Juhlaisaa

Oli menevä viikonloppu vaikka kotona oltiinkin. Perjantaina keräännyimme keittiöön auttamaan yksivuotiasta avaamaan paketteja ja syömään jäätelöä ja sitruunaista täytekakkua. Isovanhempiakin oli saatu tosiaan kaksi paikalle. Loppuillan päivänsankari riehui auki puretulla sohvalla ja loppuviikonlopun suuri osa perheestä kulki kirkon kesäjuhlien ja kodin väliä. Juhlilla oli ihan mukavasti väkeä, ohjelmasta en osaa sanoa sillä seisoin aulassa jututtamassa tuttuja Helsingin ajoilta ja niiltä ajoilta kun tein osa-aikaisesti kirkon tiedotustöitä. Vanhimmainen oli juhlilla kaikkina kolmena päivänä ihan koko ajan, pääpontimena hyvä ystävä ja sitten sivupontimina lastenhoitohuoneen pallomeriteltta ja toivottavasti myös päivien ohjelma…

Lauantai-iltana meillä istui sitten sohvalla katsomassa Euroviisuja hassun sekalainen sakki. Puoliso, minä, vanhimmainen, mummu sekä pappa, joka ei koskaan katso Euroviisuja. Oli ihan viihdyttävää.

Nyt käännymme viimeiselle kouluviikolle, ja se tarkoittaa koululaisille kovaa kevätjuhlaohjelman harjoittelemista, bändikatselmusta ja koulun jalkapalloturnausta. Koko talven tekeillä ollut kaulahuivikin valmistui. Puoliso lähti jo eilen Joensuuhun opettamaan jollakin kaksiviikkoisella kurssilla. Olemme varanneet näiksi viikoiksi sieltä liepeiltä ihka oikean kesämökin. Puoliso tulee hakemaan meidätkin viikoksi sinne heti kun koulut loppuvat.

TV-kriitikko

Kuusivuotias pyöräilee edelläni ja esittää samalla kovaan ääneen TV-kritiikkiä.

-Avaruusohjelmat on niin kiinnostavia. Karmi, kun niitä tulee niin harvoin!

Karmi tosiaan. Ainakin sellaisen näkökulmasta, joka tietää että Olympus Mons on aurinkokunnan suurin tulivuori, jolle on lainattu ihan liioittelematta kaksi kolmasosaa lähikirjaston hyllyistä löytyvästä lasten ja nuorten avaruuskirjallisuudesta ja joka rakentaa pikkulegoista Hubble –teleskoopin.

Vauva, lahjat, pikkukivet

Vauva täyttää tänään yksi! Onneksi olkoon! Paketissa on uikkarit, kumpparit, sankko ja lapio - ja toisessa paketissa toisilta vanhoiksi jääneitä primo-palikoita. Päätimme toisten lasten kanssa, että vauvalle ne ovat uusia ja niistä on enemmän iloa kun ne saa lahjaksi - verrattuna siihen, että ne olisivat aina pyörineet jaloissa. Samassa hengessä pelastimme lasten huoneista vanhimmaisen vauvanuken ja sen rattaat ja sängyn ja muut tykötarpeet. Uskoakseni nämä tulevat olemaan kova sana nuorimmaisen täyttäessä kolme.

Eilen illalla olin neljännen luokan kanssa perheillassa Lehtisaaressa. Kaksi pienintä oli sielläkin mukana. Upea paikka, niin kuin olen monesta suusta kuullutkin. Jyväskylän luterilaisen seurakunnan "kesäkoti" saaressa, jonne on ilmainen soutuvenekuljetus. Paikalla on aukioloaikojen puitteissa paljon kesätekemistä vanhassa päärakennuksessa ja ulkona, samoin kuin lämmin sauna ja valmiit grillit. Hiljaisuuden niemi, luontokirkko ja yläkerran kappeli viimeistelevät rippikoululeiritunnelman. Luokka saunoi ja ui ja kiljui, ja vanhemmat söivät ja rupattelivat. Vauva lajitteli pikkukiviä.

Tukikaaria ja -toimia

Puoliso lähti heti reissulta palattuaan eksoottiseen Tampereen kaupunkiin, eli sain katsoa Euroviisuja ihan yksikseni. Jännä juttu, ei tarvitse lauantaina jännätä Suomen puolesta!

