Jorinaa työstä

Viimeinen yö- ja samalla viimeinen työvuoro päivystyksessä tälle kesälle menossa. Täysikuu.

Seuraavan kerran palaan tänne syyskuun lopulla; tässä välillä saan viettää aikaa kotitoimistolla kirjoitustöiden parissa.

Syksyn tavoitteita: pysyä töiden suhteen aikataulussa, aloittaa taas kerran liikkumaan enemmän, ja olla paitsi enemmän kotona ihan oikeasti läsnä tuolle jälkikasvulle.

Kun katson eteenpäin, näen palkattua työtä noin kahden vuoden päähän. Tuntuu hyvältä. Työnantajia tässä tulee olemaan ainakin viisi, mutta pätkistä tuntuu muodostuvan mielekäs kokonaisuus. Pohjana on aika kivan mittainen tutkimuspätkä ja mausteena päivystystä ja opetusta.

Missä pupu?

Taapero kasvaa. Siis siinä määrin, että hänestä ei ole enää mitään tolkkua käyttää nimitystä taapero. Kolmevuotias on leikki-ikäinen.

Kolmevuotias on myös hyvin ylpeä, jos hänet huolitaan mukaan johonkin isojen lasten hurjaan leikkiin - vaikka sellaiseen, jossa juostaan paljon, tai mennään piiloon, tai ryömitään pahvilaatikon alle ja sitten toiset heittelee laatikkoa tyynyillä. Tämmöisen kokemuksen jälkeen tullaan kehumaan äidille miten "minä olin isossa leikissä, minä päljäsin siinä KOVASSA leikissä."

Pupu on ollut hukassa monta päivää. Siis puoliso tai minä ei kumpikaan laitettu sitä jonnekin ja sitten kirkkain silmin väitetty pupun hävinneen - tätäkin metodia harkittiin, kun pupuriippuvaisuus oli ylimmillään ja peukalon imeminen kiihtyi mahdottomasti aina kun pupu tuli otettua syliin.

Nyt pupu on kadonnut rauhassa ja omia aikojaan, ja ekan illan jälkeen kolmevuotias ei ole jaksanut kiihtyä asiasta. Joku vihreäraitainen pupu löytyi sängyssä pidettäväksi, ja hoitoon vanha kunnon pupu ei ole kulkenut oikeastaan kesäloman jälkeen ollenkaan. Tässä taisi tulla kasvun paikka ihan suunnittelematta ja ongelmattomasti.

Peukalo maistuu toki nukkumaan käydessä edelleen.

Muita kehitysvaiheita tuoreella leikki-ikäisellä? Yövaippoja ei ole käytetty kesän reissujen jälkeen. Hampaiden pesu on vastenmielistä, tukan pesusta puhumattakaan. Vaatteet menevät päälle välillä itsekin. Puhe on selkeää, ärrä tosin puuttuu ja taitaa puuttua deekin. Draamaa on välillä elämässä niin kuin tuossa iässä yleensä onkin - uhmaikä-käsitteestä olen luopunut hiljalleen jo muutamia vuosia sitten.

Haisevaa

Ennen eilistä pohjoiseen ajoa ehdimme tehdä vastenmielisen kotityön. Ajoimme puolison kanssa peräkärryn kaatopaikalle, ja lajittelimme lajittelupihalla liian kauan autotallissa säilytetyt maalipurkkijätteet ja liuotinjämät, samoin kuin ihanasti tuosahtavat vanhat viemäriputket taannoisen remontin jäljiltä. Keveni kärry ja keveni mieli. Kohta kevenee pankkitili, kun aletaan maksaa putkimiehelle.

Ajelin Veikko Huovisen Lampaansyöjien kanssa samaa matkaa, he tosin suuntasivat välillä Koillismaalle ja Käsivarteenkin.

Oppia ikä kaikki

Taas istuin tovin vieressä kun kylän yleismies purki vesipumpun ja laittoi taas uuden käynnistysnarun. Vika ei kuulemma ole koneessa eikä korjauksessa, vaan väärässä vetotekniikassa. Olen siis liian vahva! Sitähän se puoliso sanoo, että paikat menee rikki kun väellä ja voimalla koetetaan kaikki laittaa ojennukseen – verhonnipsut, kattilankorvat ja sen sellaiset.

