Koulukuvitelma

Sain aloittaa aamun palaverilla koulussa, neljäsluokkalaisen käytösasioissa. Parempaan suuntaan ollaan luokan levottoman nelikon kanssa menossa, mutta tiukalla linjalla on jatkettava.

Huokaus. Siis totta kai lapsen on opittava koulun tavoille. Ja oppiihan se. Mutta jäin miettimään mikä tappio se kokonaisuutta ajatellen onkaan. Kun kokonaisuus on ne tuhannet, yleensä pojat, joiden on pakko vääntäytyä siihen samaan muottiin kuin muutkin. Aikuinen tietää, miten turhauttavaa on keskittää energiansa oppiakseen jotain mihin ei ole luontaisia kykyjä ja kutsumusta. Etenkin jos se tarkoittaa sitä, että on hylättävä ne taidot ja talentit joiden kehittäminen nostaisi lentoon ja antaisi eniten niin itselleen kuin yhteiskunnallekin. Entä sitten lapsi.

Ajatellaanpas että olisi koulu, johon tultaisiin vaikkapa kolmannelle luokalle, kun oltaisiin opittu lukemaan ja laskemisen ja englannin alkeet. Ja opettaja olisi antanut ymmärtää, että pulpetissa hiljaa istumisen opetteluun nämä koulupäivät alkaa tästä eteenpäin mennä. Kuvittelemassani koulussa opittaisiin koulupäivien aikana kädentaitojen tekniikoita ja valmistettaisiin taitotason mukaan erilaisia käyttö- ja taide-esineitä koulun kauppaan myyntiin – metallia, keramiikkaa, puuta, elektroniikkaa. Viitos- kuutoset saisivat oikeuden ohjata nuorempiaan perustaidoissa, ja vuorollaan valmistaa tavaraa myös henkilökohtaiseen käyttöön ja myyntiin. Oppilaat otettaisiin mukaan myös rakennuksille opettelemaan talonrakennuksen niksejä ja tapoja. Ala-asteen oppimäärä käytäisiin läpi soveltaen; lukemista ja laskemista olisi toki päivittäin, mutta kielenoppiminen hoidettaisiin muun tekemisen ohessa ja lukuaineet voitaisiin lukea alta pois urakalla joskus viidennellä. Musiikista ja liikunnasta ei liene syytä tinkiä, tai ainakin bändissä soittamiselle ja pihapeleille voisi varata pari tuntia varsinaisen koulupäivän jälkeen. Yläasteelle mennessä nämä nuoret miehet olisivat käsityön ammattilaisia. Ja uskaltaisin lyödä vetoa että muutenkin taitavampia, voimaantuneempia ja enemmän omia itsejään kuin ne joita on neljä vuotta hyssytelty, komenneltu ja toruttu.

Kuulostaa hieman steiner- tai montessorikoululta. Vai voisiko tämä olla jotain muuta, yksinkertaisempaa?

Tiukkaa puhetta kokoushuoneista

Lasken tässä taas jakaumia, ja siinä voi hyvin samalla kuunnella mitä Durbanin kokoushuoneessa puhutaan. On yhä aloituspuheenvuorojen aika. En ole kuullut mitä isot pojat puhuu, mutta LDC (least developed countries), G77 and China (kehitysmaaryhmä), Coalition for Rainforest Nations ja SIDS (small island developing states) on esittänyt tiukkoja puheenvuoroja vaatien Kioton jatkoa, laillisesti sitovia päästörajoja ja teollisuusmailta veturin, tiennäyttäjän sekä vastuunottajan roolia. Liekö liikaa pyydetty, ihan oikeasti?

Äkkiä nyt

Äkkiä huomaamaan miten kaunista ja jouluista on, ennen kuin vesisade iltasella pilaa maiseman.

Maass' on hanki ja puissa hurmaava kuorrutus. Omakotitaloalueella jouluvalot vilkkuvat idyllisesti pensaikosta. Ihan kuin talvella!

Lapset laskevat päiviä joululoman alkuun, siihen kun pääsevät vesivahinkoevakosta takaisin omaan kouluunsa ja joulukuun alkuun. Listan viimeisestä alkaen nämä ihanuuudet alkavat käydä toteen jo ihan kohta.

Nuorimmainen odottaa isää ja mummua. Isä tulee lauantaina ja mummu maanantaina. Ihan kohta.

