lauantai 27. kesäkuuta 2009
Kesälaitumille
Savon kesälaitumet kutsuvat huomenna kahdeksi viikoksi. Palaamme eetteriin sen jälkeen - rentouttavaa sydänkesää kaikille.
keskiviikko 24. kesäkuuta 2009
Kesällä remontoidaan piharakennuksia
Ollaan solahdettu arkeen vauvan kanssa. Yöt vietämme sängyssä, useimmiten nukkuen (vauva syö muutamaan kertaan, mutta onneksi jää harvoin valvomaan). Päivät pyrimme viettämään alakerrassa tai liikkeellä (vaunuissa, kantoliinassa tai turvaistuimessa). Päivisin kotosalla käytössä on yhdistelmä harsovaippa plus villahousut, muuten turvaudumme kaupan vaippoihin. Ruoka tulee omasta takaa, ja imettävä äiti nauttii paljon ja usein syömisen mahdollisuuksista… Kohta on kulunut jo kuukausi! Vauva katsoo jo kohti, mutta on vielä varsin vakava. Hikkaaminen, hassut uni-ilmeet ja päivä päivältä levenevät posket jaksavat edelleen naurattaa toisia lapsia.
Puolisokin on tointunut aloittamaan saunakammarin remonttia. Eilen kävi sähkömies irrottamassa vanhoja sähköjä, ja nyt kammarista on revitty vanhat muovimatot yms. sälä lattiasta ja vanhat levyt seinistä. Kolme kärryllistä roinaa on mennyt kaatopaikalle tai kierrätykseen Ecocenter Raksaan. Kammarin sisäseinät on tehty ihanasta materiaalista: leveistä laudoista, jotka ovat aikanaan muodostaneet jonkin kuljetuslaatikon. Lautoihin on sabluunamaalattu mm. HANKO/1954 ja MADE IN TSEKKOSLOVAKIA (En ole nyt ihan varma tuosta oikeinkirjoituksesta…). Ei sitä vaan enää kokopuusta rakenneta kuljetuslaatikoita – ehkä onneksi.
Puolisokin on tointunut aloittamaan saunakammarin remonttia. Eilen kävi sähkömies irrottamassa vanhoja sähköjä, ja nyt kammarista on revitty vanhat muovimatot yms. sälä lattiasta ja vanhat levyt seinistä. Kolme kärryllistä roinaa on mennyt kaatopaikalle tai kierrätykseen Ecocenter Raksaan. Kammarin sisäseinät on tehty ihanasta materiaalista: leveistä laudoista, jotka ovat aikanaan muodostaneet jonkin kuljetuslaatikon. Lautoihin on sabluunamaalattu mm. HANKO/1954 ja MADE IN TSEKKOSLOVAKIA (En ole nyt ihan varma tuosta oikeinkirjoituksesta…). Ei sitä vaan enää kokopuusta rakenneta kuljetuslaatikoita – ehkä onneksi.
maanantai 22. kesäkuuta 2009
Kotikokki hoitaa vauvaa
Otetaan vauva ja lisäksi
etikkaa
puolukkasosetta tai -mehua
hunajaa
perunajauhoja
Lorautetaan tilkka etikkaa kylmän veden joukkoon isoon sankkoon. Laitetaan likaantuneet harsovaipat sankkoon odottelemaan pesua, ja kylpyhuoneen tuoksu pysyy raikkaana kestovaipoista huolimatta!
Vauvan suun sammasta voi hoitaa sivelemällä suun limakalvoille puolukkaa!
Vauvan päässä karsta ei haittaa, mutta entä taaperolla? Hiero päänahkaan hunajaa, laita huivi päähän ja odota pari tuntia (taapero ei tykkää). Pese ronskisti päänahkaa hieroen hunajat ja karstat pois! (ja rauhoittele taapero)
Perunajauhot ovat mainio talkin korvike kosteisiin taipeisiin ja pulleroisiin poimuihin!
etikkaa
puolukkasosetta tai -mehua
hunajaa
perunajauhoja
Lorautetaan tilkka etikkaa kylmän veden joukkoon isoon sankkoon. Laitetaan likaantuneet harsovaipat sankkoon odottelemaan pesua, ja kylpyhuoneen tuoksu pysyy raikkaana kestovaipoista huolimatta!
Vauvan suun sammasta voi hoitaa sivelemällä suun limakalvoille puolukkaa!
