Juhlaennakointia

Meillä on alkamassa viikko, johon sisältyy tavallisten koulujen ja menojen ja lastenhoitojen lisäksi minun ja vauvan meno tutkimuspäiville Kolille sekä puolison väitös ja kaikki siihen liittyvä valmistautuminen ja juhliminen ja juhlien valmistelu paikoissa a, b, c ja d. Palaan siis koneelle joskus kaiken tämän jälkeen. Nyt ottamaan selvää bussiaikatauluista Joensuuhun, pitopalvelun maksujärjestelyistä, kirjoittamaan pöytäkortteja jne.

Askeleita

Seuraavia edistysaskeleita on nähty:

Vauvalle puhkesi ensimmäinen hammas ja hän sai myös parsakaalia.

Viisivuotias kävi hakemassa sikainfluenssarokotteen (meni sujuvasti, odotella ei juuri tarvinnut vaikka porukkaa olikin paikalla, ei itkettänyt, jälkioireina jalan jomotusta muttei muuta) eli rokotusprojektimme tilanne on kaksi kuudesta.

Leivoimme hurjan määrän pipareita, tarkoitus on tarjota niitä ensi viikon sunnuntaina puolison väittelykahveilla (sattuu ekaan adventtisunnuntaihin).

Harmaata

Kylläpä on harmaata kun ollaan vähän plussan puolella ja vettä tihmii ja jalkakäytävät ovat jäisiä ja vähät lumet hupenee ja alta paljastuu huonosti haravoitu heinikko. Toivotaan lunta viimeistään ensi viikon loppupuolelle. Yhtään ei käy kateeksi myöskään tänne alkusyksystä muuttaneita kongolaisia. Eipä ole tullut heitä nähtyäkään pitkiin aikoihin. Jospa jaksavat pitää lippua korkealla vielä pari kuukautta, ja jospa heilläkin tammikuussa alkaa taas elämä voittaa kaiken pimeyden ja märkyyden jälkeen.

Kohta puolivuotiaalle on löydetty uusi hupi: isojen veljien autoradalla ajamista on todistetusti jaksettu seurata yli 40 minuuttia yhtäjaksoisesti.

Pikkuvauva kasvaa isommaksi

Nyt se on sitten ohi, se täysimetys. Ihan kuuteen kuukauteen ei tällä kertaa menty, sillä parin viikon päästä lietsutaan ja juhlitaan urakalla – silloin on näppärää jos lapselle voi antaa välillä vaikkapa perunaa ja parsakaalia kaupan purkista.

Ruokalistalla oli eilen äidinmaitoon tehtyä perunavelliä. Koko perhe liehui syöttötuoliin tyynyllä pönkätyn vauvan ympärillä niin kuin ei olisi ennen mössöjä syövää lasta nähnytkään. Hyvä kun äiti sai lusikan työnnettyä jostakin välistä. Perunaa meni joitakin lusikallisia, toki epäluuloisen ilmeen kera, eli eiköhän tämä tästä saada osaksi päiväkuvioita. Jonkin verran uusi ruoka-aine vissiin myllersi mahassa illalla. Katsotaan miten tänään käy.

Olemme menneet kiinteiden aloituksessa hitaalla ja kokeilevalla menetelmällä kaikkien lasten kanssa, isänsä on kuitenkin sen verran allerginen. Noin yksi uusi ruoka-aine viikossa siis, eikä mitään yleisallergisoivaa ennen kuin isompana. On hirmu hauskaa laatia listoja siitä, missä järjestyksessä ruokia kokeillaan. Peruna, parsakaali, kukkakaali, mustikka ja luumu ovat nyt ekana vuorossa. Viljoilla ja lihoilla ei pidetä kiirettä. Kovin luonnonmukainen tällainen systeemi ei ole, täällä on kiinnostava teksti siitä miten vauva alkaa syödä kiinteitä luonnostaan.

Tuonne sivupalkkiin voisi halutessaan laittaa rokotusprojektinkin, sen verran kömpelösti tuntuvat kotikaupungin sikainfluenssarokotukset sujuvan. Meillä on nyt rokotettu kuudesta yksi, se allergikko ja astmaatikko. Mutta hyvä kun hänet, meillä muilla ei varsinaisesti pitäisi olla hätää vaikka tauti iskisikin.