Vanhimmainen sai aamulla takahampaisittensa väliin sellaisen koko ajan pidettävän tukikaaren, siis ylös kitalaen poikki kulkemaan. Varmaan aika inhottava. Sitä olisi nyt pidettävä pari kuukautta ja sitten tulee arsenaaliin mukaan yöveto ja muuta mukavaa. Nyt olisi tarpeen keksiä jokin oikeasti motivoiva palkkio sinnikkyydestä noiden värkkien kanssa, kun hammashygieniastakin olisi huolehdittava seuraavat pari vuotta oikein tosi huolella. Tytär itse ottaisi palkinnoksi (hevosen tai koiran) hiiren tai gerbiilin tai vaikka rotan. Mutta kun meille ei voi ottaa puolison allergioitten takia mitään missä on karvoja tai höyheniä. Ja minä en anna ottaa kilpikonnaa, koska se eläisi kauemmin kuin minä. Käärme? Kaloja? Sammakko? Sauvasirkkoja?

Illalla tulee äitini viettämään vauvelin yksivuotisjuhlia ja muuten olemaan kanssamme. Kiva. Ja puolison isä tulee perjantaina, samoista syistä ja etenkin kirkon kesäjuhlille. Niin ja puolisokin tullee tänään jo Tampereelta pois. Saan kattomme alle paljon läheisiä, se on hyvä se.

Palasivat

Puoliso ja kuusivuotias palasivat turvallisesti reissusta. Oli vissiin ollut sopivan lyhyt reissu ja sopivasti tekemistä ja liikkumista paikasta toiseen, sen verran iloinen eikä yhtään matkaväsynyt poika tuli kotiin. Ja kun noinkin pienenä menee ulkomaille, on tosi kiva kun vastassa on tuttuja ihmisiä, joiden nurkissa saa asua. Ja saa lettuja ja makaronilaatikkoa. Olivat siis ensin pari päivää Zürichissä kummisedän luona ja sitten junailivat Geneveen, missä olivat puolison siskon ja tämän miehen luona.

Olen itse ollut Sveitsissä kolmeen otteeseen, ja tykännyt maasta. Onhan se tietenkin vähän epätodellisen siisti ja pieni ja nätti, sellainen pienoismallimaa. Ensi vuonna äitini täyttää 75. Hän ei ole vielä koskaan ollut lentokoneessa, ja hän mielellään kokisi tämän. Ulkomailla hän toki on käynyt, Norjassa. Ehkä saisimme kerättyä suvun kanssa hänelle pienen matkakassan, ja hän voisi käväistä valitsemansa matkakumppanin kanssa jossakin eurooppalaisessa kohteessa? Vaikka Sveitsissä?

Katukirppisfiilistelyä

Oli aikalailla rattoisa katukirppisnelituntinen. Ammattiostajat kävelivät kadun tosin läpi jo puoli tuntia ennen avaamisaikaa, eli pöydät olivat vielä hyvin alkutekijöissään. No, väkeä kävi mukavasti ensimmäiset kaksi tuntia ja loput kaksi tuntia naapurit kävivät toisissaan. Paljon sain jututettua ihmisiä, ja se on aina savolaiselle mukavaa. Meille talon myynyt rouvakin kävi, ja näytti myös imeytyskaivojen paikkoja ja kertoili ennen vanhaan saunakammaria asuttaneesta hiukan erikoisesta vanhasta tädistä. Lintujen ruokintapaikalle täti oli kuulemma laittanut kyltin, jossa luki että nämä ruoat ei ole tarkoitettu harakoille.

Kenkiä ei mennyt kaupaksi ja vaatteita ja kirjoja vain muutamia. Koriste-esineet ja tarpeellinen tavara meni paremmin, ja etenkin kahvi ja mehu ja mokkapalat. Tämän aavistinkin. Lopullinen tuloksemme oli niinkin paljon kuin noin 45 euroa, ja tästä puolet kahvikiskasta. (Muutaman talon päässä oli myös kahvinmyynti, ja siellä hinnat olivat korkeammat kuin meillä. Todettiin, että ensi vuonna on sovittava hintakartellista tai sitten laitettava yksi yhteinen herkkumyynti kadun keskipaikkeille. Ja bändi, lisäsi tähän naapuri. Löytyyhän kadulta ainakin neljä kitaristia.)