Vauvan päässä karsta ei haittaa, mutta entä taaperolla? Hiero päänahkaan hunajaa, laita huivi päähän ja odota pari tuntia (taapero ei tykkää). Pese ronskisti päänahkaa hieroen hunajat ja karstat pois! (ja rauhoittele taapero)
Perunajauhot ovat mainio talkin korvike kosteisiin taipeisiin ja pulleroisiin poimuihin!
maanantai 15. kesäkuuta 2009
Imetyslukemista
Vaihtelevaa kesäsäätä ja siis vaihteleva määrä jälkikasvua kavereineen sisällä tai pihalla. Tänään on sisäpäivä. Olemme vielä pari viikkoa kotosalla ennen kuin uskalletaan lähteä pikkuneidin kanssa ajelemaan Savoon saakka. Isompi neiti oli tosiaan viikon hevosleirillä, ja tuli lantaisena ja tyytyväisenä pois. On menossa vielä seurakunnan leiritilalle lastenleirille viikon päästä, ja sitten onkin kesän virallinen ohjelma käyty läpi.
Imetys sujuu edelleen hyvin, ja melkein on päästy eroon rintakumeistakin. Vauva pulskistuu neuvolan mittausten mukaan noin 40g päivässä, eli ei todellakaan syytä huoleen. Imettäminen on tosin sujuessaan aika tylsää puuhaa. Ellei saa pahaa-aavistamatonta perheenjäsentä jutteluseuraksi tai satu olemaan vaikkapa jalkapallopeli auki sohvan lähellä olevassa kannettavassa tietokoneessa, on kolmin vauvan ja omien ajatustensa kanssa. Vauva keskittyy aika lailla maitoon siinä tilanteessa, eli tulee laadittua mielessään pitkiä listoja (tekemättömistä töistä, ruokakauppaan, jne.), jotka unohtaa aika pian laatimisen jälkeen.
Hyvää imetyslukemista on vähän. Kirjan on oltava tarpeeksi pieni ja kevyt, ja sisällön pitää olla sopivasti kevyt muttei kuitenkaan typerä tai unettava. Kun imetin edellistä lasta, luin melkein kaikki Rex Stoutin Nero Wolfe -kirjat. Nyt on mennyt pari Christietä ja Laura Ingalls Wilderiä. Siirryin John Grishamiin. Muuten oikein hyvä, mutta kirjat ovat liian kookkaita. Painaisiko kustantaja vaikkapa Valamiehet useampaan osaan jaettuna ja pehmytkantisena?
Imetys sujuu edelleen hyvin, ja melkein on päästy eroon rintakumeistakin. Vauva pulskistuu neuvolan mittausten mukaan noin 40g päivässä, eli ei todellakaan syytä huoleen. Imettäminen on tosin sujuessaan aika tylsää puuhaa. Ellei saa pahaa-aavistamatonta perheenjäsentä jutteluseuraksi tai satu olemaan vaikkapa jalkapallopeli auki sohvan lähellä olevassa kannettavassa tietokoneessa, on kolmin vauvan ja omien ajatustensa kanssa. Vauva keskittyy aika lailla maitoon siinä tilanteessa, eli tulee laadittua mielessään pitkiä listoja (tekemättömistä töistä, ruokakauppaan, jne.), jotka unohtaa aika pian laatimisen jälkeen.
Hyvää imetyslukemista on vähän. Kirjan on oltava tarpeeksi pieni ja kevyt, ja sisällön pitää olla sopivasti kevyt muttei kuitenkaan typerä tai unettava. Kun imetin edellistä lasta, luin melkein kaikki Rex Stoutin Nero Wolfe -kirjat. Nyt on mennyt pari Christietä ja Laura Ingalls Wilderiä. Siirryin John Grishamiin. Muuten oikein hyvä, mutta kirjat ovat liian kookkaita. Painaisiko kustantaja vaikkapa Valamiehet useampaan osaan jaettuna ja pehmytkantisena?
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Synnytyskertomus (pitkä)
Tässä lupaukseni mukaan neidin synnytyskertomus. Pitkä on.
***
Raskausviikkoja oli siis kasassa 39+6, eli laskettu aika oli jo ihan kohta. TOINEN laskettu aika oli tasan viikon päästä – se alkuperäinen, johon luotin ehkä hiukan enemmän. Kaikki aiemmat lapsemme olivat syntyneet viimeistään viikko ennen laskettua aikaa. Neuvolan täti oli tehnyt sisätutkimuksen viikko aiemmin, ja silloin oli kohdunsuu ollut jo noin 4 cm auki ja vauvan pää laskeutunut lähtövalmiiksi. Eli koko perhe oli ollut viikon enemmän kuin lähtövalmiina. Joka päivälle (ja yölle) mietittiin mahdollinen lastenhoitoapu.
Viikko meni kuitenkin ilman mitään ihmeempiä – vauva tuntui toki olevan tosi alhaalla ja muutenkin oli sellainen aika irtonainen olo, mutta ei kummempaa. Äitini tuli maanantai-iltana junalla ”vauvaa katsomaan ja perhettä hoitamaan”, mutta eipä ollut vauvaa katsottavaksi, perhettä ja sotkuista huushollia onneksi riitti. Monena iltana viikon aikana supistukset alkoivat, ehtivät muuttua säännöllisiksikin, mutta loppuivat viimeistään kun menin nukkumaan. Voimakkuus ei ollut missään vaiheessa sellaista, että olisi tuntunut tarpeelliselta lähteä sairaalalle näytille.
