Joulukakku kuorrutettu. Paisti kattilassa, vaikka hirveä ei tänä vuonna saatukaan. Mummin ja papan luona käyty, mummu odottaa vasta viikon päästä maanantaina. Lomanalkuriidat ehkä jo riidelty. Lunta näön vuoksi, pakkasta niin että tuntuu talvelta. Löysin kynttilöitä kaapista. Seimiasetelmassa on neljä tietäjää ja afrikkalaiset paimenet (ja Jeesus -vauva). Talossa seitsemän lasta, joista neljä omaa.
Tässähän alkaa tulla joulumieli.
Rauhaa!
tiistai 23. joulukuuta 2014
perjantai 19. joulukuuta 2014
Antakaa tutkijan tehdä
Se marraskuinen hyvä fiilis antoi tietä joulukuiselle ärtymykselle - ihmisen mieli tuntuu aaltoilevan epäsäännöllisen säännöttömästi. Rahaa ei tunnu koskaan olevan tarpeeksi, ajasta puhumattakaan - meillä on ollut puolison kanssa tosi tiiviitä viikkoja pari kolme peräkkäin.
Sitten on tämä tutkijaelämän epävarmuus. Syksyllä oli hetken seesteinen ja aikaansaapa olo, ja jopa sellainen että tulevaisuus näytti selkeältä ja turvatulta. Nyt kun neljästä rahoitushakemuksesta kaksi on tullut takaisin kielteisen päätöksen kera, alkaa hiukan hirvittää. Entä jos ei ensi vuonna olekaan tutkimusrahoitusta?
No tekemistähän minulla on näissä vanhoissa töissäkin, mutta tuntuisi tyhmältä ja vaivalloiselta (ja rahattomalta) tehdä niitä työttömyyskorvauksella. Olen jo alkanut väsyä päivystystyöhön vaikka siinä on roppakaupalla hyviäkin puolia. Doulahommaa uskaltaisi ehkä aloittaa avoimemmin, jos ei olisi sitovaa tutkimusrahoitusta. Eli vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on, ja aina on ollut jotenkin sellainen olo että näihin mahdollisuuksiin on kiinnostavaa tarttua, ja loppupeleissä kaikki menee hyvin ja just niin kuin piti.
Mutta kun. Se ärsyttää, jos ei pysty jatkamaan sitä mitä on kuluneen vuoden kuitenkin tuntunut tehneen hyvin. On julkaistu. On verkostoiduttu ja suunniteltu tulevaa. Jotenkin olen pitkästä aikaa tehnyt tutkijantyötä niin kuin sitä kuuluisi tehdä. On ollut sellainen olo, että pitkästä aikaa on oikealla tiellä menossa oikeaan suuntaan.
Se ärsyttää, että tässä on kysymys rahasta.
Sitten on tämä tutkijaelämän epävarmuus. Syksyllä oli hetken seesteinen ja aikaansaapa olo, ja jopa sellainen että tulevaisuus näytti selkeältä ja turvatulta. Nyt kun neljästä rahoitushakemuksesta kaksi on tullut takaisin kielteisen päätöksen kera, alkaa hiukan hirvittää. Entä jos ei ensi vuonna olekaan tutkimusrahoitusta?
No tekemistähän minulla on näissä vanhoissa töissäkin, mutta tuntuisi tyhmältä ja vaivalloiselta (ja rahattomalta) tehdä niitä työttömyyskorvauksella. Olen jo alkanut väsyä päivystystyöhön vaikka siinä on roppakaupalla hyviäkin puolia. Doulahommaa uskaltaisi ehkä aloittaa avoimemmin, jos ei olisi sitovaa tutkimusrahoitusta. Eli vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on, ja aina on ollut jotenkin sellainen olo että näihin mahdollisuuksiin on kiinnostavaa tarttua, ja loppupeleissä kaikki menee hyvin ja just niin kuin piti.
Mutta kun. Se ärsyttää, jos ei pysty jatkamaan sitä mitä on kuluneen vuoden kuitenkin tuntunut tehneen hyvin. On julkaistu. On verkostoiduttu ja suunniteltu tulevaa. Jotenkin olen pitkästä aikaa tehnyt tutkijantyötä niin kuin sitä kuuluisi tehdä. On ollut sellainen olo, että pitkästä aikaa on oikealla tiellä menossa oikeaan suuntaan.
Se ärsyttää, että tässä on kysymys rahasta.
Lumi vie lapsen ulos
Viisivuotias on surrut lumettomuutta. Vanhemmat (ja koululaiset) ovat muistelleet talvia Vuosaaressa, kun sumuinen hämäryys ja mutainen/routainen maa ilman lumipeitettä olivat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Viime viikolla tuli yllättäen sentti lunta. Viisivuotias istui tavallista ryhdikkäämmin auton istuimella kun ajoimme kotia kohti. Pihalle päästyä juostiin varastolle. "Otetaan äiti sukset. Ja sauvat. Ja pulkka. Ja liukuri." Otettiin. Lapsi puki monot, ja pienellä avustuksella sukset, ja jäi yksin pimeään pihaan edestakaisin hiihtämään. Onnesta ymmyrkäisenä.
