tiistai 22. joulukuuta 2009

Joulutoivotuksin

Niin se viikonloppu. Saimme lentomatkustajat kentälle ja menimme loput Järvenpäähän mummin ja papan luo. (Oli puhetta että jos ilmastokokouksessa kielletään lentomatkailu kokonaan odotamme heitä laivan ja junan kautta kotiin vasta joskus uuden vuoden tietämissä. No, se uhkakuva ainakin poistui kokouksen päätyttyä valjusti.)

Kymmenvuotias ehti tavata viikonlopun aikana entisiä luokkakavereita itäisestä Helsingistä ja viettää rennon vuorokauden tätinsä luona keskisessä Helsingissä (Luulen, että nämä käynnit tulevat entistä tärkeämmiksi kun teinivuodet alkavat.) Viisivuotias sai tavata entisen rakkaan hoitotätinsä ja käydä entisessä tutussa leikkipuistossaan. Me kaikki yhtäläisesti saimme olla isovanhempien huomassa ja seurustella villakoirankin kanssa. Hyvä oli.

Se mikä ei ollut hyvä oli keli. Säätiedotuksiin uskoen lähdimme sunnuntai-iltana liikkeelle lasten kanssa, vauvaa oli onneksi valvotettu menestyksekkäästi ja hän nukkui melkein koko matkan. Lumisade ei suinkaan hellittänyt kohta lähdettyä vaan satoi sinnikkäästi Keski-Suomeen saakka. Välillä pelotti. Ajelimme rauhassa ja onneksi yksikään rekka ei ajanut kylkeemme eikä auto muuten vaan ajautunut ojaan eikä muutakaan kamalaa tapahtunut. Vastuu lapsista tuntui voimakkaasti. Olisi ollut järkevintä jäädä vielä yhdeksi yöksi, mutta mistäs nämä aina ennalta arvaa.

Nyt saadaan olla kotona ensi maanantaihin asti, jolloin siirrymme äitini luokse uuden vuoden tienoiksi. Huomenna tulevat loputkin kotiin. Laskeudumme jouluun, keitämme hirvipaistin ja syömme suklaata, nostamme kuusen sisälle. Toivomme että ulkosaunan vesijohto sulaa ja pääsemme joulusaunaan. Kaikille rauhallista ja iloa tuovaa joulun aikaa!

maanantai 21. joulukuuta 2009

Neljännen adventtisunnuntain musiikkitervehdys

Nyt ollaan jo lähellä. Otetaan Siionin virrestä numero 14 kaksi ensimmäistä säkeistöä.

Nyt kapaloidaan kaikkein vaatettajaa
ja imetetään ruuan lahjoittajaa.
Nyt itkee hän, ken ilon meille antaa
ja heikko äiti kantajaamme kantaa.

On avuton hän, jolla yksin valta
on auttaa syntiset pois synnin alta.
Ja sankari on täysin voimaa vajaa,
hän, joka vainoojamme pakoon ajaa.

(C. M. Lilliehöök, sävelmä Pohjois-Savosta)

Teksti täältä. Hauska yksityiskohta sivuilla on se, että klikkaamalla sävelmän kohdalta saa yksikätisesti pianolla soitetun virrensävelen kuullakseen.

torstai 17. joulukuuta 2009

Menoja joululoman aluksi

Hiukan päästä pyörällä nyt. Olimme suunnitelleet lähtevämme huomenna muutamaksi päiväksi Helsinkiin päin, tapaamaan isovanhempia ja puolison publiikkiin kuuntelemaan kun hän saa tutkintotodistuksen yms, lapset olivat ottaneet kaksi päivää vapaata koulusta tätä varten jne. No, kun puoliso kuuli miellyttävän lääkärinohjeen (matkustaa äkkilähdöllä etelän lämpöön), hän otti tietenkin ohjeesta vaarin ja selasi koko tiistaipäivän äkkilähtöjä paikkoihin joissa olisi lämmintä ja aurinkoista ja jotka eivät olisi kovin kaukana tai kalliita. Lähteekin perjantaina reissuun ja ottaa kahdeksanvuotiaan (matkajonossa ekana) mukaan, tulevat aatonaattona takaisin. Me muut sentään teemme niinkuin suunniteltu, eli tapaamme tuttuja ja sukulaisia kolme päivää ja tulemme sitten takaisin kotiin laittamaan joulua. Pääni ei sopeudu ihan nopeasti noin äkkinäisiin muutoksiin, vaikka kaksitoista vuotta avioliittoa onkin auttanut jonkin verran. Hyvää matkaa koko lössille joka tapauksessa...