Keskiviikkoiltana päätin lähteä lasten kevätjuhlaan ja siellä aloin taas laskea supistuksia samalla kun vastailin tuttavavanhempien kysymyksiin että juu tässä edelleen ollaan. Kun olin laskenut kello seitsemästä yhteentoista, oltiin saatu lapset yöpuulle ja puolison artikkelin korjaukset lähetettyä, päätin soittaa sairaalalle ja sanoivat että tulkaa nyt sitten.
Hiukan oli huijarimainen olo mennä ensiavusta läpi (noudatettiin tietenkin kaikkia ohjeita, painettiin soittokelloa JA otettiin vuoronumero…) ja muka synnyttämään. Tuntui siltä, että tuskin mitään tapahtuu tänäkään iltana.
Vastaanotossa oli kivantuntuinen kätilöopiskelija ja vähän tympeän oloinen kätilö – jälkimmäinen luki toivomuslistani kommenteilla ”Sinä sellaista luomusynnytystä haluaisit”. Ei hän siitä mitään kummempaa kommentoinut. Otettiin supistuskäyrää, joka onneksi näytti ihan oikealta, ja kohdunsuu oli 5 cm auki. Toivottivat tervetulleeksi jäämään – kun vieläkin oli huijausolo, päätettiin jäädä käytäville hengailemaan ja odottelemaan joksikin aikaa.
Nukutti ja oli hiljaista ja rauhallista hämärillä käytävillä. Käveltiin ja luettiin ilmoitustauluja. Supistukset pysyivät ja ehkä jopa voimistuivat, ja tunnin lenkkeilyn jälkeen soitettiin kätilöä ja ehdotettiin saliin menoa. Yö oli onneksi tosi rauhallinen, monesti tuolla joutuu kuulemma odottelemaan jopa saliin pääsyä. Tässä vaiheessa kävin suihkussa ja päätin laittaa sairaalan mekon päälle ja sitten oli kohdunsuu auki 6 tai 7 cm. Ja sellainen olo edelleen, että supistukset loppuvat ellen pysy liikkeellä, eikä mistään kivunlievityksen tarpeesta ollut puhettakaan. Juteltiin puolison kanssa ja kuunneltiin läpi CD-läjäämme.
Jossakin vaiheessa paikalle pölähti vanhempi kätilö, laiha, pitkä, tukka maltillisilla rastoilla. Kävi himmentämässä valot ja poistui paikalta. Ällistelimme hieman, vaikka olihan öiseen aikaan kivempikin olla hämärässä tietenkin, ei ollut tullut itselle mieleen säätää valaistusta. Tämä uusi kätilö palasi jonkin ajan päästä ja alkoi ottaa taas sydänääni- ja supistuskäyrää. Istuin keinutuolissa ja kuuntelin kun kätilö jututti puolisoa. Puhelias tapaus, mutta se ei kuitenkaan häirinnyt. Puheista kävi ilmi, että hänen hoitoideologiansa on hyvin maanläheinen. Meillä kävi todella hyvä tuuri saada hänet synnytystä hoitamaan. Käytin jokunen postaus sitten tästä kätilöstä luonnehdintaa ”karismaattinen”, ja vieläkin se tuntuu sopivalta. Varmaan kun kokemusta ja taitoa on tarpeeksi, ja luottamusta synnyttäjään, ei sitä omaa itseä tarvitse niin kauheasti tuoda kätilöntyössäkään esille. Koko ajan säilyi määräysvalta omasta tekemisestä itsellä, paitsi että niitä sydänääniä seurattiin kahteen otteeseen pidempään kun olisin halunnut – kuitenkin tärkeintä tässä oli se, että vauvan hyvinvointi saatiin varmistettua (sydänäänet olivat välillä turhankin tasaisia).
Kun olin istunut aikani paikoillani, supistukset alkoivat harmittavasti heikentyä ja sanoin, että liikkeelle olisi päästävä. Kun olin kävellyt kiekkaan puolisen tuntia oli tilanne taas parempi, mutta kohdunsuu ei ollut juuri auennut enempää. Pöh. Vaikka kuinka toimenpiteettömyyden nimiin vannoinkin, tässä vaiheessa alkoi tuntua että jotain potkua olisi hommaan saatava. Kalvot puhki vaikka? Itsestään ne eivät varmaan puhkeaisi ennen kuin ponnistaessa, vauva oli laskeutunut kauan sitten jo niin alas ja kalvot olivat päänmyötäiset. No, kätilö kysyi haluanko jatkaa kävelemällä vai puhkaistaanko kalvot. Puhkaistaan, sanoin – hyvä, sanoi kätilö. Kalvojen puhkaisu ei tuntunut miltään mutta hyvin pian sen jälkeen supistuksiin tuli ihan erilainen sävy. Jännä juttu!