Nyt on jännätty tuleeko vettä vai tuleeko lunta ja viekö lauha keli vähätkin valkoiset pihasta. Mutta hyvältä näyttää! Ennustekin on pakkasta ja lisää lunta. Saisi tullakin. Kouluikäiset ovat fatalistisesti jo alistuneet siihen, että vuosi sitten kalliilla ostetut sukset (ja etenkin monot) käyvät pieniksi ennen kuin niitä kunnolla ehtii edes alkaa käyttämään.
(Viisivuotias on muutenkin jotenkin motoristen taitojensa innostama. Sisällä on opittu roikkumaan leuanvetotangossa, jonne kiivetään vanhan syöttötuolin avulla. Alas on hypätty eiliseen asti paksulle sohvatyynylle - eilen vähennettiin pelkkiin pikkusohvatyynyihin.)
Viime viikolla tuli yllättäen sentti lunta. Viisivuotias istui tavallista ryhdikkäämmin auton istuimella kun ajoimme kotia kohti. Pihalle päästyä juostiin varastolle. "Otetaan äiti sukset. Ja sauvat. Ja pulkka. Ja liukuri." Otettiin. Lapsi puki monot, ja pienellä avustuksella sukset, ja jäi yksin pimeään pihaan edestakaisin hiihtämään. Onnesta ymmyrkäisenä.
Nyt on jännätty tuleeko vettä vai tuleeko lunta ja viekö lauha keli vähätkin valkoiset pihasta. Mutta hyvältä näyttää! Ennustekin on pakkasta ja lisää lunta. Saisi tullakin. Kouluikäiset ovat fatalistisesti jo alistuneet siihen, että vuosi sitten kalliilla ostetut sukset (ja etenkin monot) käyvät pieniksi ennen kuin niitä kunnolla ehtii edes alkaa käyttämään.
(Viisivuotias on muutenkin jotenkin motoristen taitojensa innostama. Sisällä on opittu roikkumaan leuanvetotangossa, jonne kiivetään vanhan syöttötuolin avulla. Alas on hypätty eiliseen asti paksulle sohvatyynylle - eilen vähennettiin pelkkiin pikkusohvatyynyihin.)
maanantai 15. joulukuuta 2014
Joo hengästyttää
Edellisen postauksen jälkeen tapahtunutta: joo on hengästytty. Mummu oli ja meni, ja oli tarpeeseen, sillä ensiapukurssi oli mainio mutta vei puolison ja oman ajan melko tarkkaan niiden päivien ajan. Sitten oli 1500 km ympäri Lapinmaata ja ihania keskusteluja poroisäntien kanssa, mutta sen jälkeen väsytti melko lailla.
Just äsken tultiin vanhimmaisen kanssa tutustumasta Ypäjän heppaopistoon (toinen potentiaalinen opiskelupaikka ensi vuonna, toinen on kotikaupungissa).
Ja onhan tässä rahoituskuvioiden ihmettelyä työn puolesta ja kotona joku lievä mahapöpö. Ja useita työtehtäviä joiden tekemiseen aivan liian vähän tunteja.
Onneksi kohta saa asettua jouluun!!!!
Just äsken tultiin vanhimmaisen kanssa tutustumasta Ypäjän heppaopistoon (toinen potentiaalinen opiskelupaikka ensi vuonna, toinen on kotikaupungissa).
Ja onhan tässä rahoituskuvioiden ihmettelyä työn puolesta ja kotona joku lievä mahapöpö. Ja useita työtehtäviä joiden tekemiseen aivan liian vähän tunteja.
Onneksi kohta saa asettua jouluun!!!!
perjantai 5. joulukuuta 2014
Inventaario
Nähtiin naapureita tiistaina koululla neljäsluokkalaisten jouluisessa perheillassa. Pikainen inventaari. Meillä on heidän poikansa jumppapussi ja pyyhe; paita, crocksit ja sukat taisivat tulla jo kotiin. Heillä on meidän pojan pyyhe. Se hammasharja, joka meille kiikutettiin meidän pojan hammasharjana, onkin naapureiden vanhimman tyttären. Meidän pojan hammasharja on edelleen heillä.
**
Viikonlopun saamme viettää ihanassa rauhassa ja juhlia Suomen (onko se nyt 97) ja puolison (onko se jo 40) synttäreitä. Hyvä näin, vetääkin henkeä, sillä ensi viikkoon mahtuu suunnitelman mukaan hengästyttävä määrä ensiapukurssia, Rovaniemen keikkaa, arkistossa istumista, lasten pikkujoulua ja jotain omaa harrastehommaakin.
