Ainesosina perhe-elämä, yhteiskunnallinen(kin) pohdinta, luonnontutkimus ja kirjafriikkeys.
tiistai 22. joulukuuta 2009
Joulutoivotuksin
Kymmenvuotias ehti tavata viikonlopun aikana entisiä luokkakavereita itäisestä Helsingistä ja viettää rennon vuorokauden tätinsä luona keskisessä Helsingissä (Luulen, että nämä käynnit tulevat entistä tärkeämmiksi kun teinivuodet alkavat.) Viisivuotias sai tavata entisen rakkaan hoitotätinsä ja käydä entisessä tutussa leikkipuistossaan. Me kaikki yhtäläisesti saimme olla isovanhempien huomassa ja seurustella villakoirankin kanssa. Hyvä oli.
Se mikä ei ollut hyvä oli keli. Säätiedotuksiin uskoen lähdimme sunnuntai-iltana liikkeelle lasten kanssa, vauvaa oli onneksi valvotettu menestyksekkäästi ja hän nukkui melkein koko matkan. Lumisade ei suinkaan hellittänyt kohta lähdettyä vaan satoi sinnikkäästi Keski-Suomeen saakka. Välillä pelotti. Ajelimme rauhassa ja onneksi yksikään rekka ei ajanut kylkeemme eikä auto muuten vaan ajautunut ojaan eikä muutakaan kamalaa tapahtunut. Vastuu lapsista tuntui voimakkaasti. Olisi ollut järkevintä jäädä vielä yhdeksi yöksi, mutta mistäs nämä aina ennalta arvaa.
Nyt saadaan olla kotona ensi maanantaihin asti, jolloin siirrymme äitini luokse uuden vuoden tienoiksi. Huomenna tulevat loputkin kotiin. Laskeudumme jouluun, keitämme hirvipaistin ja syömme suklaata, nostamme kuusen sisälle. Toivomme että ulkosaunan vesijohto sulaa ja pääsemme joulusaunaan. Kaikille rauhallista ja iloa tuovaa joulun aikaa!
maanantai 21. joulukuuta 2009
Neljännen adventtisunnuntain musiikkitervehdys
Nyt kapaloidaan kaikkein vaatettajaa
ja imetetään ruuan lahjoittajaa.
Nyt itkee hän, ken ilon meille antaa
ja heikko äiti kantajaamme kantaa.
On avuton hän, jolla yksin valta
on auttaa syntiset pois synnin alta.
Ja sankari on täysin voimaa vajaa,
hän, joka vainoojamme pakoon ajaa.
(C. M. Lilliehöök, sävelmä Pohjois-Savosta)
Teksti täältä. Hauska yksityiskohta sivuilla on se, että klikkaamalla sävelmän kohdalta saa yksikätisesti pianolla soitetun virrensävelen kuullakseen.
torstai 17. joulukuuta 2009
Menoja joululoman aluksi
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
Esikuvia tapaamassa
Tuollaiseen tilanteeseen ei varmaan päästä ihan itsestään, epäilen. Siihen taidetaan tarvita noin miljoona muistuttamista ja käytökseen puuttumista, puhumattakaan mukavasta asenteesta, puhevälien ylläpitämisestä, huumorista ja lapsen tai teinin lahjojen huomaamisesta ja tukemisesta. Äh miten työlästä!
Kun asuimme vielä Itä-Helsingissä, oli asuinkadullamme juottola nimeltä Valkeat yöt. Siitä kehittyi elämän pohjamutiin vajoamisen vertauskuva aika monille meistä lähiseudun rouvista (vaikka sieltä saikin hyvää pizzaa ja epäilemättä usea rouva oli käynyt siellä ihan hyvällä omallatunnolla muissakin asioissa.). Semmoinen kielikuva siitä, miten viime lopussa voi käydä, jos lakkaa ponnistelemasta ja antaa mennä vain. ”Ei se mikään ihme olisi, jos minäkin olisin siellä Valkeissa öissä,” saatettiin sanoa. Mieluummin kivojen teinien kanssa kotona kuitenkin.
tiistai 15. joulukuuta 2009
Melkein kuin kokoussalissa
Asiasta toiseen. Puolisolla on ollut kaiken syksyn stressin ynnä muun takia pahat ihottumat. Kävi tänään ihotautilääkärillä ja sai pitkän sairasloman ja komennon mennä "ilmastomatkalle" lämpimään maahan. Haa! Ilmastomatkalla varmaan on monta välilaskua ja lento vastatuuleen.
maanantai 14. joulukuuta 2009
Paukkuu
The Journey of the Magi
"A cold coming we had of it,
Just the worst time of the year
For a journey, and such a long journey:
The was deep and the weather sharp,
The very dead of winter."
