Tämä on pisin pohjoispätkäni tälle kesälle. Melkein kaksi viikkoa. Ensin yksin muutama päivä, muun muassa ihmetellen kun naapuri ja klapikone oli muuttanut mökin nurkilla lojuneet tukkipuut HIRMU LÄJÄKSI polttopuita. Tehden työvuoroja. Lukien hyviä kirjoja.
Sitten tulivat vanhimmaista (leirillä!) lukuun ottamatta perhe, ja mummukin tuli. Alkuun ahdisti kun yhtäkkiä MINUN rauhallisessa tilassani oli paljon väkeä. Nukkua ei saanut rauhassa. Mutta siihen tottui parissa päivässä. On kivaa kun pojat ovat mökillä. He ihan innostuvat kantamaan puita ja sen sellaista. Heillekin se on tärkeää päänselvitysaikaa kaiken koneella olon jälkeen.
Lauantaina tapasimme sukua - kumma kyllä täällä. Yksi serkku perheineen oli ohikulkumatkalla, ja toinen serkku lapsineen ajoi 100km meitä kaikkia tapaamaan. Ja eilen oli vapaata, ja kaunis sää (toisin kuin esimerkiksi tänään...). Ajettiin siis Vuotsoon lapsuuden ihanuusrannalle. Pojat ja nuorimmainen kahlasi. Puoliso ui, kun jalkapallo lensi jokeen. Mielenrauha.
Tänä aamuna lähdin ajamaan aamuvuoroon puoli kuuden aikoihin, vähän aiemmin kuin tavallisesti. Puoliso ja 11-vuotias lähtivät nimittäin ajelemaan kotiin, ja söimme yhdessä aamiaisen Napapiirin huoltsikalla. Mökille jäi seurakseni yksi 6-, yksi 14- ja yksi 79-vuotias. Torstaina ajamme mekin etelään. Sitten avautuu elokuu - minulla vielä kolme päivystyskeikkaa, ja lapsilla päivähoidon ja koulun aloitukset.
maanantai 27. heinäkuuta 2015
lauantai 18. heinäkuuta 2015
Kesäloma
Kävin muutaman päivän kotona. Siellä oli parina päivänä puolison sisko, joka nykyään harvemmin pääsee meille käymään. Hän on parhaimmillaan esiteinien ja teinien kanssa, ja olipa kesälomaisa meininki meillä. Täti höpötti koulupoikien kanssa ja kävi vanhemman teinin kanssa Suomipop -festarilla. Nuorimmainen puolestaan sai kolmena päivänä peräkkäin tilauksen leikkimään naapuriin pari vuotta nuoremman kaverin kanssa, ja sehän passasi (hän sai myös nukkua meidän huoneessamme, mikä oli hyvä tapa tankata taas läheisyyttä kun kesän aikana tulee oltua paljon eri osoitteissa).
Doulahommissa tutuksi tulleen ystävän kanssa pidettiin tuttavapariskunnalle "yksityinen synnytysvalmennus" tai parin tunnin vapaamuotoinen juttelutuokio akupainantapisteiden opettelun kera. Sujuvasti saman keittiönpöydän ympärillä, jolla puoliso ja 14-vuotias olivat alkaneet koota monimutkaisia ja kookkaita balsalennokkeja (kun ei oikein uimarannalle pääse). Puoliso pitää hyvin vähän virallista kesälomaa, mutta sen sijaan hän tekee pitkin kesää töitä kevyesti ja niukalla aikataululla. Se sopii meille ihan hyvin.
Oli päivystysviikon aikana ehtinyt tulla tarve laittaa ja syödä kunnon kotiruokaa. Tuntuu että olin melko ison osan hereilläoloajasta keittiössä, ihan vapaaehtoisesti. Tutun ja turvallisen lisäksi tuli kokeiltua linssisämpylöitä (hyviä, eikä niistä linssejä huomaa koostumuksen eikä maun puolesta) ja paksua maidotonta ja munatonta pannaria. Se maistui ihan oikealta! Hyvä tietää!
Doulahommissa tutuksi tulleen ystävän kanssa pidettiin tuttavapariskunnalle "yksityinen synnytysvalmennus" tai parin tunnin vapaamuotoinen juttelutuokio akupainantapisteiden opettelun kera. Sujuvasti saman keittiönpöydän ympärillä, jolla puoliso ja 14-vuotias olivat alkaneet koota monimutkaisia ja kookkaita balsalennokkeja (kun ei oikein uimarannalle pääse). Puoliso pitää hyvin vähän virallista kesälomaa, mutta sen sijaan hän tekee pitkin kesää töitä kevyesti ja niukalla aikataululla. Se sopii meille ihan hyvin.
