Kevättuuli, porakone

Viikonloppu tuntui olevan aikamoista ulkoilmaelämää. Kahdeksanvuotias oli koko ajan naapurin kahdeksanvuotiaan kanssa, kymmenvuotiaalla oli ensimmäistä kertaa kaveri yökylässä ja heiltä meni sunnuntai pelikentällä (vastakkaisilla puolilla), 13-vuotias keppihevosteli kavereiden kanssa. Puoliso oli tosi urheilullinen (miten se voi osata ihan kaikkea, niin että tuosta noin vaan voi mennä juoksemaan 10km lenkin?) ja minäkin vietin puolet päivistä pihalla haravoimassa ja leikkimässä nuorimmaisen kanssa. Hänellekin ihanaa päästä taas kevyissä vaatteissa omalle pihalle leikkimään, hän on nyt juuri sopivassa iässä siihen. Osaa nauttia hiekkalaatikosta ja leikkimökistä.

Ja kyllä itse osaa nauttia kevättuulesta ja siitä että ulkona tuoksuu joltakin ja auringosta ja lintujen laulusta. Kun alkoi näyttää siltä, että lumet ei sula ikinä.

Ja siunasin muuttoamme tälle paikkakunnalle ja tähän asumismuotoon, kun 13-vuotias säntäsi sisältä ulos kavereineen ja huusi: "Äiti saadaanko me --- (olla koneella, ajattelin) --- käyttää porakonetta?" Saivat, ja korjasivat jotkut puukärrit tai jotain.

Ylihuomenna alkaa kattoremontti. Seuraava raportti odottakoon siihen saakka.

Vauvanhoitoa isoäidin aikaan, osa VIII – Sisarukset ja isä vauvaa hoitamassa

Talo eli omassa rytmissään ja vauva siinä mukana. Hän oli joskus mukana jopa heinäpellolla. Nukkui korissa seipään juurella.

Meidän äiti piti ”vauvalomaa” 2-4 viikkoa. Kun äiti lähti ulkotöihin, jäi vauva isompien lasten huostaan. Koska minä olin vanhin, jäi vauva minun huostaani. Vuonna 1944 syntynyt pikkuveli oli se, jota eniten hoidin, 8-vuotiaana. Joskus kävi niin, että kun äiti tuli heinäpellolta itki niin hoitaja kuin hoidettavakin. Mikä helpotus luovuttaa lapsi äidin syliin saamaan maitoa. Nuorimmat lapset kasvoivatkin sitten etupäässä äidin hoivissa, kun me vanhemmat lähdettiin vuorostaan ulkotöihin ja kouluun.

Kun me oltiin pieniä, isä oli sodassa. Kun hän palasi, töitä oli niin valtavasti, että ei hän paljon ehtinyt perheen kanssa olemaan. Ei hän varsinaisesti vauvaa hoitanut (en voi kuvitella meidän isää vaipan vaihdossa), mutta piti mielellään lasta sylissä ja syötti hänelle ”pullamössöä”.

Kylmää ja kosteaa

Vettä sataa, sisällä on kylmä kun ei oikein ole enää lämmitykset päällä, vappu tulossa.

Väittivät eilen Ilmatieteen laitoksella käydessäni, että vapuksi tulisi lämmintä ja sitten oikeinkin kesäistä. Olisihan se vaihtelua. Sovittiin, että kattoremontti alkaa vasta ensi viikon keskiviikkona.

Onko toukokuu ihan oikeasti jo ovella? Toukokuussa on perinteisesti kiivasta jalkapalloilua ja muuta vapaaehtoismenoa perheessämme. Minä pidän keväästä kovasti, mutta puoliso tuppaa kärsimään allergioista. Katsotaan kuinka käy tänä vuonna. Etenkin toivotaan että kevään tavoite kiireettömyyden illuusioista pitäisi.

No nyt lukemaan ja ehkä hiukan kirjoittamaankin.

Mutaa

Viikonloppuna oli oikea kevätkeli. Sen huomasi porstuan lattiasta sunnuntai-iltana. Meillä oli ollut melkein koko viikonlopun 6-luokkalaisen kavereita keppihevosineen, ja piha oli yhtenä mutavellinä kaikkien niiden estetuntien ynnä muiden jälkeen.

No. Ehkä mieluummin niin kuin jotain muuta.

Itsekin, kauniin ilman kuntoilija, kävin lenkillä. Ja sunnuntaina vielä puolison ja 8-vuotiaan kanssa seurakunnallisella pallopelivuorolla kipeyttämässä kaikki lihakset futsalissa. Hauskaa oli.

Nyt kun lämpenee, tuntuu vaikealta kirjoittaa, lukea, opiskella ja olla tiukka aikataulujen suhteen. Muutama viikko vielä! Sitten voi olla kuin sika pellossa koko kesän ja liehuta töitä tehden ja lasten harrastuskenttien reunalla istuen ja liikuntaa harrastaen.