Olisin melko pian tämän jälkeen halunnut suihkuun, mutta toiseen otteeseen seurattiin sydänäänikäyrää oikein huolella. Ja seurattiin. Synnytys toden totta sai vauhtia – tuli kiire pyytää puolisoa lämmittämään kaurapussi mikrossa OIKEIN KUUMAKSI. Jos ei kerta pääse kuumaan suihkuun, kuuma kaurapussi selässä tai alavatsalla helpottaa. Kätilö näytti alaselästä selkärangan kahta puolen akupisteet, joita painamalla supistukset ovat vähemmän kivuliaat. Toinen jännä juttu! Pisteistä painaminen auttoi myös! Siinä oli myös puolisolle jotain todella aktiivista tekemistä.
Heti kun sydänäänikäyriltä ehdin, menin suihkuun niin nopeasti kun pääsin. Puoliso tuli mukaan (”vahtimaan”, omien sanojensa mukaan). Kätilö lähti pois salista, mutta oli kuulemma jäänyt oven taakse… Suihku helpotti oloa, mutta hiukan alkoi epäilyttää miten sieltä selviää pois ja mitä sitten? Supisti tosi usein ja nämä viimeiset kymmenet minuutit kipeästi. Tuntui kuitenkin siltä, ettei sinne suihkuunkaan ole hyvä pitkäksi aikaa jäädä. Kun olin mitenkuten kuivannut ja laittanut taas mekkoa päälle pääsin sängyn laitaa vasten nojaamaan ja aloin käskyttämään puolisoa. Paina sieltä selästä!!! Ja paina sitä nappia!!! Selästä painaminen auttoi viimeisen supistuksen yli, ja sitten vauva olikin valmis ja ponnistamisen tarve yhtäkkinen. Hienoa! Olin varma, että ponnistusvaihe ei tulisi kestämään kauan, eikä se mielestäni ole myöskään kivulias.
Kätilö tuli nopeasti paikalle ja sanoi taas että hyvä! Tässä vaiheessa alkoi itsestä tuntua jo aika läheiseltä tuo lapsen syntymä, ja sain sanottua kätilölle että lapsi syntyy ihan nyt ja tässä. Taas painettiin nappia että saatiin opiskelijakin avuksi ja sitten ihmeteltiin pääsenkö sängylle ja miten ponnistaisi. Tavallaan olisi ollut helpointa jäädä seisten sängyn viereen, mutta neuvolan täti oli ehdottanut polviseisontaa sängyllä. Puoli-istuvaan tai minkäänlaiseen makuuasentoon en olisi ehtinyt enkä päässyt (enkä halunnut), mutta pikaisten fysikaalisten päässälaskujen jälkeen sain toisen polven sängylle ja toisen perään ja kun kätilö oli sopivasti ehtinyt vääntää sängyn päädyn ylös saakka, sain siitä hyvän tuen. Ja puolison sinne päätyyn tueksi myös.
En ollut ennen ponnistanut tässä asennossa, mutta supistuksen tullen ei kauheasti tarvinnut ajatella ja tuntui että vauva liikkui helposti ja hyvin tässä asennossa. Kaksi tai kolme kertaa piti ponnistaa supistusten mukana (koko ajan sellainen voitonriemuinen olo mielessä), ja sitten tuntui kun koko lapsi vierähti ulos kätilön käsille ja siitä sängyn päälle. Kauhea parku. Istuin alas vauvan taakse suoraan kaikkeen sotkuun mitä sängylle oli vauvan mukana tullut (suihkussa saikin sitten olla aika tovin) ja ihmettelin miten tavattoman pieni se vauva oli. Kätilö antoi pyyhkeen ja pyysi kuivaamaan lapsen. Kuivasin ja ihmettelin. Puolisokin ihmetteli. Ja se oli tyttö se vauva! Se oli meille molemmille iloinen yllätys. Puoliso leikkasi napanuoran siinä ennen kuin ruvettiin tekemään mitään akrobatiaa asennon vaihtamiseksi, mutta sitten käärittiin vauvaa pyyhkeeseen ja riisuin sairaalanmekon ja asetuin kyljelleen liki vauvan kanssa. Hän oli heti pirteä, niin kuin vauvat vissiin yleensä ovat mikäli ovat täysiaikaisia eikä synnytyksen aikana ole käytetty liikoja lääkityksiä. Lähti imemään heti kun oli ensin rauhoittunut ja saanut katseltua hetken ympärilleen.
Olimme salissa tarpeeksi kauan – kun vauva oli imenyt molemmista rinnoista, kätilö mittasi ja punnitsi ja puki hänet, ja paketoi valtavaan pakettiin nukkumaan (puoliso punnitsi jonkin ajan päästä vaatteiden ja peitteiden painoksi 1.5 kg). Meille tuotiin iso aamiainen. Kävin suihkussa (puoliso tuli kahvikupin kanssa varmistamaan etten pyörry tai jotain vastaavaa). Aamuseitsemältä lompsittiin osastolle ja alettiin elää vauvaperheen elämää.