Vanhimmaisella oli kaveri yökylässä,ja retkeilimme illalla vielä uimarannalla – ennen kuin taas jäähtyy. Nukkumaan käydessä oli siis paljon puhunut ja kesälomainen olo. Ja talossa ihmeesti tilaa – puoliso ja kuusivuotias olivat päässeet turvallisesti Sveitsiin ja tytöt nukkuivat teltassa.

Nyt on leikit leikitty, osa II

Kirpparilla oli kivaa mutta väsyttävää, jonkin verran tarpeetonta tavaraa saatiin myytyä ja tienattiin noin 35 euroa. Onhan se tyhjää parempi. Katsomme miten viikonloppuna menee katukirppis tässä omilla kulmilla.

Kuusivuotias oli eilen viimeistä kertaa kerhossaan. Kuinkas se jo nyt? Elokuussa kun aloitimme kaksi kertaa viikossa kolmen tunnin seurakunnan kerhokerrat, tuntui toukokuun loppupuoli kaukaiselta. Melkein kokonainen vuosi kotosalla ja kotona olevan aika ison pojan elämää. Noin se kului, ja puolueellisin silmin katsottuna hyvin kuluikin. Nyt on ne leikit leikitty, ja kerhokavereita tavataan sitten eskarin penkillä. Kotileikkejä on onneksi vielä edessä kolmisen kuukautta.

Kuusivuotiaalla on kohta edessään jännät paikat, ellei tuhkapilvi tai joku muu ennalta arvaamaton estä. Hän on lähdössä isänsä kanssa kummisetää tapaamaan kummisedän kotimaahan, Sveitsiin (tämä vaatimaton matka taisi unohtua aiemmasta toukokuun touhulistauksesta...). Kyseinen kummisetä maksoi lentolipun. Hän on sveitsinitalialainen kollegamme ja ikätoverimme, ei kovinkaan vanha tai arvokas tai esimerkillinenkään. Mutta hyvä ystävämme ja ottaa oikeasti poikamme huomioon omissa suunnitelmissaankin. Eiköhän se ole riittävän hyvän kummisetyyden mitta. Kuusivuotias pääsee siis käymään oikeasti erilaisessa maassa, lentokoneessa ja junassa ja kuulemaan eri kieliä ja syömään eri ruokia. Se on jännää. Näin sitä taas istutetaan ajattelemattomasti matkakuumepöpöjä jälkikasvuun.

Viikon hitti on Antero Mertarannan klassinen Ihanaa leijonat ihanaa, joka soi molempien koululaisten kännyköiden soittoääninä. Viime vuonna tähän aikaan odotettiin kärsimättöminä vauvan syntymää, ja jossakin on tallessa paperilippusia joille hahmoteltiin todennäköisiä välierä- ja finalistipareja, ja laskettiin samalla supistusten väliä.

André Bretonin surrealistista sanomalehtirunoutta

Niin jäikö vaivaamaan että miten se menee kokonaisuudessaan se André Bretonin sanomalehtiteksteistä koostama runo? No näin se menee:

Ceylonin saarella safiirista tehty
naurunpurskahdus

Kauneimmilla oljilla
ON KALVAKKA IHO
LUKKOJEN TAKANA

syrjäisessä talossa maalla
PÄIVÄSTÄ PÄIVÄÄN
pahenee
miellyttävä Kärrytie
vie teidät tuntemattoman partaalle

kahvila
saarnaa pyhimykselleen
KAUNEUTENNE PÄIVITTÄISTÄ SUOJAA

MADAME
pari
silkkisukkia
ei ole

Hyppy tyhjyyteen
HIRVI

Ensin rakkaus
Kaikki voisi järjestyä hyvin
PARIISI ON SUURI KYLÄ

Valvokaa
Kytevää tulta
RUKOILKAA
Kaunista säätä

TIEDÄTTEKÖ ETTÄ
Ultraviolettisäteet
ovat saavuttaneet tavoitteensa
Sattuvia sanontoja

ENSIMMÄINEN VALKOINEN SANOMALEHTI
SATTUMA
On punainen

Kiertelevä laulaja
MISSÄ HÄN ON?
muistissa
talossaan
YKSINÄISTEN SYDÄNTEN TANSSIAISISSA

Minä teen
tanssiessa
Sitä mitä on tehty ja tehdään

(Lähteenä Bretonin Surrealismin manifesti vuodelta 1924, suomentanut Väinö Kirstinä)

Kaunista säätä

Illalla huomattiin, että vauvalle nousi komea ihottuma. Hei, sillähän oli klassinen vauvarokko eli kolmen päivän kuume! Ja taudinkuvan mukaisesti paraneminen oli nopeaa eikä vaatinut meiltä juuri toimenpiteitä.