Käytiin läpi vielä tulpat ja ilmansuodatin ja irrotettiin polttoainesäiliö ja väänneltiin polttoainehanaa, eli ensi kerralla osaan varmaan huoltaa rakkineen itsekin. Samalla keskusteltiin tärkeät aiheet kuten lapset ja työkalut (hyvä yhdistelmä), isät ja autoradat (kuten myös tämä) sekä Nokian ongelmat.

On aika banaalia ryhtyä erittelemään miten monella tapaa hyödyllistä ja opettavaista IHMISENÄ KASVUN KANNALTA on ollut viettää tässä elämänvaiheessa ja iässä tämmöinen ihan erilainen kesä. Mutta ihan hiukan erittelen kumminkin. Olen siis ollut paljon poissa kotoa ja yksin, mikä tarkoittaa aikaa ilman perhettä ja aikaa ilman juttukavereita, mistä luonnollisesti seuraa se että välillä on joutunut muistelemaan, suunnittelemaan ja ajattelemaan ihan itsekseen. Olen myös viettänyt vapaa-aikaa yksin ja kotikuvioista irrallaan, mikä on antanut hauskan mahdollisuuden tarkistaa miten sitä oikein aikansa viettääkään kun ei ole kukaan esittämässä vaatimuksia – ovatko tarpeet ja mielihalut lainkaan muuttuneet siitä kun oli paljon paljon nuorempi. Eipä juuri.

Sellainen olo on, että kesästä jäi ehdottomasti kokemus- ja oppimismielessä plussan puolelle. Vaikkei edes miettisi ammatillisia oppeja. Tässä vaiheessa kesää on jo mukavaa mennä takaisin kotiin ja oma perhe, puoliso ja jälkikasvu tuntuvat hyvältä seuralta. Tämä on tärkeä lopputulema. Tutkimustyö on asia jota kannattaa arvostaa, ja iloitsen kun pääsen siihen taas kunnolla käsiksi ensi vuoden alusta. Ja ehkä minulle tärkein oppi on ollut juuri tuo ”mitä teen jos saan tehdä ihan mitä minua huvittaa”. Aika silmät avaava kokemus. Tästä lisää joskus toiste.

Esineet kiukuttelee

Luen paraikaa Fred Vargasin aivan pöhköä ja oikein suositeltavaa dekkaria (Dekkari? Historiallinen jännäri? Ihmissuhdekirja? Humoreski?) Painu tiehesi ja pysy poissa. Aivan kuten Jossilla on joskus huonoja päiviä esineiden kanssa, mökin esineistö ei oikein ollut eilen kanssani samalla aaltopituudella. Vesipumpun käynnistysnaru katkesi (Taas! Reklamaatio korjaajalle heti illalla!), kaasujääkaappi ei tahtonut käynnistyä ja uuni savutti. No, tuli vettä kantamallakin, saunassa oli lämmintä ja ulkona kylmää eli uuni ja jääkaappi olisivat olleetkin turhaa ylellisyyttä.

Mökkielämän lisäksi olen kuunnellut niin paljon Veikko Huovisen 50-luvulle sijoittuneita jutusteluja, että asenne on hiukan 50-lukulaistunut ja juuri nyt nykyelämä kosketusnäyttöineen, koirien kiinnipitosääntöineen ja liukuportaineen tuntuu kovin rajoittuneelta. Hyvä muistaa tässä kohden, että aidolla 50-luvulla minulla olisi paljon vähemmän aikaa lukea enkä ainakaan pystyisi yhtä sujuvasti suhaamaan töihin puolen Suomen halki.

PS. Tein hienon analyysin vuoden aikana luetuista kirjoista ja aloitin seuraavaa vuodenkiertoa varten jo uuden lukulistan. Voi olla, että 2011-2012 lista vielä elää, mutta sieltä voi jo nyt huvikseen käydä katsomassa viisi viiden tähden kirjaa, joita suosittelen. Niistä kaksi on lasten kasvatukseen liittyvää, yksi scifiä, yksi matkakirja ja yksi juttukokoelma.