And the camels galled, sore-footed, refractory,
Lying down in the melting snow.
There were times we regretted
The summer palaces on slopes, the terraces,
And the silken girls bringing sherbet.
Then the camel men cursing and grumbling
And running away, and wanting their liquor and women,
And the night-fires gong out, and the lack of shelters,
And the cities hostile and the towns unfriendly
And the villages dirty, and charging high prices.:
A hard time we had of it.
At the end we preferred to travel all night,
Sleeping in snatches,
With the voices singing in our ears, saying
That this was all folly.
Then at dawn we came down to a temperate valley,
Wet, below the snow line, smelling of vegetation;
With a running stream and a water-mill beating the darkness,
And three trees on the low sky,
And an old white horse galloped away in the meadow.
Then we came to a tavern with vine-leaves over the lintel,
Six hands at an open door dicing for pieces of silver,
And feet kicking the empty wine-skins.
But there was no information, and so we continued
And arrived at evening, not a moment too soon
Finding the place; it was (you may say) satisfactory.
All this was a long time ago, I remember,
And I would do it again, but set down
This set down
This: were we lead all that way for
Birth or Death? There was a Birth, certainly,
We had evidence and no doubt. I have seen birth and death,
But had thought they were different; this Birth was
Hard and bitter agony for us, like Death, our death.
We returned to our places, these Kingdoms,
But no longer at ease here, in the old dispensation,
With an alien people clutching their gods.
I should be glad of another death.
perjantai 11. joulukuuta 2009
Ruoka- ja musiikkimatkoja
Kaikesta kiinnostunut ja kovin liikkuvainen kahdeksanvuotias tuli pari viikkoa sitten koulusta ja kertoi haluavansa alkaa soittaa viulua. (Mistä se tuli mieleen????) No hyvä. Puolison kanssa sanoimme että no hyvä, mutta aloitetaan kuitenkin pianotunneilla. Kun on tuo talokaupoissa mukana tullut pianokin olohuoneen nurkassa, ja kun puoliso omasta lapsuudestaan muistaa sekä piano-, viulu- että kornettitunteja. Poika oli eilen tutun musiikinopettajan kanssa ekalla soittotunnilla ja hyvin meni. Avasivat pianon ja tutkivat sen vasaroita ja muita, ja soittivat siinä sivussa Aaronin pianokoulun kolme ekaa kappaletta. Tässähän se nähdään onko puolison musikaalisuutta päässyt periytymään jälkikasvulle, ja hirmuvilkkaalle jalkapalloilijalle tekee kyllä hyvää istua puoli tuntia paikallaankin joskus.
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Neljä kuudesta
Muuten kuuluu arkea juhlien jälkeen. Rauhoittuvampaa. Meidän ja naapurin viisivuotias leikkivät yhdessä. Vauva totuttelee edelleen hitaasti kiinteisiin ruokiin. Kirjoitan apurahahakemusta aina silloin kun hakemuksen toiset osapuolet eivät kirjoita, ja kun ehdin. Eilen oli puolisolla synttärit, söimme liikaa uunijäätelöä.
