Meni

Akatemian takaraja oli ja meni. Hakemuksia valmistui ja meni.

Nyt odotetaan kesäkuulle sitä, kuka saa päivittää hakemuksensa varsinaisessa haussa syyskuussa.

Toiseksi viimeinen kevään luento oli ja meni, ja tulevasta vapusta huolimatta paikalla oli neljä uskollista ja minä. Puhuttiin ilmastoasioista.

Nuorimmainen meni mummolaan. Just nyt väsyttää, mutta huomenna saan ehkä ihanan juurettomasti haahuilla kaupan, kodin ja vappumyyjäisten väliä ilman huolta muista kuin itsestä ja koululaisista.

Amatöörimetsurit lääkäreinä

Eilen oli onneksi lepopäivä.

Tämän päivän saldo: koneellinen pyykkiä, kait me syötiinkin, yksillä synttäreillä käyty nuorimmaisen kanssa, nivaska mainoksia jaettu samaisen nuorimmaisen kanssa, puu kaadettu naapurin rajalta naapurin isän ja aikamoisen naurun kanssa (tässä oma roolini oli onneksi vain ottaa kuvia), 10-vuotiaan jalkapohjasta kiskottu sentin pituinen orapihlajan oka (tai siis puoliso teki tämänkin).

Hakemustekstiin pääsi paneutumaan iltakymmenen jälkeen. Kait se vähän parani, vaikka kriittisyys ehkä lisääntyy sitä mukaa kun kellon viisarit siirtyvät yön puolelle.

Arvoaan punnitsemassa

Tutkijan elämä on mielenkiintoista ainakin kun on tärkeä rahoittaja avaa omaa alaa koskevan tutkimusohjelmahaun. Mahdollisuus on siis hankkia itselleen mielekästä, kohtuullisesti palkattua tekemistä useaksi vuodeksi. On myös mahdollisuus rakentaa uusia ja kiinnostavia yhteistyökuvioita ja avata ehkä aidosti tärkeitäkin uusia tutkimusideoita.

Lokakuulta asti olemme yhdellä porukalla miettineet tätä Arktisen tutkimusohjelman hakua, ja suunnitelleet mitä hakea. Hassua oli se, mitä tapahtui kun kalenteri kääntyi huhtikuulle. Alkoi Suomen kaikkien pohjoiseen suuntautuneiden tutkijoiden puhelimet soida ja sähköpostit kiehua. Aika monessa kalenterissa oli varmaan lukenut MUISTA AKATEMIAN HAKU. Yhteenliittymät muotoutuivat uudelleen ja tuli jotenkin sellainen olo että ollaan punnitsemassa itse kunkin henkilökohtaista arvoa tutkijana, ryhmien arvoa, laitosten ja yliopistojen arvoa. Kuka pyytää ketä, jos itse pyytää tuleeko se mukaan, kuka ottaa vetovastuun hakemustekstien kirjoittamisesta, kuka auttaa, antaako laitos tai yliopisto suostumuksensa tietylle haulle (Nykyään pitää siis laitoksen tms. sitoutua 30% minkä tahansa hankkeen rahoituksesta. Käytännössä se peritään rahoittajalta takaisin ns. yleiskustannuksina, mutta kuitenkin).

Itselläni on vissiin ihan kohtuullinen tilanne kaiken tämän arvottamisen jälkeen. Päädyin mukaan kolmeen hakemukseen, ihan sinne suorittavalle portaalle. Kahteen pyydettiin mukaan, ja niissä olemme siis oman yliopiston kanssa "kumppaneina" isossa konsortiossa. Ja laitos suostui tähän. Ihan valtavia palkkamääriä noista ei olisi tulossa, mutta jotain. Ja kiintoisia yhteistyökumppaneita. Kolmatta olemme miettineet pidemmän aikaan yhdessä Oulun yliopiston kanssa, ja se on selkeästi oululaisen hanke josta saisin itselleni ihan kohtuuhyvän palkkauksen, joskin Oulun kautta.