Totta vieköön

Iltapäivää kohden alan jo vähän piristyä. Yö jäi lyhyeksi, ja kun ei ole enää niin valoisaa, väsymys tuntuu täydellä teholla.

Totta vieköön. Syksy se alkaa tulla. Näin pitkästä aikaa ihan oikeita muuttolintujen auroja, kun ajoin eilen pohjoiseen. Ja viljaa pelloilla, ja pimeän yön tuulilasin takana.

Heinää

Huomenna toiseksi viimeistä kertaa kesän nimissä pohjoiseen. Mukaan Veikko Huovisen Hamsterit äänikirjana, lämpimämpää vaatetta ja mökin avaimet.

Täällä päässä on nautittu kesän viime lämpimistä (Kun kello kolme on vielä auringonpaisteessa hiekkarannalla, kello seitsemältä puhaltaa jo hyinen tuuli pohjoisesta. Hyvä ajoitus.), kuunneltu kun suuri määrä kongolaisia puhuu yhtä aikaa kinyarwandaa kirkon alakerrassa, seurattu miten mussukkainen kolmevuotias osaa kuin osaakin raivostua ja huutaa kovalla äänellä julkisella paikalla, jatkettu koulunalun aikataulujen opettelua ja kirjoitettua iänikuisia artikkeleja.

Ja tehty heinää pensasaidassa. Kun kiskoo täyden kottikärryllisen heiniä, hiukan masentavaa on se ettei työn jälki näy millään lailla. 

Keittiöstä, päivää

Ihan työstä käy tämä lasten koulunaloitus kaikkine aikataulun opettelemisineen ja aamuheräämisineen.

Satokausi on jo alkanut. Mustikoita tuli metsään mukavasti, pakastimeen ei niinkään. Salaattia on syöty maalta samoin kuin herneenpalkoja. Omenapuut notkuvat ja karviaisia ja luumujakin tulee, porkkanoista ja lantuista en vielä tiedä. Kolmevuotiaan kanssa on hauska kiertää pihaa ja lähimaastoa pikku sankon kanssa ja kerätä vähäisiä määriä vadelmaa, puna-, musta- ja valkoherukoita, lillukoita (takauma lapsuuteen) ja mansikoita. Samalla vaivalla on käyty ihmettelemässä saunan eduksen kieloja ja puhumassa siitä, että kielon marjoja ei sitten saa syödä kun ne ovat myrkyllisiä.

Keittiössä alkaa varmaan omenoiden kypsyessä jonkinlainen säilöntä-show, tähän saakka on rajoituttu mustikkapiirakoihin (jopa 13-vuotias teki yhden ihan itse). Ja kuten epäilimmekin, pihlajanmarjoista ja kirsikoista ei tule hyviä marmeladimakeisia. Tämän todisti eilen tehty 50g koe-erä.

Vanha talo kiittää

Ny on uudet vesi- ja viemäriputket koko huushollissa, siis talon alla ja kaupungin liittymään asti myös. Hyvä hyvä. Tänään on pari poikaa vielä ollut kellarissa paikkailemassa erikoisella lattiarakenteella siunattua vanhaa talouskellarihuonetta. (Jätettiin osittain maapohjalle edelleen, mutta ne osat jotka oletettavasti pitäisi olla betonia on nyt kokonaan betonia. Ja lattiassa on nyt viemäriin yhdistetty lattiakaivo.)

Meille jäi hiukan pihan nurkan tamppausta ja nurmikon siemenien levitystä, ja roskan ja romun toimittamista kaatopaikalle, ja yhden lämpöpatterin osto, mutta eiköhän ne ennen lumien tuloa saada aikaiseksi.

Puolisolla syyhyttää sormia kellarin ikkunat ja minulla alapohjan lämpöeristeet, mutta nyt pitää säästää taas rahaa ja aikaa vuosi tai pari.

Pihasuunnittelua vältellen

Pihalla on paraikaa kaivinkone. Onneksi aika pieni. Kaivaa muutaman metrin ojaa tontin reunalta talon seinään. Tavoitteena saada esille 50-60 vuotta vanha viemärinpätkä ja uusia se. Kaivurimies on oikein mukava ja lunki tapaus. Hyvä näin. Sillä putkimies joka touhuaa kellarin sisäpuolella tarkoituksenaan tarkistaa mitä tehdään muutamalle lisämetrille yhtä vanhaa sisäviemäriä, on keskittynyt ja vakava kuin vaikeaa leikkausta suorittava kirurgi.