Oli päivystysviikon aikana ehtinyt tulla tarve laittaa ja syödä kunnon kotiruokaa. Tuntuu että olin melko ison osan hereilläoloajasta keittiössä, ihan vapaaehtoisesti. Tutun ja turvallisen lisäksi tuli kokeiltua linssisämpylöitä (hyviä, eikä niistä linssejä huomaa koostumuksen eikä maun puolesta) ja paksua maidotonta ja munatonta pannaria. Se maistui ihan oikealta! Hyvä tietää!
maanantai 13. heinäkuuta 2015
Ruokavaliopohdintaa
Sitä on siunattu itseä monilla tuttavilla, ystävillä ja läheisillä. Ko. tuttavat, ystävät ja läheiset ovat ihmisiä laidasta laitaan, ja erilaisia muun muassa sen suhteen mitä he ajattelevat ruoasta ja fiksusta ruokavaliosta.
Välillä tuntuu että ruoka on ollut tämän vuosikymmenen ykkös-hypetysaihe. Ehkä on siis ymmärrettävää, että viime vuosina on päätynyt kuuntelemaan muutaman tuttavan, ystävän tai läheisen ruokavalioihin liittyviä mielipiteitä, joskus vahvojakin. Omat mielipiteet kun ovat aika ajelehtivalla kannalla, osallistuminen näihin keskusteluihin on lähinnä nyökkäilyjen ja rohkaisevien ynähtelyjen tasolla.
Suurimpia intohimoja herää linjalla karppaus - veganismi. Lähipiiristä löytyy punaisen maidon ja kokolihan nimiin vannovia, kuin myös tiukan linjan vegaaneja. Seurakuntayhteydestä johtuen eri lajisia kasvissyöjiä vaikka millä mitalla.
Oma mielipide on ensinnäkin se, että eri ihmisille sopii parhaiten eri lailla koostettu ruokavalio. Toisekseen, terveelle ihmiselle ei mielestäni ole tarpeen dippailla ja hakea sitä ruokavaliota, jolla itse nyt ihan optimaalisesti toimii. Yksinkertaistamalla ja kohtuullistamalla tätäkin elämän osa-aluetta voi voida ihan kohtuullisen hyvin, ja säästää energiaansa vaikka laajemminkin hyödyllisille foorumeille. (No okei, saa miettiä omaa ruokavaliotaan vaikka koko ajan, mutta ei sekään ehkä ihan tervettä ole.) Kolmanneksi, useimmat vissiin voivat oikeasti paremmin kasvispainotteisemmalla ruokavaliolla. Tällä on myös kiistattomia ekologisia ja eettisiä plussamerkkejä puolellaan. (Toisaalta, ymmärrän näillä pohjoisilla leveysasteilla karjaa / poroja kasvattavien pointin, että ei täällä oikein kannattavasti muu kuin liha kasva. Mutta suurin osa maailman lihasta taitaa kumminkin kasvaa muualla kuin meillä.)
Veganismista en osaa olla mitään jyrkkää mieltä. Esim. internetin kommenttipalstoilta löytyy kyllä niitä, jotka osaavat. On niitä, joiden mukaan vegaaniruokavalio pelastaa maapallon, ja on niitä joiden mukaan se tuhoaa ihmisten terveyden tai on turhanpäiväistä viherpiperystä ja hyvinvointivaltion kasvattien nykyaikana saama mahdollisuus. Ihan sen verran tähän, että moni meistä tämän pallon tallaajista on likimain vegaani ihan kenenkään kysymättä. Suuressa osassa maailmaa liha ja jopa maitotuotteet ovat ylellisyyttä. Kyllä sitä pärjäillään riisillä, linsseillä ja pavuilla, päivästä toiseen, vuosikymmenestä toiseen. Ehkä kivikautinen suomalainen söi runsaasti lihaa ja kalaa. Mutta sen tiedän, että köyhä savolainen söi 30-luvulla (ja vanhetessaan, vielä 80-luvullakin) lähinnä perunaa ja vehnäjauhosta ja rasvasta tehtyä ruskeaa kastiketta.
Ehkä länsimaisen nuorison "harrastama" vegaaniaate ei tee maailmasta juuri tällä hetkellä parempaa paikkaa. Mutta voi hyvinkin olla, että kovin kaukana ei ole se aika kun maapallon kestokyky sanoo naps ja meidän on kaikkien opeteltava uuteen niukkuuteen ja uusiin tapoihin ruokkia itseämme, myös länsimaissa. Sinä päivänä kiitän vegaaneja ja vegaaniruoan kehittelyn pioneereja. Heidän ansioistaan meillä on jo valmiina tarvittava tietotaito, teollisuus ja jakelukanavatkin. Mikä hienointa, meillä on laaja reseptikirjasto sekä tietoa esim. proteiinitarpeen tyydyttämisen keinoista ja vitamiineista.