Elämä on oman pään sisältä katsottuna taas mielenkiintoista ja mielekästä ja useimmissa asioissa tuntuu olevan jopa kärryillä ja ohjaksissa. Talven proggiksena olkoon omien opintojen lisäksi kymmenvuotiaan kanssa oleminen - hän on se, joka tässä laumassa kaipaa ehkä eniten huomaamista ja yhteistä aikaa, ja liian vähän sitä saa. Tämä näkyy levottomuutena, ärsyttävinä käytösominaisuuksina ja liiallisena rakkautena tietokoneeseen. Otamme yhteistä aikaa ensinnä huomenna klo 8. Nelosluokan levottomat pojat saivat rehtorin, opettajan ja vanhempien kanssa miettiä koulussa olon tapoja jo kuukausi sitten. Huomenna on tuloskeskustelun paikka.

Olen kiitollinen siitä, että minulla on myös tuon kymmenvuotiaan kaltainen lapsi. Jäisimme puolison kanssa muuten monesta opista paitsi.

Durban

Se on taas ilmastokokouskin alkanut. Durbanin COP17:ään suhtaudutaan väsyneesti ja epäuskoisesti. Voisikohan ne yllättää? Jos haluaa seurata jotain rauhallista ja tasaista, vähän niin kuin pitkänmatkan hiihtoa tai maratonia, voi laittaa olohuoneen nurkkaan auki suoran webcastin kokoushuoneista.

Aika: adventtiaika

Ihan mukavasti menneen pikkujoulun (puoliso ehti bussiin klo 2 ja lentokoneeseen aamulla; oman väen kanssa katsottu farssi oli kelvollinen ja ruokaa oli tarpeeksi) jälkeen on ollut mukava pitää oikeasti rauhallista perheviikonloppua. Päivät ovat olleet hiukan pitkiä ainoana aikuisena kun kaksivuotiaskaan ei ole nukkunut päiväunia, mutta on kyllä urakoitu mukavia adventtiajan hommia siitäkin edestä. Muun muassa leivottu IHAN HIRVEESTI pipareita. Lapsityövoima tuotti paistettavaa sitä tahtia että uuni ei pysynyt mukana. Tyttärellä oli kaveri yökylässä. Poika kävi sunnuntaina futisharkoissa. Katsottiin TV:stä talenttia. Neuloin lapasta ja luin tekokuumeteorologian perusteita. Tämmöistä peruselämää.

Aika: pikkujouluaika

Työpaikan pikkujoulut, vuoden tärkein tapaus? No, meillä on lapsenlikka hoitamassa alku- ja loppuillan monipuoliset kuviot kotona, ja puoliso hoitaa itselleen omiin juhliinsa hassut vaatteet päälle ja juhlien jälkeen itsensä saman tien matkalle.

Perhepäivähoitajillakin on illalla omat kaupungin pikkujoulunsa (mammuttitapaus ja Yön konsertti päälle), ja meidän hoitaja päätti yllättäen ottaa ylityövapaan ja nuorimmainen joutui yhtä yllättäen varahoitajalle. Onneksi täti on jo tuttu. Suotakoon hyvälle hoitotädillemme juhlamieli kerran vuodessa.

Ajattelin ottaa rennosti, istua työkavereiden kyydissä, kuunnella hölmöjä juttuja, katsoa kritiikittömästi farssin ja syödä paljon. Työpaikan äänimaailmasta päätellen tämän päivän tärkeimmät tehtävät ovat kyydeistä sopiminen ja se missä baarissa voisi istua ennen farssin alkua. Ihan sama juttu kuin yläasteikäisillä. Paitsi että yläasteikäisenä piti istua ulkona.

Kesätöitä kohti

Sen sata asiaa taas menossa. Puoliso lähtee parin päivän päästä jälleen viikoksi hoitamaan terveyttään lämpimiin maihin, ja sitä ennen olisi hoidettava erinäisiä juoksevia asioita (onkohan ne syksyn lehdet ennättäneet jäätyä jo kovinkin kovaksi klimpiksi peräkärryssä????) ja yhtä aikaa olevat työpaikkojen pikkujoulut (onneksi on lapsenlikkajärjestelmä jo toiminnassa).

Töissä on yksi artikkeli saatu hyvään malliin ja seuraavaksi pitäisi jatkaa tällä erää viimeisen työtehtävän laskentoja. En olekaan täällä enää kuin vajaan kuukauden.