Ghana-projekti avattu

Meillä ollaan kiinnostuttu kaukomatkailusta mutta onneksi myös kehitysyhteistyöstä, puoliso on jopa joskus ollut Meksikossa rakennuskeikalla. Paikallinen seurakunta on harrastanut afrikkalaisten sisarseurakuntien auttamista jo jonkin aikaa, nimenomaan rakentamalla. Viime talvena olivat tekemässä kirkkoa ja vessoja Gambiaan ja nyt on pitkän tähtäimen suunnitelmissa Ghanaan, Anyinesuson kylään rakennettava terveysasema. Keskustelimme asiasta perheen kesken, ja näillä näkyminen reissuun ja tiiliä kantamaan olisimme lähdössä minä ja äärimmäisen innostunut esikoinen – tuolloin jo kahdentoista. Hei hei kuinka kivaa kun on jotakin jota odottaa! Reissu pitää maksaa itse, joskin ryhmä on saanut sen monesti aika edulliseen hintaan. Koetamme siis säästää pikkuhiljaa suuren osan siitä noin kahdestatonnista, jonka tulemme tarvitsemaan. Avasimme eilen projektimme virallisesti ja tyhjensimme raidalliseen korkeaan peltipurkkiin sekalaisten ja monissa muutoissa mukana kulkeneitten säästöpossujen sisällöt. Puolison lompakosta löytyi vielä kaksikymppinen. Ghana-projektimme tila on siis tällä hetkellä 92,05 euroa plussan puolella! Laitan huvikseni tuohon sivupalkkiin projektin saldon, toivon mukaan reilun vuoden päästä se on lähellä tavoitettamme.

Pöperöitä ja tyttökirjoja

Onko tämä suvaitsemattomuutta, onko tämä kyvyttömyyttä lukea muuta kuin kevyttä dekkarihömppää vai onko tämä vain lyhyttä pinnaa? Aloitin lukemaan kehuttua Rajaa Alsanean kirjaa Riadin tytöt. Pääsin sivulle 21 kun keitti yli. Nyt ei ole kysymys kirjan huonoudesta tai eri uskonnoista, nyt on kysymys skandinaavisin silmin täysin yhdentekeviin yksityiskohtiin takertumisesta, niin tytöillä kuin heidän lähipiirillään ja yhteiskunnallaankin. Millaisella yhteiskunnalla on ollut ja on aikaa ja energiaa vahtia mitä kukin laittaa päällensä? Tai kenen kanssa kukin kaupungilla kulkee tai kulkeeko. Jokin aika sitten radiouutisissa kerrottiin Sudanissa vangitusta naisesta, jonka rikos oli ollut housujen käyttäminen. Kymmenvuotiaan naisenalun ilme oli näkemisen arvoinen. ”Miksi?”, hän kysyi vilpittömän ällistyneenä, kykenemättömänä näkemään teossa mitään erikoista. Hurraahuuto skandinaaviselle tasa-arvolle ja terveelle välinpitämättömyydelle! Vaikka kolikon kääntöpuolella olisi kuinka alkoholin väärinkäyttö ja teiniraskaudet – kyllä otan sata ja miljoona kertaa mieluummin ne JA vapauden tehdä työtä, mahdollisesti jopa kutsumuksensa mukaista työtä, olla tasa-arvoinen osa perhettä ja sukua, olla vapaa menemään ja kulkemaan ja tekemään ja ajattelemaan ja sanomaan ja vaikka mitä.

Asiasta keveämpään. Kehuin kokanneeni viime viikonloppuna pöperöitä, joita kymmen- ja viisivuotiaat eivät meillä söisi. Tässä niistä kaksi:

Tonnikalasalaattiin tulee kierrepastaa, tonnikalapaloja vedessä, punaista paprikaa, herneitä, omenaa, juustokuutioita, tilliä, suolaa, mustapippuria ja majoneesia. Se on tosi hyvää!

Välipala- tai iltapalapöperö tehdään tehosekoittimessa, ja siihen tulee sekalaisia marjoja pakastimesta, luonnonjugurttia, maitoa, sokeria, oliiviöljyä ja täysjyvämuroja. Tämän nauttimista täytyy varoa jos on ihan terve, saattaa saada supervoimat.

Lorvien

Viikonloppu meni lorvien. Yksi hyvä syy oli se, että podimme vauvan kanssa nuhaflunssaa, eli sain kiusata lasta nenätipoilla jotta syöminen ja nukkuminen sujuisivat. Hyvin pieni vaivahan tämä on moniin suurempiin verrattuna.

Suuremmista vaivoista puheenollen, puoliso kuuluu possuflunssan riskiryhmään, eli saanee rokotteen tällä viikolla. Nuoriso varmaan rokotetaan myös lähiaikoina. Me vauvan kanssa varmaan sairastetaan tauti ennen omaa rokotusvuoroamme...

