkö olemme paikalla ja pettyy joka kerran.

Lapsista puheen ollen, toukokuu on kadonnut käsistä ja kuluva viikko todellakin on viimeinen kouluviikko. Ensi maanantaina nuo ovat jo lomalla. Viisivuotiaskin on. Hänellä on edessä vain ja ainoastaan neljä hoitopäivää tämän päivän jälkeen. Aamuherätyksiä hänellä ei varmaan tule ikävä, mutta leikkikavereita ja hoitotätiä kylläkin.

Plääh

Edellinen postaus latistuu hieman, kun joudun kertomaan ettei MITÄÄN vieläkään vauvarintamalla. Puolison sisko, kätilö, sanoikin että kyllä sitä voi olla neljä senttiä auki vaikka useita viikkoja. No, supistuksia tulee ehkä joka tunti, välillä on kyllä tunteja ilmankin. Plääh -olo on koko ajan. Tylsääkin on. Tylsää!!!

No, ei tässä viikkoa pidempään olla, en usko.

Se on menoa kohta

Olin aamulla neuvolassa. Neuvolan täti, joka on koulutukseltaan kätilö, kysyi haluanko että hän tarkistaa kohdunsuun tilanteen - että saadaan vähän osviittaa siitä meneekö syntymähetki kahden viikon päähän vai ei. Tädin kasvoille levisi kummastunut ilme: "Sitten kun alkaa supistella, lähdet heti. Ette jää puolison kanssa pysäköimään autoa vaan otatte vaikka sakot. Kohdunsuu on neljä senttiä auki ja vauvan päästä tuntuu aukileet ja kaikki."

Jassoo. Jaahas. On se kumma, että tällaista asiantilaa ei lainkaan tunne itse. Supistellut on toki viikkokaupalla muutaman kerran päivässä.

Valmistaudumme pikaiseen lähtöön. Hei kiva!!!

Se on sitten kesä

Pääskyset ovat nimittäin tulleet! Montako kivampaa ääntä on kuin pääskysten kirskunta iltataivaalla?

Viikonloppuna tavara kiersi naapurustossa. Muutamat innokkaat olivat panneet viime vuonna alulle toukokuiset pihakirppikset. Tänäkin vuonna harva se piha katumme varrella oli laittanut itselle tarpeetonta tavaraa myyntiin. Kyllä kirppiksillä kävi ihan ulkopuolisiakin, mutta enimmäkseen naapurit taisivat käydä toisissaan. Lapset ostivat ja myivät pehmoelukoita ja muita leluja. Minä tein järkihankintoja: vanhoihin lastenvaunuihin uuden sadesuojan ja kattoon ripustettavan hyttysverkon sängyn suojaksi. Jälkimmäistä olen halunnut jo kauan. Rahaa meni pari euroa.

Rihkaman kulkeutuminen talosta toiseen on sitten asia erikseen - en kamalasti ilahtunut kun lapset osallistuivat eilen naapurin lasten leikkitivoliin, josta voitti kaikenlaista kirppikseltä yli jäänyttä krääsää. No, täytyy laittaa vastaisku, ja pyytää helatorstain vapaapäivänä meidän lapsia järjestämään vastaava!

Viikonloppuna kestittiin myös tuttavapariskuntaa, ja vertailtiin ruokapöydässä omien kokemusten pohjalta neljän eri uskonnollisen suuntauksen oppirakennelmia ja käytänteitä. Ei tainnut olla ihan oikeaoppista small talkia?

Viime yönä näin unta, jossa puoliso oli ollut käymässä jonkin asian takia sairaalalla. Hän oli ajatellut, että voisi oikeastaan samalla synnyttää sen meidän vauvan, kun nyt on paikan päällä. Sain kuulla vasta tuntikausia myöhemmin että se meidän lapsi onkin jo syntynyt, ja voin mennä katsomaan isää ja vauvaa sairaalalle. Minua harmitti unessa, kun puoliso oli tehnyt tällaisen päätöksen noin vaan ex tempore ja minulta kysymättä.

Aika hyvin

Puolison kyynisellä listalla oli taas kuusi oikein kymmenestä. Pohjoismaat ja Baltian maat pääsivät yllättämään.

(Onkohan "yhteiskunta" kuitenkaan oikea tunniste näille Euroviisu -teksteille?????)

Kyyninen lista

Tänään on Euroviisujen toiset semifinaalit. Puoliso teki ennen edellistä semifinaalia listan jatkoon pääsevistä maista ennen kuin oli kuullut yhtään esitystä (siis aivan viime vuosina opituin poliittisin perustein). Hän sai kuusi oikein kymmenestä. Tässä puolison lista tälle illalle: Kroatia, Serbia, Kypros, Kreikka, Azerbaidzan, Moldova, Ukraina, Albania, Puola ja Irlanti.