***
Tämä kokemus vahvisti taas kerran sen, että synnytys on terveelle naiselle luonnollinen toimitus, josta ”selviämiseen” ei välttämättä tarvita buranan buranaa tai edes yhtä laastarilappua – tujummista lääketieteen avuista puhumattakaan. Hiukan pyörrytti osastolle käveltyä ja viikon verran olo oli väsynyt, mutta tavattoman helposti sitä toipuu tuollaisesta suhteellisen luonnonmukaisesta synnytyksestä.
Puolison tuki ja sellainen hiljaisen hyväksyvä asenne koko synnytyksen ajan oli taas oman itsevarmuuden ja hyvän olon A ja O. Olisi ollut aivan erilaista olla yksin. Ainakaan minulle edes kätilön ammattitaito ei ole yhtä tärkeä kuin puolison mukana olo ja apu.
***
Raskausviikkoja oli siis kasassa 39+6, eli laskettu aika oli jo ihan kohta. TOINEN laskettu aika oli tasan viikon päästä – se alkuperäinen, johon luotin ehkä hiukan enemmän. Kaikki aiemmat lapsemme olivat syntyneet viimeistään viikko ennen laskettua aikaa. Neuvolan täti oli tehnyt sisätutkimuksen viikko aiemmin, ja silloin oli kohdunsuu ollut jo noin 4 cm auki ja vauvan pää laskeutunut lähtövalmiiksi. Eli koko perhe oli ollut viikon enemmän kuin lähtövalmiina. Joka päivälle (ja yölle) mietittiin mahdollinen lastenhoitoapu.
Viikko meni kuitenkin ilman mitään ihmeempiä – vauva tuntui toki olevan tosi alhaalla ja muutenkin oli sellainen aika irtonainen olo, mutta ei kummempaa. Äitini tuli maanantai-iltana junalla ”vauvaa katsomaan ja perhettä hoitamaan”, mutta eipä ollut vauvaa katsottavaksi, perhettä ja sotkuista huushollia onneksi riitti. Monena iltana viikon aikana supistukset alkoivat, ehtivät muuttua säännöllisiksikin, mutta loppuivat viimeistään kun menin nukkumaan. Voimakkuus ei ollut missään vaiheessa sellaista, että olisi tuntunut tarpeelliselta lähteä sairaalalle näytille.
Keskiviikkoiltana päätin lähteä lasten kevätjuhlaan ja siellä aloin taas laskea supistuksia samalla kun vastailin tuttavavanhempien kysymyksiin että juu tässä edelleen ollaan. Kun olin laskenut kello seitsemästä yhteentoista, oltiin saatu lapset yöpuulle ja puolison artikkelin korjaukset lähetettyä, päätin soittaa sairaalalle ja sanoivat että tulkaa nyt sitten.
Hiukan oli huijarimainen olo mennä ensiavusta läpi (noudatettiin tietenkin kaikkia ohjeita, painettiin soittokelloa JA otettiin vuoronumero…) ja muka synnyttämään. Tuntui siltä, että tuskin mitään tapahtuu tänäkään iltana.
Vastaanotossa oli kivantuntuinen kätilöopiskelija ja vähän tympeän oloinen kätilö – jälkimmäinen luki toivomuslistani kommenteilla ”Sinä sellaista luomusynnytystä haluaisit”. Ei hän siitä mitään kummempaa kommentoinut. Otettiin supistuskäyrää, joka onneksi näytti ihan oikealta, ja kohdunsuu oli 5 cm auki. Toivottivat tervetulleeksi jäämään – kun vieläkin oli huijausolo, päätettiin jäädä käytäville hengailemaan ja odottelemaan joksikin aikaa.
Nukutti ja oli hiljaista ja rauhallista hämärillä käytävillä. Käveltiin ja luettiin ilmoitustauluja. Supistukset pysyivät ja ehkä jopa voimistuivat, ja tunnin lenkkeilyn jälkeen soitettiin kätilöä ja ehdotettiin saliin menoa. Yö oli onneksi tosi rauhallinen, monesti tuolla joutuu kuulemma odottelemaan jopa saliin pääsyä. Tässä vaiheessa kävin suihkussa ja päätin laittaa sairaalan mekon päälle ja sitten oli kohdunsuu auki 6 tai 7 cm. Ja sellainen olo edelleen, että supistukset loppuvat ellen pysy liikkeellä, eikä mistään kivunlievityksen tarpeesta ollut puhettakaan. Juteltiin puolison kanssa ja kuunneltiin läpi CD-läjäämme.