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Esikuvia tapaamassa

Viikonloppuna oli lasten partiohomman pikkujoulut, ja liityin mukaan katsomaan millaista meidän perheellä on kymmenen vuoden päästä jos hyvin käy. Mukana oli 40+ äitiä ja isiä, jotka olivat puheväleissä teiniensä kanssa. Ja mukana oli teinejä, jotka olivat iloisia, avoimia ja äänekkäitä, osasivat monia asioita eivätkä pelänneet kaataa mehua vieressä istuvan lapsenkaan lasiin.

Tuollaiseen tilanteeseen ei varmaan päästä ihan itsestään, epäilen. Siihen taidetaan tarvita noin miljoona muistuttamista ja käytökseen puuttumista, puhumattakaan mukavasta asenteesta, puhevälien ylläpitämisestä, huumorista ja lapsen tai teinin lahjojen huomaamisesta ja tukemisesta. Äh miten työlästä!

Kun asuimme vielä Itä-Helsingissä, oli asuinkadullamme juottola nimeltä Valkeat yöt. Siitä kehittyi elämän pohjamutiin vajoamisen vertauskuva aika monille meistä lähiseudun rouvista (vaikka sieltä saikin hyvää pizzaa ja epäilemättä usea rouva oli käynyt siellä ihan hyvällä omallatunnolla muissakin asioissa.). Semmoinen kielikuva siitä, miten viime lopussa voi käydä, jos lakkaa ponnistelemasta ja antaa mennä vain. ”Ei se mikään ihme olisi, jos minäkin olisin siellä Valkeissa öissä,” saatettiin sanoa. Mieluummin kivojen teinien kanssa kotona kuitenkin.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Melkein kuin kokoussalissa

En tiedä oletteko jaksaneet seurata YK:n suurta ja hypetettyä ilmastokokousta Kööpenhaminassa. Itse olen lukenut kyllä lehdestä missä mennään, mutta sen syvemmälle en ole jaksanut tai ehtinyt mennä. Eilen illalla ajattelin kuitenkin kaivella hieman nettiä jotta pääsisin kokoustunnelmaan. Täältä on vaikea löytää mitään kaikkien lyhenteiden viidakosta. Tämä on jo hiukan helpompi. Mutta kas! Verkostahan löytyvät nämäkin! Nämä päivittäin ilmestyvät uutiskirjeet ovat kansalaisjärjestön tekemiä, mutta niin luotettavia ja puolueettomia, että eri maiden lähetystöjen väki noutaa omansa heti aamusta ja selaa nopeasti läpi nähdäkseen mitä eilen oikein tapahtuikaan ja mitä kivaa tänään olisi tarjolla sivutapahtumien tai ilta-ohjelman puitteissa, jos mihinkään kivaan ehtii. Jos viitsitte avata vaikkapa tämän, viime lauantain uutiskirjeen ihan vain kokeeksi, näette myös huolella ja elävästi kirjoitettuja selostuksia kokoussalin tapahtumista. Saudi-Arabia sanoi yhtä, Venezuela sanoi toista, ja Tuvalu sanoi että on “irony of the modern world that we are waiting for some senators in the US Congress to conclude their discussions before we can proceed.” Hatunnosto taas kerran niille, jotka salissa ja etenkin pienemmissä neuvotteluryhmissä jaksavat vuodesta toiseen kuunnella, kommentoida ja osallistua. Kioton sopimus oli aikanaan jymypaukku ja oikeasti tärkeä juttu. Toivotaan että Kööpenhaminassa saavat isot herrat ja ahkerat virkamiehet puurrettua kasaan vielä jymymmän paperin. Yhteisestä sopimuksesta ne isot kansainväliset muutokset alkavat.

Asiasta toiseen. Puolisolla on ollut kaiken syksyn stressin ynnä muun takia pahat ihottumat. Kävi tänään ihotautilääkärillä ja sai pitkän sairasloman ja komennon mennä "ilmastomatkalle" lämpimään maahan. Haa! Ilmastomatkalla varmaan on monta välilaskua ja lento vastatuuleen.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Paukkuu