Katastrofit ja kodin varmuusvarastot

Mittään ei tapahdu vauvarintamalla, toinen artikkeli alkaa olla valmis siirrettäväksi kanssakirjoittajille mutta toista olisi vielä hiottava. Työpöytä on järjestetty ja suurin osa työpapereista haudattu jo kirjahyllyn uumeniin. Tästä tulee pian pelkästään piirustus- ja nettipöytä. Kaksi poikaa on yläkerrassa laittamassa korvausilmaventtiilejä seiniin. Toivat sellaisia ikkunankarmeihin laitettavia, vaikka oli puhe laittaa isompia ja pyöreitä suoraan seinästä läpi. Makkariin riittää se karmiversio, mutta alakertaan saavat käydä vaihtamassa ne toisenlaiset.

Jupisin pari päivää sitten puolisolle siitä, että aina ostetaan uutta kasvishernekeittoa ja purkkipapuja, vaikka entistäkin olisi. Ja kuivaruokakaappi on täynnä epämääräistä ruokatavaraa, jota ei koskaan syödä. Siinä jupistessa tuli mieleen, että kansalaisia ainakin aikaisemmin on kehotettu pitämään kotona varmuusvarastoja äkillisten katastrofien varalta. (Ydinlaskeuma? Ei voi mennä kauppaan kun naapurimaakunta on miehittänyt kaupungin? Kemikaalivuoto kotikadulla? Suomi on kauppasaarrossa eikä kaupoissa ole ruokaa?) Ei välttämättä mikään huono idea, vaikka osassa katastrofeista ei ainakaan rintamamiestaloon linnoittautuminen kuulosta kovin turvalliselta vaihtoehdolta. Suositeltujen varmuusvarastojen suuruutta en nyt muista, enkä sitä vieläkö niitä suositellaan kotona pidettäviksi. Ruokaa ja juomavettä kahdeksi viikoksi? Viikoksi?

Rintamamiestalo olisi pihapiireineen hengittävyydestään huolimatta monella tapaa turvallinen paikka esim. sähkön- ja vedenjakelun mennessä poikki. Pihakaivon vettä voinee hätätilassa juoda, ja tulisijoilla lämmittää ainakin paria huonetta. Ruoanlaittoon voisi käyttää vanhaa hellaa. Saunassa voisi jopa peseytyä. Meillä on saunarakennuksessa kaksi ulkohuussiakin. Valoa saisi kynttilöistä, mutta niitä ei kyllä ole viikonkaan varmuusvarastoa. (Jos tilanne jatkuisi vuosikaupalla, pihalla voisi kasvattaa yhtä ja toista, ja puuvajaan laittaa kanoja tai porsaita.)

Entä ruoka? Tässä pikaista inventaariota pakastimen ja kuivakaapin sisällöstä:

Jäätelöä (useita lajeja)
Puolukkasurvosta (aika lailla)
Jauhelihaa päiväksi
Joululta jääneitä laatikkoruokia kolmeksi päiväksi
Ranskiksia ja lohkoperunoita
Jotain nyssäköitä, joissa on yrttejä
Kuivakakun puolikas

Maitojauhepaketti
Pussikeittoja ja pata-aineksia (useita)
Kolmea sorttia riisiä
Kolmea sorttia pastaa
Kahta sorttia puurohiutaleita
Soijarouhetta
Neljää sorttia jauhoja
Muusijauhetta
Purkkilihaa
Falafeljauhetta
Näkkileipäpaketti
Kahvia viikoksi
Teetä kahdeksi viikoksi
Kaakaota kahdeksi viikoksi
Suolaa
Sokeria
Mausteita
Kuivahedelmiä
Hunajaa
Purkkipapuja
Purkkimaissia
Purkkihernekeittoa
Purkkiananasta
Purkkipersikoita
Oliiviöljypullo
Suolapähkinöitä
Jemmattuja suklaalevynpalasia ja vanhoja karkkeja

Kyllä näillä viisihenkinenkin perhe kaksi viikkoa eläisi, jos söisi esimerkiksi vain kaksi kertaa päivässä. Syöminen olisi aloitettava tietenkin pakastimen ja jääkaapin sisällöstä, ellei katastrofi sitten sattuisi talvisaikaan. Ei siis muuta kuin kynttilät palamaan, yleisradion kanava päälle ja jäätelökipot perheen eteen! (Mutta kun meillä on vain sähkövirralla toimiva radio…)