Tänään kirppistellään Ilvespuistossa. Niinkuin Andre Bréton sanomalehtiteksteistä koosti Surrealismin manifestissa:

Valvokaa
Kytevää tulta
RUKOILKAA
Kaunista säätä

Lapsuuden metsät, gone

Tätä metsäharmistusta olin aloittanut kirjoittamaan jo Savossa vietetyn syysloman jälkeen, mutta viimeistely jäi. Nyt siellä vietettyjen helatorstaipyhien ja metsäteillä rymyämisen ja pyöräilylenkkien jälkeen asia onkin taas ajankohtainen.

Kotipaikkakuntani on tätä Suomen alkutuotantoaluetta. Komeat peltoaukeat ja järvenselät kuuluvat enemmän eteläpitäjään, ja pohjoiseen päin mentäessä päästään laajoille vedenjakaja-alueille. Maisemaa hallitsevat kitukasvuinen metsä ja suot.

Kun olin lapsi, metsät ja suot olivat suhteellisen luonnontilaisen näköisiä. Olihan soita ojitettu ja niitä muokattu pelloiksi ja niille istutettu metsää. Hakkuitakin oli tehty. Mutta silti melkein minne tahansa pystyi menemään kävelemään ja marjaan. Kotitaloa ympäröivät metsät olivat minulle tärkeitä ja kuljin niissä paljon isän ja sedän kanssa ja yksinkin. Nykyään on täyttä työtä koettaa ulkoilla vaikkapa lasten kanssa muuallakin kuin pihamaalla. No, maantielle voi mennä, ja joillekin metsäautoteille. Miten surullista.

Tosi monet suot ovat turvetuotantoalueina eli mennyttä suota. Kävelymatkan päässä kotipaikaltani on kaksi turvesuota. Onhan se kiva palvella isänmaata ja tuottaa uusiutuvia turvebrikettejä lämpökattiloissa poltettavaksi.

Kotitalomme seisoo pienellä tontilla, ja neljällä eri suunnalla metsät ovat omistaneet neljä eri omistajaa. Yhdellä suunnalla metsä on saanut olla rauhassa (se oli tosin hakattu joskus 70-luvulla ja ojitettu raskaasti ja istutettu huonosti kasvavaa mäntyä erittäin epäviihtyisäksi), muilta suunnilta suuret kuuset, avarat kauniit havumetsät hakattiin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ehkä hakkuun nimike ei ollut avohakkuu, mutta aukeaksi maisema meni. Siellä täällä seisoi vinksallaan laihoja siemenpuuraukkoja. Viimeisin hakkuu tehtiin suhteellisen siististi eikä valtavaa aurausta tehty metsäpohjalle. Toiset kaksi hakkuuaukeaa ovat kamalaa katsottavaa. Metsäpohja aurattiin tai laikutettiin kulkukelvottomaksi. Oksia ja kantoja töröttää edelleen ryteikössä. Istutus tehtiin välinpitämättömästi ja aukeat kasvavat läpipääsemätöntä vesakkoa ja vatukkoa. Mustikkaa tai puolukkaa ei enää aukeilla kasva, ja alueet ovat liian kuivia ja aurinkoisia kunnon vattusatoonkaan. Pistää vihaksi. Miksi ei voitaisi kannattaa harvennushakkuita ja eri-ikäisten puiden kasvatusta metsässä. Metsätyömiesten uutta tulemista ja koneellisten hakkuiden vähentämistä. Metsän maapohjan säilyttämistä.

Kenen etu on huonosti uudistuva metsä, jossa ei pysty virkistäytymään ihminen eikä asumaan alueella ennen asustanut hyönteinen, nisäkäs tai lintu? Tai marjakasvi edes?