Minä olen pois jaloista ja kirjoitan muka artikkelia.

Kun on kaivuri pihalla, kaduttaa ettei investoinut viime vuonna sataa euroa pihasuunnitelmaan. Mutta sitten muistaa sen, mitä luki Suomen Luonto -lehdestä. Jokainen nokkonen ja pusikkoinen nurkka tällä pihalla on plussaa koko maan biodiversiteetille - ötököille, perhosille, linnuille ja nisäkkäillekin. Tasaiset nurmikot ja järjestyksessä olevat istutukset, kivikoista ja laatoista puhumattakaan, ovat paljon lähempänä kuollutta tilaa.

Olkoot sitten niin.

Viimeinen kesälomapäivä

Koululaiset ovat viettäneet viimeistä lomapäivää hermostuneesti riehuen, muun muassa vetämällä pihalle kevytpressun ja kastelemalla sen ja liukumalla sitä pitkin.

Pitää joskus kokeilla, onko se hyvä stressinalennuskonsti.

Yksi lähtee toiselle luokalle, yksi viidennelle ja yksi peräti yläkouluun. Viimeksi mainittu on soittanut erinäisiä puheluita kavereille ja varmistanut että MISSÄ bussissa ja mihin aikaan. Jännää. Hän ei ole kyllä yhtään niin avuton, kuin itse olin tuossa vaiheessa.

Kolmevuotias on jo hoitonsa aloittanut, ja hassua kyllä on porukkansa vanhin tällä hetkellä. Hoidossa on ollut vain pikkuinen varahoitotyttö ja juuri aloittanut aivan ihana pulleroinen maahanmuuttajaperheen poika. Meidän iso tyttö saa hoitaa vauvoja sydämensä kyllyydestä.

Huomenna koulunalun lisäksi meitä jännittää putkimies ja kaivurimies. Laittavat 8m vanhaa viemäriputkea uusiksi. Sitten voi olla tosi tyytyväinen tämän kesän remonttihommiin.

Tätä odotellessa olen nauttinut valtavasti lomasta ja järjestänyt autotallin, kellarin, pienen ulkovaraston ja puuvajan. Hauskaa vai mitä? Ja työkalut. Oikeasti, on ollut hurjan tyydyttävää vihdoinkin oppia tietämään mitä kaikkea meillä on, ja nyt jopa sen missä kaikki vasarat, hiomakoneet, vanhat laatat ja moottorisahan bensat on.

Toinen tyydyttävä asia on ollut se, kun kesän aikana pakatut ja puretut (kesä 2012 jää mieleen myös monista pakatuista ja puretuista reissukasseista) laukut, pyykit, makuupussit, teltat, futiskamat ynnä muut on myös saatu puhtaaksi ja paikoilleen. Antaa koulujen vaan alkaa!

Nils-Aslak katsoo maisemaa

Tulee kunnon postauspläjäys, kun kotona "lomailun" aikana viitsin istahtaa alas päivittämään kuulumisia. Kyllä taas kuuluukin, niin että ei oikein tekstiviestiin tai facebook-päivitykseen mahtuisi. Ei mitään kummaa, tätä perusjuttua vaa, mutta sitä on tietenkin itsessään jo aika paljon.

Sitten viimenäkemän olen tullut pohjoisesta pitkälle kahden viikon vapaalle kotiin. Ja edellisellä työpätkällä elämää väritti se, että yllättäen paikkakunnalla oli Rouva, tuttu jo Itä-Helsingin ajoilta. Meillä oli silloin - ja olen tainnut asiasta joskus kirjoittaakin - sellainen ensin enemmän ja jatkossa vähemmän hengellinen pienryhmä. Neljästä kuuteen Rouvan voimin parannettiin maailmaa varmaan kolmisen vuotta. Tuntui jännältä tavata ihan muissa ympyröissä ja pitää nuotiota ja saunoa, mutta juttu luisti kyllä hyvin. Vaikka ei ehkä olekaan kysymys sydänystävästä, pitkän aikavälin luottamuksellinen suhde ja tottumus puhua hankalistakin asioista eivät onneksi karise ihan heti.