Talkoista

Siivoustalkoot olivat menestys! Lehden mukaan koko kaupungissa siivoamassa oli jopa noin 13000 ihmistä (joskin suurin osa heistä koululaisia). Kaupungin rahaa paloi 1,5 euroa per siivoaja. Kerätyn roskan määrä selviää lähipäivinä, kunhan kaikki jätesäkit saadaan punnittua. Herää tietysti kysymys siitä, onko roskaa välttämättä jätettävä väärään paikkaan. Meidän lapset olivat keränneet eniten tupakantumppeja, mutta paperiroskaa, pulloja, tölkkejä, ilotulitusraketinjämiä oli niitäkin ollut omiksi tarpeiksi. Ja sähkögrilli.

Äitienpäivää monin tavoin

Äitienpäiväviikonloppu oltiin mummulassa Savossa, äitini luona. ”Äitienpäivää on tänään vietetty eri tavoin”, luki uutistenlukija. Me katsoimme jääkiekkoa ja laitoimme pihaa kesäkuntoon. Viisivuotias sentään heräsi vierestäni silmät kirkkaina ja sanoin ensi sanoikseen: ”Minä menen käymään pissalla. Tänään on äitienpäivä. Kahvia äidille.” Sitten se meni pissalle ja vaatimaan kahvia äidilleen. Viisivuotias kantoi myös pitkin päivää pihalta kauniita valkeita kiviä minulle lahjaksi. Isommat ottivat äitienpäivänkin hieman rauhallisemmin…

Saatiin ehkä autettua mummua pihahommissa, vaikka puoliso edelleen oli siitepölyinen ja minä isomahainen. Aika kömpelö olo alkaa olla, ja kelvollisen nukkumisasennon löytäminen hankalaa. Viikkoja on se 37-38, eli vauva on kypsä syntymään koska tahansa.

Kevät toi mukanaan myös muutamia rästissä olleita talohommia. Tällä hetkellä rännimiehet laittavat talon pihan puoleiselle sivulle uusia sadevesikouruja. Entiset olivat väärin asennetut ja valuttivat vettä yli. Myöhemmin tällä viikolla saamme alakertaan kaksi uutta korvausilmaventtiiliä ja yläkertaan yhden. Ne tuntuvat olevan tarpeen. Ja sitten ennen muuttoa rossipohjan tuuletusta parannellut miekkonen tulee antamaan arvionsa salaojien tarpeellisuudesta. Jos salaojaremonttiin päädytään, odotellaan varmaan kuitenkin vielä pari vuotta. Samalla rysäyksellä vedettäisiin ulkosaunan jätevedetkin kaupungin viemäriin. Hassua kyllä, kaupungin ympäristötarkastajan mukaan kaupungilla ei ole mitään mahdollisuutta lain puitteissa meitä siihen pakottaa tai hoputtaa, onhan koko kiinteistö heidän kirjanpitonsa mukaan liittynyt viemäriverkostoon. Jossakin vaiheessa tuntuu kuitenkin oikealta liittää loputkin pesuvedet järjestelmään ihan oikeastikin. Ne meidän omat suunnitellut remonttihommamme ovat tälle kesälle aika vähäiset: saunakammarin laittoa ja pihakeinun ja hiekkiksen kunnostusta. Ja saavat odottaa siitepölykauden loppua ja vauvaa remonttiavuksi.

Siivoustalkoot

Asuinalueellamme on jo vuositolkulla järjestetty toukokuussa yhteiset siivoustalkoot. Järjestämässä ovat koulu, vanhempainneuvosto ja asukasyhdistys, mukana koululaisia, vanhempia, asukkaita yleensä, asukasyhdistyaktiiveja. Viime vuonna mukana oli kuulemma viitisensataa henkilöä. Pikku porukoissa hajaannutaan alueelle ja kerätään lumen alta paljastuneet roskat säkkeihin. Lapsia on ohjeistettu jättämään kuolleet eläimet, rikkonaiset pullot, ruiskut ja muut kurjuudet aikuisille. Talkoiden jälkeen koulun pihassa saadaan asukasyhdistyksen ja Jyväskylän Energian tarjoamaa iltapalaa. Kaupunki kannustaa asuinalueen omatoimisuutta maksamalla pienen korvauksen jokaisesta osallistujasta, näillä varoilla hankitaan myöhemmin esim. liikuntavälineitä koululle.