Talousmetsien biodiversiteetti voi olla kuulemma yhtä korkea kuin ns. luonnonmetsienkin, eikä Suomessa kuulemma alkuperäistä, koskematonta metsäluontoa löydykään. Monille lajeille kuulemma talousmetsä voi olla yhtä hyvä elinympäristö tai parempikin kuin kliimaksivaiheen vanha metsä. Voi olla ja varmaan onkin. Oletan tosin, että talousmetsästä puhuttaessa tarkoitetaan METSÄÄ, ei tuollaista rytöä jota Suomi tuntuu olevan puolillaan.

Aiheesta on ilmestynyt omakustanteena upea kuvateos, Metsänhoidollisia toimenpiteitä. Metsien ja metsistä muutenkin kuin puupeltoina välittävien ihmisten asialla on ainakin tämä.

Vaihtoehtopuoliso

Puoliso, joka suhtautuu yhtäläisellä skeptismillä niin korvakynttilöihin kuin vyöhyketerapiaankin sai fysioterapeutilla käydessään kokeeksi akupunktioneuloja siitepölyallergiaan. Asia unohtui, mutta palautui kuulemma mieleen kun kollegat ja sukulaiset valittelivat kutiavia silmiään ja pärskivät ja niistivät. Ei kai ole mahdollista, että puoliso sai avun tosi pahaan koivuallergiaan? Ja pystyy elämään toukokuussakin ihan tavallista elämää, ilman sisätiloihin linnoittautumista ja sairaslomapäiviä?

Niin, ja vauva on jo ihan tavallinen vauva, ei yhtään kuumeinen enää.

(Täytyy käydä parin päivän päästä tarkistamassa millaisia mainoksia blogilista on ympännyt tämän päivityksen tietojen ympärille. Veikkaanpa että terveydenhoito- ja sairausaiheisia, sen verran paljon sopivia avainsanoja on tuossa tekstissä. Joskus listalla käydessään on huvittanut millaisien asioiden parissa listan mainostusalgoritmit päättelevät tekstieni painivan. Otetaan pistokoe. Nyt tuorein blogilistalla näkyvä päivitys on eilinen touhu- ja tohinaraportti. Isoin mainos käskee SÄÄSTÄ SÄHKÖLASKUSSASI. Sitten on helmiblogin ja jonkun toisen blogin mainos, ja Viidakkorummun mainos työnhakuun. Hmm. Ilmeisesti tekstissä oli liikaa erilaisia täkyjä, että mainokset olisivat kohdistuneet järkevästi.)

Touhu- ja tohinaraportti

Toukokuuta on jäljellä neljätoista päivää, ja näistä puoliso on kotona kuusi. Toukokuun aikana olisi käytettävä yhtä lasta kolme kertaa hammaslääkärissä (oikomishoito alkaa…), toista kerran neuvolassa, osallistuttava aktiivisesti kaksille kirppareille (joista toista on ollut järjestämässä, nimimerkillä ”kun kerran on aikaa kun olen kotona”), siivottava porstua ja vietävä puutarhajätettä kaatikselle, järkättävä koulun loputtua tapahtuva mökille meno ja otettava selvää syyskesän eskari- ja hoitokuvioista. En nyt jaksa listata tähän koulujen ja kerhojen loppumisiin liittyviä juhlia ja muuta häslää. Enkä tavallisia harrastekuvioita. Lisäksi olisi pidettävä yhdet pienet yksivuotisjuhlat ja niiden varjolla pidettävä vieraana yhtä mummoa ja yhtä pappaa. Kirkolla on kesäjuhlat, ja niissäkin voisi käydä, ja niiden siivellä saattaa meillä pyörähtää kauempana asuvia tuttavia. Ja olisi katsottava jääkiekon MM-kisoja, Euroviisuja ja Apollo 13 (harmillista). Kaiken kaikkiaan päätin jättää ei-niin-pakolliset työhön liittyvät kirjoitushommat kesäkuulle, osittain niin sanotun kesäloman ajalle. Vähemmän stressiä sillä tavalla (kun on kerran juhlittava olan takaa kaksi viikkoa).

Ja lämmintä on. Tai kuuma. On se hassua, että Suomessa on harvoin sellainen miellyttävä lämpö – viime viikon keskiviikkona taisi olla. Mummolassa ollessamme ainakin olimme aika kuumissamme. Savossa kului siis koko pitkä viikonloppu, kesäisissä merkeissä. Lapset ehtivät tehdä liki kaiken mitä kesäisellä mummolan pihalla pystyy tekemään. Ja pihan ulkopuolella – päähupia oli ajaa pyörällä vähän matkan päähän sorakuopalle, johon oli kertynyt ihania mutaisia lammikoita.