Pakkanen paukkuu. Ei kyllä niin maailmanlopunmeiningissä kuin vaikkapa Ilta-Sanomat on uutisoinut jo etukäteen, mutta sen verran ettei vauvan kanssa huvittanut ulkoilla ja koululaisille oli kaivettava esiin välihanskoja ja kypärämyssyjä. Luullakseni suomalaiset kuitenkin muistavat, vaikkapa niinkin kaukaa kuin viime talvelta, että joskus on kylmä ja joskus jopa tosi kylmä. Silloin on esilämmitettävä auto, käytettävä talvikenkiä ja isoja kaulahuiveja, varottava jäädyttämästä kameraa ja kännykkää, muistutettava lapsia tulemaan sisään jos poskipäistä tai varpaista menee tunto. Henkilökohtainen pakkasennätykseni, ihan itse mitattu, on Kilpisjärven jäältä helmikuulta 1998, -40.3 astetta. Noin kylmässä ei pysty kävelemään kovaa kun hengästyminen ei tunnu hyvältä.

The Journey of the Magi

Kolmannen adventtisunnuntain musiikki onkin runo. Olen pitkään tykännyt tästä T.S.Eliotin ehkä paremmin loppiaiseen sopivasta itämaan tietäjät -pätkästä. Tämä runo ja monta muuta täällä.

"A cold coming we had of it,
Just the worst time of the year
For a journey, and such a long journey:
The was deep and the weather sharp,
The very dead of winter."
And the camels galled, sore-footed, refractory,
Lying down in the melting snow.
There were times we regretted
The summer palaces on slopes, the terraces,
And the silken girls bringing sherbet.
Then the camel men cursing and grumbling
And running away, and wanting their liquor and women,
And the night-fires gong out, and the lack of shelters,
And the cities hostile and the towns unfriendly
And the villages dirty, and charging high prices.:
A hard time we had of it.
At the end we preferred to travel all night,
Sleeping in snatches,
With the voices singing in our ears, saying
That this was all folly.

Then at dawn we came down to a temperate valley,
Wet, below the snow line, smelling of vegetation;
With a running stream and a water-mill beating the darkness,
And three trees on the low sky,
And an old white horse galloped away in the meadow.
Then we came to a tavern with vine-leaves over the lintel,
Six hands at an open door dicing for pieces of silver,
And feet kicking the empty wine-skins.
But there was no information, and so we continued
And arrived at evening, not a moment too soon
Finding the place; it was (you may say) satisfactory.

All this was a long time ago, I remember,
And I would do it again, but set down
This set down
This: were we lead all that way for
Birth or Death? There was a Birth, certainly,
We had evidence and no doubt. I have seen birth and death,
But had thought they were different; this Birth was
Hard and bitter agony for us, like Death, our death.
We returned to our places, these Kingdoms,
But no longer at ease here, in the old dispensation,
With an alien people clutching their gods.
I should be glad of another death.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Ruoka- ja musiikkimatkoja

Vauvan ruokamatka on todella hidas. Vasta nyt, kun kiinteitä ruokia on tarjottu jo kohta kuukausi, suu alkaa avautua lusikan lähestyessä ja ruokaa mässytetään suussa mieltyneen näköisenä ja jopa nielaistaan. Ja nyt ei todellakaan puhuta suurista määristä, pari-kolme teelusikallista (sellaista täyttä siis) menee kerrallaan, korkeintaan. Muistelen edellisiä lapsia, ja kyllä ne taisivat samasta lähtötilanteesta päästä isoihin lautasellisiin puuroa vuoden ikään mennessä.

Kaikesta kiinnostunut ja kovin liikkuvainen kahdeksanvuotias tuli pari viikkoa sitten koulusta ja kertoi haluavansa alkaa soittaa viulua. (Mistä se tuli mieleen????) No hyvä. Puolison kanssa sanoimme että no hyvä, mutta aloitetaan kuitenkin pianotunneilla. Kun on tuo talokaupoissa mukana tullut pianokin olohuoneen nurkassa, ja kun puoliso omasta lapsuudestaan muistaa sekä piano-, viulu- että kornettitunteja. Poika oli eilen tutun musiikinopettajan kanssa ekalla soittotunnilla ja hyvin meni. Avasivat pianon ja tutkivat sen vasaroita ja muita, ja soittivat siinä sivussa Aaronin pianokoulun kolme ekaa kappaletta. Tässähän se nähdään onko puolison musikaalisuutta päässyt periytymään jälkikasvulle, ja hirmuvilkkaalle jalkapalloilijalle tekee kyllä hyvää istua puoli tuntia paikallaankin joskus.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Neljä kuudesta

Koululaiset saivat eilen sikainfluenssarokotteen koulussa, eli neljä kuudesta on rokotettu. Lähinnä olen tyytyväinen siihen, että pienet pojat saivat hyvät rokotuskokemukset, eikä asia enää pelota. Edellisistä kerroista oli sen verran aikaa, että pieni kammotus oli nousemassa pintaan.