**
Jos harrasteena saa silloin tällöin tehdä perhedoulausta, on siinä se etu että pysyy tasaisesti pienessä rakastuneisuuden tilassa. Vauvojen kanssa touhutessaan kun saa aika ison annostuksen oksitosiinia suoraan suoneen.
**
Viikonlopun saamme viettää ihanassa rauhassa ja juhlia Suomen (onko se nyt 97) ja puolison (onko se jo 40) synttäreitä. Hyvä näin, vetääkin henkeä, sillä ensi viikkoon mahtuu suunnitelman mukaan hengästyttävä määrä ensiapukurssia, Rovaniemen keikkaa, arkistossa istumista, lasten pikkujoulua ja jotain omaa harrastehommaakin.
**
Jos harrasteena saa silloin tällöin tehdä perhedoulausta, on siinä se etu että pysyy tasaisesti pienessä rakastuneisuuden tilassa. Vauvojen kanssa touhutessaan kun saa aika ison annostuksen oksitosiinia suoraan suoneen.
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Perspektiiviä, osa II
Ei tarvitse edes soittaa paliskuntiin saadakseen perspektiiviä. Voi vaikka katsoa oman jaetun työhuoneen toisten tutkijoiden pöydille. Yhdellä on vaatimattomasti C++ -ohjelmoinnin ohjekirja. Toisella auki paljon lukion oppikirjoja ruoansulatuselimistön kohdalta (ko. henkilö valmistelee jotain opintokokonaisuuden sisältöjä). Kolmannella on kirja nimeltä "Alternative Reproductive Tactics".
Itsellä on muistiinpanoja vuosilta 1960-1982 muutaman keskisen Lapin paliskunnan luonnonoloista.
Itsellä on muistiinpanoja vuosilta 1960-1982 muutaman keskisen Lapin paliskunnan luonnonoloista.
tiistai 2. joulukuuta 2014
Perspektiiviä
On aina mielenkiintoista soitella paliskuntiin työpäivän aikana. Saa perspektiiviä kaupunki- ja tietotyöelämään. Toinen tämän päivän puheluista meni kyllä ihan koti-isälle - porohommat oli vaihtuneet hetkeksi lapsenhoitoon. Toisen puhelun vastaanottaja oli sen sijaan just tullut kotiin jäljittämästä sutta, helikopterilla.
Wau.
Wau.
Kotivideot ja vanhat vihot saavat miettimään syvällisiä
Vanhimmainen oli tehnyt kavereineen lyhyen elokuvan koulussa, ja tästä nousi puheeksi meidän lukioaikanamme tekemä kaamea kauhuelokuva First of May.
Sitähän ei (onneksi) voi katsoa kun on VHS:llä, mutta ryhdyin sitten penkomaan esille ihania lukioaikaisia "muistivihkoja". Muistan niitä olleen kaksi kappaletta, toinen sininen, toinen punainen. Niihin kirjattiin ylös kaikkia hassuja opettajien sanomisia ja sen sellaista. Ne ovat tulleet vastaan säännöllisesti jostain kirjahyllyistä mutta eipä nyt löytynyt.
Sen sijaan löytyi pari vihkoa, joihin lukioikäisen käsialalla on tullut kirjoitettua ylös kirjallisuussitaatteja, laulujen sanoja ja kirjastosta lainattujen kirjojen parhaita runoja. Sitaatteja on paljon eri aikakausilta ja kirjallisuuslajeista, mutta runous on aika vakaasti 1900-luvun alun ranskalaisuutta (Apollinaire jne). Sitaattejakin oli paljon Jean Cocteaulta ja Henri Michauxilta ja kumppaneilta.
Kovaa hommaa oli rakentaa modernimpaa identiteettiä siitä perisavolaisesta kasvualustasta. Ja eihän sitä vieläkään osaa sanoa mikä on se aidoin itse ja aidoin identiteetti - onko se se alkoholismiin taipuvainen, kumikengissä turvesuolla kävelevä metsäläinen joksi luonnostaan kasvoi, vai se jonka lukemisen, opiskelun ja kommunikaation avulla itseensä kasvatti, vai se keski-ikäinen, keskituloinen täti joksi on parisuhteen, perhe-elämän ja harrastuneisuuden kautta kasvanut. Vai onko se kaikki tämä sopivassa, joka hetki muuttuvassa suhteessa? Vai voiko valita, tilanteen mukaan?
