Taapero on ihastunut aurinkolaseihin. Niitä on ostettu lisää sitä mukaan kun lasten päät on kasvaneet ja keväisin on menty pohjoiseen, eli muutamat kappaleet löytyvät eteisen yhdestä laatikosta. Taapero mallailee niitä naamalleen, vaihtaa, pyytää auttamaan, muistaa kesken muiden leikkien ja juoksee taas hakemaan yhdet. Koko eilisen illan tuntui kaikuvan sellainen vuoroin ilahtunut, vuoroin ärtynyt "ÄSIT!!! MUN ÄSIT!!!"
Otsonikerros on kuulemma ohuena tänä keväänä, eli aurinkolasit keväthangilla eivät liene huono yhdistelmä täällä etelässäkään.
torstai 31. maaliskuuta 2011
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Huomioita luentosarjasta
Luentosarjan pitäminen, ja varsinkin sen valmistelu, vie tosi paljon aikaa. Jos tämän pääsee vetämään ensi keväänä uudelleen, nousee laskennallinen tuntipalkka valmistelujen vähetessä kyllä paljon kovemmaksi.
On mukavampi opettaa kun on terve. Ajatus juoksee, ja puhekin paremmin. Kuuntelijoihinkin saa paremman kontaktin.
On mukavampi opettaa kun on terve. Ajatus juoksee, ja puhekin paremmin. Kuuntelijoihinkin saa paremman kontaktin.
Rakennusryhmän raportteja - kauppa ja kioski
Ghana on hyvin uskonnollinen maa. Hengellisyys näkyy kaikessa: kauppojen nimissä, autojen takalaseissa, ravintoloiden musiikkivalinnoissa, TV-ohjelmissa, puutarhatuolien koristesymboleissa ja kirkkojen (ja moskeijojen) suuressa määrässä. Alkuun kauppojen ja kojujen nimivalinnat huvittivat, mutta lopulta enemmän liikuttivat ja puhuttelivat. Tässä joukko, ei missään järjestyksessä. Kaikki eivät ole hengellisiä, mutta näköjään liikeyritys kuin liikeyritys nimetään itselle tärkeän asian mukaan. Mikäs siinä?
(Monessa mainoksessa liikeen sijainti kerrotaan tyyliin "Near Auntien Angie's Spot" tai "Near 40-40 Chop Bar". Kun katuosoite voi olla hämärä käsite, spotit (kapakat) ja chop barit (perinteistä ruokaa tarjoavat ravintolat) näköjään tiedetään.)
My destiny kitchen
Psalm 91 fast food
Excel Academy
God first electronics
Hand of God motors
Kauneussalongit on nimetty aika paljon lupaavasti:
Finger of God Fashion Store
God is Able Beauty Salon
Maranatha Beauty salons
Anointed Hands Beauty Salon
Great Obama
Christ in you Supermarket
Dr New life - Spiritual Healing
All shall pass soon Enterprises
Peace and love Aluminium (ja viestin ponneksi aikamoinen vyyhti piikkilankaa)
Proverbs 10:22 Enterprise (Siellä myytiin autonosia)
Best Brain Computers
My wife Computers
Funeral Items for Hiring
Pay your electricity bills here
Chinese woman agrochemical store
2nd coming ventures
Jesus Never Fails - Reliable Motors
Heaven Gate Eat&Eat
Bush meat
Thanks and Promises
Jeremiah 37:3 Enterprises
Exodus 14:14
Psalm 86
Psalm 126
Jesus says Cater Pastries Services
Jesus cares
Jesus Fire Prayer Camp (?)
Special Sunday Pork Show (??)
Islamilaisia tekstejä ja nimiä on myös, mutta selvästi vähemmistönä.
Tyttären suosikki oli jotain maitotuotetta mainostava
MIKSIMIKSIMIKSI
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Imuri esillä
Tuntuu mukavalta ettei nukuta koko aikaa, aivot toimivat edes auttavasti, ei tarvitse koko aikaa yskiä ja niistää (vaikka silloin tällöin yskiä pitääkin, ja yskiessä pistää edelleen ilkeästi vasemman rintalastan alle), selkä ei enää ole kipeä jatkuvasta sohvalla makaamisesta ja mieliala kohoaa hitaasti mutta varmasti.
Jaksoimme viikonloppuna kaksi isoa asiaa. Toinen oli mummin ja papan luona Järvenpäässä käynti lauantaina, ja toinen oli meidän mittakaavassa aika perusteellinen siivous sunnuntaina. Oli matot ulkona ja lapset kävivät läpi omat huoneensa (12-vuotiaalla meni tähän koko päivä) ja imuroitiin ja vietiin kierrätykseen pahveja ja lasipurkkeja ja järjestettiin. Nyt tuntuu ihanan siistiltä ja tietää että tällä päästään eteenpäin pari kuukautta.
Jaksoimme viikonloppuna kaksi isoa asiaa. Toinen oli mummin ja papan luona Järvenpäässä käynti lauantaina, ja toinen oli meidän mittakaavassa aika perusteellinen siivous sunnuntaina. Oli matot ulkona ja lapset kävivät läpi omat huoneensa (12-vuotiaalla meni tähän koko päivä) ja imuroitiin ja vietiin kierrätykseen pahveja ja lasipurkkeja ja järjestettiin. Nyt tuntuu ihanan siistiltä ja tietää että tällä päästään eteenpäin pari kuukautta.
Rakennusmatkan raportteja - muista mainostaa hautajaisia
Hautajaiset ovat Ghanassa iso ja rahaa viepä juttu. Niitä juhlitaan useita päiviä, ja myös hautajaisten vuosipäiviä vietetään. Viikonloppuohjelmaksi hautajaiset ovat yleinen ja passeli juttu. Kadunvarsilla onkin usein hautajaismainoksia, joissa on vainajan kuva ja ikä, ja listataan suremaan jääneet ja hautajaisten aikataulu. Otsikoina bongasin ainakin:
Home call
In transition
Gone too soon
In loving memory
Gone home
Celebration of the life of NN
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Rakennusmatkan raportteja - työtä ja sen tekijöitä
Työtä tehdään aamusta iltaan. Kuumimpaan aikaan saatetaan nukahtaa kaupaneduspenkille tai portaille tai muuten vaan varjoon hetkeksi. Muuten porukka tuntuu olevan hereillä ja töissä ennen kuin me pääsemme liikeelle, ja jäävät täyttä häkää käymään kauppaa ja hitsaamaan kun käymme levolle.
Tehdään puusepän työtä. Hitsarin työtä, ilman suojavarusteita. Taksikuskin töitä. Kirjeenkirjoittajan töitä (Public letter writer). Kauppiaan työtä. Tien varressa sokeriruokoa (jamssia, palmuöljyä jne jne) myyjän työtä. Ruuhkassa vesipusseja ja kuivattua banaania myyvän työtä. Puhelinliittymiä tai puheaikaa myyvän työtä. Teurastajan työtä (parin korttelin päässä on teurastamo, ja meidänkin keittiön ikkunasta näkee kauniisti kaartelevia raadonsyöjälintuja. Aamulla aitaus on täynnä pitkäsarvisia, kyttyräselkälehmiä. Iltapäivällä niitä ei enää ole.) Ruumisarkun veistäjän työtä. Kampaajan työtä. Rakennusmiehen työtä. Opettajan, sairaanhoitajan, lääkärin, poliisin työtä.
Toki päivään mahtuu ne päivätorkut ja paljon seisoskelua, istuskelua ja rupattelua, mutta ei tämä elämänmeno laiskalta vaikuta. Eihän edellä ole lueteltu vielä niitä rouviakaan, jotka lakaisevat pihaa, pusaavat pihalla ruokaa koko päivän, pesevät pyykkiä ja kaitsevat pieniä. Ja kantavat lasten avustuksella polttopuuta, vettä ja myytävää tavaraa/ostoksia.
Tehdään puusepän työtä. Hitsarin työtä, ilman suojavarusteita. Taksikuskin töitä. Kirjeenkirjoittajan töitä (Public letter writer). Kauppiaan työtä. Tien varressa sokeriruokoa (jamssia, palmuöljyä jne jne) myyjän työtä. Ruuhkassa vesipusseja ja kuivattua banaania myyvän työtä. Puhelinliittymiä tai puheaikaa myyvän työtä. Teurastajan työtä (parin korttelin päässä on teurastamo, ja meidänkin keittiön ikkunasta näkee kauniisti kaartelevia raadonsyöjälintuja. Aamulla aitaus on täynnä pitkäsarvisia, kyttyräselkälehmiä. Iltapäivällä niitä ei enää ole.) Ruumisarkun veistäjän työtä. Kampaajan työtä. Rakennusmiehen työtä. Opettajan, sairaanhoitajan, lääkärin, poliisin työtä.
Toki päivään mahtuu ne päivätorkut ja paljon seisoskelua, istuskelua ja rupattelua, mutta ei tämä elämänmeno laiskalta vaikuta. Eihän edellä ole lueteltu vielä niitä rouviakaan, jotka lakaisevat pihaa, pusaavat pihalla ruokaa koko päivän, pesevät pyykkiä ja kaitsevat pieniä. Ja kantavat lasten avustuksella polttopuuta, vettä ja myytävää tavaraa/ostoksia.