Muuten kuuluu arkea juhlien jälkeen. Rauhoittuvampaa. Meidän ja naapurin viisivuotias leikkivät yhdessä. Vauva totuttelee edelleen hitaasti kiinteisiin ruokiin. Kirjoitan apurahahakemusta aina silloin kun hakemuksen toiset osapuolet eivät kirjoita, ja kun ehdin. Eilen oli puolisolla synttärit, söimme liikaa uunijäätelöä.

maanantai 7. joulukuuta 2009

God rest ye merry, gentlemen

Pitäisi kirjoittaa jotain Kööpenhaminan ilmastokokouksesta. Mutta puhukoot tiedotusvälineet puolestaan.

Jatketaan sen sijaan joulunodotusta musiikillisissa merkeissä. Muutaman suomalaisen joululaulun lisäksi kylmät väreet saa varmasti Bachin Jouluoratorion alun rummunjysähdyksistä sekä brittiläisistä carolseista. Oma lemppari on tämä, tässä King's Collegen kuoron perinteisenä versiona.

God rest ye merry, gentlemen
Let nothing you dismay
Remember, Christ, our Saviour
Was born on Christmas day
To save us all from Satan's power
When we were gone astray
O tidings of comfort and joy,
Comfort and joy
O tidings of comfort and joy

perjantai 4. joulukuuta 2009

Fred Vargas -pulma

Kirjastosta lähti dekkarihyllystä mukaan Fred Vargasin salanimellä kirjoitettu Painu tiehesi ja pysy poissa. Olisi se näköjään voinut löytyä ihan kaunokirjallisuushyllystäkin. Lämminhenkistä juonenkuljetusta, hitusen koomiset mutta kiinnostavat henkilöhahmot ja tavattoman kutkuttava rikosongelma. Mutta missä vaiheessa minä tähän ehdin uppoutua???? (Myöhään yöllä oli tämänhetkisestä vireystilasta päätellen huono vaihtoehto.)

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Pää täynnä kohtaamisia ja keskustelua

Viime torstaina kello kuusi aamulla minä ja vauva jätimme lopun perheen äitini hoiviin ja lähdimme linja-automatkalle Kuopion kautta Joensuuhun. Sieltä saimme kyydin Kolille, josta löytyi nelisenkymmentä kollegaa talvitutkimuksen alalta ja jossa seurustelimme ja kuuntelimme esitelmiä ja hengailimme käytävillä ja söimme juhlaillallistakin. Nukkumaan.

Perjantaiaamuna kello kuusi ajoimme kimppataksilla Joensuun lentoasemalle, josta koneella Helsinkiin. Pientä adrenaliinia oli veressä kaikkien näiden reissujen ajan, huutava vauva olisi ollut epämukava kaikille matkustajille. Onneksi lentokin meni pienillä kitinöillä, osaksi omassa turvakaukalossa. Vetäydyimme hetkeksi hotellille syömään aamiaista ja laittautumaan ja odottelemaan hermostuneesti päivän päähenkilöä. Puoliso hyysäsi vastaväittäjää kaikkien akateemisten perinteiden mukaan, eli kulkivat yhdessä pukuvuokraamoon ja yliopistolle jne, ja hyvä kun puoliso ehti kiskoa itselleen frakin päälleen. Ei ainakaan jäänyt aikaa hermoilla. Yliopistolla oli luokkakokousfiilis. Niin tavattoman paljon väkeä, joiden kanssa on tullut opiskeltua tai tehtyä töitä viisi tai jopa kymmenen vuotta sitten! Maltettiin kuitenkin siirtyä väitössaliin. Hermostutti, ja hyppäsin kitisevää vauvaa tekosyynä käyttäen käytävään kun olin nähnyt kolmen komean herran frakeissaan (väittelijä, kustos, vastaväittäjä) tulevan saliin ja asettuvan etiketin mukaisille paikoille etiketin mukaisia sanoja lausumaan. Vauva nukahti noin tunnin päästä, ja päästiin seuraamaan keskustelun loppuja. Kuulemma väitös oli ollut asiallinen ja keskusteleva, siitä oli jäänyt hyvä mieli. Nousivat lopuksi seisomaan ja vastaväittäjä sanoi että hän suosittaa että väitöskirja mömmömmömmömm. Näyttivät tyytyväisiltä edessä, eli varmaan hän suositteli hyväksymistä vaikken mitään selvää saanutkaan. Vyöryimme kaikki salin ulkopuolelle onnittelemaan ja kahvittelemaan, tunnelma oli oikein kiva.