Ei muuta kun odotellaan kesäkuuta - silloin kerrotaan ketkä ovat päässeet ensimmäisen portaan yli seuraavalle hakukierrokselle. Joulukuuhun mennessä on valittu lopullisesti rahoitettavat hankkeet.

Juuri nyt eletään sitä vaihetta, kun alkuinnostus hyvistä ideoista ja mainioista yhteistöistä on haihtunut. Raukat konsortioiden vstuuhenkilöt kasaavat huonosti toisiinsa sopivista tekstipaloista ihan samanlaista hakemustekstiä kuin aina ennenkin. Palkkaprosentit, allekirjoitusten metsästäminen ja sähköisen hakusysteemin sotkuisuus kiristävät hermoja ja tiistaihin tuntuu olevan yhtä aikaa ikuisuus ja aivan liian vähän tunteja.

Vaikka en teekään muuta kuin kommentoin kun pyydetään ja toimitan viitteitä jne, sen verran stressaava viikko on ollut takana että tiistain (hakemusten takaraja) jälkeen en ole pariin päivään sähköpostin saavutettavissa, vastaa puhelimeen tai tee muutakaan hyödyllistä työmielessä. 

Pääsiäisrauhaa

Niin paljon on oltu pääsiäisenä pohjoisessa tai vähintään mummilassa, että vieläkin tuntuu oudolta viettää nämä pyhät kotona. Ja miten niitä nyt viettäisi?

Tänä vuonna kaikki meni jotenkin ihanasti nappiin. Ensinnäkin juhlan hengellinen anti oli harvinaisen ravitseva, kun vanhimmaisen oli käytävä kirkossa ihan rippikoulun vuoksi ja omassa kirkossamme käytiin ensin lauantaina koko perheellä ja vielä maanantaina nuorimmaisen kanssa järkkäilemässä lelulaatikoita (kait se lasketaan kirkossa käymiseksi?). Sitten oli kaunis sää ja lämmintä eikä kukaan ollut kipeä eikä edes kamalan pahalla tuulella tai väsynyt. Työn tekeminenkin rajoittui puolisolla maanantaille ja perjantaille ja itsellä sunnuntai-iltaan. Pihaakin tuli harattua.

Ja syötyä kananmunia ja mämmiä. Ja tavattua muutamia naapureita ja ystäviä.

Ajateltiin katsoa myös elokuvia, jotain rauhallista, miellyttävää ja viihdyttävää ja sellaista jota voisi katsoa koululaisten ja vanhempien kanssa yhdessä. Tuli aika erikoiset valinnat tehtyä, kun ei menty ihan pelkästään lasten ehdoilla. Perjantaina Alaska Highway - dokumentti jossa hitsattiin ja etsittiin rekan renkaita eikä juuri muuta. Lauantaina Päiväni Margueritten kanssa - elokuva jossa istuttiin puistonpenkillä ja puhuttiin elämästä eikä juuri muuta. Sunnuntaina Incredible Burt Wonderstone - pyhien viihdyttävin ja vauhdikkain leffa, jossa taiottiin ja kasvettiin paremmaksi ihmiseksi. Ja hyväksi lopuksi eilen Gravity - puolitoista tuntia painottomuutta. Kyllä lapsetkin katsovat elokuvia laidasta laitaan. Vaikka loppukommentti olisikin että "Olipa se tosi outo. Eihän siinä tapahtunut yhtään mitään!"

Ja pyykkikori?

Ei, ei ole enää tyhjä.

Hyvää ja rauhallista pääsiäistä kuulolla oleville.

Kiinnittäkää huomiota

Pyykkikori on juuri tällä hetkellä tyhjä.

Vaihtokauppaa

Käynnistimme siis maanantaina aamuyöstä pohjoiseen. Mukanamme entinen kollegamme, tsekkiläinen, tahtoi mukaan ja pääsi kun lupasi ostaa sapuskat ja laittaa ruokaa.