Lahjoja

Puolison työt muuttivat siis uusiin toimitiloihin tuonne rautatieaseman luokse. Toimistotalo muisti muuttajia lahjalla. Olipa kerrankin ihana sellainen! Valtava kori täynnä upeita ensiluokkaisia hedelmiä - banaaneja, rypäleitä, appelsiineja, mandariineja, greippejä, granaattiomena, omenia, päärynöitä. Lapset olivat iltapalapöydässä kuin todellisen aarteen löytäneitä. Ilo!

Ajoin Tampereelle luennoimaan, ja sain "asiakkaakseni" vain yhden ihmisen. Vähän harmitti, mutta kävimme luennot yhdessä läpi, ja aina välillä puhuimme työnhausta, kunnallisesta päätöksenteosta, jännäsimme saako hän hakemansa työpaikan ja iloitsimme kun kesken luennon tuli puhelu jossa kerrottiin että hän sai, juteltiin opinnäytetöistä, käytiin lopuksi kahvilla ja minä annoin hänelle uuden idean gradua varten ja hän antoi minulle uusia ideoita luentosarjaa ajatellen. Ikinä ei tiedä missä muodossa lahjoja tulee, ja milloin tulee mahdollisuus antaa sellaisia itse.

Kuluneet päivät

Aamupäivä kului siinä, kun suoristin kotia monen päivän sinne tänne menojen jälkeen - samaan aikaan täällä päässä lapset ja puoliso olivat olleet liikkuvia ja muun muassa hoitaneet koulun sählyturnausta ja erinäisiä harrastus- ja työmenoja. Kaupassakaan ei ole oikein ajatuksella päästy käymään, ja sen huomasi kaappien tyhjyydestä. Kymmenvuotias poika voi olla aika masentunut, jos tulee rankoista harkoista ja kotona ei ole kuin nakki ja vähän leipää. Nyt on myös vihanneksia, raejuustoa, paljon leipää ja ihan ruokaakin.

Kuluneiden kuuden päivän aikana olen käynyt kahdesti Tampereella ja kerran Helsingissä. Huomenna vielä Tampereelle. Ruoasta ja liikunnasta puheen ollen, huomaan liikkuvani liian vähän omilla jaloilla ja syöväni epäsäännöllisesti ja "väärin". Koska tällainen eri paikkakuntien välin sahaus jatkuu syksyyn saakka, on varmaan koetettava päästä eroon tien päällä olemisen poikkeustilamaisuudesta ja ajateltava se osaksi arkea. Johon ei kuulu roskaruoka ja johon kuuluu edes lenkillä käynti.

(Taaperolle sanottiin, ettei kynien teroitusjätteitä syödä, se on roskaa eikä ruokaa. Taaperolle tuli haaveellinen ilme, kun hän muisteli jokunen päivä sitten syömäänsä ranskalaisannosta - jota isosisarukset varmaan olivat kehuneet roskaruoaksi. "Se roskaruoka oli niin hyvää!!!!!")

Liikenteen solmukohdassa olemisessa on tietenkin hyviä puolia, vaikka moottoritiet ja junaradat tuossa kodin ja järven (ja kaupungin ja järven) välissä ärsyttävätkin. Aika nopsakkaan on kotipihalta lähdettyään jo matkalla kohti Helsinkiä, tai Oulua, tai Kuopiota, tai Tamperetta.

Eilen olin tenttimatkalla Helsingissä. Mukana oli menomatkalla hassu maastokuvioinen reppu, jossa asuvat entisen tutkimusryhmäni lumimittausvälineet. Palautin sen vihdoin pois meidän autotallista. Entisen työpisteen näkeminen toi hiukan haikean tunteen. Etenkin kun kävin tentin jälkeen tutustumiskäynnillä sääpäivystyksessä. Aika pelottava paikka, vähän niin kuin meklariliike mutta hiljainen.Paluumatkalla kädessä oli tenttipalkkioksi ostettu Suzanne Collinsin Nälkäpeli. Muotiahan se nyt on, mutta on tarina maailmaltaan, hahmoiltaan ja idealtaan kieltämättä hyvä ja hyvin toteutettu. Junassa ihmiset puhuivat demokratiasta ja tulosiirroista. Sopi hyvin luetun aihepiiriin.

Olen elänyt suunnilleen kuukauden synoptiikan oppimateriaalin kanssa. Käsitemallimonisteita on ollut yöpöydällä ja vessassakin. Tenttikalenterissa on oikeastaan enää synoptiikan jatkokurssi, jonka kanssa elän seuraavan kuukauden. Viimeinen kalenterin kurssi jää jonnekin syksylle, ja voin keskittyä uuden oppimisessa kesätyöhön perehtymiseen. Kun on päässyt sisään opiskeluun, voisi tavallaan samalla vauhdilla jatkaa vaikka kuinka - mutta luultavasti tekee hyvää höllätä tiukkaa keskittymistä hiukan ja... vaikka lukea iltaisin kertomakirjallisuutta!