Siivoustalkoita koetetaan juurruttaa muuallekin kaupunkiin – se on käytännön ympäristökasvatusta ja vastuunottoa oman ympäristönsä hyvinvoinnista. Ja oman käden jälki näkyy katukuvassa heti. Hyvä asukasyhdistys! Hyvä koulu! Hyvä ahkerat kerääjät! (Itse tietenkin istun tänä kevään vaan sohvalla ison mahani kanssa, ja puoliso potee siitepölyjä. Lähettäkäämme koululaiset edustamaan perhettämme.)

PS. Lähdemme illalla vielä kerran ennen vauvan syntymää mummon luokse Savoon. Seuraava meno minun kalenterissani onkin sitten joskus kesällä.

Kuvakirja-asiaa

Iltalukemisista siis. Kymmenvuotias ei enää tule kiinni kylkeen kuuntelemaan iltasatua, mutta onneksi viisi- ja seitsenvuotiaat tulevat. Vaikka seitsenvuotias tosiaan mielellään kuuntelisi ilta illan perään Star Wars –tarinoita, ns. nuoremmalle lukijakunnalle suunnatut kirjatkin huvittavat ja hellyttävät. Kun niitä voi kuunnella pikkuveljen varjolla (enhän mä muuten). Seitsenvuotias miehenalku jos kuka tarvitsee hellytystä.

Jatkuvasti suosikkilistallamme ovat Crockett Johnsonin Valtteri ja violetti väriliitu (yksinkertainen ja hyvin toteutettu idea maailmaansa piirtävästä pojasta), Malachy Doylen ja Paul Hessin Eikunkeikkulan linna (sanaväännöksiä ja upea värikäs kuvitus) ja alkuperäiset Rasmus Nalle –sarjakuvat. Ja jossain aiemmassa postauksessa olen maininnutkin Sven Nordqvistin Hatun jäljillä, joka on ehkä kaikkien aikojen kuvakirjasuosikkini.

Rasmus Nalle –sarjaa olemme keränneet itsellemme, ja meiltä puuttuu enää muutama. Tylsänä hetkenä voi etsiä kaikki meillä jo olevat osat lattialle kasaan, ja koettaa järjestää ne kronologisesti. Sarjan sisällähän on ikään kuin aikajatkumo. Jotkut kirjoista ovat suoraa jatkoa toisilleen; toisten sijoittumisen aikajanalle voi päätellä siitä, minkä värinen laiva kulloinkin on tai mitä lisäyksiä tai korjauksia siihen on tehty. Tai onko Kallella saappaat jalassa (ne saatiin osassa Rasmus Nalle vuoristokiipeilijänä) tai onko Kassu porukassa mukana (tulkintani mukaan hän ilmestyi porukkaan osassa Rasmus Nalle Robinson Crusoen saarella ja jäi sitten jonkun maan kuninkaaksi osassa Rasmus Nalle satulinnassa). Tästä aiheesta voi sitten vanhoilla päivillään kirjoittaa kirjallisuustieteen väitöskirjan.

Synnytystoivelista

Sain neuvolasta täytettäväksi toivelistan synnyttämään menijälle. Täytin ja laitoin neuvolakortin väliin. Kopioinpa osan tekstistä tähänkin.

ODOTUKSIA JA TOIVEITA TÄSTÄ SYNNYTYKSESTÄ

- Mahdollisimman vähän toimenpiteitä tai puuttumista synnytyksen kulkuun (ellei vauvan vointi muuta vaadi)
- Ei peräruisketta / kalvojen puhkaisua / välilihan leikkausta / oksitosiinitippaa yms. ellei välttämätöntä
- Sydänääni- ja supistusseurantaa niin vähän kuin mahdollista
- Pyydän kivunlievitystä jos tarpeen; todennäköisesti pärjätään ilman
- Mahdollisuus liikkua ja olla suihkussa tarpeen mukaan
- Mahdollisimman pitkä ihokontakti ja ensisyöttö vauvan kanssa heti syntymän jälkeen; punnitukset, pesut yms. vasta myöhemmin

TOIVEITA VUODEOSASTOLLA OLOASI AJATELLEN

- Puoliso paikalla mahdollisimman paljon
- Vauva jatkuvassa vierihoidossa
- Lisämaitoa vain jos on välttämätöntä (oma imetys lähtee todennäköisesti hitaasti käyntiin), hörpyttämällä
- Imetykseen tarvittaessa apuneuvoja (imetystyyny, rintakumit)
- Saahan osastolla syötävää ympäri vuorokauden? Jos ei, saahan tuoda omia eväitä?
- Tuberkuloosirokotus vauvalle

Tavallaan sanasta synnytystoivelista tulee mieleen itsekeskeiset turhuuden markkinat, hiukan kuin sanasta joululahjatoivelista. Mikä on sääli. Useimmat listalle kirjaamani asiat ovat mielestäni (ja useiden muiden naisten, alalla olevien ja maallikoiden, synnyttäneiden ja synnyttämättömien mielestä) normaaleja ja luonnollisia, eikä niistä tarvitsisi joutua edes keskustelemaan mennessään terveenä synnyttämään tervettä lasta. Tapahtuman päähenkilönä ja orkesterinjohtajana on vauva. Vauva tietää miten ja milloin syntyä. Äiti auttaa vauvaa. Kaikki muut auttavat tarvittaessa äitiä. Vauvaa häiritsee, jos hänen syntymäänsä puututaan turhaan; hoputetaan, sekaannutaan, estetään.