Joskus Kemin hujakoilla alkoi olla lunta maassa, lapset heräilivät hiukan tätä ennen. Torniossa aamiaista. Sen jälkeen perillä oltiin jo hujauksessa - välimatkat muuttuvat kumman lyhyiksi kun ajetaan pohjoisemmaksi. Pallaksella meidät oli majoitettu Metsähallituksen aikaa nähneeseen majoitustilaan Pallasjärvelle, mutta kaikille löytyi patja tai jopa sänky ja paikan rauha oli meidän mieleemme.

Pallas oli muutenkin meidän mieleemme, myös matkailukeskus. Siellä jaksoi nuorimmainenkin kivuta puurajan yläpuolelle ja lapset laskivat vaarallisesti stigoilla siellä ja täällä. (Ja riitautuivat, ongelmoivat kun ei löytynyt hyviä mäkiä ja jokaista laskua edelsi kiivas neuvonpito - lapsemme eivät osaa VAAN LASKEA mäkeä. Ei, se on projekti.)

Puhuin noin 40 hengen yleisölle lumesta. Palaute oli ihan kiittävää. Sama ohjelma oli sitten seuraavana iltana Hetassa (käväisin siellä illan aikana, koetimme pitää pakkaamiset ja purkamiset ja majapaikan vaihdot minimissä) ja yleisö ja palaute samankaltaista. Kysymykset koskettelivat tykkylunta, suksien voitelua ja sen sellaista.

Kahden yön jälkeen siirrähdimme (kerää kamat, pakkaa auto, aja tunti, pura auto, levitä kamat) Ylläkselle. Majoitus kertaluokkaa hulppeampi mutta rauha meni. Pääsivät laskettelijat toki laskettelemaan, mutta jos joskus tulevaisuudessa vielä mennään ja on varaa valita, valitsemme Pallaksen.

Vielä yksi lumiluento samoin sanankääntein. Ihan tunsin osaavani asiani ja puhuminen oli jopa kivaa (niin sitä ihminen muuttuu). Metsähallitus otti kuulijoilta vitosen pääsymaksua, ja laskin että jos he eivät pitäneet suurta lukua majoituksiensa hinnoista pääsimme kaikki suunnilleen nollille. Metsähallitus ei juuri jäänyt tappiolle maksettuaan meille matkakulut ja minulle luentopalkkiot. Me emme juuri jääneet tappiolle vaikka yhden päivän hissiliput ostettiinkin. Kaupan päälle saatiin aurinkoa, lunta, lunta ja lunta.

Ja jospa kuulijatkin kokivat saaneensa vastinetta viitosilleen.

Vielä yksi kymmentuntinen autossa ja viikonloppu pyykinpesua. Arki saa taas alkaa.

Aina valmiina

Hiljaiseloa blogissa.

Blogin ulkopuolella koululaisten paimentamista ja kymmenvuotiaan lääkitsemistä kun leppä alkoikin kukkimaan jo nyt. Pyöriä huoltoon, huollosta, ja sen pohdintaa millä rahalla nuorimmaiselle ja kymmenvuotiaalle ostetaan uudet tai ainakin oikean kokoiset pyörät.

Lukemista urakalla. Sekä doulauspuolella että porotutkimuspuolella. 29.4. on se maaginen raja, jolloin aiehakemuksia lähetetään akatemialle. Tutkimuskenttä on varpaillaan. Yhteyksiä pidetään avoinna joka suuntaan, hankkeita hahmotellaan oikealla ja vasemmalla kädellä ja tiedetään että kohta on jo liian kiire saada aikaan mitään järkevää.

Ensi viikon olemme koko perheen kanssa alueella Pallas-Ylläs. Tämä on ihanaa. Lunta ja valoa voidaan käydä hakemassa, vaikka monta kilometriä joudumme ajamaankin. Reissu on liki ilmainen, sillä puhun kolmena iltana turisteille Metsähallituksen luontokeskuksissa aiheesta lumi ja matkat, majoitus ja luentopalkkiot maksetaan. Puoliso käski varautua kysymyksiin lumivyöryistä, heikoista jäistä ja ilmastonmuutoksesta.

No, jos olemme aina valmiina lumivyöryihin, heikkoihin jäihin ja ilmastonmuutokseen, voidaan varmaan sanoa että kovin hullusti ei elämässä voi käydä.