Suhtaudun siis vegaaneihin lähinnä kiitollisuudella. Heidän ansioistaan meillä on tieto ja taito tehdä marenkia, täytekakkuja, kermakastiketta ja suikalepaistia vaikka käsieni tai kauppiaitteni käsien ulottuvilla ei olisi enää kukkarolleni sopivia kanoja, nautoja tai muita vastaavia. Perunoita ja ruskeaa kastiketta olen syönyt jo kyllikseni.
Tässä vaiheessa on ehkä sopivaa mainostaa (ihan pyytämättä) uutta palvelua, joka toimii meidän kulmillamme. Ruoan verkkokauppa, joka tarjoaa aika edullisen kotiinkuljetuksen, ja koettaa valikoimillaan olla sen minkä pystyy PAIKALLINEN JA EKOLOGINEN. Tarjolla muun muassa lähilihaa ja kasvisten ja hedelmien sesonkikasseja. Kolme kertaa on tilattu ja tilaukset ovat tulleet silloin kun on sovittu ja olleet sitä mitä on sovittu. Mukavaa! Kunhan elämä taas syksyllä tasoittuu, rupeamme käyttämään palvelua ahkerammin.
Ja kokkaamaan taas enemmän! Olen kerännyt kesän aikana vinon pinon houkuttelevia reseptejä (sekä lihaa että peruskotiruokaa että vegetaarisia ja vegaanisia).
Välillä tuntuu että ruoka on ollut tämän vuosikymmenen ykkös-hypetysaihe. Ehkä on siis ymmärrettävää, että viime vuosina on päätynyt kuuntelemaan muutaman tuttavan, ystävän tai läheisen ruokavalioihin liittyviä mielipiteitä, joskus vahvojakin. Omat mielipiteet kun ovat aika ajelehtivalla kannalla, osallistuminen näihin keskusteluihin on lähinnä nyökkäilyjen ja rohkaisevien ynähtelyjen tasolla.
Suurimpia intohimoja herää linjalla karppaus - veganismi. Lähipiiristä löytyy punaisen maidon ja kokolihan nimiin vannovia, kuin myös tiukan linjan vegaaneja. Seurakuntayhteydestä johtuen eri lajisia kasvissyöjiä vaikka millä mitalla.
Oma mielipide on ensinnäkin se, että eri ihmisille sopii parhaiten eri lailla koostettu ruokavalio. Toisekseen, terveelle ihmiselle ei mielestäni ole tarpeen dippailla ja hakea sitä ruokavaliota, jolla itse nyt ihan optimaalisesti toimii. Yksinkertaistamalla ja kohtuullistamalla tätäkin elämän osa-aluetta voi voida ihan kohtuullisen hyvin, ja säästää energiaansa vaikka laajemminkin hyödyllisille foorumeille. (No okei, saa miettiä omaa ruokavaliotaan vaikka koko ajan, mutta ei sekään ehkä ihan tervettä ole.) Kolmanneksi, useimmat vissiin voivat oikeasti paremmin kasvispainotteisemmalla ruokavaliolla. Tällä on myös kiistattomia ekologisia ja eettisiä plussamerkkejä puolellaan. (Toisaalta, ymmärrän näillä pohjoisilla leveysasteilla karjaa / poroja kasvattavien pointin, että ei täällä oikein kannattavasti muu kuin liha kasva. Mutta suurin osa maailman lihasta taitaa kumminkin kasvaa muualla kuin meillä.)
Veganismista en osaa olla mitään jyrkkää mieltä. Esim. internetin kommenttipalstoilta löytyy kyllä niitä, jotka osaavat. On niitä, joiden mukaan vegaaniruokavalio pelastaa maapallon, ja on niitä joiden mukaan se tuhoaa ihmisten terveyden tai on turhanpäiväistä viherpiperystä ja hyvinvointivaltion kasvattien nykyaikana saama mahdollisuus. Ihan sen verran tähän, että moni meistä tämän pallon tallaajista on likimain vegaani ihan kenenkään kysymättä. Suuressa osassa maailmaa liha ja jopa maitotuotteet ovat ylellisyyttä. Kyllä sitä pärjäillään riisillä, linsseillä ja pavuilla, päivästä toiseen, vuosikymmenestä toiseen. Ehkä kivikautinen suomalainen söi runsaasti lihaa ja kalaa. Mutta sen tiedän, että köyhä savolainen söi 30-luvulla (ja vanhetessaan, vielä 80-luvullakin) lähinnä perunaa ja vehnäjauhosta ja rasvasta tehtyä ruskeaa kastiketta.