Kuumuus yhdistettynä vetoon oli pikkuiselle vähän liikaa, hänestä tuli sunnuntaina suorastaan kuumeinen ja kurja. Voihan se olla joku vauvan oma kuumetautikin, en tiedä. Kurjaa silti. Pääsimme kuitenkin sunnuntai-iltana kunnialla kotiin sairastamaan, ja kyllä hän on ollut tänään jo vähemmän kurja.

Vierailimme viikonlopun aikana tapaamassa serkkuni perhettä pohjoispitäjässä, ja lapset näkivät erinäisiä emolehmiä ja vasikoita ja kaksi suurensuurta sonniakin. Vanhimmainenhan rupeaa isona eläinlääkäriksi, ja hän oli mukana viemässä pian poikivaa lehmää poikimakarsinaan, ja olisi ollut mukana poikimisessakin mutta mokoma ei ehtinyt tositoimiin vierailumme aikana. (Tiesittekö, että jauheliha tulee sellaisista söpöistä nautaeläimistä?)

Sitten ehdin myös käydä läpi lukioaikaisia koulutavaroitani (vieläkö niitäkin on säästössä?) ja lajitella ne pois heitettäväksi. Joitakin vihkoja oli pakko säästää, sen verran lukioikäisen angstia löytyi niiden sivuilta. (Tässäkin vaaditaan tarkkaa tasapainoilua. Sen verran on hävitettävä, että todennäköisyys sille että joku jälkipolvista pääsee teiniangstiin käsiksi, on pieni. Jotain on kuitenkin jätettävä vanhuudenpäivien iloksi omaan jemmaan.)

Olen kovasti patistanut äitiäni miettimään tarkasti asumisjärjestelyjään. Hän täyttää seuraavaksi jo 75, ja vaikka onkin hyväkuntoinen, niin ei hän nuortumaan päin ole. Istuin nyt sitten pihakeinussa ja kuuntelin sitä ei yhtään komeaa mutta kovin tuttua luontoa – metsälintuja ja kuoveja ja kurkia ja variksia – ja totesin että missä muualla minä muka haluaisin istua sitten kun itse olen vanha ja mummu ja yksin kissojeni kanssa. Hankalaa. Talojen ylläpito ei ole lastenleikkiä, eikä halpaa. Katsotaan nyt.

Olen omalla kohdallani kokenut tämän monien mainitseman keski-iän merkin: kotiseudulle palaaminen alkaa vaikuttaa hyvältä idealta. Lukioikäisenä olisin nauranut moiselle ajatukselle pitkään ja hartaasti. Seuraava kotiseudulle paluu, lyhytaikainen tosin, ja samalla syvään savolaiseen körttimielenmaisemaan paluu, tapahtuu heinäkuun alkupuolella. Osallistumme tuolloin suvun vanhimman 90-vuotisseuroihin, ja Herättäjäjuhlille.

Siirrymme

Ihanaa kun lämpenee. Tuntuu, että on palellut jostain syyskuulta saakka. Lämpö, niin sisällä kuin ulkona auringossakin, on tervetullutta!

On pitkät pyhät, eli siirrymme jo myöhään illalla lasten kanssa Savoon mummolaan. Puoliso siirtyy toivottavasti perässä viikonlopuksi. Ja toivottavasti 11-vuotias esimurrosikäinenkin löytää entisen kivan mummolaolon - nyt jo tuli se aika, kun joku lapsista ei tahtoisi lähteä "kun on tylsää".

Tavoitteena on käydä myös minun mummolassani laskemassa emolehmätilalle poikimakaudella syntyneet vasikat ja moikkaamassa kohta kaksivuotiasta kummitytärtä- se ei ainakaan ole tylsää.