Vauvanhoitoa isoäidin aikaan, osa VII - Vauva sairastaa

Terve lapsi ei tarvinnut kuin äidinmaitoa voidakseen hyvin. Kuumeiselle lapselle annettiin samaa ”kuumepulveria” pieninä annoksina kuin aikuisillekin, ei tietenkään pienelle vauvalle. Päänsärkyyn kylmä kääre otsalle, haavoihin ”Pero” (vetyperoksidi), silmätulehduksiin ”keltainen voide”, vatsavaivoihin myös kylmä kääre ja lepo. En muista että ihan pientä vauvaa olisi tarvinnut mitenkään lääkitä. Vitoli (D-vitamiini) ja kalanmaksaöljy olivat käytössä.

Siis kotiin

Tultiin siis eilen puoliltaöin kotiin ja tänään hoidettiin pakollisia järjestelyjä ja pyykkäyksiä aivan väsyneinä lomailusta.

Olimme pyhät kahdessa osoittessa; minä ja kaksi nuorinta mummun luona ja loput pohjoisessa pikavisiitillä. Flunssa kiersi henkilöstä toiseen eli hiihtäjistä kaikki eivät päässeet hiihtämään tarpeeksi mutta tulipahan käytyä. Ja istuttua väsymykseen asti autossa. Meillä paikallaanpysyneillä oli rauhallisempaa, eikä pieni lämpö ja yskä paljon lapsia haitannut.

Rauhoitutaan.

Teinin kirjahyllyllä

Petasin 13-vuotiaan sänkyä ja kasasin yhteen läjään sillä lojuvat iltalukemiset (varmaan kahdelta viime viikolta). Tällaista löytyi:

Ally Condie, Tarkoitettu
Marja-Leena Tiainen, Pikkuskini
Michelle Harrison, 13 lahjaa
Eoin Colfer, Artemis Fowl - Aikaparadoksi
Eoin Colfer, Artemis Fowl - Atlantiskompleksi
Lena Furgerg, Tuuvan talli, osat 5 ja 8

(sekä läjä Aku Ankkoja, Villivarsoja, Lemmikkilehtiä ja lukion biologian oppikirja kursseille 2 ja 3)

Ihan laadukasta kamaa, keskimäärin.

Alakerrasta löytyi lisää kirjastosta kannettua (osa kavereiden lukuhaasteiden takia):

Penelope Lively, Kutsumattomat kummitukset
Jeff Kinney, Neropatin päiväkirja - kovan onnen kesä
Jostein Gaarder - Sofian maailma
Justin Somper, Vampiraatit

Pojille tarttuu kirjastosta mukaan (ja vanhempien kirjahyllystä sänkyyn) lähinnä akkareita ja kuvitettuja tietokirjoja, mutta onneksi 10-vuotias sai innostuksen lukea pari Narnia-kirjaa. Sen verran elokuvissa oli miekanheilutusta.

Sukset ulos survaiskaa

Pääsiäisvapaat alkavat. Hiljentymisestä ei ole puhettakaan, tai siinä mielessä on että pääkaupunkilaisen tai pohjoisemmat sukujuuret omaavan pääkaupunkilaisen tapaan karistamme kodin ja arjen pölyt päältämme ja menemme sukulaisiin ja/tai Lappiin. Ensin huomenna mummun luo Savoon, ja puoliso jatkaa kahden vanhimman kanssa autoilumaratonilla pohjoiseen, yliopiston kenttäasemalle pariksi päiväksi hiihtämään.

Täällähän on mahtavat hiihtokelit ihan kotinurkillakin. On ollut pitkään yöpakkasia eli lumet sulaneet hitaasti ja hankikantoakin löytyy. Liukkaista laduista puhumattakaan. Toissayönä ja eilen satoi melkein 20cm uutta lunta.

Kevään tavoite

Sain siis kuulla, että minulle olisi luvassa niitä töitä, joita silmällä pitäen olen kursseja tenttinyt ja tulen vielä muutaman tenttimään. Töitä olisi vaan heti kesäkuun alusta, ja harjoittelujakso alle. Ja toisella paikkakunnalla. Olen suht innostunut asiasta, mutta onhan tässä erinäisiä aikataulullisia ongelmia jotka on setvittävä. Kuka on missäkin milloinkin. Ja puolison venymistä tarvitaan jälleen. Kun on kaiken lisäksi ihan oikeasti saatava kurssit lävitse ja asiat omaksuttua, tekisi mieleni sanoa että kiire tulee.

Mutta nyt tulee peliin kevään tavoite. Näkisin, että päätavoite on se, että ei päästä kiireen tuntua päällimmäiseksi, vaikka kuinka olisi paljon ja liikaa tekemistä. Itsellä, puolisolla, lapsilla ja kaikilla yhteisöillä joiden touhuissa olemme mukana. Vaikka onkin paljon kaikkea, en halua olla kiireinen. Olo voi olla rento ja rauhallinen, vaikka tekisikin sen sataa asiaa yhtä aikaa. Voiko? Työelämässä olen tämän yleensä osannut – tavoitteena olisi sama tila kotona ja perheen parissa.

Jonkun yliopiston kopiohuoneen seinällä oli lappu ”KIIRE ON ITSETEHOSTUSTA”. Tämä mielessä kohti kiireetöntä kevättä ja uuden oppia.