Jossakin vaiheessa paikalle pölähti vanhempi kätilö, laiha, pitkä, tukka maltillisilla rastoilla. Kävi himmentämässä valot ja poistui paikalta. Ällistelimme hieman, vaikka olihan öiseen aikaan kivempikin olla hämärässä tietenkin, ei ollut tullut itselle mieleen säätää valaistusta. Tämä uusi kätilö palasi jonkin ajan päästä ja alkoi ottaa taas sydänääni- ja supistuskäyrää. Istuin keinutuolissa ja kuuntelin kun kätilö jututti puolisoa. Puhelias tapaus, mutta se ei kuitenkaan häirinnyt. Puheista kävi ilmi, että hänen hoitoideologiansa on hyvin maanläheinen. Meillä kävi todella hyvä tuuri saada hänet synnytystä hoitamaan. Käytin jokunen postaus sitten tästä kätilöstä luonnehdintaa ”karismaattinen”, ja vieläkin se tuntuu sopivalta. Varmaan kun kokemusta ja taitoa on tarpeeksi, ja luottamusta synnyttäjään, ei sitä omaa itseä tarvitse niin kauheasti tuoda kätilöntyössäkään esille. Koko ajan säilyi määräysvalta omasta tekemisestä itsellä, paitsi että niitä sydänääniä seurattiin kahteen otteeseen pidempään kun olisin halunnut – kuitenkin tärkeintä tässä oli se, että vauvan hyvinvointi saatiin varmistettua (sydänäänet olivat välillä turhankin tasaisia).
Kun olin istunut aikani paikoillani, supistukset alkoivat harmittavasti heikentyä ja sanoin, että liikkeelle olisi päästävä. Kun olin kävellyt kiekkaan puolisen tuntia oli tilanne taas parempi, mutta kohdunsuu ei ollut juuri auennut enempää. Pöh. Vaikka kuinka toimenpiteettömyyden nimiin vannoinkin, tässä vaiheessa alkoi tuntua että jotain potkua olisi hommaan saatava. Kalvot puhki vaikka? Itsestään ne eivät varmaan puhkeaisi ennen kuin ponnistaessa, vauva oli laskeutunut kauan sitten jo niin alas ja kalvot olivat päänmyötäiset. No, kätilö kysyi haluanko jatkaa kävelemällä vai puhkaistaanko kalvot. Puhkaistaan, sanoin – hyvä, sanoi kätilö. Kalvojen puhkaisu ei tuntunut miltään mutta hyvin pian sen jälkeen supistuksiin tuli ihan erilainen sävy. Jännä juttu!
Olisin melko pian tämän jälkeen halunnut suihkuun, mutta toiseen otteeseen seurattiin sydänäänikäyrää oikein huolella. Ja seurattiin. Synnytys toden totta sai vauhtia – tuli kiire pyytää puolisoa lämmittämään kaurapussi mikrossa OIKEIN KUUMAKSI. Jos ei kerta pääse kuumaan suihkuun, kuuma kaurapussi selässä tai alavatsalla helpottaa. Kätilö näytti alaselästä selkärangan kahta puolen akupisteet, joita painamalla supistukset ovat vähemmän kivuliaat. Toinen jännä juttu! Pisteistä painaminen auttoi myös! Siinä oli myös puolisolle jotain todella aktiivista tekemistä.
Heti kun sydänäänikäyriltä ehdin, menin suihkuun niin nopeasti kun pääsin. Puoliso tuli mukaan (”vahtimaan”, omien sanojensa mukaan). Kätilö lähti pois salista, mutta oli kuulemma jäänyt oven taakse… Suihku helpotti oloa, mutta hiukan alkoi epäilyttää miten sieltä selviää pois ja mitä sitten? Supisti tosi usein ja nämä viimeiset kymmenet minuutit kipeästi. Tuntui kuitenkin siltä, ettei sinne suihkuunkaan ole hyvä pitkäksi aikaa jäädä. Kun olin mitenkuten kuivannut ja laittanut taas mekkoa päälle pääsin sängyn laitaa vasten nojaamaan ja aloin käskyttämään puolisoa. Paina sieltä selästä!!! Ja paina sitä nappia!!! Selästä painaminen auttoi viimeisen supistuksen yli, ja sitten vauva olikin valmis ja ponnistamisen tarve yhtäkkinen. Hienoa! Olin varma, että ponnistusvaihe ei tulisi kestämään kauan, eikä se mielestäni ole myöskään kivulias.
Kätilö tuli nopeasti paikalle ja sanoi taas että hyvä! Tässä vaiheessa alkoi itsestä tuntua jo aika läheiseltä tuo lapsen syntymä, ja sain sanottua kätilölle että lapsi syntyy ihan nyt ja tässä. Taas painettiin nappia että saatiin opiskelijakin avuksi ja sitten ihmeteltiin pääsenkö sängylle ja miten ponnistaisi. Tavallaan olisi ollut helpointa jäädä seisten sängyn viereen, mutta neuvolan täti oli ehdottanut polviseisontaa sängyllä. Puoli-istuvaan tai minkäänlaiseen makuuasentoon en olisi ehtinyt enkä päässyt (enkä halunnut), mutta pikaisten fysikaalisten päässälaskujen jälkeen sain toisen polven sängylle ja toisen perään ja kun kätilö oli sopivasti ehtinyt vääntää sängyn päädyn ylös saakka, sain siitä hyvän tuen. Ja puolison sinne päätyyn tueksi myös.