Toukokuu on kirppiskuu

Raidalliseen purkkiimme on kertynyt hämmästyttäviä määriä rahaa, eli oma henkilökohtainen lentolippuihin keskittyvä Ghana-projektimme voi hyvin. Innostuttaa ajatus, että melko luultavasti pääsemme tyttären kanssa ensi talvena Afrikkaan, ja vieläpä tekemään jotakin niinkin hyödyllistä kuin terveysaseman rakentaminen. Vappuna olivat tosi hyvin menneet seurakunnan myyjäiset ja kirppikset, joilla kerättiin yleisesti projektin tarvitsemaa rakennusrahaa. Tuimme ostamalla munkkeja. En ole koskaan ollut innostunut kirppishenkilö, siis myyjäpuolella, mutta ajattelin tässä kuussa yrittää – raidallinen purkkimme ottaa mielellään vastaan lisätäytettä, ja kotona ollessa on aikaa ja mahdollisuuksia enemmän kuin päivät työpaikalla ollessa. Ja tässä lähialueella on äärimmäisen helppoja myyntitapahtumia luvassa. Kotikadullamme on muutamana keväänä ollut katukirppis, jossa pihateiden liittymiin kasataan tarpeettomat romunsa ja sitten naapurit (ja jotkut kauempaakin tulleet) ostavat niitä omakseen. Lapset etenkin myyvät pehmojaan ja ostavat naapurilta uusia. Tämä oli viime vuonna pääasiassa mukava sosiaalinen tapahtuma, mutta jos tänä vuonna vaikka saisi lyötyä rahoiksi… Samalla viikolla on asuinalueemme suurimmassa leikkipuistossa lastenkampekirppis, jonne myös ajattelin roudata kenkiä, vaatteita, kirjoja, pelejä ja vauvatarvikkeita.

Tiedättehän, mikä tässä on suurin haaste? Ei, ei hinnoittelu tai esillepano tai se mistä löytää aika lajitella ja miettiä. Ei, suurin haaste on siinä, että palaa myyntikeikalta kotiin niin ETTEI OLE ITSE OSTANUT MITÄÄN.

Puistossa syömässä

Alkoi tuossa päivänä muutamana soida päässä peruna on pyöreä, peruna on soikea, peruna on ruoka ihan oikea. Hassusti tämä laulu heilautti noin kymmenen vuotta taapäin itäiseen Helsinkiin, kotiäitiaikaan kahden pienen kanssa. Ainakin silloin, ehkä vieläkin, Helsingin kaupunki tarjosi kesäisin jokainen arkipäivä lapsille ruokaa tietyissä leikkipuistoissa. Ruoka tuli isoissa koulukeittiöpadoissa, ja puiston tädit ja sedät annostelivat. Ruokailijoilla piti olla mukana omat astiat ja leivät ja juomat, eli kaupungilta tuli keitto tai muu pöperö. Tärkein kohderyhmä olivat yksin kesälomapäivää viettävät koululaiset, mutta kyllä pienemmätkin kotona olleet lapset olivat tervetulleita, ja heillekin (tai siis heidän äideilleen/isilleen) palvelu oli tärkeä.

Mustakivenpuisto oli meitä lähinnä, mutta siellä oli helteellä kuuma ja jonossa joutui seisomaan pitkään ennen kuin ruoka oli lautasella. Ja siellä laulettiin ennen ruoanjakoa tuota perunalaulua. Lohikäärmepuistoon oli hiukan pidempi matka, mutta siellä ruokakellon soidessa asetuttiin piiriin, ja yksi puiston tädeistä tai sedistä heitti lippiksen ilmaan ja jonon alkupää oli siinä, mihin lippa osoitti. Sitkeä jonottaja ei siis saanut ekana ruokaa. Puistossa oli myös enemmän varjoa ja nurmikkoa, siellä oli siis rattoisampaa syödä. Ja ennen ruokaa laulettiin:

Tule, tule kanssani oman katon alle
mökki on rakennettu niityn reunamalle
kirkas on ikkuna ja punainen on seinä
vierellä huojuvi heinä.

Kahvia keitämme, tarjoamme ruokaa,
ystävät tuttavat syökää ja juokaa,
puuroa padastamme kaikille riittää,
tahdomme kauniisti kiittää.

Neiti pian yksi vee

Roskia oli ihmeen vähän alueellamme ja vanhempia hyvä määrä per lapsi, eli siivousilta oli helppo.

Eipä ole tullut kommentoitua ajankohtaisia asioita. Tuhkapilvet ja elintarvikealan lakko ovat menneet mielipiteittä. Toisaalta, mitäpä mieltä luonnonvoimista voi olla? Ja meidän vauva ei ole enää kuin muutaman viikon nollavuotias, siinä riittää ihmettelyä ja kommentoimista kyllin. Kyllä ensimmäinen vuosi menee nopeasti neljännen lapsen kanssa – esikoisen kanssa se venyi ja vanui.