Ehkä länsimaisen nuorison "harrastama" vegaaniaate ei tee maailmasta juuri tällä hetkellä parempaa paikkaa. Mutta voi hyvinkin olla, että kovin kaukana ei ole se aika kun maapallon kestokyky sanoo naps ja meidän on kaikkien opeteltava uuteen niukkuuteen ja uusiin tapoihin ruokkia itseämme, myös länsimaissa. Sinä päivänä kiitän vegaaneja ja vegaaniruoan kehittelyn pioneereja. Heidän ansioistaan meillä on jo valmiina tarvittava tietotaito, teollisuus ja jakelukanavatkin. Mikä hienointa, meillä on laaja reseptikirjasto sekä tietoa esim. proteiinitarpeen tyydyttämisen keinoista ja vitamiineista.
Suhtaudun siis vegaaneihin lähinnä kiitollisuudella. Heidän ansioistaan meillä on tieto ja taito tehdä marenkia, täytekakkuja, kermakastiketta ja suikalepaistia vaikka käsieni tai kauppiaitteni käsien ulottuvilla ei olisi enää kukkarolleni sopivia kanoja, nautoja tai muita vastaavia. Perunoita ja ruskeaa kastiketta olen syönyt jo kyllikseni.
Tässä vaiheessa on ehkä sopivaa mainostaa (ihan pyytämättä) uutta palvelua, joka toimii meidän kulmillamme. Ruoan verkkokauppa, joka tarjoaa aika edullisen kotiinkuljetuksen, ja koettaa valikoimillaan olla sen minkä pystyy PAIKALLINEN JA EKOLOGINEN. Tarjolla muun muassa lähilihaa ja kasvisten ja hedelmien sesonkikasseja. Kolme kertaa on tilattu ja tilaukset ovat tulleet silloin kun on sovittu ja olleet sitä mitä on sovittu. Mukavaa! Kunhan elämä taas syksyllä tasoittuu, rupeamme käyttämään palvelua ahkerammin.
Ja kokkaamaan taas enemmän! Olen kerännyt kesän aikana vinon pinon houkuttelevia reseptejä (sekä lihaa että peruskotiruokaa että vegetaarisia ja vegaanisia).
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
Hauskaa vaikka väkisin
Tiivis työputki pohjoisessa kohta lopuillaan. Onneksi toinen kesätyöläinen suostui tekemään yhden kuudesta työvuorostani, joten sain nukkua yhden vuorokauden ihan rauhassa, eikä tarvinnut koko ajan vaihtaa rytmiä aamurytmistä yörytmiin ja takaisin - ja takaisin.
Hupaisan kolea on kesä, edelleen. Olkoon kohta heinäkuun puoliväli, minä laitan sukkahousut paksujen housujen alle, ja villapaidan.
Mitähän tässä on tehty. Tankattu yksinäisyyttä - kohta alkaa olla sitä tavaraa tankit täynnä. Luettu hyvää (Murakami) ja huonompaa (Mario Readingia). Käyty työterveyslääkärillä saamassa vino pino lähetteitä lisälabratutkimuksiin (tarkistetaan onko matalan hemoglobiinin taustalla mitään) ja hyviä neuvoja. Pommitettu väsynyttä kollegaa kutsuilla lähteä Rovaniemen iltaelämään, ja kun hän lopulta suostui, vietetty miellyttäviä tunteja äärimmäisen kohteliaisuuden vallitessa:
Minä (alkuillasta, syödessäni kollegan kokkaamaa ruokaa): "Kyllä minulla taisikin olla nälkä, kato nyt, sain kaiken tästä syötyä!"
Kollega (myöhemmin illalla, Grandessa): "Viimeksi olin näin väsynyt kun piti lähteä ulos [toisen kollegan] kanssa... mutta sillon oli sentään hauskaa!"
Ehkä on korkea aika lähteä käymään kotona.
Hupaisan kolea on kesä, edelleen. Olkoon kohta heinäkuun puoliväli, minä laitan sukkahousut paksujen housujen alle, ja villapaidan.
Mitähän tässä on tehty. Tankattu yksinäisyyttä - kohta alkaa olla sitä tavaraa tankit täynnä. Luettu hyvää (Murakami) ja huonompaa (Mario Readingia). Käyty työterveyslääkärillä saamassa vino pino lähetteitä lisälabratutkimuksiin (tarkistetaan onko matalan hemoglobiinin taustalla mitään) ja hyviä neuvoja. Pommitettu väsynyttä kollegaa kutsuilla lähteä Rovaniemen iltaelämään, ja kun hän lopulta suostui, vietetty miellyttäviä tunteja äärimmäisen kohteliaisuuden vallitessa:
Minä (alkuillasta, syödessäni kollegan kokkaamaa ruokaa): "Kyllä minulla taisikin olla nälkä, kato nyt, sain kaiken tästä syötyä!"
Kollega (myöhemmin illalla, Grandessa): "Viimeksi olin näin väsynyt kun piti lähteä ulos [toisen kollegan] kanssa... mutta sillon oli sentään hauskaa!"