Kävimme myös kävelyllä mökin läheisissä puskissa, ja pääsimme jopa mäen päälle. Sieltä näkyi vaaroja, metsiä, joku järvi, ja paljon suota. Ja kun oltiin vielä puhuttu jokamiehenoikeuksista ja marjastamisesta ja miten metsästetyt linnut käsitellään, tuntuisi ihan luontevalta laittaa tähän Nils-Aslak Valkeapään yksi runo. Laitetaan vaan. Vaikka ei oltaisikaan enää niin nuoria kuin runon minä.

169. minulla ei ole kuin nuoruus
silmieni valo

tienoot
hillat
lohet
porot
joutsenet
sinirinnat
raudut
siiat

aurinko
kuu
kevätkesäsyksytalvi

silmät taivaantähdet hopeakulta

tyhjät kädet
minulla on

Kompurointia

Puhelin keksi, että jos kosketusnäytössä painaa keskimmäisen rivin näppäimiä, se onkin vasemman rivin toiminto joka aktivoituu. Joskus, ollessaan pahalla tuulella, ei puhelin teekään tällä painalluksella mitään, sen sijaan oikean rivin näppäin aktivoi vasemman rivin toiminnon. Seuraus - päivästä riippuen pystyn tekemään puhelimella niitä asioita, jotka sattuvat olemaan vasemmassa ja keskirivissä TAI vain vasemmassa rivissä. Tämä on tehnyt yksinkertaisista asioista kuten tekstiviestiin vastaaminen hiukan kuin Super Mario -peliä. Mitä minun on tehtävä, jotta saan poistettua tuon väärän kirjaimen viestistä ja entä kun tahdon valita osoitekirjasta viestin saajan?

Huokaus. Miksi kosketusnäyttö, miksi????

Suomalaiset urheilijat kompuroivat aitajuoksussa eivätkä pääse riman yli. Onneksi löytyy aurinkoisia urheilutähtiä muista maista, ja heidän haastattelujaan on hauska kuunnella huippusuorituksen jälkeen.

Ne muuttuu

Lasten kasvatuksessa on hauskaa muun muassa se, että lapset aina välillä muuttuvat. Kaikki tietävät sen, että vauvoilla on kaikenlaisia vaiheita ja just kun tottuu yhteen, tuleekin uusi. Mutta näköjään kouluikäisillä on omansa. Ja jos lapsia on useita, lasten väliset suhteet muuttuvat, ja valtasuhteet ja ongelmat niissä suhteissa jännästi vähenevät tai lisääntyvät, ja eri tavalla eri lasten välisten suhteiden ollessa kysymyksessä.

Onneksi nämä ovat paljolti asioita joihin ei vanhemman tarvitse puuttua, sen kun observoi ja seuraa.

Lähinnä tämä tuli mieleen siitä, kun olen taas kesän seurannut tuota 11-vuotiasta, totunnaisesti levottomana, kovin aktiivisena ja hankalanakin koettua poikaa, ja isosisartaan, jonka kanssa poika on tullut kovin huonosti toimeen. Mitä on tapahtunut? Poika on ollut aika rauhallinen. Välillä iloisen ja tasapainoisen oloinen. Siskon kanssa on tullut tapeltua, mutta oikeastaan niin harvoin että niihin harvoihin kertoihin tulee kiinnitettyä huomiota. Sisko ja veli jopa puhuvat keskenään, ja tekevät välillä asioita yhdessä.

Vastapainoksi isosisko ja SEURAAVA pikkuveli, 8-vuotias, ovat alkaneet käydä toistensa hermoille, eikä 8-vuotias oikein jaksaisi pikkusiskoakaan. Vaikka 8-vuotias on ollut aina se pehmoinen ja helppo mussukka.

Ne muuttuu!

Olympic Games

Yövuoro ja olympialaiset. Mikäs siinä. Jotenkin se vaan toimii paremmin radion kautta. Yle Puheella on mahtavat selostajat, ja puhe menee välillä juuri sopivasti ohi tapahtumista.