Puhuin tuossa aikaisemmin laskentataitojen tomuttamisesta ja siitä pitäisikö petrata ammatillisia taitoja ihan pienten lisäopintojen muodossa. Kun taannoisten pohdintojen mukaan ns. aikaakin olisi, ainakin vähän. Ja kevätkaudella enemmän, kun työtä on satunnaisesti. Päädyin pyytämään erillisopinto-oikeuden seitsemään kurssiin, ja ottamaan selvää kurssien monisteista, laskuharjoituksista ja tenttiajoista. Näyttäisi teoriassa mahdolliselta saada paketti kasaan kesään mennessä tai viimeistään kesällä. Olin vuosikausia onnellinen siitä, ettei enää ikinä tarvitse mennä tenttiin. No, ei nytkään tarvitsisi. Ehkä se on eri asia, jos sen tekee innolla ja melkeinpä omaksi huvikseen. Lapsista on ollut hupaisaa, kun äidillä on illalla ruokapöytä puolillaan monistetta, vihkoa ja lukion taulukoita.

Jos nyt vähän harrastaisi tällaista täydennyskoulutusta. Ja sitten voisi mennä kesätöihin niin kuin opiskelijoilla on tapana.

PS. Ennen kesää olisi tuo talvikin elettävä. Kaksi lapsista oli kasvanut yli luistimistaan ja ainakin yksi suksistaan. Kahden talvikengät ovat auttavassa kunnossa. Takkaan on vihdoin saatu savukaasuimuri laitettua, eli tänä talvena meillä oikeasti saadaan polttaa puuta.

Lupaavaa

Tasaiset pinnat olivat lupaavasti valkoisia aamulla, ja järvikin osittain jäässä.

Ihan ei vetänyt vertoja valmistautumiselle, eli viikonloppuna esiin kaivetut pulkat, liukurit ja lumikola jäivät toistaiseksi toimettomiksi.

"Lunta on! Voi hiihtää!" totesi tosin kaksivuotias.

Kyselyikä

No nyt se taas alkoi. Kyselyikä. Nuorimmainen on jo jonkin aikaa kysellyt ”Mikä tämä on?” ja ”Mikä toi tossa on?” ja ”Mitä tuolla on?” ja ”Onko tämä sinine?” ja ”Minne mennään?” ja ”Onko meillä nakkia?”, mutta nyt on tullut ihan uutena repertuaariin miksi-kysymykset. ”Miks ei oo nakkia?” ”Miks ei saa hyppiä tässä?” ”Miks ei saa sun leipää?” ”Miks mennään?”

Tässä menee muistaakseni rattoisasti pari vuotta vastaillen ja perustellen.

Yö ilmakehässä

Viime aikoina läpikäydyt lukion ja yliopiston appron matematiikka ja meteorologian perusteet alkavat vissiin vihdoinkin tomuttaa aivoihin joskus kauan sitten rakentuneita yhteyksiä taas toimintakuntoon. Viime yönä ainakin huomasin joka kerran havahtuessani käyväni läpi lämpöopin pääsääntöjä, lämmönvaihtoa ilmakehässä ja ilmakerrosten stabiilisuutta.

Enkä edes ole menossa tentiin.

Ainakaan vielä, palaan asiaan jos loppujen lopuksi päädyn lukemaan uuttakin asiaa, jonka osaamisesta olisi hyvä saada mustaa valkoiselle.

Kotona pahvilaatikkorumba jatkuu, tosin puoliso alkaa saada isoja tietokonerohjoja jo asennettua ja siirrettyä lopulliseen sijoituspaikkaan, oikeaan konehalliin pois meidän nurkista. Työhuoneesta lähti samaan syssyyn kammottavan pölyinen pikkunäyttö ja vanha näppäimistö, jotka ovat vuosikaudet toimineet jonkun palvelinkoneen käskyttäjinä. Näyttää siltä, että työhuoneesta lähtee noin puolet tietotekniikasta pois. Jos vaikka saisi lopulta pienennettyä ATK-pöytää ja tehtyä tilaa askartelulle ja muulle sellaiselle.

Seitsenvuotias teki kirjan "Kirpun päivä". Siinä syödään, pelataan jalkapalloa, käydään jäätelöautolla ja ostetaan kaupasta muroja, kahvinkeitin, mustikkahilloa ja legoja. Yöksi mennään pihalle telttaan, jonka päällä on jostakin syystä Yhdysvaltain lippu.

Pakkasta on ollut aavistuksen verran, mutta vieläkään ei tunnu talvi tulevan. Lunta ei näy edes pitkässä ennusteessa. Mälsää.

Haukotus

Haukotus ja toinenkin. Viikonloppu oli ihan levollinen ja aamuisin saatiin nukkua jopa yli yhdeksään, mutta silti haukottaa. Juuri mitään en tehnytkään, puoliso sen sijaan säntäili ympäriinsä kirkollisten, liikunnallisten ja työhön liittyvien menojen perässä muutamaan otteeseen. Muun muassa hän laittaa kuntoon sivutoimiseen työhön liittyvää uutta toimitilaa, sivutoimisesta työstä tulee hänellä päätoiminen työ ainakin joksikin aikaa tuossa ensi vuoden alkupuolella.