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Kevättä kaivaten
Olin eilen ensimmäisellä luentokerralla Tampereella. Vieläkin on pöpperöinen olo, mutta toivottavasti suurempi prosentti suusta tulleesta oli asiaa kuin ei-asiaa. Tulee olemaan ihanaa opettaa sitten pää selvänä ja virkeänä ja kokonaan terveenä.
Kun olen tässä laitellut rakennusmatkan raportteja tulemaan, olen saanut mukavasti elää vielä parin viikon takaisia Ghanan kokemuksia. Viimeinen rakennusryhmähän on siellä parhaillaan, ja sama päivärytmi toistuu siellä heidän kohdallaan. Kuumuus ja ruoka ja työ ja ihmiset. Paljon tulee oltua ajatuksissa edelleen siellä Namong/Offinso -alueella.
Matkan ja sairauden jälkeen odotan kovasti jo kevättä. Aurinkoa ja lämmintä ja sulaa maata ja kukkia ja lintuja. Kohta kaksivuotiaalle se tulee olemaan myös huumaava kokemus.
Kun olen tässä laitellut rakennusmatkan raportteja tulemaan, olen saanut mukavasti elää vielä parin viikon takaisia Ghanan kokemuksia. Viimeinen rakennusryhmähän on siellä parhaillaan, ja sama päivärytmi toistuu siellä heidän kohdallaan. Kuumuus ja ruoka ja työ ja ihmiset. Paljon tulee oltua ajatuksissa edelleen siellä Namong/Offinso -alueella.
Matkan ja sairauden jälkeen odotan kovasti jo kevättä. Aurinkoa ja lämmintä ja sulaa maata ja kukkia ja lintuja. Kohta kaksivuotiaalle se tulee olemaan myös huumaava kokemus.
Rakennusmatkan raportteja, päivä 12
perjantai 4.3.
Viimeinen työpäivä. Sen kunniaksi yöllä oli komea ukkonen ja kaatosade. Saostuskaivo oli mokoma täyttynyt vedellä. Muuta vahinkoa ei rakennuksella havaittu.
Kärräsimme viikon aikana kerätyt roskat paikalliselle kaatopaikalle (200m kylän läpi, talojen taakse joutomaalle). Teimme vielä vähän raudoituksia ja avustimme muurareita. Matalampia kattotuoleja tehtiin. Tytöt pätkivät rautalankoja, keräsivät roskia ja totesivat paikkojen siistiytyneen. Ennättivät myös testata sokkeloisena nousseiden muurattujen seinien mahdollisuuksia piilosleikissä. Tyttöjen mielestä paikkaa tulee ikävä. Samanlainen mieli oli aikuisillakin rakentajilla, joiden kotimatka alkaa huomenna. Haikein mielin otettiin läksiäiskuvia, annettiin työpaitoja muurareille ja huiskuteltiin. Olisi upeaa päästä muutaman vuoden päästä katsomaan miten täällä menee.
Viimeinen työpäivä. Sen kunniaksi yöllä oli komea ukkonen ja kaatosade. Saostuskaivo oli mokoma täyttynyt vedellä. Muuta vahinkoa ei rakennuksella havaittu.
Kärräsimme viikon aikana kerätyt roskat paikalliselle kaatopaikalle (200m kylän läpi, talojen taakse joutomaalle). Teimme vielä vähän raudoituksia ja avustimme muurareita. Matalampia kattotuoleja tehtiin. Tytöt pätkivät rautalankoja, keräsivät roskia ja totesivat paikkojen siistiytyneen. Ennättivät myös testata sokkeloisena nousseiden muurattujen seinien mahdollisuuksia piilosleikissä. Tyttöjen mielestä paikkaa tulee ikävä. Samanlainen mieli oli aikuisillakin rakentajilla, joiden kotimatka alkaa huomenna. Haikein mielin otettiin läksiäiskuvia, annettiin työpaitoja muurareille ja huiskuteltiin. Olisi upeaa päästä muutaman vuoden päästä katsomaan miten täällä menee.
Rakennusryhmän raportteja, päivä 11
Yöllä tarvitsin ekan kerran korvatulppia, sen verran kovamenoinen juhlamusiikki kaikui sisään koko aamuyön. Horteisen aamun piristi yksi ryhmästämme, joka pyrkii juoksemaan aamulenkiksi matkan hotellilta rakennukselle. Tänään oli kuulemma ollut aikamoinen laahus tyttöjä, poikia ja nuoria miehiä perässä, kun hän oli kääntynyt katsomaan taakseen.
Alkaa tulla jo haikea mieli kotiin lähdöstä. Juuri on ehtinyt tottua porukkaan, ilmastoon ja työhön, ja kohta pitää lähteä. Onneksi siellä on muun muassa pienimmäinen odottamassa, ja hänen tapaamistaan odotamme tyttären kanssa hartaasti.
Jututin lisää paikallisia aiheista pikkulasten hoito ja imetys. Nuoria naisia nauratti kun kyselin tyhmiä. Joissakin asioissa täkäläiset kyllä pääsevät helpolla länsimaisiin sisariinsa verrattuna, ja vauvojen hoito on yksi näistä. Ei ilmeisesti tarvitse miettiä miten oikein on ja mitä koulukuntaa tässä seuraisi.
Rakennuksella kova meno jatkuu. Tiilet on kannettu liki loppuun, eli odottavat loppuja muuraustöitä rakennusten sisällä. Kattotuolit on liki kaikki tehty. Seinien yläpuolisten palkkien valu aloitettiin klinikkaosassa. Täytemaita kärrättiin. Itse istuin koko aamun sepän pajalla puun alla. Pajalla tehtiin rautalankatikkuja (tyttöjen työ), paksummasta teräksestä erikokoisia kolmioita ja pidikkeitä ja harjateräksestä ja edellä mainituista tikuista ja kolmioista isoja palkkivalujen sisään meneviä tukia.
Noin puolet porukasta lähti iltapäiväksi ja illaksi kuumaan bussiin istumaan, eli retkelle noin 2.5 tunnin ajomatkan päässä olevaan apinapyhäkköön. Paikka on taatusti hieno, mutta minua kiehtoi enemmän rautalanganvääntö puun varjossa ja laitoin tyttären toisten mukana ja itse jäin.
Alkaa tulla jo haikea mieli kotiin lähdöstä. Juuri on ehtinyt tottua porukkaan, ilmastoon ja työhön, ja kohta pitää lähteä. Onneksi siellä on muun muassa pienimmäinen odottamassa, ja hänen tapaamistaan odotamme tyttären kanssa hartaasti.
Jututin lisää paikallisia aiheista pikkulasten hoito ja imetys. Nuoria naisia nauratti kun kyselin tyhmiä. Joissakin asioissa täkäläiset kyllä pääsevät helpolla länsimaisiin sisariinsa verrattuna, ja vauvojen hoito on yksi näistä. Ei ilmeisesti tarvitse miettiä miten oikein on ja mitä koulukuntaa tässä seuraisi.
Rakennuksella kova meno jatkuu. Tiilet on kannettu liki loppuun, eli odottavat loppuja muuraustöitä rakennusten sisällä. Kattotuolit on liki kaikki tehty. Seinien yläpuolisten palkkien valu aloitettiin klinikkaosassa. Täytemaita kärrättiin. Itse istuin koko aamun sepän pajalla puun alla. Pajalla tehtiin rautalankatikkuja (tyttöjen työ), paksummasta teräksestä erikokoisia kolmioita ja pidikkeitä ja harjateräksestä ja edellä mainituista tikuista ja kolmioista isoja palkkivalujen sisään meneviä tukia.
Noin puolet porukasta lähti iltapäiväksi ja illaksi kuumaan bussiin istumaan, eli retkelle noin 2.5 tunnin ajomatkan päässä olevaan apinapyhäkköön. Paikka on taatusti hieno, mutta minua kiehtoi enemmän rautalanganvääntö puun varjossa ja laitoin tyttären toisten mukana ja itse jäin.
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Kiven alta, osa II
Miten voi olla näin hidasta yhdestä viiruksesta paraneminen? "Onneksi" toisetkin aikuiset, jotka tätä tautia ovat pitäneet, ovat parantuneet hitaasti. Yritän siis sanoa, että ehkä tästä on mahdollista parantua, vaikka kestääkin. Pysyisi nyt vaan hereillä kokonaisia päiviä.
Rakennusryhmän raportteja, päivä 10 - varokaa lapsia!
Keskiviikko 2.3.
Työmaalla koko porukalla tuntui olevan kädet täynnä töitä, kun joka kulmalla tapahtui. Muurausta oli klinikan ja sairaalan puolella, tiiliä piti siirrellä, rauniorakennuksen kasasta kaivella ehjiä tiiliä ja kärrätä kivimurskaa invaluiskan luo, imeytyskentän luona oli hommaa, kattotuoleja tehtiin ja klinikkaosan palkkien valua varten nikkaroitiin raudoituksia monen hengen voimin.
Tänään oli myös kosolti sosiaalista kanssakäymistä ja paikallisten asioiden opiskelua. Vierailimme muutaman hengen voimin Namongin kylän nykyisellä klinikalla, joka siirtyy siis rakennusprojektin aikana valmistuviin tiloihin. Ihailimme komeron kokoista laboratoriota ja huoneita joiden ovilla luki "Consultation room" ja "Injection room". Jututimme pääsairaanhoitajaa (mies) ja kätilöä. Näistä oma postaus erikseen.