En ollut ennen ponnistanut tässä asennossa, mutta supistuksen tullen ei kauheasti tarvinnut ajatella ja tuntui että vauva liikkui helposti ja hyvin tässä asennossa. Kaksi tai kolme kertaa piti ponnistaa supistusten mukana (koko ajan sellainen voitonriemuinen olo mielessä), ja sitten tuntui kun koko lapsi vierähti ulos kätilön käsille ja siitä sängyn päälle. Kauhea parku. Istuin alas vauvan taakse suoraan kaikkeen sotkuun mitä sängylle oli vauvan mukana tullut (suihkussa saikin sitten olla aika tovin) ja ihmettelin miten tavattoman pieni se vauva oli. Kätilö antoi pyyhkeen ja pyysi kuivaamaan lapsen. Kuivasin ja ihmettelin. Puolisokin ihmetteli. Ja se oli tyttö se vauva! Se oli meille molemmille iloinen yllätys. Puoliso leikkasi napanuoran siinä ennen kuin ruvettiin tekemään mitään akrobatiaa asennon vaihtamiseksi, mutta sitten käärittiin vauvaa pyyhkeeseen ja riisuin sairaalanmekon ja asetuin kyljelleen liki vauvan kanssa. Hän oli heti pirteä, niin kuin vauvat vissiin yleensä ovat mikäli ovat täysiaikaisia eikä synnytyksen aikana ole käytetty liikoja lääkityksiä. Lähti imemään heti kun oli ensin rauhoittunut ja saanut katseltua hetken ympärilleen.
Olimme salissa tarpeeksi kauan – kun vauva oli imenyt molemmista rinnoista, kätilö mittasi ja punnitsi ja puki hänet, ja paketoi valtavaan pakettiin nukkumaan (puoliso punnitsi jonkin ajan päästä vaatteiden ja peitteiden painoksi 1.5 kg). Meille tuotiin iso aamiainen. Kävin suihkussa (puoliso tuli kahvikupin kanssa varmistamaan etten pyörry tai jotain vastaavaa). Aamuseitsemältä lompsittiin osastolle ja alettiin elää vauvaperheen elämää.
***
Tämä kokemus vahvisti taas kerran sen, että synnytys on terveelle naiselle luonnollinen toimitus, josta ”selviämiseen” ei välttämättä tarvita buranan buranaa tai edes yhtä laastarilappua – tujummista lääketieteen avuista puhumattakaan. Hiukan pyörrytti osastolle käveltyä ja viikon verran olo oli väsynyt, mutta tavattoman helposti sitä toipuu tuollaisesta suhteellisen luonnonmukaisesta synnytyksestä.
Puolison tuki ja sellainen hiljaisen hyväksyvä asenne koko synnytyksen ajan oli taas oman itsevarmuuden ja hyvän olon A ja O. Olisi ollut aivan erilaista olla yksin. Ainakaan minulle edes kätilön ammattitaito ei ole yhtä tärkeä kuin puolison mukana olo ja apu.
tiistai 9. kesäkuuta 2009
Apua, pieniä poikia
Meillä on entisen seitsenvuotiaan kahdeksanvuotisjuhlat. Talossa on viisi ylimääräistä pientä poikaa. Karkasin hetkeksi työhuoneeseen, kun syövät kakkua ja poppareita ja meluavat. Ihan kivoja ja kohteliaita poikia, mutta kyllä niistä ääntä lähtee! Onneksi ei sada, pistän ne kohta ulos pelaamaan palloa. Vauvakaan ei itke, niin ei ole mitään syytä vetäytyä omaan rauhaan... Onnea kahdeksanvuotiaalle ja ihanaa kun on kavereita!
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
12 vuotta pulkassa
Puolisolla on monia sukuhaaroja (adoptiolasten ominaisuus), yksi niistä, biologinen, Lapista. Siskonsa lähetti meille eilen päheälle Genoom -sivustolle kootun sukuhaaran sukupuun. Olen vaikuttunut! Minä sentään olen vakaasta savolaisesta suvusta, mutten kuitenkaan tiedä esi-isiä kuin muutaman polven päähän. Tässä lappilaisessa sukupuussa oli esi-isiä 1600-luvulle saakka!
On mietitty vauvalle nimeä. Nimen olisi mukava sointua kaikkien sukuhaarojen sukupuihin. Käydä lapsena ja aikuisena. Liian outoa nimeä ei viitsisi antaa kuormaksi lapselleen, mutta toisaalta yhdestä lempparinimestä aloimme luokkoontua sen yleisyyden vuoksi. Hm sentään.