Toimitila-asian takia meillä on muun muassa ollut palvelinkoneiden asennusta työhuoneessa ja ihan hirveän monta suurta pahvilaatikkoa. Pahvilaatikoiden kanssa on ne vaiheet, ekassa vaiheessa kaikki lapset ovat hurmaantuneita pahvilaatikoista ja leikkivät niin syventyneinä niiden kanssa että olen tosi iloinen ja kaikki on rauhallista. Sitten tulee se vaihe kun lapset alkavat riidellä pahvilaatikoiden käyttötarkoituksista ja jakamisesta ja minua alkaa ärsyttää. Nyt ollaan lähellä kolmosvaihetta, jossa pahvilaatikoista on tullut lasten mielestä arkinen osa sisustusta, ja minua suututtaa väistellä niitä ja kompastella niihin kun menen yöllä vessaan. Seuraavassa vaiheessa ne lähtevät vaivihkaa muiden romujen kanssa Mustankorkealle.

Sama alusta uudelleen

Välillä näytti että aika nytkähtää eteenpäin, oli pakkastakin, mutta nyt se meni samalle uralle taas. Työtehtävä hiipii hiukan eteenpäin, jakaumia laskeskelen eri asioille mutta miten kahden asian jakaumat sitten yhdistää yhdeksi, siinä vasta pulma johon joutuu hakemaan apua lukion matematiikan oppikirjoista (pitäisikö haastaa puoliso laskemaan ylioppilastehtävät?).

Kymmenvuotiaalle ei todennäköisesti tule oikomishoidon tarvetta, kaksivuotias opettelee olemaan isompi kun hoitoon on tullut uutena yksivuotias ("Äiti, sinä olet hyvä avaan ovea, sinä niin iso" sanoo kaksivuotias.) ja muuta sellaista.

Puolisolla on juhlaisaa tänään kun työkaveri väittelee ja karonkkajuhlii, onneksi kotipaikkakunnalla. Täällä meidänkin työpaikalla on jotain toisen paikkakunnan toimipisteen ihmisiä, menossa myöhemmin väitökseen, ja joidenkin työkavereiden päällä on semmoiset pikkutakit ja poolopaidat että selkeästi ovat pukeutuneet väitöstä varten. Sen verran lähialaa ollaan. Itse taidan jättää väliin ja keskittyä lukion matematiikkaan.

Groundhog day

Tämän vuoden marraskuu tuo mieleen Päiväni murmelina –elokuvan. Aina on sama sää. Kun vielä töissä on sellainen vaihe että jo viime viikolla sain yhden työvaiheen loppuun enkä ole vieläkään saanut ideaa siitä miten seuraavaa työvaihetta lähtisi käsittelemään, on vaikea erottaa päivää toisesta. Kaiken lisäksi autossa kuunnellut iänikuiset Neal Youngit on kulumassa puhki. Symboliikkaa?

Marraskuisessa horteessa kokeilin aamulla kädellä repunpohjaa ja ilahduin että avaimet (pitkässä ketjussa) ovat jo mukana, ei tarvitse lähteä käymään läpi takkien taskuja ja eteisen pöytiä. Oli hassu tunne, kun työpaikan oven edessä kaivoinkin sitten esiin viikonlopun juhlista reppuun jääneen paksuketjuisen pronssikorun.

Raha on kumma juttu

Siis ainakin siinä mielessä kumma, että pitäisi olla ehkä vähän enemmän kuin kedon kukat ja taivaan linnut - ei ainakaan tarvitsisi soittaa niin usein verottajan mukaville tädeille ja säätää veroprosenttiaan.

Alku- ja keskivuonna näytti niin vähäiseltä tuo sisääntulevan rahan määrä, että tuli säädettyä veroprosentti melko pienelle. Ja sitten tuli neuvoteltua tämä tämänhetkinen kolmen kuukauden työpätkä osa-aikaiseksi ja neljän kuukauden ajalle venytetyksi, ettei tulisi tyhmää työttömyyskuukautta sinne vuoden loppuun.

Olisi pitänyt luottaa että keskimääräinen tulotaso kyllä keskimäärin pysyy ja aina joku suostuu jotain maksamaan, jos ei tämänhetkisestä niin menneestä tai tulevasta työstä. Sain taas soittaa ja nostaa veroprosentit tällä kertaa suht korkealle - minulle maksetaan yliopiston taholta ennen vuoden loppua juuri sen kuukauden palkan verran palkkiota jutuista joita olen jo aiemmin tehnyt, ja joita tulen ensi vuoden alussa tekemään.