Päivällä annoimme paikalla pyörineille lapsille vesipulloja. Vikatikki! Lapsia hyökyi alueelle sankoin joukoin, ja jokainen odotti jotain kivaa itselleenkin. Olivat aikamoinen, joskin aika söpö riesa. Sovimme ettei tontille oteta lapsia, eikä anneta mitään siellä tai ylipäätään anneta vaatteita tms. ennen kuin koko projektin lopussa. Futispelit ja seurustelu lasten kanssa koetetaan hoitaa hiukan kauempana.
Illalla olikin aika menevä peli, jossa meidän tytötkin olivat mukana ja tytär teki rankkarimaalin! Aikuiset puolestaan pitivät ennen kotiinlähtöä voimamieskisaa. Paikalliset olivat paljon parempia nostamaan tiiltä yhden käden sormilla.
Työmaalla koko porukalla tuntui olevan kädet täynnä töitä, kun joka kulmalla tapahtui. Muurausta oli klinikan ja sairaalan puolella, tiiliä piti siirrellä, rauniorakennuksen kasasta kaivella ehjiä tiiliä ja kärrätä kivimurskaa invaluiskan luo, imeytyskentän luona oli hommaa, kattotuoleja tehtiin ja klinikkaosan palkkien valua varten nikkaroitiin raudoituksia monen hengen voimin.
Tänään oli myös kosolti sosiaalista kanssakäymistä ja paikallisten asioiden opiskelua. Vierailimme muutaman hengen voimin Namongin kylän nykyisellä klinikalla, joka siirtyy siis rakennusprojektin aikana valmistuviin tiloihin. Ihailimme komeron kokoista laboratoriota ja huoneita joiden ovilla luki "Consultation room" ja "Injection room". Jututimme pääsairaanhoitajaa (mies) ja kätilöä. Näistä oma postaus erikseen.
Päivällä annoimme paikalla pyörineille lapsille vesipulloja. Vikatikki! Lapsia hyökyi alueelle sankoin joukoin, ja jokainen odotti jotain kivaa itselleenkin. Olivat aikamoinen, joskin aika söpö riesa. Sovimme ettei tontille oteta lapsia, eikä anneta mitään siellä tai ylipäätään anneta vaatteita tms. ennen kuin koko projektin lopussa. Futispelit ja seurustelu lasten kanssa koetetaan hoitaa hiukan kauempana.
Illalla olikin aika menevä peli, jossa meidän tytötkin olivat mukana ja tytär teki rankkarimaalin! Aikuiset puolestaan pitivät ennen kotiinlähtöä voimamieskisaa. Paikalliset olivat paljon parempia nostamaan tiiltä yhden käden sormilla.
Rakennusryhmän raportteja, päivä 9
Tiistai 1.3.2011
Yksi nautinnollinen asia täällä on se, että ei tarvitse välittää miltä näyttää, tuoksuu tms. Kohta on kuitenkin taas hikinen, kiiltävä ja tukka lytyssä.
Toinen nautinnollinen asia täällä on se, että muuraamisen lomassa tutustuu pikku hiljaa muurareihin ja tulee rupatelleeksi heidän kanssaan. Alamme oppia paremmiksi muurareiden apureiksi ja samalla tulemme kertoneeksi paljon omasta maastamme.
Aamupäivällä huhkittiin rakennuksella (tiiliä, sairaalaosan muurausta, klinikkaosan ikkunakarmeja, imeytyskaivon tiilien siirtelyä, tontilla olevan rauniorakennuksen purkua, imeytyskentän kaivua, roskien keruuta. Työ tuntuu edistyvän. Tytötkin tulivat muurausavuksi, eli tyttären reissun-puolivälin-notkahdus on onnellisesti takana eikä kaikki ole kamalaa kuten eilen. Ja pastori Stephen toi raksalle kaksi ROSKISTA).
Iltapäivällä kävimme ostosretkellä Kumasissa ("maailman pisin tori"), joka on siis noin puolen tunnin matkan päässä ja noin hirveän monen tunnin laajuinen. Kovin laaja ja väkirikas (muutaman miljoona) ja asemakaavaltaan epämääräinen paikka. Meitä vietiin täsmäpaikkoihin ostamaan kankaita, vaatteita ja puuesineitä. Lopun aikaa käytettiin siirtymisiin liikenneruuhkassa. Hyvät ja huonot alueet ovat sikin sokin, lähekkäin, suorastaan hajuetäisyydellä. Kirkkojen, myös adventtikirkkojen suuri määrä pistää edelleen silmään. Puukauppakadulla hyökkäsivät myyjät päälle ja savolaisesta tinkimisestä huolimatta kaikki rahat meni. Tuskin se haittaa. Saatiin me vastineeksi puutavaraakin (perinteinen afrikkalainen peli, eläimiä ja kolme viisasta miestä). Keskustassa oli "oikea kauppa" (liukuhihna ja hyllyjä eikä kukaan tullut myymään mitään väkisin), jossa saatiin täydennettyä sipsivarasto!
Edelleen luen ja listaan autojen, kauppojen ja tienvarsikylttien Raamatuntekstejä ja uskonnollisia iskulauseita. En olisi uskonut millainen hengellinen huuhtelu ihan pelkkä ikkunasta katsominen tässä maanosassa on.
Yksi nautinnollinen asia täällä on se, että ei tarvitse välittää miltä näyttää, tuoksuu tms. Kohta on kuitenkin taas hikinen, kiiltävä ja tukka lytyssä.
Toinen nautinnollinen asia täällä on se, että muuraamisen lomassa tutustuu pikku hiljaa muurareihin ja tulee rupatelleeksi heidän kanssaan. Alamme oppia paremmiksi muurareiden apureiksi ja samalla tulemme kertoneeksi paljon omasta maastamme.
Aamupäivällä huhkittiin rakennuksella (tiiliä, sairaalaosan muurausta, klinikkaosan ikkunakarmeja, imeytyskaivon tiilien siirtelyä, tontilla olevan rauniorakennuksen purkua, imeytyskentän kaivua, roskien keruuta. Työ tuntuu edistyvän. Tytötkin tulivat muurausavuksi, eli tyttären reissun-puolivälin-notkahdus on onnellisesti takana eikä kaikki ole kamalaa kuten eilen. Ja pastori Stephen toi raksalle kaksi ROSKISTA).
Iltapäivällä kävimme ostosretkellä Kumasissa ("maailman pisin tori"), joka on siis noin puolen tunnin matkan päässä ja noin hirveän monen tunnin laajuinen. Kovin laaja ja väkirikas (muutaman miljoona) ja asemakaavaltaan epämääräinen paikka. Meitä vietiin täsmäpaikkoihin ostamaan kankaita, vaatteita ja puuesineitä. Lopun aikaa käytettiin siirtymisiin liikenneruuhkassa. Hyvät ja huonot alueet ovat sikin sokin, lähekkäin, suorastaan hajuetäisyydellä. Kirkkojen, myös adventtikirkkojen suuri määrä pistää edelleen silmään. Puukauppakadulla hyökkäsivät myyjät päälle ja savolaisesta tinkimisestä huolimatta kaikki rahat meni. Tuskin se haittaa. Saatiin me vastineeksi puutavaraakin (perinteinen afrikkalainen peli, eläimiä ja kolme viisasta miestä). Keskustassa oli "oikea kauppa" (liukuhihna ja hyllyjä eikä kukaan tullut myymään mitään väkisin), jossa saatiin täydennettyä sipsivarasto!
Edelleen luen ja listaan autojen, kauppojen ja tienvarsikylttien Raamatuntekstejä ja uskonnollisia iskulauseita. En olisi uskonut millainen hengellinen huuhtelu ihan pelkkä ikkunasta katsominen tässä maanosassa on.
torstai 17. maaliskuuta 2011
Rakennusryhmän raportteja, päivä 8
ma 28.2.
Työpäivä. Viikonloppuvapaan jälkeen käynnistyminen oli hiukan hidasta, ja aamupäivällä tytär väsähti tunniksi tiilihuoneen nurkkaan torkkumaan ja mököttämään, mutta virkistyi lopulta repimään tervapaperista naulanalusia. Ja iltapäivän viettivät tytöt hotellilla kikattamassa.
Rakennuksella on ollut vauhti päällä. Sairaalan puolella lattiavalu valmistui ja seinät nousivat komeasti. Klinikan puolellahan ikkunat ovat jo paikoillaan, vessa on käyttökunnossa ja kattotuolien teko on aloitettu.
Huomenna iltapäivällä shoppaillaan.
Työpäivä. Viikonloppuvapaan jälkeen käynnistyminen oli hiukan hidasta, ja aamupäivällä tytär väsähti tunniksi tiilihuoneen nurkkaan torkkumaan ja mököttämään, mutta virkistyi lopulta repimään tervapaperista naulanalusia. Ja iltapäivän viettivät tytöt hotellilla kikattamassa.
Rakennuksella on ollut vauhti päällä. Sairaalan puolella lattiavalu valmistui ja seinät nousivat komeasti. Klinikan puolellahan ikkunat ovat jo paikoillaan, vessa on käyttökunnossa ja kattotuolien teko on aloitettu.
Huomenna iltapäivällä shoppaillaan.
Rakennusryhmän raportteja, päivä 7
sunnuntai 27.2.