Ehkä on korkea aika lähteä käymään kotona.
keskiviikko 8. heinäkuuta 2015
Radio päässä
Näinä päivystyspäivinä ja -öinä tulee siis oltua tosi paljon yksin. Töissä näkee ihmisiä lähinnä aikavälillä 7-15, muuten saa mököttää itsekseen. Ajan yksin. Olen mökillä yksin. Olisihan täällä seuraa, mutta yksinolo on myös sellainen luksus että tankkaan sitä varastoon.
Kun sitten kuuntelee seurakseen tuntitolkulla nuorisoradiota ja you tube -hittejä, nukkumaan mennessä ei radio menekään päästä kiinni. Hassua on kun Avaimen Punainen tiili ja Fugeesin Ready or not soivat päässä suunnilleen yhtä aikaa kerrassaan mainiona mashuppina.
Kun sitten kuuntelee seurakseen tuntitolkulla nuorisoradiota ja you tube -hittejä, nukkumaan mennessä ei radio menekään päästä kiinni. Hassua on kun Avaimen Punainen tiili ja Fugeesin Ready or not soivat päässä suunnilleen yhtä aikaa kerrassaan mainiona mashuppina.
Haluaisitko olla vastuussa vallitsevasta säästä?
Onhan tämä hupaisa ja niin erikoislaatuinen työpaikka, ja sen takia minun tulee tätä jatkossa varmasti välillä ikävä.
On nuo apulaismeteorologirouvat, jotka välillä kopsuttelevat naisellisissa kengissään ympäri toimitiloja koettaen löytää ikkunan jota kautta varmistaa ONKO noita alle 5000 jalan pilviä niin paljon että ne pitää merkitä.
Ja on ilmoitustaululla muun muassa seuraavanlainen teksti (korostukset ja huutomerkit minun):
Havaintoyksikön suurevastuuhenkilöt muuttuvat
Eri havaintosuureet on perinteisesti jaettu eri asiantuntijoille (!). Suurevastuuhenkilö toimii asiantuntijana oman suureensa osalta, ja hän OTTAA KANTAA tarvittaessa omaan suureeseensa liittyviin kysymyksiin tuotannollisissa asioissa. Hänelle voi myös lähettää mieltä painavia kysymyksiä suureeseen liittyvissä asioissa (!).
Sitten on lista henkilöistä, jota ovat VASTUUSSA esim. tuulista, kosteudesta, ilmanpaineesta, lumesta, sateesta tai magnetismista.
Voi, pystyykö vaikkapa salama -vastuuhenkilö nukkumaan öitään rauhassa? Millaiset kysymykset painavat ihmisten mieliä, kun he lähettävät sähköpostia näkyvyyteen liittyvissä asioissa? Muistetaanhan auringon säteilystä ottaa kantaa riittävän ponnekkaasti? Ei?
On nuo apulaismeteorologirouvat, jotka välillä kopsuttelevat naisellisissa kengissään ympäri toimitiloja koettaen löytää ikkunan jota kautta varmistaa ONKO noita alle 5000 jalan pilviä niin paljon että ne pitää merkitä.
Ja on ilmoitustaululla muun muassa seuraavanlainen teksti (korostukset ja huutomerkit minun):
Havaintoyksikön suurevastuuhenkilöt muuttuvat
Eri havaintosuureet on perinteisesti jaettu eri asiantuntijoille (!). Suurevastuuhenkilö toimii asiantuntijana oman suureensa osalta, ja hän OTTAA KANTAA tarvittaessa omaan suureeseensa liittyviin kysymyksiin tuotannollisissa asioissa. Hänelle voi myös lähettää mieltä painavia kysymyksiä suureeseen liittyvissä asioissa (!).
Sitten on lista henkilöistä, jota ovat VASTUUSSA esim. tuulista, kosteudesta, ilmanpaineesta, lumesta, sateesta tai magnetismista.
Voi, pystyykö vaikkapa salama -vastuuhenkilö nukkumaan öitään rauhassa? Millaiset kysymykset painavat ihmisten mieliä, kun he lähettävät sähköpostia näkyvyyteen liittyvissä asioissa? Muistetaanhan auringon säteilystä ottaa kantaa riittävän ponnekkaasti? Ei?
maanantai 6. heinäkuuta 2015
Pakkaan kesälomalle villaa ylle
Edellisen postauksen vuodenaikanillitykseen liittyy sekin, miten suomalainen pakkaa kesälomareissulle. Alkoi
ihan huvittaa, kun viikko sitten laitoin laukkuihin ensin uimapuvut,
aurinkorasvat ja aurinkolasit, ja sitten säätä kestävät takit,
kumpparit ja villasukat. Oltiin sentään hurjia ja jätettiin
villakerrastot, pipot ja hanskat kotiin.
Jos oltaisiin lähdetty Lappiin, nekin oltaisiin otettu mukaan - ihan säätilasta ja -ennusteesta riippumatta!