Listalla ei ole ammetta (enkä edes tiedä, onko Jyväskylässä nykyään mahdollisuutta odotella avautumisvaiheessa ammeessa). Ammehuonetta tarjottiin meille Haikaranpesässä kolmannen kohdalla. Tottumus vei pidemmän korren – kaksi aiempaa oli syntynyt keskimmäisessä, ammeettomassa huoneessa, ja tuntui mainiolta ajatella kaikkien syntyvän samassa huoneessa. Mutta uskon, että vesi ja amme on taivaallinen asia synnyttäjälle. Saapas nähdä, miten valinnat menevät jos täällä vaihtoehtoja tosiaan on.

Listalla ei myöskään ole ponnistus pystyasennossa, vaikka se on alkanut viime aikoina tuntua luontevalta ja järkevältä vaihtoehdolta. Kun on kolme kertaa samalla tavalla asian tehnyt, tuntuu hankalalta alkaa ”opetella” uusia juttuja. Olen maininnut asiasta puolisolle, ja aion mainita siitä myös kätilölle. Jospa muistuttavat sitten, kun asia tulee ajankohtaiseksi. Että kokeile nyt ihmeessä. Jos se vaikka tuntuukin helpolta ja hyvältä. Pääsee siihen sängyn laidalle istumaan myöhemminkin.

Yhtenä linkkinä synnytysasioita pohtiville tämä voimaannuttavasta synnytyksestä keskusteleva blogi tässä.

Kevättöitä ja -huveja

Vappu oli ja meni. Teimme ekan kerran simaa ihan itse, ja siitä tuli ihan juotavaa (vaikka tarpeeksi ison kattilan puuttuessa pitikin tehdä ainesten kahtiajako hiukan summittain siinä vaiheessa, kun oltiin kaadettu jo osa vedestä sokereiden päälle). Lisäksi leivoimme seitsenvuotiaan kanssa karpalokakkua, jossa oli suklaapohja. Hyvää tuli.

Puoliso oli nuorimmaisen ja esikoisen kanssa kaksi päivää vanhemmillaan vappuviikonloppuna. En jaksanut lähteä reissaamaan kahta ja puolta tuntia, ja olemme muutenkin havainneet hyväksi tällaiset perheen jaot aina silloin tällöin. He kolme saivat olla yhdessä hiukan väljemmällä ryhmädynamiikalla, ja minä ja seitsenvuotias saatiin tosiaan leipoa ja saunoa ja jutella kaikessa rauhassa. Tosin kaverit vetivät ulos pyöräilemään suureksi osaksi päiviä, eli sain istua nojatuolissa ja lukea kerrankin uutta dekkaria. Suosittelen. Hiukan samanhenkistä tavaraa kuin Donna Leonin dekkarit (harmaantuva, korkeamoraalinen ja onnellisesta avioliitosta nauttiva komisario päähenkilönä sekä koriruoan, bistrojen ja kahviloiden kuvausta), mutta sijoittuen kanadalaiseen pikkukaupunkiin.

Siitepölykausi on alkanut. Sen huomaa siitä, että puoliso-parka on vetämätön ja pyrkii pysyttelemään sisätiloissa. Onneksi hän on viime vuosina myös lääkinnyt itseään melkein oikeaoppisesti (silmätipat ovat kuulemma tosi vastenmielisiä). Itsellä olisi tähän aikaan vuodesta aina kova tohina päällä (hetiheti kun lumet on sulaneet pitää laittaa puutarhakalusteet oikeille paikoille, ja hiekkalaatikkoon uudet reunat, ja kymmenen muuta hommaa), mutta pitää nyt koettaa ottaa rauhallisesti jo oman tilankin takia. Ja siksi, että puolikuntoisen puolison hoputtaminen on psykologisesti epäviisasta…

Onneksi myös jääkiekon MM-kisat ovat tulleet uskollisesti kuin sinivuokot ja västäräkit. Illalla voi vetäytyä pariksi tunniksi pelkäämään Kanada-pelin äärelle.