Lupa käytettiin täysmääräisenä aikavälillä 6.30-10. Aamiainen tosin syötiin jossain välissä. Sitten takaisin samaa tietä kuin perjantaina. Bussiin noustessa huudetaan usein LUKU, ja sitten pitää muistaa minkä numeron sattui saamaan ihan ekalla bussimatkalla. Niitä nimittäin huudellaan vuorollaan. Minä olen 21. Tytär on 19.
Aika väsyttävä matka rytyyttävää tietä, kuuma oli ja ilmastoimattoman bussin ikkunoista kova veto. Väki nukkui miten pystyi. Alkumatkasta satoi kovaa, ja kosteus tiivistyi bussin ikkunoihin sisäpuolelle. Melkein taukoamatta luuttusivat tuulilasia. Valtatien vierellä on rivissä tätien maataloustuotekojuja, jokaiseen kirjoitettu punaisella tädin nimi. Guest houseja on paljon, kuulemma siksi koska maan sisällä reissataan paljon esim. sukulaisten hautajaisiin. Sunnuntai kun oli, muutama katosten alla muovituoleilla istuva otaksuttavasti hautajaisseurue nähtiin. Tytär kiinnitti edelleen huomiota siihen, että meille tuttuja kauppoja ja pikaruokaravintoloita ei maisemassa totta vieköön näy (paitsi Shellin huoltoasema). Huomasin, että joissain kojuissa on myynnissä myös länsimaisia muovikasseja siististi aukisilitettyinä, muun muassa Lidl.
Tuntui helpottavalta päästä omalle hotellille omin kokkien tekemien ruokien ja tutun päivärytmin pariin. Tytärkin pääsi punkistaan.
Lupa käytettiin täysmääräisenä aikavälillä 6.30-10. Aamiainen tosin syötiin jossain välissä. Sitten takaisin samaa tietä kuin perjantaina. Bussiin noustessa huudetaan usein LUKU, ja sitten pitää muistaa minkä numeron sattui saamaan ihan ekalla bussimatkalla. Niitä nimittäin huudellaan vuorollaan. Minä olen 21. Tytär on 19.
Aika väsyttävä matka rytyyttävää tietä, kuuma oli ja ilmastoimattoman bussin ikkunoista kova veto. Väki nukkui miten pystyi. Alkumatkasta satoi kovaa, ja kosteus tiivistyi bussin ikkunoihin sisäpuolelle. Melkein taukoamatta luuttusivat tuulilasia. Valtatien vierellä on rivissä tätien maataloustuotekojuja, jokaiseen kirjoitettu punaisella tädin nimi. Guest houseja on paljon, kuulemma siksi koska maan sisällä reissataan paljon esim. sukulaisten hautajaisiin. Sunnuntai kun oli, muutama katosten alla muovituoleilla istuva otaksuttavasti hautajaisseurue nähtiin. Tytär kiinnitti edelleen huomiota siihen, että meille tuttuja kauppoja ja pikaruokaravintoloita ei maisemassa totta vieköön näy (paitsi Shellin huoltoasema). Huomasin, että joissain kojuissa on myynnissä myös länsimaisia muovikasseja siististi aukisilitettyinä, muun muassa Lidl.
Tuntui helpottavalta päästä omalle hotellille omin kokkien tekemien ruokien ja tutun päivärytmin pariin. Tytärkin pääsi punkistaan.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Kiven alta
Pitäisikö varovasti herätä henkiin? Pidin minäkin perheessämme kiertäneen viruksen. Olipa harvinaisen ärhäkkä. Kaikki tähän sairastuneet ovat pitäneet kuumetta viisi päivää, niin minäkin, ja sen jälkeen on kyllä aika lailla veto pois. Syötyä ei juuri ole tullut. Lähipäivien tavoitteita: syödä, juoda, nukkua yskimättä, uskaltaa kävellä lähikauppaan. Ehkä ensi tiistaina olisi opetuskunnossa - vielä eilen opettaminen olisi ollut huono vitsi.
Rakennusryhmän raportteja, päivä 6
Aamu alkaa Atlantin aalloissa klo 6.30. Ennen kirkkoonlähtöä noin klo 10 ehti liottaa itseään aika kauan.
Mentiin kirkkoon, jota rakentamassa osa porukasta oli ollut muutama vuosi sitten. Oli siihen tullut tällä välin rappaus, penkit, ovet, ikkunaluukut ja sähköt. Kuisti oli tehty kertaalleen ja romahtanut kertaalleen. Seurakunta oli pieni ja kirkonmenot tutut. Mutta ääntä seurakunnasta lähti. Pastorimme sai kunnian saarnata. Saarna käännettiin fanten kielelle, ja joka lauseen jälkeen seurakunta vastasi kaikuvasti AAMEN! Lopuksi seurakunta kätteli. "Esiintyjät" ryhmittyivät eteen, ja kaikki jonossa kättelemään. Kättelijät jäivät itse rivin jatkoksi, eli pikkuhiljaa kaikki olivat kätelleet toinen toisensa. Se oli aika hauska tapa.
Puolitoista tuntia meni kirkonmenoissa - ja me olimme lintsanneet jo aamun ekat kaksi tuntia (ns. raamattutunnin).
Päivässä oli kyllä pituutta. Lounaan jälkeen tytöt ehtivät pikaisesti mereen, ja sitten kymmenkunta meistä lähti Kakumin sademetsään kävelemään sekä poluilla että riippusillloilla puiden väleissä. Paikka oli upea, mutta melkein ainoat näkemämme eläimet olivat sotilasmuurahaiset. Paluumatkalla pikainen pysähdys krokotiilifarmilla ja sitten syömään ja nukkumaan. Tyttöjen piti käydä toistensa luona yökyläilemässä, muytta uni voitti molemmat melkein ruokapöydässä.
Juuri ennen nukkumaankäyntiä tytär löysi vatsanahastaan PUNKIN. Terveydenhuoltoväki vakuutti että se on harmiton ja poistetaan kotona Offinsossa. Lupa aamu-uinnillekin saatiin.
Rakennusryhmän raportteja, päivä 5
Aamulla Anomaboon. Kylien läpi kello 7 aamulla. Koulupukuiset liikkeellä. Nuotioita pihassa. Kaupat aukomassa oviaan. Tavaraa kannetaan sinne ja tänne. Hampaita pestään portailla. Lasta kammataan pikku jakkaralla. Tien varresta elämää tarkkailevat alkavat olla jo paikoillaan.
Kumasin aamuruuhka seisoo. Mies kovaäänisen kanssa lukee palavasti Raamattua. Autoja, takseja, pick-uppeja, pikkubusseja, kuormureita (mieslastissa), ihmisjoukkoja. Autokannasta merkittävä osa on hyvääkin, maastureita ja muuta sellaista. Pakokaasun löyhkä on kuitenkin melkomoinen.
Lisää vuohia, asuinalueita, kahvi- ja kaakaopuita, aaltopeltikattojen ylle minkä-lie-bambun nokkaan korkealle viritettyjä antenneja.
Anomabon alue on kalastusaluetta, köyhän näköistä kuin mikä. Mutta hiekkarantaa piisaa, ja ylellisiä turistipaikkoja. Raksalla hääränneet saivat hemmottelua. Majoitus oli upeissa "majoissa", joissa muun muassa oli laattalattia ja lukkoon menevä vessan ovi. Ja tehokas ilmastointi.
Ja rannalla rapisivat palmut, oli lepotuolia ja baari josta sai kookospähkinöitä ja bitter lemonia. Muitakin eurooppalaisia näkyi kuin me. Hiekkaa. Kaukana siintäviä kalastusaluksia. Pieniä mustia poikia käveli jonnekin rantaa pitkin. Aurinkoahan täällä piisaa, eli sitä ei tarvitse erikseen mainita. Aallot olivat isoja ja jymisivät ja niden kyytiin pystyi hyppäämään tai niiden läpi sukeltamaan. Menimme rannalle tyttöjen kanssa 14.45, ja tulimme pois iltakuudelta. Aika autuasta. Etenkin kun myöhemmin illalla kävimme vielä toteamassa että onpas kirkas tähtitaivas ja että onpas Orion pään päällä.
Eihän tämän rannikon historia kovin ruusuinen ole. Osa porukasta lähti iltapäivällä vierailemaan läheiseen linnakkeeseen, josta orjakaupan vuosikymmeninä rahdattiin väkeä Amerikkaan. Aika hiljaisina palasivat.
maanantai 14. maaliskuuta 2011
Rakennusmatkan raportteja, päivä 4
torstai 24.2.
Aamuherätystä aikaistetaan, että päästäisiin tekemään mahdollisimman paljon aamun viileydessä. Tiilien siirtoa, muurauskin alkoin viimeistään klo 7. Tanskalaisvahvistuksemme oli jo ylennetty muurariksi. Toiset täyttelivät tiilien välejä.
Aamupäivän aikana klinikkaosan seinät olivat nousseet jo kuuden tiilen korkeuteen (kahdeksasta). Ikkunoiden metalliosat tosin puuttuivat, eli ulkoseiniä ei kaikista osin päästy muuraamaan. Sairaalaosan lattioiden valu jatkuu. Kompostoiviin vessoihin pyydettiin tyttöjä keräämään kuivaa lehtisilppua kuivikkeeksi.