maanantai 7. joulukuuta 2009
God rest ye merry, gentlemen
God rest ye merry, gentlemen
Let nothing you dismay
Remember, Christ, our Saviour
Was born on Christmas day
To save us all from Satan's power
When we were gone astray
O tidings of comfort and joy,
Comfort and joy
O tidings of comfort and joy
perjantai 4. joulukuuta 2009
Fred Vargas -pulma
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Pää täynnä kohtaamisia ja keskustelua
Perjantaiaamuna kello kuusi ajoimme kimppataksilla Joensuun lentoasemalle, josta koneella Helsinkiin. Pientä adrenaliinia oli veressä kaikkien näiden reissujen ajan, huutava vauva olisi ollut epämukava kaikille matkustajille. Onneksi lentokin meni pienillä kitinöillä, osaksi omassa turvakaukalossa. Vetäydyimme hetkeksi hotellille syömään aamiaista ja laittautumaan ja odottelemaan hermostuneesti päivän päähenkilöä. Puoliso hyysäsi vastaväittäjää kaikkien akateemisten perinteiden mukaan, eli kulkivat yhdessä pukuvuokraamoon ja yliopistolle jne, ja hyvä kun puoliso ehti kiskoa itselleen frakin päälleen. Ei ainakaan jäänyt aikaa hermoilla. Yliopistolla oli luokkakokousfiilis. Niin tavattoman paljon väkeä, joiden kanssa on tullut opiskeltua tai tehtyä töitä viisi tai jopa kymmenen vuotta sitten! Maltettiin kuitenkin siirtyä väitössaliin. Hermostutti, ja hyppäsin kitisevää vauvaa tekosyynä käyttäen käytävään kun olin nähnyt kolmen komean herran frakeissaan (väittelijä, kustos, vastaväittäjä) tulevan saliin ja asettuvan etiketin mukaisille paikoille etiketin mukaisia sanoja lausumaan. Vauva nukahti noin tunnin päästä, ja päästiin seuraamaan keskustelun loppuja. Kuulemma väitös oli ollut asiallinen ja keskusteleva, siitä oli jäänyt hyvä mieli. Nousivat lopuksi seisomaan ja vastaväittäjä sanoi että hän suosittaa että väitöskirja mömmömmömmömm. Näyttivät tyytyväisiltä edessä, eli varmaan hän suositteli hyväksymistä vaikken mitään selvää saanutkaan. Vyöryimme kaikki salin ulkopuolelle onnittelemaan ja kahvittelemaan, tunnelma oli oikein kiva.
Takaisin hotellille hetkeksi aikaa hengittämään ja syömään hampurilaisia (verensokeritaso ailahteli siinä adrenaliinitason vierellä), sitten puoliso singahti taas hakemaan vastaväittäjää, tällä kertaa hänen kunniakseen järjestetyille illallisille, karonkkaan. Oli syksyn vilkkain pikkujouluviikonloppu eli vieraat odottivat, odottivat ja odottivat että arvokkaat herrat tahoillaan (kustos odotti hermoillen toisessa paikassa) saisivat taksin ja pääsisivät perille. Pääsivät kaikki yhtä aikaa 20 minuuttia myöhässä. Sitten syötiin ja seurusteltiin. Paikalla oli tosiaan niin paljon ei ihan joka päivä toisiaan tapaavia kollegoja että tunnelma oli äänekäs ja iloinen. Puheita tuli ja ne olivat osuvia ja henkilökohtaisia. Puolisoa paitsi onniteltiin myös kiiteltiin kaikesta vuosien aikana annetusta avusta opinnoissa, seurasta matkoilla ja tietokoneiden korjauksista.
Minä ja vauva seurasimme kaikkea ylpeinä aina kun emme olleet käytävässä tai huoneessa lepäilemässä. Ihmeen hyvin pikkuinen jaksoi. Saimme tuuletettua väen ulos salista hieman yhdentoista jälkeen, osa seurueesta jatkoi Miljonääriklubille jossa kuulemma frakkipuvun valkoiset hanskat näyttivät hyviltä.
Lauantaiaamuna hinasimme autoon kaikki huoneeseen kertyneet 15 nyssäkkää tavaraa, ja ajoimme puolison vanhempien luo pienimuotoisille onnittelukahveille (noin 20 vierasta). Päähenkilö alkoi olla aika naatti, mutta mukavaa oli jälleen. Illalla ajoimme kotiin ja kiitimme äitiäni talon pystyssä pitämisestä. Sunnuntaina oli vieraita talo täynnä, klo 12 ja 19 välillä meillä kävi kymmenvuotiaan laskujen mukaan 48 vierasta (vauvat ja vaarit mukaan lukien). Tarjoomukset riittivät, äitini auttoi keittiössä, eri vieraslajit (naapurit, sukulaiset, seurakuntalaiset, työkaverit) eivät riidelleet keskenään ja taas oli kivaa.
Sunnuntai-iltana olimme reporankoina. Mutta kyllähän tuota kannattaa juhlia.
Aloittakaamme joulukausi
Tervehtii jo meitä joulu ihanin.
Tuli kylmän teitä, armas kuitenkin.
Joulu tupaan astuu meille hymyten.
Pyörii lapsiparvi juhlapukuinen.
Joulukuusi hohtaa, tuttu valo tuo
sydämemme johtaa seimen lapsen luo.
Loista joulutähti, tielle lapsuuden!
Mielelläni aina sinuun katselen.
(Z. Topelius)