Jos oltaisiin lähdetty Lappiin, nekin oltaisiin otettu mukaan - ihan säätilasta ja -ennusteesta riippumatta!
ONKO kesää vielä jäljellä?
Onhan sitä kesää vielä jäljellä... vaikka kuinka kauan... mutta miten joku osa minussa alkaa tähän aikaan päivystyskesää jo ärtyä siitä että
a) aurinko LASKEE YLIHUOMENNA klo 0.57. Ei auringon kuulu laskea.
b) muuttolintujen määrää ennustetaan jo SYYSMUUTON nimissä.
Tavallaan se ei auta, että useimmissa viimeaikaisista päivystysvuoroista sääkartoilla on ollut hallaa vähintään jollakin paikkakunnalla, ja lämpötilat pyörineet pohjoisessa kymmenen asteen hujakoilla. Tuntuu että kesä loppuu ennen kuin se on alkanutkaan.
Mutta tämähän on tätä suomalaisen luonnon vuodenaikahuijausta, tuttua jo talvelta! Joulua vietetään ja pimeydestä masennutaan ENNEN kuin talvi kunnolla alkaa. Sitten vasta pidetään pakkasia, luodaan lunta, hiihdetään ja muuta. Ehkä pitäisi tässä iässä oppia siirtämään sama asenne kesään. Valosta voi huumaantua ja kesää juhlistaa ensin, ja ottaa sen varsinaisen kesän lämpöineen ja kesätekemisineen sitten.
(Mutta kun AURINKO LASKEE!)
(Eikä tunteeseen auta se, että tiedän tämän olevan viimeinen päivystyskesäni. Päätös on tehty tietoisesti ja helpottaa tietää että ensi kesänä ei tarvitse ajaa jatkuvasti tuhansia kilometrejä ja valvoa liikaa. Mutta silti tieto aiheuttaa haikeutta ja muutosvastarintaa.)
a) aurinko LASKEE YLIHUOMENNA klo 0.57. Ei auringon kuulu laskea.
b) muuttolintujen määrää ennustetaan jo SYYSMUUTON nimissä.
Tavallaan se ei auta, että useimmissa viimeaikaisista päivystysvuoroista sääkartoilla on ollut hallaa vähintään jollakin paikkakunnalla, ja lämpötilat pyörineet pohjoisessa kymmenen asteen hujakoilla. Tuntuu että kesä loppuu ennen kuin se on alkanutkaan.
Mutta tämähän on tätä suomalaisen luonnon vuodenaikahuijausta, tuttua jo talvelta! Joulua vietetään ja pimeydestä masennutaan ENNEN kuin talvi kunnolla alkaa. Sitten vasta pidetään pakkasia, luodaan lunta, hiihdetään ja muuta. Ehkä pitäisi tässä iässä oppia siirtämään sama asenne kesään. Valosta voi huumaantua ja kesää juhlistaa ensin, ja ottaa sen varsinaisen kesän lämpöineen ja kesätekemisineen sitten.
(Mutta kun AURINKO LASKEE!)
(Eikä tunteeseen auta se, että tiedän tämän olevan viimeinen päivystyskesäni. Päätös on tehty tietoisesti ja helpottaa tietää että ensi kesänä ei tarvitse ajaa jatkuvasti tuhansia kilometrejä ja valvoa liikaa. Mutta silti tieto aiheuttaa haikeutta ja muutosvastarintaa.)
sunnuntai 5. heinäkuuta 2015
Lomalla Suomen aurinkoisella länsirannikolla
No kerrotaan sitten länsirannikon pikalomasta.
Aloitimme tiistaina ajamalla Nakkilaan ystävän vanhempien luo lohikeitolle ja lapsia näyttämään. Tämä siksi, että vanhimmainen oli heillä kylässä kolmeviikkoisena, ja ovat esittäneet toiveensa nähdä millainen siitä nyytistä kasvoi. Tuommoinen pitkä ja laiha ja lukioonmenevä siitä kasvoi, tällä hetkellä yskäinen. (Vanhimmainen tosiaan yski säälittävästi koko reissun, eikä tietenkään malttanut pysyä pois vedestä - eikä meillä ollut puolison kanssa sydäntä estää. Ei varsinaisesti auttanut pienen flunssan paranemiseen nuo jääkylmät merivedet.)
Nakkilasta jatkoimme Vaasaan (oikotie Jyväskylästä Vaasaan?). Ruotsinkielinen rannikkopätkä ohitettiin kasitietä pitkin, mutta Kristiinankaupunkia käytiin pällistelemässä ja hämmästelemässä. Olipa hieno.