Tyttöjen pääasiallinen tehtävä tänään oli vierailla VIIDESSÄ alueen koulussa. Adventtikirkon koululla seurue viipyi pisimpään ja jakoi jonkin verran tuliaisiakin "kummiluokille". Muille kouluille vietiin palloja. Reissu oli aika rankka, mutta hyvin tytöt olivat jaksaneet kaiken kättelyn ja huomion. (Huomiotahan täällä saa. Ihmiset osoittelee ja huiskuttelee, ja lapset kerääntyy ympärille kikattamaan. Meidän ei-ihan-niin-sosiaalisille tytöille tämä käy välillä hermoille.
Aikuisväki lähti vielä iltapäivällä muutamaksi tunniksi rakennukselle. Tavoitteena on jättää perjantain aamupäivän työt väliin, ja lähteä viikonlopuksi meren rantaan ajoissa. Loma tehnee hyvää myös tyttärelle, jota muun ohella aikaiset aamut ja outo ruoka jo väsyttävät. Elämä on porukassa aika kurinalaista ja aikatauluihin sidottua - sekin välillä väsyttää. Ja väsyneenä pienistä vastenmielisistä asioista (hampaanpesu ja käsihygienia ja aurinkorasva) tulee maailman kokoisia.
Päällimmäiseksi oloksi oli illalla noussut kuitenkin meille ja muillekin ryhmän hyvä henki. Erilaisina ihmisinä meidän on ollut hyvä olla ja työskennellä yhdessä.
Koululla
Aamuherätystä aikaistetaan, että päästäisiin tekemään mahdollisimman paljon aamun viileydessä. Tiilien siirtoa, muurauskin alkoin viimeistään klo 7. Tanskalaisvahvistuksemme oli jo ylennetty muurariksi. Toiset täyttelivät tiilien välejä.
Aamupäivän aikana klinikkaosan seinät olivat nousseet jo kuuden tiilen korkeuteen (kahdeksasta). Ikkunoiden metalliosat tosin puuttuivat, eli ulkoseiniä ei kaikista osin päästy muuraamaan. Sairaalaosan lattioiden valu jatkuu. Kompostoiviin vessoihin pyydettiin tyttöjä keräämään kuivaa lehtisilppua kuivikkeeksi.
Tyttöjen pääasiallinen tehtävä tänään oli vierailla VIIDESSÄ alueen koulussa. Adventtikirkon koululla seurue viipyi pisimpään ja jakoi jonkin verran tuliaisiakin "kummiluokille". Muille kouluille vietiin palloja. Reissu oli aika rankka, mutta hyvin tytöt olivat jaksaneet kaiken kättelyn ja huomion. (Huomiotahan täällä saa. Ihmiset osoittelee ja huiskuttelee, ja lapset kerääntyy ympärille kikattamaan. Meidän ei-ihan-niin-sosiaalisille tytöille tämä käy välillä hermoille.
Aikuisväki lähti vielä iltapäivällä muutamaksi tunniksi rakennukselle. Tavoitteena on jättää perjantain aamupäivän työt väliin, ja lähteä viikonlopuksi meren rantaan ajoissa. Loma tehnee hyvää myös tyttärelle, jota muun ohella aikaiset aamut ja outo ruoka jo väsyttävät. Elämä on porukassa aika kurinalaista ja aikatauluihin sidottua - sekin välillä väsyttää. Ja väsyneenä pienistä vastenmielisistä asioista (hampaanpesu ja käsihygienia ja aurinkorasva) tulee maailman kokoisia.
Päällimmäiseksi oloksi oli illalla noussut kuitenkin meille ja muillekin ryhmän hyvä henki. Erilaisina ihmisinä meidän on ollut hyvä olla ja työskennellä yhdessä.
Koululla
Rakennusmatkan raportteja, päivä 3
keskiviikko 23.2.
Herättiin varhain ja oltiin työmaalla jo 6.30. Töitä tehtiin kuusi tuntia. Tytöt jaksoivat upeasti. Roskia keräsivät ja tiilien kanssa auttoivat. Tytöt ehtivät myös kuvaamaan eläimiä ja lapsia (lapsista lähtee hyvä ääni kun heille näyttää ottamansa kuvan) ja vierailemaan toisessa paikallisessa koulussa muutaman aikuisen keralla. Ei ollut seiniä siinä koulussa, mutta katto oli.
Rakennuksella siirrettiin aamulla kosolti tiiliä, ja aamupäivällä muurattiin klinikkaosan seiniä. Kolme kerrosta jo/vasta valmiina. "Vajaamuurarit" tekevät suurella innolla mutta ilman ammattitaitoa. Valmista syntyy hitaasti mutta jälki on huonoa. Toisaalla rakennettiin edelleen kompostoivaa vessaa ja toisaalla tornia vesisäiliölle. Sairaalapuolella alettiin lattian valu ja siihen liittyvät putkien upotukset ja maansiirrot. Ihan hyvältä näyttää.
Roskavalistusta jatkettiin ja myös taputeltiin olalle punapaitaista Filipiä (toivottavasti Filip ei koskaan vaihda paitaansa! En tunnista häntä muun värisessä paidassa!) paikkojen pitämisestä puhtaana.
Herkkähipiäiset valkoihoiset karkasivat työmaalta puolen päivän jälkeen. Alkoi olla aika kuuma (jonain päivänä aurinkoon jätetty mittari näytti yli +45 astetta, varjossa oli ainakin +33).
Olemme voineet hyvin. Käsihygieniasta on koetettu pitää huolta ja olemme syöneet pääosin oman porukan laittamaan ruokaa. Juotu pullovettä. Ruoka keittiöllämme on ollut erinomaista. Tänään jamssia (perunamainen), tämänpäiväistä, eilistä ja toissapäiväistä kastiketta (etenkin eilinen linssiversio oli hirmu hyvää) - huomista ei kuulemma vielä oltu tehty - ja ihanan ihanaa mangoa.
Sopeutuminen kuumaan on sujunut yllättävän nopeasti. Ekat pari päivää elimistö oli kovilla yli 60 asteen lämpötilanmuutoksen kanssa, mutta nyt alkaa löytyä jo sopiva rytmi jolla jaksaa koko päivän. Esim. ekana yönä ilmastoinnin piti olla asennossa +21 astetta ja silti oli kamalan hiki ja huono olo. Jo tokana riitti +25, ja koko laite sammutettiin ammuyöstä kun alkoi olla niin viileää. Myös palvelujen arvaamattomuutta pitää heti selviönä. Välillä ei tule vesi (ainakaan paineella) , välillä ei pelaa sähköt (no light), tai ainakaan ilmastointi.
Illalla naputettiin koneelle muistiinpanoja oleskelutilassa, jotkut koettivat lukea sähköpostejaan tms ja sellainenkin hetki oli kun rakennusmestari esitteli klinikan pohjapiirustusta tyttärelle hyvin tarkkaan ja yksityiskohtaisesti eri ratkaisuja perustellen.
Herättiin varhain ja oltiin työmaalla jo 6.30. Töitä tehtiin kuusi tuntia. Tytöt jaksoivat upeasti. Roskia keräsivät ja tiilien kanssa auttoivat. Tytöt ehtivät myös kuvaamaan eläimiä ja lapsia (lapsista lähtee hyvä ääni kun heille näyttää ottamansa kuvan) ja vierailemaan toisessa paikallisessa koulussa muutaman aikuisen keralla. Ei ollut seiniä siinä koulussa, mutta katto oli.
Rakennuksella siirrettiin aamulla kosolti tiiliä, ja aamupäivällä muurattiin klinikkaosan seiniä. Kolme kerrosta jo/vasta valmiina. "Vajaamuurarit" tekevät suurella innolla mutta ilman ammattitaitoa. Valmista syntyy hitaasti mutta jälki on huonoa. Toisaalla rakennettiin edelleen kompostoivaa vessaa ja toisaalla tornia vesisäiliölle. Sairaalapuolella alettiin lattian valu ja siihen liittyvät putkien upotukset ja maansiirrot. Ihan hyvältä näyttää.
Roskavalistusta jatkettiin ja myös taputeltiin olalle punapaitaista Filipiä (toivottavasti Filip ei koskaan vaihda paitaansa! En tunnista häntä muun värisessä paidassa!) paikkojen pitämisestä puhtaana.
Herkkähipiäiset valkoihoiset karkasivat työmaalta puolen päivän jälkeen. Alkoi olla aika kuuma (jonain päivänä aurinkoon jätetty mittari näytti yli +45 astetta, varjossa oli ainakin +33).
Olemme voineet hyvin. Käsihygieniasta on koetettu pitää huolta ja olemme syöneet pääosin oman porukan laittamaan ruokaa. Juotu pullovettä. Ruoka keittiöllämme on ollut erinomaista. Tänään jamssia (perunamainen), tämänpäiväistä, eilistä ja toissapäiväistä kastiketta (etenkin eilinen linssiversio oli hirmu hyvää) - huomista ei kuulemma vielä oltu tehty - ja ihanan ihanaa mangoa.
Sopeutuminen kuumaan on sujunut yllättävän nopeasti. Ekat pari päivää elimistö oli kovilla yli 60 asteen lämpötilanmuutoksen kanssa, mutta nyt alkaa löytyä jo sopiva rytmi jolla jaksaa koko päivän. Esim. ekana yönä ilmastoinnin piti olla asennossa +21 astetta ja silti oli kamalan hiki ja huono olo. Jo tokana riitti +25, ja koko laite sammutettiin ammuyöstä kun alkoi olla niin viileää. Myös palvelujen arvaamattomuutta pitää heti selviönä. Välillä ei tule vesi (ainakaan paineella) , välillä ei pelaa sähköt (no light), tai ainakaan ilmastointi.