Olemme eläneet vauva-arkea (imetystä, vaipan ja vaatteiden vaihtoa, sylissä mössöttävälle vauvalle juttelua ja kotitöiden tekoa vauva käsivarrella), mutta muutakin on mahtunut sekaan paljon enemmän kuin kahden ekan ollessa vauvoja. Muun muassa osallistuttiin tänään Jyväskylä Cupiin. Siis seitsenvuotias pelasi jalkkista ja toiset katsoi. Ja nyt illalla puoliso lähti viemään esikoista viikoksi mummun luo - tai siis ensin mummulle ja sieltä huomenna muutamaksi päiväksi paikalliselle heppaleirille (hei hei neidin vuoden säästöt...).
Kaiken kukkuraksi eilen illalla alkoi tuntua että tämän päivän päivämäärä, 7.6., on jotenkin merkityksellinen. Piti hetki miettiä, eikä puolisokaan muistanut. Sitten! Mehän mentiin naimisiin 12 vuotta sitten tänä päivänä! Kuparihäät, sanoo joku hassu lista. Voisi olla huonomminkin, sanomme me.
On mietitty vauvalle nimeä. Nimen olisi mukava sointua kaikkien sukuhaarojen sukupuihin. Käydä lapsena ja aikuisena. Liian outoa nimeä ei viitsisi antaa kuormaksi lapselleen, mutta toisaalta yhdestä lempparinimestä aloimme luokkoontua sen yleisyyden vuoksi. Hm sentään.
Olemme eläneet vauva-arkea (imetystä, vaipan ja vaatteiden vaihtoa, sylissä mössöttävälle vauvalle juttelua ja kotitöiden tekoa vauva käsivarrella), mutta muutakin on mahtunut sekaan paljon enemmän kuin kahden ekan ollessa vauvoja. Muun muassa osallistuttiin tänään Jyväskylä Cupiin. Siis seitsenvuotias pelasi jalkkista ja toiset katsoi. Ja nyt illalla puoliso lähti viemään esikoista viikoksi mummun luo - tai siis ensin mummulle ja sieltä huomenna muutamaksi päiväksi paikalliselle heppaleirille (hei hei neidin vuoden säästöt...).
Kaiken kukkuraksi eilen illalla alkoi tuntua että tämän päivän päivämäärä, 7.6., on jotenkin merkityksellinen. Piti hetki miettiä, eikä puolisokaan muistanut. Sitten! Mehän mentiin naimisiin 12 vuotta sitten tänä päivänä! Kuparihäät, sanoo joku hassu lista. Voisi olla huonomminkin, sanomme me.
keskiviikko 3. kesäkuuta 2009
Rauhaisaa
On ollut rauhaisia päiviä kotona. Ihanaa, kun kesälomakin alkoi samaan syssyyn, ja lapsillakin on menoja vasta seuraavalla viikolla. Isommat lapset tietenkin meluvat ja kähisevät välillä keskenään ja vanhemmille, jo loman alun tuomista muutoksista, ja vauvan tuomista muutoksista hieman lisää, mutta ihmeen rauhaisaa on ollut heidänkin puoleltaan. Vauvaa on harjattu, silitelty, pusuteltu, vaipan vaihtoa koetettu ja vauvan imurefleksille naurettu.
Vauva on nukkunut ja syönyt niin kuin asiaan kuuluu ja parina viime päivänä saanut silmiään auki ja jaksanut katsella ympärilleen sylissä vartin silloin, toisen tällöin. Komeita hikkoja se on myös saanut aikaan. Yöt ollaan nukuttu vauvan kanssa leveästi parisängyssä - katsotaan parin viikon päästä josko kokeilisi pinnasänkyäkin. Yöt menevät kyllä parhaiten noin, kun syötöt voi hoitaa puoliunessa pystyyn nousematta ja vauvankin uni on syvempää siinä lämpimässä kyljessä kiinni.
Nyt ei irtoa asiapitoisempaa tekstiä vauvapöhnäisestä päästä. Täältä tähän.
Vauva on nukkunut ja syönyt niin kuin asiaan kuuluu ja parina viime päivänä saanut silmiään auki ja jaksanut katsella ympärilleen sylissä vartin silloin, toisen tällöin. Komeita hikkoja se on myös saanut aikaan. Yöt ollaan nukuttu vauvan kanssa leveästi parisängyssä - katsotaan parin viikon päästä josko kokeilisi pinnasänkyäkin. Yöt menevät kyllä parhaiten noin, kun syötöt voi hoitaa puoliunessa pystyyn nousematta ja vauvankin uni on syvempää siinä lämpimässä kyljessä kiinni.
Nyt ei irtoa asiapitoisempaa tekstiä vauvapöhnäisestä päästä. Täältä tähän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)