Hämärtyy

Kolmanneksi viimeinen pohjoisen keikka työn alla. Siis ennen niitä syys-, loka-, marras- ja joulukuun todennäköisiä viikkoja, joita ei lasketa kun ne on vaan osa-aikaista päivystystyötä ja loput ajat tulisin olemaan kotona töissä.

Kylläpä oli viikossa illat pimenneet. Äh. Mitä se nyt on, että tarvitaan yöllä autossa pitkiä ajovaloja?

Hämärtymiseen sopii se, että isäni sisaruksista toiseksi viimeinen, viimeinen veli, kuoli muutama päivä sitten. Kun lukiossa piti kirjoittaa aine otsikolla "Kasvattajani", ohitin tyylikkäästi vanhempani ja kirjoitin perhepäivähoitajastani ja tästä sedästä. Kun olin pieni, hän vietti paljon aikaa meillä, asuikin kaksi kesää meidän pihapiirissämme olleessa vanhassa talossa. Hän oli vanhapoika, ja muistoissani aina melko vanha. Hän ajoi ihanalla vaaleansinisellä Opel Kadettilla (jolla minäkin ajoin sitten hiukan vanhempana, ja jolla isäni ja eräs toinekin hänen veljistään oli ajanut), poltti aivan liikaa, kärsi psoriaksesta, käytti luovasti sanoja kuten "arkiharmaa", oli vasemmistolainen, erosi kirkosta ja liittyi siihen sitten myöhemmin uudelleen, isäni mielestä ei ollut elämässään tehnyt päivääkään oikeaa työtä - enkä oikeastaan tiedä millä hän eli, luki paljon, tiesi politiikasta ja maailmanmenosta viimeisiin päiviinsä saakka enemmän kuin moni muu, opetti kuuntelemaan radioteatterin komedioita. Laitan osaksi hänen syykseen sen, että innostuin kirjoista ja luonnontutkimuksesta. Pienenä ollessani komusimme pihalla ja lähimetsässä nenät maassa. Jos en tiennyt jotain, eikä hänkään tiennyt, luimme tietosanakirjaa tai sivistyssanakirjaa. Puhuimme paljon asioista.

Kun hän vanheni hieman lisää, isälleni ja hänelle tuli jostain sille suvulle tyypillisestä olemattomasta syystä riitaa, emmekä olleet juuri lainkaan pitkiin aikoihin tekemisissä. Muutettuani opiskelemaan ja niin edelleen kontaktit vähenivät vieläkin, vaikka joskus kesäisin kävinkin näyttämässä lapsia. Olisi tietysti pitänyt käydä enemmän hänen luonaan - täm alituinen huono omatunto vanhoista sukulaisista. Etenkin, kun olin hänelle vissiin loppuun asti nolosti yksi ylpeydenaihe jonka valokuvia ja joulukortteja esiteltiin joka viikko kodinhoitajille ja siivousapulaisille. No, onneksi niitä aiheita oli hänellä muutama muukin, ja yksi serkuistani päätyi jopa tämän sedän lähiomaiseksi. Sen verran yksinäinen tämä oli, kun ei ollut vaimoa, lapsia tai läheisiä suhteita sisaruksiin.

Tai ei hän ollut yksinäinen - sellaista kuvaa hänestä ei koskaan saanut. Hän oli yksineläjä. Kiinni maailmassa kirjojen, lehtien ja ajankohtaisohjelmien kautta. Kiinnostunut, hyvä keskustelija, omilla aivoillaan ajatteleva ihminen joka viihtyi hyvin omissa nahoissaan.

Eräällä tavalla esimerkillinen henkilö.

Tästä tuli kamalan ulkokohtainen ja tunteeton kirjoitus. Mutta kun sekä isäni että setäni että hoitotädin tapauksessa sairaudet ovat olleet ne, joita olen surrut ja jotka ovat vieneet sen tärkeän ihmisen. Hukanneet sen yhteyden joka joskus on ollut. Ei sitä yhteyttä ole ollut sen jälkeen suuntaan eikä toiseen. En minä osaa olla surullinen kuolemasta enää sairauksien päätteeksi.