Illalla naputettiin koneelle muistiinpanoja oleskelutilassa, jotkut koettivat lukea sähköpostejaan tms ja sellainenkin hetki oli kun rakennusmestari esitteli klinikan pohjapiirustusta tyttärelle hyvin tarkkaan ja yksityiskohtaisesti eri ratkaisuja perustellen.
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Rakennusmatkan raportteja, päivä 2
tiistai 22.2.
Aamuherätys 5.30 tuntui helpolta, kun illalla oli uni tullut jo yhdeksältä. Kukot kiekuivat, oli vielä pimeää. Aamupalan ja pakkausten jälkeen bussiin ja Namongin puolelle muutaman kilometrin matka. Parin asumuksen ohi kinttupolkua töyräälle, jossa perustukset sairaalalle (synnytyshuone, lapsivuodehuone ja yhden huoneen osastot lapsille, naisille ja miehille) ja klinikalle olivat olemassa. Oli hassua, kun kyläläiset huiskuttivat ja kiittelivät ja toivottelivat tervetulleeksi. Mehän olimme kuitenkin vain lomalla - siltä tuntui. Paikallisimme olimme joka tapauksessa suuri tapahtuma. Tytöille huomio oli hiukan hankalaa, sillä he eivät oikein saaneet otetta puhutusta kielestä ja ujostelivat itse puhua.
Rakennuspaikka näytti kauniilta ja hyvältä. Kompostoivan käymälän valmistus oli käynnissä. kaivo oli porattu, vesitornia (jonka korkeus oli vielä neuvottelun alla) rakennettiin. Joka paikka Ghanassa on roskainen, eli tytöt ja pari aikuista nmuodostivat siivouspartion. Sementtisäkkeihin kerättiin muoviroskaa ynnä muuta. Ja kehotettiin työmiehiäkin pitämään paikat siistinä.
Tuntui että kello on pian 11 (omasta kunnosta ja kuumuudesta päätellen), mutta se olikin YHDEKSÄN. Vesitaukojen, suolatikkutaukojen ja banaanitaukojen voimin jaksettiin 10.30:een. Ekana päivänä tämä sai riittää. Ehdin hiukan siirtää tiiliäkin (ja säpsähtää hämähäkkiä naamalla).
Tytöt ja muutama aikuinen kävivät läheisessä koulussa tervehtimässä (Ja pelästymässä keittiön tätejä, jotka melkein veivät tytöiltä vesipullot käsistä ja hatut päistä. "Meidän keittäjät eivät ole tuollaisia", kommentoivat tytöt).
Meidät hälytettiin työmaalta kovin aikaisin siitäkin syystä, että meille oli sovittu vastaanotto Offinson KUNINKAAN hallintotaloon. Siellä istuttiin ja odotettiin ykköset päällä komeassa huoneessa, jossa sähköt (eli ilmastointi) ei toiminut. Kun meitä tultiin hakemaan, koetettiin muistaa etiketin kiemurat. Kuninkaalle ei sanota mitään. Ei istuta jalat ristissä, ei huiskuteta vasemmalla kädellä jne. Vastaanotto oli avoimessa katoksessa pihalla, ja läsnä oli paitsi punapukuinen kuningas myös liuta mustakaapuisia kyläpäälliköitä. Ryhmämme pomo puhui puhemiesten kautta ja tulkki tulkkasi mitä tulkkasi. 500m2 klinikka ja valmistumispäivä 1.4. herättivät kovasti myhäilyä ja taputusta. Kiiteltiin ja tervetulleeksi toivotettiin.
Tytär oli kovasti kuumissaan tuon kokemuksen jälkeen. Oli ihanaa päästä syömään kunnolla. Harvoin on linssikeitto ja leipä ja hedelmät maistuneet tällä tavalla.
Illalla katsottiin myös rankkasade-elokuvaa parvekkeelta. Siinä juoksi koira ensin oikealle, sitten vasemmalle ja sitten taas oikealle. Käveli siinä muutama ihminenkin ja ajoi kaksi autoa.
Aamuherätys 5.30 tuntui helpolta, kun illalla oli uni tullut jo yhdeksältä. Kukot kiekuivat, oli vielä pimeää. Aamupalan ja pakkausten jälkeen bussiin ja Namongin puolelle muutaman kilometrin matka. Parin asumuksen ohi kinttupolkua töyräälle, jossa perustukset sairaalalle (synnytyshuone, lapsivuodehuone ja yhden huoneen osastot lapsille, naisille ja miehille) ja klinikalle olivat olemassa. Oli hassua, kun kyläläiset huiskuttivat ja kiittelivät ja toivottelivat tervetulleeksi. Mehän olimme kuitenkin vain lomalla - siltä tuntui. Paikallisimme olimme joka tapauksessa suuri tapahtuma. Tytöille huomio oli hiukan hankalaa, sillä he eivät oikein saaneet otetta puhutusta kielestä ja ujostelivat itse puhua.
Rakennuspaikka näytti kauniilta ja hyvältä. Kompostoivan käymälän valmistus oli käynnissä. kaivo oli porattu, vesitornia (jonka korkeus oli vielä neuvottelun alla) rakennettiin. Joka paikka Ghanassa on roskainen, eli tytöt ja pari aikuista nmuodostivat siivouspartion. Sementtisäkkeihin kerättiin muoviroskaa ynnä muuta. Ja kehotettiin työmiehiäkin pitämään paikat siistinä.
Tuntui että kello on pian 11 (omasta kunnosta ja kuumuudesta päätellen), mutta se olikin YHDEKSÄN. Vesitaukojen, suolatikkutaukojen ja banaanitaukojen voimin jaksettiin 10.30:een. Ekana päivänä tämä sai riittää. Ehdin hiukan siirtää tiiliäkin (ja säpsähtää hämähäkkiä naamalla).
Tytöt ja muutama aikuinen kävivät läheisessä koulussa tervehtimässä (Ja pelästymässä keittiön tätejä, jotka melkein veivät tytöiltä vesipullot käsistä ja hatut päistä. "Meidän keittäjät eivät ole tuollaisia", kommentoivat tytöt).
Meidät hälytettiin työmaalta kovin aikaisin siitäkin syystä, että meille oli sovittu vastaanotto Offinson KUNINKAAN hallintotaloon. Siellä istuttiin ja odotettiin ykköset päällä komeassa huoneessa, jossa sähköt (eli ilmastointi) ei toiminut. Kun meitä tultiin hakemaan, koetettiin muistaa etiketin kiemurat. Kuninkaalle ei sanota mitään. Ei istuta jalat ristissä, ei huiskuteta vasemmalla kädellä jne. Vastaanotto oli avoimessa katoksessa pihalla, ja läsnä oli paitsi punapukuinen kuningas myös liuta mustakaapuisia kyläpäälliköitä. Ryhmämme pomo puhui puhemiesten kautta ja tulkki tulkkasi mitä tulkkasi. 500m2 klinikka ja valmistumispäivä 1.4. herättivät kovasti myhäilyä ja taputusta. Kiiteltiin ja tervetulleeksi toivotettiin.
Tytär oli kovasti kuumissaan tuon kokemuksen jälkeen. Oli ihanaa päästä syömään kunnolla. Harvoin on linssikeitto ja leipä ja hedelmät maistuneet tällä tavalla.
Illalla katsottiin myös rankkasade-elokuvaa parvekkeelta. Siinä juoksi koira ensin oikealle, sitten vasemmalle ja sitten taas oikealle. Käveli siinä muutama ihminenkin ja ajoi kaksi autoa.
Rakennusmatkan raportteja, päivä 1
maanantai 21.2.
Aamuherätys lintuihin ja sirkkoihin. Unisina ja hiukan jäykkinä herättiin Afrikan aamuun. Kuumaa ja kosteaa. Tytöt ottivat kuvia kaikesta - liskoista, hämähäkeistä, linnuista.
Pari tuntia odoteltiin taas lähtöä, mutta sitten oli edessä upea ajo kolmasosan Ghanasta läpi. Ihmisiä, kyliä, Vodafone-, MTN-, tai Zainin väreillä maalattuja taloja, savitaloja, hidastetöyssyjä, myyntipöytiä, vuohia, ihmeellisiä kojujen ja kauppojen nimiä, hajonneita autoja tienvarsilla. Autontorvet soivat liikenteessä ikään kuin keskustelusävyyn. Ensimmäisellä vessatauolla kuski nosti apumiehen kanssa meille WC:n huuhtomisveden pihakaivosta. Seuraavalla tauolla tyydyimme palvelusta nolostuneina "Public urinal" -paikkaan, jossa oli sitten betoninen lattia jossa oli viettävä oja keskellä. Vuoristoalueen yli ajettaessa nähtiin kasvavana okraa, kaakaota, ananaksia, erilaisia banaaneja, kassavaa, maissia, papaijaa ja paljon kaikenlaista puuvartista elämää.
Matkalla näimme myös pelottavia tukkirekkoja, joiden lastina oli jättitukkeja (ja tukit saattavat arvaamatta romahtaa tielle, yksi ryhmästämme oli nähnyt tällaista tapahtuvan). Kirkkojen kylttejä tuhkatiheässä. Myös adventtikirkkojen - tämä suuntaus on täällä suuri ja merkittävä etenkin terveydenhuollon järjestäjänä.