Tämän vuoden kokemusten perusteella en jaksa huolestua siitä, että ensi vuodelle ei ainakaan vielä ole ilmoittautunut kuin yksi työnantaja, ja sekin vain maalis-toukokuun luentosarjan verran.

Viikonloppuna imuroitiin ja oltiin perhekirkossa ja nuhassa ja yksillä vauvasynttäreillä. Kovin paljon viikonlopusta ei jäänyt mieleen, mutta nukuttua sai enemmän kuin arkena. Sekin on kovin hyvä.

Varustekassiton

Kuten joistakin viimeiaikaisista merkinnöistä selkeästi näkee, elämme puolison kanssa sitä vaihetta jossa nuorimmainen on kasvanut jo reilusti kahta vuotta vanhemmaksi taaperoksi ja aikaa ja energiaa tuntuu olevan aivan eri tavalla kuin vaikkapa vuosi takaperin. Tässä vaiheessa voisi alkaa ajatella uutta lasta. Kun olemme ajatelleet kääntää katseen kohti teini-ikäisten kasvattamista, tämä ei ole ratkaisu.

Useat perheet ottavat tässä elämänvaiheessa koiran. Ei onnistu puolison allergian takia. Jäljelle jää energian kanavointi järkevästi ja harrastaminen (johon ei todellakaan ole ollut aikaa). Pikkuremonttien oheen ollaan vihdoin aloitettu aloitella yhteistä liikuntaharrastusta. Eilen oltiin pelaamassa tunti sulkapalloa. Se oli ihan kivaa! Vaatii totuttelua uskaltautua tyylikkäiden ja isokokoisten sekaan urheilutalolle, mutta onneksi varaamamme kenttä oli yksinäinen ja syrjäinen. Ja kai siellä on lupa olla vaikka onkin pieni ja päällä on vanhat vaatteet. Eikö omista varustekassia!

Marraskuu, aamulämpötila 10 astetta plussaa

Aina on sama sää, eikä lehden 8 vuorokauden ennustekaan lupaa muuta. Kun menee aamulla hakemaan lehteä ja varautuu pakkasen nipistykseen, vastaan tuleekin kostea ja leuto, suorastaan kesäinen ilmanala.

Kun lehdessäkin kerrottiin miten lokakuun lämpötila oli pohjoisessa Suomessa jopa neljä astetta pitkän aikavälin keskiarvon yläpuolella ja muuallakin maassa jonkin verran, oli otollinen hetki jutella ekaluokkalaisen kanssa aamupalapöydässä ilmastonmuutoksesta. Muutamalla lauseella selitin mikä on kasvihuoneilmiö ja miksi nyt ajatellaan että se voimistuu ja mitä siitä pikkuhiljaa ehkä seuraa.

Lapsi istuu hetken otsa rypyssä. Sen jälkeen alkaneet kysymykset ja huomiot olivat aika teräviä.

-Eikö sitten olisi parempi, että tehtaat toimisi sähköllä?

Kerrattiin hiukan mistä se sähkö oikein tulee ja mitä ne tehtaat ja voimalat itse asiassa tekee.

-No sitten pitäisi tehdä sellaista vesisähköä.

Joo, käytiin läpi vähän uusiutuvaa energiaa ja puun polttoa.

-No voiko meille tulla samanlaista kuin Venuksessa?

Todettiin että tuskin ihmiset ihan sellaiseksi saavat maapallon ilmastoa, sen verran epätoivottava lopputulos se olisi.

-Voisiko siihen ilmakehään porata reiän?

Tuuletusvaihtoehtoa mietittiin, mutta myös metsien istutusta Afrikassa ja muualla ja miksi se on hyvä.

-Siellä Afrikassa on kuuma niin ne haluaa istuttaa puita.

No, senkin takia. Ja kun sieltä on niitä puita ajan kuluessa aika paljon kaadettu.

Hetki siinä vielä istuttiin ja sitten lähdettiin tahoillemme. Jännä nähdä miten juttu jatkuu ja milloin. Tuohon lapseen tuntuu tosin uppoavan tietoa kovaa tahtia, eikä isojen ja tärkeiden asioiden erottaminen nippelitiedosta vielä ole kovin kehittynyt eli juttu todennäköisesti jatkuu joidenkin patterilla toimivien hamsterien ominaisuuksista tai siitä miten lentokoneet tekee sitä tai tätä. Kaikki ajallaan!