Birdy ja elämän tila

Puoliso lennähti melkein koko viikoksi Puolaan. Meillä pyörii keskimääräinen työ/koulu/harraste/kotihommat –pyöritys. Ihan hyvä mieli on kuitenkin. Kaikki ovat terveitä ja muistettavat asiat on osapuilleen kirjoitettu kalenteriin. Ehkä niiden toteutuskin onnistuu.

Katsahdin tuossa joku päivä keittiön pöytää, ja siinä oli kaksi keittokirjaa (auki omenareseptien kohdalta), kolmannen ja viidennen luokan koulukirjoja, kyniä, kumeja, teroitin, keittiöpaperia, ruukkukukka, joitakin työkaluja, luonnonvesien optiikkaan liittyviä tieteellisiä artikkeleita ja aimo läjä Aku Ankkoja. Osa pöydästä oli pyritty pyhittämään myös ruokailulle. Nuo Aku Ankat ovat olleet pääasiallinen hengenravinto viime päivinä. Onhan vuoden aikana kertyneet lehdet edes joskus luettava.

Vein aamulla pitkästä aikaa kaikessa rauhassa eskarilaisen koulun pihalle. Sinne se solahtaa jo aika tottuneesti. Kun ajoin sitten töihin (niin, autolla, kauniista säästä huolimatta), tuli radiosta 22-pistepirkon Birdy. Birdystä tulee minulle mieleen se, kun olin 17 vuotta ja lukiossa ja seurustelin, klassisesti, sen luokan pahiksen kanssa. Hän olisi mennyt kanssani vaikka kihloihin, ja meillä olisi varmaan ollut edessä puitteiltaan tyypillinen elämä, lapsia ja asuntolainaa ja kiireitä, ihan nykyiseen malliin. Se lukioikäisen pahisasenne olisi tuskin elämän puitteisiin vaikuttanut. Mutta ei siinä oikein rakkaus riittänyt niin pitkälle. Kun nyt katsoo ympärilleen (se keittiönpöytä, ja yhdeksänvuotias joka kiljuu vihlovasti KUN ON NITONUT SORMEENSA, ja optiikan artikkelit ja puoliso jonka työtietokoneita on yksi huone puolillaan, ja mitä kaikkea) voi olla valinnastaan tyytyväinen.

I know, it don’t really matter
Does it really matter
If we go insane, my darling
Do we always stick together
Does it really matter
If we go insane, my darling