Tällä mentiin
Offinso, Bakana Hotel
Matka oli pitkä ja nähtävää riitti. Kumasi oli tosi iso, mutta kunnialla pääsimme läpi ja perille Offinson kylään/pikkukaupunkiin. Tuntui hyvältä nähdä tuttuja naamoja, syödä (vaikka tytärtä oudohkot ruoat epäilyttivätkin) ja LEVÄTÄ. Huoneessa oli tuuletin ja ilmastointi, jota ison osan ajasta toimivatkin. Valot menivät illalla pariin otteeseen ja ulkoilevat tytöt saivat heti kiinnostuneita ihmisiä ympärilleen. Perillä siis ollaan!
Salmiakkia, othellopeli ja pesumahdollisuus. Kukot kiekuilee, ihmisten äänet kaikaa siellä täällä. Kello on noin 19. Ulkona on pimeää, käymme kohta nukkumaan.
Aamuherätys lintuihin ja sirkkoihin. Unisina ja hiukan jäykkinä herättiin Afrikan aamuun. Kuumaa ja kosteaa. Tytöt ottivat kuvia kaikesta - liskoista, hämähäkeistä, linnuista.
Pari tuntia odoteltiin taas lähtöä, mutta sitten oli edessä upea ajo kolmasosan Ghanasta läpi. Ihmisiä, kyliä, Vodafone-, MTN-, tai Zainin väreillä maalattuja taloja, savitaloja, hidastetöyssyjä, myyntipöytiä, vuohia, ihmeellisiä kojujen ja kauppojen nimiä, hajonneita autoja tienvarsilla. Autontorvet soivat liikenteessä ikään kuin keskustelusävyyn. Ensimmäisellä vessatauolla kuski nosti apumiehen kanssa meille WC:n huuhtomisveden pihakaivosta. Seuraavalla tauolla tyydyimme palvelusta nolostuneina "Public urinal" -paikkaan, jossa oli sitten betoninen lattia jossa oli viettävä oja keskellä. Vuoristoalueen yli ajettaessa nähtiin kasvavana okraa, kaakaota, ananaksia, erilaisia banaaneja, kassavaa, maissia, papaijaa ja paljon kaikenlaista puuvartista elämää.
Matkalla näimme myös pelottavia tukkirekkoja, joiden lastina oli jättitukkeja (ja tukit saattavat arvaamatta romahtaa tielle, yksi ryhmästämme oli nähnyt tällaista tapahtuvan). Kirkkojen kylttejä tuhkatiheässä. Myös adventtikirkkojen - tämä suuntaus on täällä suuri ja merkittävä etenkin terveydenhuollon järjestäjänä.
Tällä mentiin
Offinso, Bakana Hotel
Matka oli pitkä ja nähtävää riitti. Kumasi oli tosi iso, mutta kunnialla pääsimme läpi ja perille Offinson kylään/pikkukaupunkiin. Tuntui hyvältä nähdä tuttuja naamoja, syödä (vaikka tytärtä oudohkot ruoat epäilyttivätkin) ja LEVÄTÄ. Huoneessa oli tuuletin ja ilmastointi, jota ison osan ajasta toimivatkin. Valot menivät illalla pariin otteeseen ja ulkoilevat tytöt saivat heti kiinnostuneita ihmisiä ympärilleen. Perillä siis ollaan!
Salmiakkia, othellopeli ja pesumahdollisuus. Kukot kiekuilee, ihmisten äänet kaikaa siellä täällä. Kello on noin 19. Ulkona on pimeää, käymme kohta nukkumaan.
Rakennusmatkan raportteja, päivät -1 ja 0
lauantai 19.2.
Hyvästeltiin pojat ja nuorimmainen isänsä hoiviin pakkassäässä. Keski-Suomea olivat koetelleet pakkaset, keittiön vesihana oli aamullakin jäässä kaapin alla, kylmän lattian päällä (siis sisällä talossa!) Meillä oli junaliput Tikkurilaan, mutta koska kyseessä oli Pendolino, olimme osanneetkin odottaa ongelmia. Juna oli vaihtunut bussiksi ja ajoimme suoraan Tikkurilaan. Pappa oli vastassa ja saimme viettää rauhallisen illan ja yön Järvenpäässä. Illan ainoa varsinainen yllätys oli se, että aino oli pakannut mukaan isohkon koiran vaikka äitinsä oli ajatellut pikkuista...
sunnuntai 20.2.
Kello soi viideltä. Ylös, vaatteisiin, pikainen aamupala ja taksille. Mukaan kaksi käsimatkatavarareppua ja kolme matkakassia. Talvivaatteet jätettiin mummin hoiviin. Iloinen ja lupsakka taksikuski toi meidät Helsinki-Vantaalle, jossa jonotettiin aikamme matkatavaran jättöön. Tapasimme matkatoverimmekin! Hui, turvatarkastuksen läpi aamupalalle ja KONEESEEN. Tytöt istuivat yhdessä, hyvin meni. Saharan yllä oli aika lailla utua, jonkin verran nähtiin dyynejä ja korkeusmuodostumia. Tytär: "Jännittää! Kohta ollaan perillä!"
Frankfurtissa oli vaihtoaikaa hedelmäsalaatin verran. Aika jännityksellä pakkauduttiin Accran koneeseen. Ihanaa ja helppoa matkustaa ilman työpaineita, ison ja helpon tytön kanssa. Viestit Namongista olivat olleet rohkaisevia. Accrassa odottelemme loput porukasta ja jatkamme yöksi Valley View yliopistolle.
Ilta. Accra, Kotoman kansainvälinen lentokenttä.
Lähestyessämme Accraa näkyvyys oli ollut heikko. Punertavia pilviä, utuinen ilma. Kun astuimme ulos Accrasta koneesta, portaiden yläaskelmalle, vastassa oli kostea, kuumannihkeä ilta. Selvä suolan tuoksu ja tuntu ilmassa. Tuoksui myös jännästi afrikkalaiselta kaupungilta, muistin heti että tältä oli tuoksunut myös Nairobissa. Tytöt olivat äimänä, heille edellinen ulkonaolokokemus oli ollut aamulla Helsinki-Vantaan pakkasessa. Edellämme ulos astuneet levittivät kätensä ja huusivat "Africa!" Tuntui hyvältä.
Ongelmitta läpi tarkastuksista ja tulleista, ja matkatavaratkin tulivat ripeästi, tosin hieman kosteina.
Porukan johtaja oli vastassa ja jäimme uuvahtaneina odottelemaan loppuryhmää. Tytöille odotus oli raskas, etenkin kun pääryhmän tultua jouduttiin odottamaan kauan bussin lastausta (kassit katolle jne) Matkalla tytöille tuli uni vaikka isommille katsttavaa piisasi. Ihanaa oli ryömiä yliopiston majatalon huoneeseen nukkumaan, vaikka oudon kuuma olikin.
Hyvästeltiin pojat ja nuorimmainen isänsä hoiviin pakkassäässä. Keski-Suomea olivat koetelleet pakkaset, keittiön vesihana oli aamullakin jäässä kaapin alla, kylmän lattian päällä (siis sisällä talossa!) Meillä oli junaliput Tikkurilaan, mutta koska kyseessä oli Pendolino, olimme osanneetkin odottaa ongelmia. Juna oli vaihtunut bussiksi ja ajoimme suoraan Tikkurilaan. Pappa oli vastassa ja saimme viettää rauhallisen illan ja yön Järvenpäässä. Illan ainoa varsinainen yllätys oli se, että aino oli pakannut mukaan isohkon koiran vaikka äitinsä oli ajatellut pikkuista...
sunnuntai 20.2.
Kello soi viideltä. Ylös, vaatteisiin, pikainen aamupala ja taksille. Mukaan kaksi käsimatkatavarareppua ja kolme matkakassia. Talvivaatteet jätettiin mummin hoiviin. Iloinen ja lupsakka taksikuski toi meidät Helsinki-Vantaalle, jossa jonotettiin aikamme matkatavaran jättöön. Tapasimme matkatoverimmekin! Hui, turvatarkastuksen läpi aamupalalle ja KONEESEEN. Tytöt istuivat yhdessä, hyvin meni. Saharan yllä oli aika lailla utua, jonkin verran nähtiin dyynejä ja korkeusmuodostumia. Tytär: "Jännittää! Kohta ollaan perillä!"
Frankfurtissa oli vaihtoaikaa hedelmäsalaatin verran. Aika jännityksellä pakkauduttiin Accran koneeseen. Ihanaa ja helppoa matkustaa ilman työpaineita, ison ja helpon tytön kanssa. Viestit Namongista olivat olleet rohkaisevia. Accrassa odottelemme loput porukasta ja jatkamme yöksi Valley View yliopistolle.
Ilta. Accra, Kotoman kansainvälinen lentokenttä.
Lähestyessämme Accraa näkyvyys oli ollut heikko. Punertavia pilviä, utuinen ilma. Kun astuimme ulos Accrasta koneesta, portaiden yläaskelmalle, vastassa oli kostea, kuumannihkeä ilta. Selvä suolan tuoksu ja tuntu ilmassa. Tuoksui myös jännästi afrikkalaiselta kaupungilta, muistin heti että tältä oli tuoksunut myös Nairobissa. Tytöt olivat äimänä, heille edellinen ulkonaolokokemus oli ollut aamulla Helsinki-Vantaan pakkasessa. Edellämme ulos astuneet levittivät kätensä ja huusivat "Africa!" Tuntui hyvältä.