Takaisin hotellille hetkeksi aikaa hengittämään ja syömään hampurilaisia (verensokeritaso ailahteli siinä adrenaliinitason vierellä), sitten puoliso singahti taas hakemaan vastaväittäjää, tällä kertaa hänen kunniakseen järjestetyille illallisille, karonkkaan. Oli syksyn vilkkain pikkujouluviikonloppu eli vieraat odottivat, odottivat ja odottivat että arvokkaat herrat tahoillaan (kustos odotti hermoillen toisessa paikassa) saisivat taksin ja pääsisivät perille. Pääsivät kaikki yhtä aikaa 20 minuuttia myöhässä. Sitten syötiin ja seurusteltiin. Paikalla oli tosiaan niin paljon ei ihan joka päivä toisiaan tapaavia kollegoja että tunnelma oli äänekäs ja iloinen. Puheita tuli ja ne olivat osuvia ja henkilökohtaisia. Puolisoa paitsi onniteltiin myös kiiteltiin kaikesta vuosien aikana annetusta avusta opinnoissa, seurasta matkoilla ja tietokoneiden korjauksista.

Minä ja vauva seurasimme kaikkea ylpeinä aina kun emme olleet käytävässä tai huoneessa lepäilemässä. Ihmeen hyvin pikkuinen jaksoi. Saimme tuuletettua väen ulos salista hieman yhdentoista jälkeen, osa seurueesta jatkoi Miljonääriklubille jossa kuulemma frakkipuvun valkoiset hanskat näyttivät hyviltä.

Lauantaiaamuna hinasimme autoon kaikki huoneeseen kertyneet 15 nyssäkkää tavaraa, ja ajoimme puolison vanhempien luo pienimuotoisille onnittelukahveille (noin 20 vierasta). Päähenkilö alkoi olla aika naatti, mutta mukavaa oli jälleen. Illalla ajoimme kotiin ja kiitimme äitiäni talon pystyssä pitämisestä. Sunnuntaina oli vieraita talo täynnä, klo 12 ja 19 välillä meillä kävi kymmenvuotiaan laskujen mukaan 48 vierasta (vauvat ja vaarit mukaan lukien). Tarjoomukset riittivät, äitini auttoi keittiössä, eri vieraslajit (naapurit, sukulaiset, seurakuntalaiset, työkaverit) eivät riidelleet keskenään ja taas oli kivaa.

Sunnuntai-iltana olimme reporankoina. Mutta kyllähän tuota kannattaa juhlia.

Aloittakaamme joulukausi

Ensimmäinen adventtisunnuntai on takana ja joulukuukin avautunut, eli aloitan joulukauden soittamalla itselleni Rajattoman muutaman vuoden vanhalta joululevyltä Joululaulun Topeliuksen sanoihin. Tämä laulu kokoaa yhteen jo monen joulun hyvät tunnelmat: lämpimän hämärän, tuoksuu hyvältä, on juuri syönyt tai aikoo kohta syödä hirven lihaa tai lohta tai marmeladia tai luumurahkaa tai imellettyä perunalaatikkoa. Kuusi seisoo nurkassa ja siitä hohtaa se ihana kuusenkynttilöiden valo. Ei ole tarvinnut herätä aikaisin eikä tarvitse tehdä töitä moneen päivään. Ulkonakin on kaunista ja lumista. Saunasta voi kävellä pakkasessa sisään, jos ei olisi niin likinäköinen, näkisi kaukana korkealla tähtiä, ja ympärillä metsän pimeyden. Myöhemmin saa lahjoja. Tämä tunnelma on sekoitus muistoja lapsuudesta ja nykyisiä oman perheen jouluperinteitä, ja toiveita. Ja vaikka muistot ja nykyjoulu rakentuvatkin paljolti materiaaliselle hyvälle - ruokaa ja tavaraa - on siellä sisällä ja takana se mysteeri.

Tervehtii jo meitä joulu ihanin.
Tuli kylmän teitä, armas kuitenkin.
Joulu tupaan astuu meille hymyten.
Pyörii lapsiparvi juhlapukuinen.
Joulukuusi hohtaa, tuttu valo tuo
sydämemme johtaa seimen lapsen luo.
Loista joulutähti, tielle lapsuuden!
Mielelläni aina sinuun katselen.
(Z. Topelius)