Mitä kuuluu kohta yksivuotiaalle? Hän on keskimäärin iloinen, touhukas ja seurallinen. Hän nousee itse seisomaan ja opettelee kävelemistä. Hän purkaa, repii, heiluttaa, taputtaa, leikkii, nauraa käkättää ja suuttuu kun häneltä otetaan tavaroita pois. Hän ei malta istua rattaissa tai syöttötuolissa, eli valjasostoksille on mentävä. Hän opettelee uudelleen nukkumaan koko yön omassa sängyssä, kun rytmi hiukan repsahti matkoilla ollessa. Ja vaikka koko yön omassa sängyssä nukkuisikin, hänen mielestään sopiva aika herätä on aamukuusi. Hän tykkää kylpeä, syödä porkkanaa, mennä piiloon nojatuolin taakse, istua maassa ja katsoa kun äiti haravoi. Kun hän kuulee rytmikästä musiikkia, hän alkaa hytkyä. Hän mieluummin kuuntelee ääniä, laulua ja puhetta kuin on hiljaisuudessa. Hänestä löytyvät siis ne kyvyt, jotka tekevät ihmisestä ihmisen: laumaeläimen sosiaalisuus, huumorintaju, musikaalisuus ja tarinoinnin arvostus.

Ja lopuksi ruokapuolesta. Hän syö melkein kaikkea kuin me muutkin, einekset, herkut, suolaiset ja maustetut pois lukien. Joitakin yleisallergisoivia ei myöskään ole annettu (mansikka, tomaatti, sitrukset), kala ja kananmuna ja tavallinen maito odottavat nekin vielä vähän. Ja sittenhän on niitä, joita ei edes saisi antaa alle yksivuotiaalle (hunaja, lanttu, salaatit, punajuuret…) Päivään mahtuu lisäksi noin kahdeksan imetyskertaa, eikä muita maitoja oikein kunnolla mene alas. Ihan yksivuotispäivään mennessä ei siis ole mahdollista imetystä lopettaa, eikä ole tarpeenkaan. Kesän aikana.

Tähän alle listasin huvikseni mitä kaikkea ja suunnilleen missä järjestyksessä suuhun on pantu.

Noin kuusi kuukautta vanhasta:
peruna
parsakaali
luumu
porkkana (myös raakana, ihan itse omasta kädestä syötynä)
arpikoosi
kurkku (käteen myös)
mustikka
naudanliha
hirvenliha

Seitsemännen kuukausipäivän jälkeen:
kaura (siis puuro)
riisi
riisikakut (käteen)
kananliha
paprika (käteen)
sipuli
vadelma
puolukka
kukkakaali
ruis
vauvojen maitotuotteet (korvikkeet, jogurtit, rahkat)
banaani

Kahdeksan kuukautta vanhasta:
omena (sekä mössöinä että omasta kädestä paloina)
ruusunmarja
vehnä
ohra
näkkileipä (käteen)
päärynä
viinirypäleet (pikku kuutioina napsittuna)
kesäkurpitsa
ananas
maissi (omilla sormilla ja purkista)
persikka
mango
tavallinen leipä (luonnollisesti omaan käteen)

Kymmenkuisena:

karpalo
tyrni
herne
palsternakka
kurpitsa
bataatti
tavalliset hapanmaitotuotteet

(nämä viimeksi mainitut suurimmaksi osaksi kaupan purkkien laajasta valikoimasta)

Huomenna taas siivotaan

Huomenna on kaupungin siivoustalkoot. Perinnettä on ollut aloittelemassa tämä meidän kaupunginosamme, etenkin koulu ja asukasyhdistys. Viime vuonna vedottiin pitkälle ehtineeseen raskauteen ja siitepölyallergiaan eikä osallistuttu (tai siis lapset keräsivät roskia mutta toisten vanhempien valvovien silmien alla). Nyt ei ole mitään tekosyytä, eikä oikeastaan halua keksiäkään. Tosin lupasin paimentaa kakkosluokkalaisia, ja jos minulle annetaan vielä poikia, alan kaivata puuttuvaa kokemusta armeijasta. No, jos uhkaan syödä koulun pihalla heidänkin iltapalansa elleivät pysy ruodussa…