Ongelmitta läpi tarkastuksista ja tulleista, ja matkatavaratkin tulivat ripeästi, tosin hieman kosteina.
Porukan johtaja oli vastassa ja jäimme uuvahtaneina odottelemaan loppuryhmää. Tytöille odotus oli raskas, etenkin kun pääryhmän tultua jouduttiin odottamaan kauan bussin lastausta (kassit katolle jne) Matkalla tytöille tuli uni vaikka isommille katsttavaa piisasi. Ihanaa oli ryömiä yliopiston majatalon huoneeseen nukkumaan, vaikka oudon kuuma olikin.
torstai 10. maaliskuuta 2011
Viirus iskee
Kaksi kuudesta pitää jonkin sortin virusta, sahaava kuume ja veto pois. Yksi oli saman taudin kourissa jo koko hiihtolomaviikon. Viikonlopuksi olisi tarjolla partiohenkistä toimintaa läheisessä leirikeskuksessa. Toivottavasti äskettäin Ghanan auringosta palannut pääsee sinne palelemaan. Kovasti on ainakin menossa. Veikkaisin, että meille muille on tarjolla makoilua ja toipumista. Kun kaikki ovat taas kunnossa ja kevätaurinko oikein paistaa, meille on tarjolla likainen ja sotkuinen asunto jynssättäväksi. Jos pitäisi ihan oikean kevätsiivouksen? (Meillä kun nuo muuttosiivoukset ovat tavanneet tehdä kausisiivousten virkaa...)
Minulla on ensi viikolla luentosarjan eka luento. Eihän tässä ehdi edes jännittää.
Minulla on ensi viikolla luentosarjan eka luento. Eihän tässä ehdi edes jännittää.
tiistai 8. maaliskuuta 2011
Asioiden loppuja
Imetys loppui sitten matkaan. Nuorimmainen oli pärjännyt tämänkin asian suhteen reissun aikana hyvin, olihan hän jo tottunut saamaan suurimman osan päivän maitoannoksestaan mukista ja imetyshetket olivat olleet lyhyitä. Välillä hän oli kaivannut isänsä syliin pikkuvauva-asentoon, rauhoittumaan ikään kuin imetysasennossa. Jännitti nähdä, pyytääkö pikkuinen maitoa reissuni jälkeen. Ekana iltana ei pyytänyt. Seuraavana päivänä, päiväunien jälkeen, oli sylissä ja hajamielisesti pyysi ”issää” (Lisää maitoa – näin hän jokunen viikko aiemmin pyysi saada maitoa.). Yhtä hajamielisesti sanoin että ei ehkä oteta maitoa, mennään vaikka syömään välipalaa. Ja siihen se on tähän mennessä jäänyt. Ehkä 1 vuotta ja melkein 9 kk on meille ihan sopiva imetyksen päättöhetki.
Edellinen työsopimukseni päättyi 28.2. Seuraava, osa-aikainen, kirjoitetaan 15.3. Olenko hetken aikaa virallisesti työtön? Tässä sitä ollaan työpisteellä kuitenkin, ja hirmuinen tekemättömien töiden vuori on tuossa vieressä. Jännää tämä tutkimustyön logiikka.
Jännää on sekin, että emme ole tyttären kanssa ihmeemmin palelleet vaikka ero ulkolämpötiloissa viime viikkoon on monen kymmenen asteen luokkaa. Taika lienee siinä, että näin ”lämpimillä” talvikeleillä sisällä on siedettävää.
Edellinen työsopimukseni päättyi 28.2. Seuraava, osa-aikainen, kirjoitetaan 15.3. Olenko hetken aikaa virallisesti työtön? Tässä sitä ollaan työpisteellä kuitenkin, ja hirmuinen tekemättömien töiden vuori on tuossa vieressä. Jännää tämä tutkimustyön logiikka.
Jännää on sekin, että emme ole tyttären kanssa ihmeemmin palelleet vaikka ero ulkolämpötiloissa viime viikkoon on monen kymmenen asteen luokkaa. Taika lienee siinä, että näin ”lämpimillä” talvikeleillä sisällä on siedettävää.
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Rakennusryhmän raportteja – päivä 14
Palasimme kotiin eilen, eilen oli matkan 14. päivä. Aamu alkoi aikaisin Accran koneessa. Astuimme Euroopan kamaralle Frankfurtissa ilman ulkovaatteita, tyttärellä oli jalassa sandaalit kun ainoat umpikengät oli jätetty Offinsoon. Frankfurtin kentällä menikin seitsemän tuntia, ihmeen helposti kun olimme kaikki orientoituneet pitkään odotukseen. Tai sitten Afrikka oli opettanut. Ehdimme syödä kiireettömän aamiaisen ja vielä kiireettömämmän lounaan ja lisäksi ostaa koko perheen syntymäpäivälahjat vuodeksi eteenpäin. Osa tutustui kappeleihin. Olisi hienoa, jos lentokentät panostaisivat enemmänkin matkustajia aktivoivaan tekemiseen kentillä. Luulisi, että mahdollisuudet ovat rajattomat. Kiipeilyseiniä, kylpylöitä, museoita, lepohuoneita, leikkipaikkoja, mahdollisuus tehdä käsitöitä, lainattavia pelejä, ulkoilumahdollisuuksia…
Viimeinen pätkä Helsinkiin tuntui lyhyeltä, ja ihanaa kyllä, perhe oli jaksanut tulla vastaan. Pojat hyppivät hillitysti ja nuorimmainen katsoi vinosti hymyillen mutta meni ensin isosiskon syliin. Äitiä piti vähän miettiä. Viimeisen kolmen tunnin ajomatkan jälkeen kotiin olimmekin taas kavereita.
Kotona saimme aikaan melkomoisen pyykkivuoren ja epäjärjestyksen. Sitä tässä lähdetään purkamaan, ja länsimaiseen arkeen asettumaan (aikatauluja, menoja, taloudenpitoa). Ja puoliso ja seitsenvuotias ovat flunssassa.
Afrikka on lähellä mielessä. Kokemuksia kertoo perheelle hajanaisesti ja joka välissä. Tytär kyselee välillä mitä kello on, ja pohtii mitä seuraava rakennusryhmä juuri nyt tekee. Jo lentokoneessa paleli. Silti nautin suunnattomasti siitä, että vessa on puhdas, sen ovi menee lukkoon, siellä on paperia ja hanasta tulee juomakelpoista vettä. Tytär nautti jo Frankfurtista siitä, ettei jokaiselle vastaantulijalle tarvitse huiskuttaa ja ettei kuka tahansa tule yhtäkkiä juttelemaan kovalla äänellä.
Tulen lähettämään lähiaikoina ison nipun puhtaaksi kirjoitettuja matkapäiväkirjan sivuja tänne blogiin. Ovat otsikoitu tämän postauksen tapaan tyyliin ”Rakennusryhmän raportteja – päivä n”. Sisältävät paljon naiivia pohdintaa ja aloittelevan Afrikan käyjän (matkaoppaassa sanottiinn, että Ghana on ”Africa for beginners”) kokemuksia, koettakaa kestää. Kuvia raporteissa on vähänlaisesti. Niitä kannattaa katsella edelleenkin täältä.
Viimeinen pätkä Helsinkiin tuntui lyhyeltä, ja ihanaa kyllä, perhe oli jaksanut tulla vastaan. Pojat hyppivät hillitysti ja nuorimmainen katsoi vinosti hymyillen mutta meni ensin isosiskon syliin. Äitiä piti vähän miettiä. Viimeisen kolmen tunnin ajomatkan jälkeen kotiin olimmekin taas kavereita.
Kotona saimme aikaan melkomoisen pyykkivuoren ja epäjärjestyksen. Sitä tässä lähdetään purkamaan, ja länsimaiseen arkeen asettumaan (aikatauluja, menoja, taloudenpitoa). Ja puoliso ja seitsenvuotias ovat flunssassa.
Afrikka on lähellä mielessä. Kokemuksia kertoo perheelle hajanaisesti ja joka välissä. Tytär kyselee välillä mitä kello on, ja pohtii mitä seuraava rakennusryhmä juuri nyt tekee. Jo lentokoneessa paleli. Silti nautin suunnattomasti siitä, että vessa on puhdas, sen ovi menee lukkoon, siellä on paperia ja hanasta tulee juomakelpoista vettä. Tytär nautti jo Frankfurtista siitä, ettei jokaiselle vastaantulijalle tarvitse huiskuttaa ja ettei kuka tahansa tule yhtäkkiä juttelemaan kovalla äänellä.
Tulen lähettämään lähiaikoina ison nipun puhtaaksi kirjoitettuja matkapäiväkirjan sivuja tänne blogiin. Ovat otsikoitu tämän postauksen tapaan tyyliin ”Rakennusryhmän raportteja – päivä n”. Sisältävät paljon naiivia pohdintaa ja aloittelevan Afrikan käyjän (matkaoppaassa sanottiinn, että Ghana on ”Africa for beginners”) kokemuksia, koettakaa kestää. Kuvia raporteissa on vähänlaisesti. Niitä kannattaa katsella edelleenkin täältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)