Vaasassa meillä oli perhelomaiseen tyyliin kahden yön majoitus kylpylähotellin (onneksi isossa) huoneessa. Ollaan harrastettu paljonkin ahtautumista samoihin huoneisiin, mutta vähemmän tällaisia hotelleja. Olihan se ihan kivaa, kun oli leikkihuone ja buffetillallinen ja heti nurkan takana vesipuisto... Mutta itse viihdyn vähemmän ruostinlaivamaisissa ympäristöissä. Pari kesää on mennyt meiltä ilman yhteistä huvipuistoilua, eli nyt oltiin sovittu käyvämme Vasalandiassa ja niissä vesipuistoissa. Vasalandia oli sopivan kokoinen, ei siellä mitään hirmu hurjaa ollut mutta koululaisetkin saivat kiljuttua tarpeekseen. Me nuorimmaisen kanssa oltiin pääosin ketjukarusellissa.Vesipuistossa oli himpun koleaa (lämpötila oli sentään yli 20 astetta!) - mutta kylpylän sisäpuolella oli vesi lämmintä ja tunnelma mukavan rauhallinen.
Matkapäivälle Vaasasta Kalajoelle olin vaatinut luontokohdetta, eli käytiin Raippaluodossa kiipeämässä näkötorniin ja miettimässä maankohoamista Merenkurkussa. Se oli kiva paikka. Sitten vielä Lohtajalla Vattajanniemessä pistäysimme, ja siellä voisi taatusti viettää vaikka monta päivää.
Kalajoki oli kasvanut siitä, kun olin siellä viimeksi rannalla kymmenvuotiaana (ja juhannuksena 18-vuotiaana). Majoitus oli meillä pienessä hotellissa suoraan hiekkasärkillä, ei missään isossa kylpylässä tällä kertaa. Se oli hyvä vaihtoehto, kun oli vielä keittiö huoneessa - pystyi syömään halpoja eineksiä kalliin seisovan pöydän asemasta... Kalajoelle voisi mennä uudelleenkin, paremmalla ajalla. Ihana oli illalla yksikseen kävellä särkillä.
Kotiinlähtöpäivänämme saimme pitää huoneen iltapäivään asti, eli voitiin ensin kahlailla lisää särkillä, syödä, ja sitten vasta siirtyä reissun toiseen vesipuistoon. SIELLÄ OLI IHAN KAMALASTI PORUKKAA, ja nuorimmainen ei oikein uskaltanut tehdä mitään mitä olisi halunnut, mutta koululaisilla oli tosi kivaa. Me puolison kanssa lähinnä istuttiin laiskoina ja huvituimme. Mutta joo. Jos pitää valita Vaasan tai Kalajoen vesipuiston välillä, ottakaa se Kalajoki. On isompi, monipuolisempi ja halvempi. Ja sitten voi mennä ilmaiseksi kahlaamaan särkille.
Summa summarum. Olen monta kertaa sanonut, että perheen matkadynamiikalle lyhyet reissut eivät ole parhaat mahdollinen - ehditään just riidellä alkuriidat alta pois ja sitten ollaankin jo kotona. Etenkin 14-vuotiaalla vei matkaan asettuminen nyt aikaa. Mutta oli meillä kumminkin kivaa.
Ja kaiken kaikkiaan, kun aikaa oli vain neljä päivää ja kolme yötä, ajoi reissu asiansa hyvin. Tämän kesän kelejä ajatellen meillä oli säänkin puolesta tuuria. Järkyn kylmä oli vain Vattajalla. Lapsia ajatellen vesipuistot olivat tällä kertaa välttämättömyys, kypsemmällä porukalla olisi valinnut enemmän Merenkurkkua ja pikkupaikkoja (jopa niitä ruotsinkielisiä). Aikaa olisi ehdottomasti pitänyt olla pari päivää enemmän. Mutta huomionarvoista on se, että nuo kohteet ovat oikeasti muutaman tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä. Jopa sellainen olisi mahdollista, että kauniin aamun valjetessa lastaisi porukan autoon ja ajaisi vaikkapa sinne Vattajalle.
Rahaa tuohon keikkaan meni himpun vähemmän kuin kaksi vuotta sitten tehtyyn Viron viiden yön kiertoajeluun. Jos oltaisiin otettu vielä kahden yön majoitukset lisää, oltaisiin menty parilla sadalla yli Viron budjetista.
Aloitimme tiistaina ajamalla Nakkilaan ystävän vanhempien luo lohikeitolle ja lapsia näyttämään. Tämä siksi, että vanhimmainen oli heillä kylässä kolmeviikkoisena, ja ovat esittäneet toiveensa nähdä millainen siitä nyytistä kasvoi. Tuommoinen pitkä ja laiha ja lukioonmenevä siitä kasvoi, tällä hetkellä yskäinen. (Vanhimmainen tosiaan yski säälittävästi koko reissun, eikä tietenkään malttanut pysyä pois vedestä - eikä meillä ollut puolison kanssa sydäntä estää. Ei varsinaisesti auttanut pienen flunssan paranemiseen nuo jääkylmät merivedet.)