Cocteau sanoo vihossani näin (kirjassa Oopiumi):
Elämämme muodostuu toisiaan rytmikkäästi seuraavista jaksoista, jotka ovat kaikki samanlaisia, paitsi että ne ilmenevät tavalla joka tekee ne tunnistamattomiksi. Ansaan johtavat tapahtumat tai ihmiset ovat sitäkin vaarallisempia, kun nekin puolestaan noudattavat samaa lakia ja kätkeytyvät vilpittömästä naamion taakse. Ajan mittaan kärsimys saa meidät avaamaan silmämme ja näkemään suuren joukon ansoja. Mutta mikäli ei halua suostua elämään tympeän harmaata elämää, on suostuttava astumaan joihinkin ansoihin, vaikka hyvin tietääkin niillä olevan tuhoisat seuraukset. Viisautta on olla hullu silloin kun olosuhteet ovat sen arvoiset.
Michaux kysyy (kirjassa Tukipylväitä):
Sen, minkä sinä olet pilannut, sen sinä olet päästänyt pilaantumaan ja se tuottaa sinulle vaivaa ja huolta, sinun epäonnistumisesi on kuitenkin juuri se, joka ei nuku ja on energiaa, ennen kaikkea energiaa. Mitä sinä sillä teet?
Ja neuvoo (edelleen kirjassa Tukipylväitä):
Tapahtuipa sinulle mitä tahansa, älä koskaan ala luulla - perusvirhe - itseäsi mestariksi, älä edes huonon ajattelun mestariksi. Sinulla on paljon tekemistä, suunnattomasti, melkein kaikki. Kuolema tulee korjaamaan vielä raakileen.
Sitähän ei (onneksi) voi katsoa kun on VHS:llä, mutta ryhdyin sitten penkomaan esille ihania lukioaikaisia "muistivihkoja". Muistan niitä olleen kaksi kappaletta, toinen sininen, toinen punainen. Niihin kirjattiin ylös kaikkia hassuja opettajien sanomisia ja sen sellaista. Ne ovat tulleet vastaan säännöllisesti jostain kirjahyllyistä mutta eipä nyt löytynyt.
Sen sijaan löytyi pari vihkoa, joihin lukioikäisen käsialalla on tullut kirjoitettua ylös kirjallisuussitaatteja, laulujen sanoja ja kirjastosta lainattujen kirjojen parhaita runoja. Sitaatteja on paljon eri aikakausilta ja kirjallisuuslajeista, mutta runous on aika vakaasti 1900-luvun alun ranskalaisuutta (Apollinaire jne). Sitaattejakin oli paljon Jean Cocteaulta ja Henri Michauxilta ja kumppaneilta.
Kovaa hommaa oli rakentaa modernimpaa identiteettiä siitä perisavolaisesta kasvualustasta. Ja eihän sitä vieläkään osaa sanoa mikä on se aidoin itse ja aidoin identiteetti - onko se se alkoholismiin taipuvainen, kumikengissä turvesuolla kävelevä metsäläinen joksi luonnostaan kasvoi, vai se jonka lukemisen, opiskelun ja kommunikaation avulla itseensä kasvatti, vai se keski-ikäinen, keskituloinen täti joksi on parisuhteen, perhe-elämän ja harrastuneisuuden kautta kasvanut. Vai onko se kaikki tämä sopivassa, joka hetki muuttuvassa suhteessa? Vai voiko valita, tilanteen mukaan?
Cocteau sanoo vihossani näin (kirjassa Oopiumi):
Elämämme muodostuu toisiaan rytmikkäästi seuraavista jaksoista, jotka ovat kaikki samanlaisia, paitsi että ne ilmenevät tavalla joka tekee ne tunnistamattomiksi. Ansaan johtavat tapahtumat tai ihmiset ovat sitäkin vaarallisempia, kun nekin puolestaan noudattavat samaa lakia ja kätkeytyvät vilpittömästä naamion taakse. Ajan mittaan kärsimys saa meidät avaamaan silmämme ja näkemään suuren joukon ansoja. Mutta mikäli ei halua suostua elämään tympeän harmaata elämää, on suostuttava astumaan joihinkin ansoihin, vaikka hyvin tietääkin niillä olevan tuhoisat seuraukset. Viisautta on olla hullu silloin kun olosuhteet ovat sen arvoiset.
Michaux kysyy (kirjassa Tukipylväitä):
Sen, minkä sinä olet pilannut, sen sinä olet päästänyt pilaantumaan ja se tuottaa sinulle vaivaa ja huolta, sinun epäonnistumisesi on kuitenkin juuri se, joka ei nuku ja on energiaa, ennen kaikkea energiaa. Mitä sinä sillä teet?
Ja neuvoo (edelleen kirjassa Tukipylväitä):
Tapahtuipa sinulle mitä tahansa, älä koskaan ala luulla - perusvirhe - itseäsi mestariksi, älä edes huonon ajattelun mestariksi. Sinulla on paljon tekemistä, suunnattomasti, melkein kaikki. Kuolema tulee korjaamaan vielä raakileen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)