Viikonloppua kevensi myös se, että kymmenvuotias ja viisivuotias menivät kolmeksi päiväksi mummilaan. Tällaiset eri kokoonpanoilla tehdyt reissut ovat tärkeitä näinkin isossa perheessä. Me jäljelle jääneet totesimme miten hiljaista kotona on "vain" nelistään. Laitoimme ruokia joista isosisko ja pikkuveli eivät tykkää ja annoimme isonveljen pelata jalkapallopeliä tietokoneella. Kävimme myös isonveljen, 8 vuotta, kanssa pizzabuffetissa syömässä. Kulinaristi katsoo kaikkea tarjolla olevaa ja pyytää: "Voinko minä saada tuota raakaa sipulia?" No toki. (Kun kulinaristi oli vuoden vanha, olimme käymässä joillakin ylioppilasjuhlilla. Isäntäväki huomasi, että lapsi syö melkein mitä vain ja halusi tietää makumieltymysten rajat. "Anna sille tuota papusalaattia! Se söi! Anna sille oliiveja!")

Puoliso järjestää lisäohjelmaa

Puoliso on tehnyt väitöskirjaansa aika monta vuotta, ja nyt tuo mokoma aikoo väitellä. Voineeko kieltääkään, vaikka touhua riittää ovista ja ikkunoista muutenkin. Kirjat on painatettu, salit ja vastaväittäjät varattu, kahvitukset, karonkkapaikat ja -menut, ja –kutsut hoidettu. Puoliso käy töissä ja hoitaa osansa kodista ja perheestä, ja sen lisäksi valvoo myöhään stressaten väitöksestä, yrittäen lukea kirjaansa läpi (kamalaa kuulemma) ja katsoen huonoja ohjelmia TV:stä. Muistelen, että viimeiset viikot eivät olleet kovin mukavia, mutta toisaalta helpotus jälkeenpäin oli valtava.

Teimme yhteispäätöksen juhlia asiaa nyt oikein kunnolla. Helsingissä on tosiaan väitöksen jälkeen kahvitus ja illalla kunnollinen juhlava karonkka. Seuraavana päivänä siirrymme juhlimaan puolison vanhempien luo hänen sukunsa ja ystäviensä pariin. Ja sitä seuraavana päivänä juhlimme vielä täällä Keski-Suomessa kutsuen paikallisia ystäviä, työtovereita ja minun sukulaisiani. Seuraavat juhlat, jotka tässä huushollissa järjestetään, ovat suurella todennäköisyydellä jotenkin lasten asioiden liittyviä.

Helsingin yliopistosta väitteleminen on aikamoinen taitolaji. Vuosisataiset perinteet ja monien uudistusten tuomat muutokset ovat muokanneet työn esitarkastuksen, painatus- ja väittelyluvan saannin, itse väitöksen yksityiskohdat, pukeutumisen ja juhlaetiketin monimutkaiseksi. Sitä kuvaa netistäkin löytyvät ohjeet väittelijälle – useita kymmeniä kohtia sisältä muistilista kaikesta mahdollisesta. Joskus tuntuu, että vähempikin riittäisi. Että testataanko tässä kaiken lisäksi yksityiskohtaisten ohjeiden noudattamiskykyä ja muistia. Rahaakin menee mm. frakin vuokraan tai hankkimiseen (vastaväittäjäkin tarvitsee yhden…). Mutta toisaalta – tietääpä ainakin ettei ole mennyt se matalimman aidan kohdalta, ja mainitsinko jo siitä jälkikäteen tulevasta helpotuksen tunteesta - ?

Hui sentään

Oli kiva viikonloppu. Perheen nuoret aikuiset osallistuivat jonkin verran nuorten aikuisten päiville ja lapset jonkin verran lasten päiville. Kymmenvuotiaalla oli paikalla kaveri, eli hän olisi ollut tapahtumassa perjantai-illasta sunnuntaiaamupäivään jos olisi saanut. Mikäs siinä, onhan kaverin kanssa kiva hengailla, ja jos vielä välillä saa ruokaa ja on sopivaa ohjelmaa niin aina parempi. Ja ympärillä laumoittain turvallisia aikuisia. Minulle lisäbonus oli se, että tapahtuman turvin päästiin keskustelemasta osallistutaanko yleiseen Halloween -juhlintaan vaiko eikö.

Tällä hetkellä lapset leikkivät muuten kauhukammiota. Siinä toiset tekevät kauhean sisällön vaatekaappiin, ja yksi menee sinne pelkäämään.