Nakkilasta jatkoimme Vaasaan (oikotie Jyväskylästä Vaasaan?). Ruotsinkielinen rannikkopätkä ohitettiin kasitietä pitkin, mutta Kristiinankaupunkia käytiin pällistelemässä ja hämmästelemässä. Olipa hieno.
Vaasassa meillä oli perhelomaiseen tyyliin kahden yön majoitus kylpylähotellin (onneksi isossa) huoneessa. Ollaan harrastettu paljonkin ahtautumista samoihin huoneisiin, mutta vähemmän tällaisia hotelleja. Olihan se ihan kivaa, kun oli leikkihuone ja buffetillallinen ja heti nurkan takana vesipuisto... Mutta itse viihdyn vähemmän ruostinlaivamaisissa ympäristöissä. Pari kesää on mennyt meiltä ilman yhteistä huvipuistoilua, eli nyt oltiin sovittu käyvämme Vasalandiassa ja niissä vesipuistoissa. Vasalandia oli sopivan kokoinen, ei siellä mitään hirmu hurjaa ollut mutta koululaisetkin saivat kiljuttua tarpeekseen. Me nuorimmaisen kanssa oltiin pääosin ketjukarusellissa.Vesipuistossa oli himpun koleaa (lämpötila oli sentään yli 20 astetta!) - mutta kylpylän sisäpuolella oli vesi lämmintä ja tunnelma mukavan rauhallinen.
Matkapäivälle Vaasasta Kalajoelle olin vaatinut luontokohdetta, eli käytiin Raippaluodossa kiipeämässä näkötorniin ja miettimässä maankohoamista Merenkurkussa. Se oli kiva paikka. Sitten vielä Lohtajalla Vattajanniemessä pistäysimme, ja siellä voisi taatusti viettää vaikka monta päivää.
Kalajoki oli kasvanut siitä, kun olin siellä viimeksi rannalla kymmenvuotiaana (ja juhannuksena 18-vuotiaana). Majoitus oli meillä pienessä hotellissa suoraan hiekkasärkillä, ei missään isossa kylpylässä tällä kertaa. Se oli hyvä vaihtoehto, kun oli vielä keittiö huoneessa - pystyi syömään halpoja eineksiä kalliin seisovan pöydän asemasta... Kalajoelle voisi mennä uudelleenkin, paremmalla ajalla. Ihana oli illalla yksikseen kävellä särkillä.
Kotiinlähtöpäivänämme saimme pitää huoneen iltapäivään asti, eli voitiin ensin kahlailla lisää särkillä, syödä, ja sitten vasta siirtyä reissun toiseen vesipuistoon. SIELLÄ OLI IHAN KAMALASTI PORUKKAA, ja nuorimmainen ei oikein uskaltanut tehdä mitään mitä olisi halunnut, mutta koululaisilla oli tosi kivaa. Me puolison kanssa lähinnä istuttiin laiskoina ja huvituimme. Mutta joo. Jos pitää valita Vaasan tai Kalajoen vesipuiston välillä, ottakaa se Kalajoki. On isompi, monipuolisempi ja halvempi. Ja sitten voi mennä ilmaiseksi kahlaamaan särkille.
Summa summarum. Olen monta kertaa sanonut, että perheen matkadynamiikalle lyhyet reissut eivät ole parhaat mahdollinen - ehditään just riidellä alkuriidat alta pois ja sitten ollaankin jo kotona. Etenkin 14-vuotiaalla vei matkaan asettuminen nyt aikaa. Mutta oli meillä kumminkin kivaa.
Ja kaiken kaikkiaan, kun aikaa oli vain neljä päivää ja kolme yötä, ajoi reissu asiansa hyvin. Tämän kesän kelejä ajatellen meillä oli säänkin puolesta tuuria. Järkyn kylmä oli vain Vattajalla. Lapsia ajatellen vesipuistot olivat tällä kertaa välttämättömyys, kypsemmällä porukalla olisi valinnut enemmän Merenkurkkua ja pikkupaikkoja (jopa niitä ruotsinkielisiä). Aikaa olisi ehdottomasti pitänyt olla pari päivää enemmän. Mutta huomionarvoista on se, että nuo kohteet ovat oikeasti muutaman tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä. Jopa sellainen olisi mahdollista, että kauniin aamun valjetessa lastaisi porukan autoon ja ajaisi vaikkapa sinne Vattajalle.
Rahaa tuohon keikkaan meni himpun vähemmän kuin kaksi vuotta sitten tehtyyn Viron viiden yön kiertoajeluun. Jos oltaisiin otettu vielä kahden yön majoitukset lisää, oltaisiin menty parilla sadalla yli Viron budjetista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)